Sananen vanhemmuudesta

Kun keskimmäiseni, 11, ja teini, 15, olivat pienempiä, olin todella tarkka kaikista heihin liittyvistä asioista. Kaikki oli aina niin sanotusti viimeisen päälle. Kaiken sen opiskelun, työnteon, jumppaamisen ja uran luomisen ohella suoritin myös äitiyttä. Ja täysillä suoritinkin.

Jälkeenpäin olen miettinyt tuon kaiken johtuneen siitä, että pelkäsin joutuvani arvostelun kohteeksi nuoren ikäni (19) vuoksi. Tein kaiken siis mallikkaasti paitsi rakkaudesta lapsiini, myös siksi, ettei kukaan ikinä eikä missään tilanteessa voisi kyseenalaistaa äitiyttäni tai kykyäni olla hyvä äiti.

Nyt otteeni on vähän lipsunut, hahaha. Suhtaudunkin asioihin kuopuksen kanssa noin sata kertaa rennommin. Se ei tarkoita sitä, että hän olisi heitteillä, ei todellakaan. Se tarkoittaa sitä, että minä olen lakannut pingottamasta ja osaan suhtautua asioihin kevyemmin.

Jos joku ei mene ihan jetsulleen, niin maailma ei kaadu siihen. Voin suositella tätä asennetta ihan kaikille äideille, niin nuorille kuin vanhemmillekin.

Lauantaina kävimme Ikeassa ja kun pakkauduimme ulos autosta, lapsen kädestä napattu tuttipullo unohtui automme katolle, mistä se siis oli tarkoitus ottaa mukaan ostoksille. Seurauksella, että tuulenpuuska heivasi putelin maahan ja viereiseen ruutuun pysäköinyt ajaa täräytti sen yli niin, että muovipullo rusentui kymmeniin osiin, vain surullisen oloinen maitojana seuranaan asvaltilla. Kun sitten kaupasta tullessamme etsimme tuttipulloa autosta, totuus selvisi hyvin nopeasti. No, sellaista sattuu!

Eilen sitten lähdimme kyläreissulle, onneksi tosin vain mummolaan. Sillä kylässä lasta keväthaalarista riisuessani huomasin, että kas, jotain on unohtunut! Hame tai housut olivat jääneet kotiin.

Onneksi sentään kuopuksen lempikoru, tyylikkäät vaaleanpunaiset SNÖ-kivihelmet kompensoivat kokonaisuutta. Että housuista viis, kunhan asustepuoli on kunnossa.

Kun isi pukee mut, niin kaikki on ihan vimpan päälle eikä mikään ikinä unohdu. Tosta mutsista ei kyl voi sanoo samaa. Vähäks noloo olla kylässä ilman housuja!

Tahdoin vain sanoa sen, että vanhemmuudessa sattuu ja tapahtuu. Jokainen äiti ja isä on omanlaisensa. Tärkeintä on, että tekee parhaansa ja rakastaa paljon.