Paluu juoksijaksi on alkanut

Tein eilen uuden aarrekartan, mistä kirjoitan myöhemmin. Siitä tuli tosi hieno!

Karppaukseni on ollut tauolla nyt kaksi päivää, ja tosiaan, tuli vedettyä muun muassa tortilloja, leipää ja kermaperunoita. Pahimmat olivat ehkä suklaa ja kokis, mutta pysyin suurinpiirtein kohtuudessa. Mutta aika jännä, heti kun kroppa sai överiannoksen hiilareita, näläntunne tuli takaisin ja erityisesti himo syödä, olisin voinut mussuttaa koko ajan jotain. Tänään palaankin sitten taas vhh-linjalle.

Harmaissa trikoissa on neonvihreät tehosteraidat.

Aamulla kävin juoksemassa ja testaamassa uusia Adidaksen kamojani. Vaikka en taannoin sairauden vuoksi päässyt Adidaksen järjestämään infoon, oli minulla ilo saada testiin heidän uudet Supernova Glide 4 -tossunsa. Iskunvaimennus toimi hienosti ja kenkä kuulema muotoutuu juuri juoksijan omaan jalkaan sopivaksi. Tykkäsin noista tossuista enemmän kuin viime vuoden mallista, jossa pohja on paljon Glideä ohuempi ja myös kengän materiaali oli erilainen. Adidaksen vaatteet ovat muuten jotenkin paljon pienempää mitoitusta kuin Niken, jota käytän myös paljon. Jalassani olleet M-kokoiset housut olivat kyllä epämukavan piukat ja suorastaan ehkä kevyesti härskinnäköiset, mutta sain ne kiskottua jalkaani ilman, että olisi kuulunut iloinen kruts. Supernova Riot Windblock –juoksupaitaan miellyin hyvin paljon, sen korkea kaulus suojasi kaulaa pääsiäisviimassa ja puseron hihat ovat hyvin pitkät. Lisäksi peukalot saa vielä hihoista läpi, joten kylmemmällä ilmalla ranteetkin pysyvät suojattuna. Ja onhan hengittävän puseron väri ihan järisyttävän makea neonoranssi! Minua motivoivat toimivat, hyvännäköiset ja laadukkaat treenikamat.

Korkean kauluksen lisäksi tämä on mainio ja tarpeellinen yksityiskohta.

Lenkki ei kulkenut yhtä jouhevasti kuin viikko sitten, kun juoksin saman vitosen reitin ekaa kertaa talven jälkeen. Kroppa tuntui tänään jotenkin raskaalta ja hiilaripöhöiseltä. Juoksin 10 sekuntia nopeammin kuin viime viikolla, joten juoksutempo pysyy tismalleen samana ilman sykemittariakin.

Tästä se alkaa kuitenkin, paluu juoksijaksi, joka nauttii treenistään. Tunsin itse asiassa itseni voittajaksi jo siinä vaiheessa, kun astahdin ovesta ulos ja tiesin, ettei paluuta enää ole. Juoksumotivaatiota olin buustannut eilen keräilemällä Pinterestistä ja Tumblr-saitilta treenikuvia. Suosittelen itse kullekin, tuntuu toimivan hienosti ja auttaa kummasti pehvan irti saamisessa sohvalta.

P.s. Muistakaahan osallistua arvontaan! Kaipaan erityisesti ihastuttavia vakkarilukijoitani kommentoimaan! Ja hei, nyt myös täällä!

Juuh, en oo minä! Vaan joku upea donna motivaatiokuvassa nro 1!

Motivaatiokuva2!

Motivaatiokuva3!

Motivaatiokuva4!