Puhdasta rakkautta

On mahtava tunne, kun maailmassa on joku, jonka mielestä olet siistein tyyppi ikinä koko universumissa. Ja arvaatte varmaan, että tätä mieltä minusta ei ole tyttäreni, 14, vaan tyttäreni, 4 kk.

Onkohan toi äiti taas ihan tosissaan?

On hauska huomata, miten Piksu oppii lähes päivittäin uusia taitoja. Lelut pysyvät käsissä jo hienosti. Piksu myös jokeltaa, huokailee ja nauraa kovaan ääneen. Ilme voi vaihdella sekunnissa riemusta tylsistymiseen ja ilosta kiukkuun. Vauvan mielentilasta on mahdotonta saada selvää, mutta aika sellaisen seurassa ei todellakaan käy pitkäksi.

Voisko toi äiti jo lopettaa ton laulamisen?

Sitterissä istuessaan Piksu on keksinyt alkaa potkia molemmilla jaloillaan tasatahtiin ojentamalla niitä koukusta suoraksi. Voi kamala, mitkä vauhdit tällä tekniikalla saakaan. Asiaa ei paranna lainkaan se, että hän on oppinut irrottamaan sitterin turvavyön lukituksen. Pian saa olla silmät selässäkin, ja ystävääni lainatakseni, elintaso nousee ainakin metrin, kun Piksu oppii liikkumaan ja tarttumaan ulottumisetäisyydellä oleviin tavaroihin.

Oooh! Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

Summa summarum. On hienoa olla äiti. Kolmannen tyttären kanssa ei huvita enää stressata. Voi haukotella muiden hössöttämiselle ja ottaa itse lungisti. Eikä ole kiire minnekään. Sitä jaksaa tuntikausia vain ihailla toista: Pieniä varpaita, minikokoisia sormia, pulleita poskia ja tuhteja reisiä, joissa on ainakin 4 makkaraa.

Piksua alkoi laulattaa.

Ilmat lämpevät. Pian saapuu helle. Me aiotaan Piksun kanssa maata rannalla kuin hylkeet. Tulossa on ehkä elämäni paras kesä ikinä.