Sananen vanhemmuudesta
Kun keskimmäiseni, 11, ja teini, 15, olivat pienempiä, olin todella tarkka kaikista heihin liittyvistä asioista. Kaikki oli aina niin sanotusti viimeisen päälle. Kaiken sen opiskelun, työnteon, jumppaamisen ja uran luomisen ohella suoritin myös äitiyttä. Ja täysillä suoritinkin.
Jälkeenpäin olen miettinyt tuon kaiken johtuneen siitä, että pelkäsin joutuvani arvostelun kohteeksi nuoren ikäni (19) vuoksi. Tein kaiken siis mallikkaasti paitsi rakkaudesta lapsiini, myös siksi, ettei kukaan ikinä eikä missään tilanteessa voisi kyseenalaistaa äitiyttäni tai kykyäni olla hyvä äiti.
Nyt otteeni on vähän lipsunut, hahaha. Suhtaudunkin asioihin kuopuksen kanssa noin sata kertaa rennommin. Se ei tarkoita sitä, että hän olisi heitteillä, ei todellakaan. Se tarkoittaa sitä, että minä olen lakannut pingottamasta ja osaan suhtautua asioihin kevyemmin.
Jos joku ei mene ihan jetsulleen, niin maailma ei kaadu siihen. Voin suositella tätä asennetta ihan kaikille äideille, niin nuorille kuin vanhemmillekin.
Lauantaina kävimme Ikeassa ja kun pakkauduimme ulos autosta, lapsen kädestä napattu tuttipullo unohtui automme katolle, mistä se siis oli tarkoitus ottaa mukaan ostoksille. Seurauksella, että tuulenpuuska heivasi putelin maahan ja viereiseen ruutuun pysäköinyt ajaa täräytti sen yli niin, että muovipullo rusentui kymmeniin osiin, vain surullisen oloinen maitojana seuranaan asvaltilla. Kun sitten kaupasta tullessamme etsimme tuttipulloa autosta, totuus selvisi hyvin nopeasti. No, sellaista sattuu!
Eilen sitten lähdimme kyläreissulle, onneksi tosin vain mummolaan. Sillä kylässä lasta keväthaalarista riisuessani huomasin, että kas, jotain on unohtunut! Hame tai housut olivat jääneet kotiin.
Onneksi sentään kuopuksen lempikoru, tyylikkäät vaaleanpunaiset SNÖ-kivihelmet kompensoivat kokonaisuutta. Että housuista viis, kunhan asustepuoli on kunnossa.
Kun isi pukee mut, niin kaikki on ihan vimpan päälle eikä mikään ikinä unohdu. Tosta mutsista ei kyl voi sanoo samaa. Vähäks noloo olla kylässä ilman housuja!
Tahdoin vain sanoa sen, että vanhemmuudessa sattuu ja tapahtuu. Jokainen äiti ja isä on omanlaisensa. Tärkeintä on, että tekee parhaansa ja rakastaa paljon.
Arja Kontio
aivan näin. vaikka kaikki ei olekaan ihan viimisen päälle, asiat menee ihan ok.
Esikoisen kanssa nimotin kaikesta, kakkosen kanssa en juuri mistään.
Karkkipäivä olisi ollut hyvä pitää, huomaa nyt molempien hampaista.
Mutta oikeesti, läsnäolo ja rakkaus. ne on ne tärkeimmät.
pinkki
Mä olin aikataulujen orja vielä kun isoimmat kaksi oli pieniä. Elämä oli helppoa kun aamulla heräs, söi ja meni ulos ja tuli sisään, söi ja meni nukkumaan ja taas syötiin ja ulkoiltiin jne.
Kolmas kun tuli, niin mentiin huomattavasti rennommin 🙂 Ei ollut niin nokonuukaa oliko lounas 12 vai 12.30. Päiväunet junnu myös nukkui autossa useimmiten reilun vuoden ikään asti. Ulkoiluakin alettiin harrastaa kunnolla vasta suht. myöhään. reuma vangitsi mut kotiin puoleksi vuodeksi.
Kyllä meillä asialliset hommat hoidetaan, mutta rennolla otteella. Samaa rentoutta harrastan nyt vaikka meillä elelee lyhytaikaisia sijaislapsia. Ja ilmeisesti se toimii. Hyvin on lapset viihtyneet ja sopeutuneet.
Vaatteista mulle ei pidä edes puhua 🙂 Noi rymyeetut on järkyttävän näköisiä vaikka yrittäisinkin siististi pukea. 🙁
t
Jenny B-H
Juurikin näin, Arja, hyvin sanottu!
Jenny B-H
Ihanaa, että on meitä muitakin!
Tykkään kyllä tietyistä rutiineista taaperon kanssa, mutta sitten välillä sattuu just tän tyyppisiä, mitä kuvastakin voi nähdä 🙂
Hanna Kantor
kuulostaa niin tutulta. mulla vähän sama juttu nyt tämän kakkosen kanssa. Kun esikoinen oli pieni kaikki piti mennä niinku oli neuvolassa ja kirjoissa sanottu..eikä yleensä kuitenkaan menny. Lopputulos oli paha mieli ja alemmuuden tunne. Kunnes sitä tajusi että lapsukaiseni on yksilö johon ei mitkään ohjeistukset ja neuvot noin vain päde.
Tämän toisen kanssa asiat saa mennä niinku menee…ja sitä osaa nauttia joka hetkestä ihan eri tavalla. Ei ole koko ajan kiire suorittaa seuraavaa haastetta.
Sulla on muuten mahtava blogi, oon lukenut jo jonkin aikaa mutta nyt vasta ”uskaltauduin” kommentoimaan..terveisiä tytöille!
Jenny B-H
Kyllä, juurikin näin, lapsi on yksilö ja niin on muuten vanhempikin 🙂
Kiitos palautteestasi! Tosi kiva kuulla, että tykkäät lukea ja nyt kommentoitkin, mukavata.
Tulen varmasti vastavierailulle!