FST5-kanavalla näytettävän Jakten på lyckan -sarjan (Onnenetsijät) viides jakso, jossa pohdittiin perheen merkitystä onnellisuuteen, herätti itsessäni perheellisenä erityisen paljon ajatuksia. Toimittaja Hanna Hellquist haastatteli Pigge Werkeliniä, joka menetti vaimonsa ja kaksi pientä poikaansa Thaimaan tsunamissa. Vuoden päästä onnettomuudesta hän löysi uuden rakkaan, jonka kanssa on sittemmin saanut kaksi tytärtä. Werkelin on uskomatonta selviytyjätyyppiä. Ohjelmassa hän kertoo hyväksyneensä murheellisen tapahtuman, sillä vihaisuus ei tee elämää paremmaksi, vaan imee energiaa. Werkelin myös kertoo tulevansa aina kamalan iloiseksi (nykyisen) vaimonsa nähtyään, vain koska vaimo on olemassa. Aikaisempi vaimo oli yrittänyt saada Werkeliniä ymmärtämään, että parisuhteen eteen täytyy tehdä töitä. Vasta tsunamin jälkeen Werkelin tajusi itsekin, ettei mitään voi pitää itsestäänselvyytenä. Hän sanoo hienosti, että ei olisi halunnut kokea tsunamia, mutta ei haluaisi myöskään olla ilman sitä tietoa, minkä se antoi: Se pysäytti ja pisti arvostamaan sitä, mitä hänellä on. Hellquist tapaa ohjelmassa myös Maria Svelandin, joka on eronnut ja tyytyväinen päästyään arjen perhehelvetistä. Siinäpä vastakohtaa kerrakseen, mainiota, näinhän me ihmiset olemme erilaisia.

Kun katsoin tuon Pigge Werkelinin haastattelun, takana oli juuri yö, jolloin kuopukseni oli herännyt aamuyöllä ja unet olivat jääneet lyhyeksi. Yöllä minua oli lähinnä ainoastaan vatuttanut rankasti valvoessani enkä todellakaan sillä hetkellä osannut arvostaa yhtään mitään enkä voi sanoa, että pienen yöhillujan näkeminen olisi saanut minut kamalan iloiseksi. Enemmänkin olin unenpöpperössä ajatellut, että SSDD, Same Shit Different Day. No, kylläpä ohjelma pisti sitten taas miettimään. Että kyllä vain sitä pitäisi itsensäkin arvostaa enemmän läheisiään, oli sitten väsynyt tai pirteä.

En edes osaisi kuvitella sellaista tilannetta, että yhtäkkiä olisinkin yksin. Vaikka arki joskus on ihan syvältä kun on se työ, ne pyykit, tiskit, siivoamiset, eivätkä lapsetkaan nuku/tottele/siivoa huonettaan eikä puoliso tunnu ymmärtävän sanaakaan, mitä yrität hänelle sanoa, niin en silti kaipaa muuta. En, vaikka joskus nyppii sekin, miten joudun ottamaan kaiken vastuun isommista tytöistäni. Niin nyt on vain sattunut käymään, ja niin se tulee olemaan.

Ja entäs sitten tämä: No mutta kun arjessa on niin kiire että ei meinaa muistaa nimeään saati kaikkea mitä pitää tehdä ja hyvä kun ehtii selviytyä aamusta iltaan ja sitten onkin taas uusi samanlainen päivä edessä siis ihan kamalan raskasta olla perheellinen. Oikeasti ihan hyvä miettimisen paikka on sekin, että minne tässä on niin kiire. Mikä voi olla tärkeämpää kuin oma perhe, joka ajaa välillä hermoromahduksen partaalle mutta toisaalta taas saa nauramaan katketakseen ja mukavan lämmön tunteen ailahtelemaan rinnassa?

Lopulta tulin siihen tulokseen, että juu, vaikka oma aika on tarpeellista, niin liikaa tulee ajateltua omaa itseäänkin. Mitä sitten, vaikka en ole vuoteen saanut nukkua kunnolla. (Se kyllä haittaa, että viimeisessä vuodessa olen rupsahtanut kymmenen vuoden edestä). Nyt on tämä elämänvaihe ja sitten tulee taas seuraava. Saan kuitenkin joka päivä viettää aikaa pienen tytön (ja toki kahden vähän isomman) kanssa, jonka elämäntehtävä tuntuu olevan perheensä hauskuuttaminen. Tänään viimeksi nauroin niin, että kyyneleet valuivat silmistäni, kun lapsi innostui vähän väliä näyttämään uutta taitoaan, turkkilaistyylistä tanssia, jossa hän heiluttelee käsiä ylhäällä ja tamppaa jaloillaan lattiaa. Niin hauskaa!

Vaikka toisinaan ymmärrän kyllä myös Svelandin näkökulman arjen perhehelvetistä, niin enemmänkin haluan kallistua tuolle Werkelinin kannalle.

Minä haluan tulla myös kamalan iloiseksi aina, kun näen jonkun rakkaani. Ja erityisesti tahdon olla sellainen äiti, puoliso ja ihminen, jonka näkemisestä muut tulevat kamalan iloiseksi. Aina vain tämä jälkimmäinen tuppaa unohtumaan silloin, kun on väsynyt ja vattuuntunut, siis sellaisessa moodissa, ettei todellakaan ansaitsisi vuoden mutsi –palkintoa.

Iloitkaa ihmiset perheistänne! Jos teillä ei ole perhettä, iloitkaa ystävistä ja sukulaisista! Iloitkaa siitä, että teillä on ihmisiä ympärillänne, ihan sama ovatko ne pieniä vai isoja.

Ja vielä kaksi asiaa, jotka tahdon jakaa kanssanne.

Älä ikinä eroa kenestäkään riidoissa.

Älä mene vihaisena nukkumaan.

Ei muuta.