Pysähtymisen tarpeellisuuden huomaa vasta kun pysähtyy
Olen ollut kaksi päivää Tukholmassa pressimatkalla Silja Linen ja japanilaisen kylpylä Yasuragin kutsumana (kylpylästä lisää vähän myöhemmin). Tänään aamulla, kun makasin hengittelemässä kylpylän dojon lattialla joogamatolla kietoutuneena puuvillaiseen aamutakkiin yukataan, heiluttelin paljaita varpaitani ja katselin ikkunasta sinistä taivasta ja vanhoja, kippuraisia mäntyjä, ymmärsin, mikä elämästäni on puuttunut kuluneen syksyn aikana.
Pysähtyminen.
Olen mennyt kesäloman jälkeiset kuukaudet kuin pää kolmantena jalkana enkä ole edes ymmärtänyt kaivata taukoa tai pysähtymistä, koska virtaa on riittänyt myös näinä syksyn pimeimpinä kuukausina, kiitos elämäntapojen muutoksen pari vuotta sitten.
Siinä hetkessä havahduin, etten ole meditoinut iäisyyteen enkä ole myöskään joogannut pieneen ikuisuuteen, siis muutamaa asanaa enemmän. Vaikka kumpaakaan ei tarvitsisi tehdä kuin pienen hetken, vaikka edes sen 5 minuuttia päivässä, ne ovat silti unohtuneet kaiken muun alle.
Kuva: Anu Kiiveri
Pysähtymisen tarpeellisuuden huomaa vasta kun pysähtyy
Jokaikinen kerta ymmärrän pysähtymisen tarpeellisuuden vasta sitten, kun minulla kerrankin on aikaa pysähtyä. Olen varsin aikaansaava ja monenlaiseen tekemiseen tykästynyt ihminen ja päivätöiden lisäksi puuhastelen monien omien projektien, kuten tämän blogin ja Minä onnistun -valmennuksen kanssa. En ole aikoihin enää kuitenkaan kokenut suorittavani niin kuin ennen vanhaan, vaan olen hyväksynyt sen, että paljon tekeminen tavallaan on vain yksi luonteenpiirteeni, olenhan aina ollut sellainen. Kun omat nekin puolet hyväksyy, joista ei aina itse niin innostu, elämä helpottuu. On ihan turha taistella vastaan jotain sellaista, mitä ei lopulta kuitenkaan edes halua muuttaa. Ja vaikka ei halua muuttaa, voi lievittää.
Tänä aamuna pysähtymishetki tuli kuitenkin pitkästä aikaa eteeni ohjatun meditaation ja äänimaljayinjoogan muodossa. Ja samalla hetkellä huomasin, että päivittäinen pysähtyminen ja itseenipäin kääntyminen on taas vain unohtunut kaiken arjen alle. En ole ehtinyt ottaa iisimmin, kun on ollut niin paljon kaikkea mielenkiintoista tehtävänä. Mutta jännä juttu siinä pysähtymisessä on se, että kun alkaa ottaa aikaa itselle ja alkaa pysähtyä, istuu yksin hiljaisuudessa tekemättä mitään vaikka sen 20 minuuttia päivässä, joka itselläni on ollut aika ajoin tapana jo 8 vuoden ajan, huomaa, miten paljon se tuo elämään aikaa ja selkeyttä ja ajatuksiin kirkkautta. Sitä alkaa kuin kuulla ja nähdä paremmin, myös sydämellään, ja kaiken arjen hässäkän alle jäänyt intuitio alkaa pelata syvemmin.
Meditaatio, niin taas ryhdyn suhun
Siispä päätin, että tästä päivästä lähtien otan jälleen säännöllisen, päivittäisen 20 minuutin meditaatiohetken mukaan arkeeni. Ja nyt haastan sinut mukaan, olit sitten koskaan meditoinut tai et. Muutahan ei tarvitse tehdä kuin istua paikallaan 20 minuuttia tekemättä mitään. Ajatuksia tulee ja ajatuksia menee, mutta niihin ei tarvitse takertua. Aina kun ajatus katoaa, voi keskittyä jälleen hengittämiseen.
Itse meditoin mieluiten heti aamutuimaan herättyäni, koska sen jälkeen päivä lähtee käyntiin ihan älyttömän hyvissä energioissa ja sitä on jotenkin skarpimpi ja läsnäolevampi. Jos kokeilet, tulet sen huomaamaan. Minä palaan raportoimaan säännöllisen meditaation vaikutuksia parin viikon päästä. Ja ennenhän niitä hyötyjä ovat olleet muun muassa seuraavat: nukun paremmin, olen rauhallisempi, tavoitteet kirkastuvat, ajatukset kirkastuvat, keskittymiskyky paranee, olen rennompi ja lungimpi kaikin puolin, arjessa on soma flow. Jää nähtäväksi, käykö nytkin noin. Mä niin uskon siihen.
Mahtavaa viikon alkua!
Jenny
INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle
FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi
LUE MYÖS, HYVÄN SAA LAITTAA KIERTÄMÄÄN:
Tilaa tammikuussa ilmestyvä Uuteen nousuun –kirjani
Kehonhuolto on palkinto treenistä
Kävely ja ulkoilu – uudet trendilajit
Satu
Kiitos, otan haasteen vastaan! 20 minuuttia kuulostaa paljolta (vaikka ei ole, tiedän!), mitä jos aloittaa 10 minuutilla? Ja lisää aikaa sitten vähitellen? Toimisiko?
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Satu kommentista! Hyvin riittää 10 minuuuttia, tai vaikka viisikin, jos tuo 20 tuntuu pitkältä. Ja kun sitä alkaa istua sitä aikaa, niin se todella tuntuu ensin toooooosi pitkältä. Hyvä kärsivällisyysharjoitus tulee siis samalla.
Moni tekee juuri noin, että aloittaa lyhemmällä ajalla ja lisää aikaa vähitellen, eli se on oikein hyvä idea.
Jotkut myös tykkäävät jakaa 20 minuuttia kahteen osaan, eli 10 minuuttia aamulla, 10 minuuttia illalla.
Niin mahtavaa, että olet mukana!
Paula
Mukana! Itse asiassa olen rämpinyt läpi tämän stressaavan syksyn 20 minuutin aamumeditaation ja säännöllisen liikunnan voimalla. Plus ottanut onkeeni neuvon, että meen aiemmin maate. Toimii. Laihtumaan en sentään ole päässyt. Se ei näytä tapahtuvan tälläselle 50+ ikäiselle itsestään, vaikka kuinka säännöllisesti söis ja kunnon ruokaa. Sitä ruokaa vaan menee liikaa. Mutta kun liikkuu, nukkuu ja meditoi, niin ei sekään harmita ihan niin paljon kuin muuten, ei ainakaan koko aika 😀
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos kommentista ja mahtavaa, Paula! Ja tosi hyvältähän sulla jo elämäntavat kuulostaa, kaikki ei liiku eikä meditoi, mutta sä liikut ja meditoit, hyvä sä!
Joo, itsekin menen nukkumaan useimmiten 21.30, vaikka tänään jostain syystä tekee mieli kukkua. Se kyllä sitten kostautuu aamusella viimeistään, joten parempi laittaa varmaan masiinat säppiin ja ottaa kirja hetkeksi käteen.
Toi ruokajuttu onkin kokeilemista, että mikä on sopivasti itselle ja joskus keholla vain kestää ottaa aikaa jopa niitä muutoksia, joita tekee.
Mutta kilojen sijaan kannattaa just keskittyä tekemään itselleen hyviä asioita, joista tulee hyvä fiilis ja iloinen mieli.
Mahtavaa viikon jatkoa 🙂