Some ei korvaa ystäviä

Se, että seuraa ystävää somessa, ei korvaa oikeaa yhteydenpitoa tai näkemisiä. Sen huomasin taas viikonloppuna, kun jaksoin kerrankin raahautua ihmisten ilmoille juhlimaan ystävän syntymäpäiviä kivalla porukalla blinibrunssin, saunan ja uimisen parissa. Toki some on hyvä väline näkemisten lomassa. Jos välimatkaa on paljon, on se myös aika korvaamaton. Mutta silti, oikeita tapaamisia ei saisi unohtaa, ei edes tässä arjen pyörityksessä. Voi miettiä, että mitä arjessa vähentää ja mitä lisätä, että ehtisi tapaamaan enemmän ystäviä.

Elämä vain tuntuu olevan niin tupaten täynnä, että viikonloput tulee useimmiten mieluiten vietettyä kotona. Illatkin ovat kovin lyhyitä. Tänä syksynä olen tehnyt myös töitä viikonloppuisin, joten vapaa-aika on ollut kortilla. Perheen yhteinenkin aika on niin vähissä, että usein sitä punnitsee tarkkaan, mitä vastaan on siitä valmis luopumaan. Silti huomasin taas, miten mahtavaa onkaan lähteä vähän ihmisten ilmoille, eikä mennä puoli kymmeneltä nukkumaan myös perjantai- tai lauantai-iltana!

 

Kasvotusten kuulee, mitä oikeasti kuuluu 

Se, että pääsee juttelemaan kasvotusten ja vaihtamaan kuulumisia, on tosi tärkeää. Silloin puhutaan muistakin asioista kuin siitä kiiltokuvapuolesta, joka somessa on monelle arkipäivää. Sitä huomaa, että sitä helposti tuudittautuu sellaiseen kuplaan, jossa luulee tietävänsä toisen elämästä kaiken, kun siitä lukee jostain kanavasta. Siis luulee tietävänsä ja luulee, ettei tarvitse kysyä, miten menee tai mitä kuuluu.

Mutta kyllä tarvitsee!

Suurimmalla osalla ihmisiä some on kuitenkin pelkkää pintaa, raapaisu siitä, mitä elämässä oikeasti tapahtuu. Elämässä, missä on paljon iloja, juhlan aiheita, onnea, rakkautta ja menestystä, mutta myös surua, synkkyyttä, ahdistusta, pelkoa ja epätoivoa.

Aina ei ehdi tai jaksa pitää yhteyttä

Arki vain tempaisee niin kovaa mukaansa, ettei aina ehdi tai muista pitää yhteyttä. Silti on aikaa notkua vaikka Facebookissa pitkiäkin pätkiä, kröhöm. Mutta entä jos sen nettichattayksen sijaan pyytäisikin ystävän kävelylle tai tekisi treffit kuntosalille? Samassa ajassa ehtii paitsi liikkua niin myös vaihtaa kuulumiset.

Itse kotona töitä tekevänä tykkään käydä myös lounaalla kavereiden kanssa, mutta aina rahakukkaro ja aikataulut eivät valitettavasti ole samaa mieltä. Mutta jo puolessa tunnissa tai kolmessa vartissa ehtii kertoa kuulumisia ja tuntemuksia ja se, että näkee toisen ja voi vaikka halata, tuntuu ihanalta.

Kuitenkin se, ettei ehdi tai muista pitää yhteyttä, ei kuitenkaan kerro kaikkea ystävyyssuhteen tilasta. Eikä aina jaksa tai huvita, kun elämä vain on niin hektistä. Silti toinen voi olla vaikka kuinka tärkeä ja merkittävä ihminen elämässä. Sekin pitäisi saada suustaan ulos niiden rakkaimpien ystävien kanssa: mutta miten vaikeaa onkaan yhtäkkiä sanoa, että olet tärkeä, arvostan ystävyyttämme, erityisesti jos viime tapaamisesta on kulunut aikaa.

Parasta silloin, vaikkei enää läsnä

Itse aionkin nyt tältä istumalta ryhdistäytyä tämän asian kanssa. Haluan olla aktiivisempi ystävä, ainakin sen verran kuin näillä aikatauluilla on mahdollista petrata. Välillä toisten kanssa tosin tuntuu siltä, että itse on useimmiten se, joka ottaa yhteyttä, mutta jos ystävyys on rehellistä ja syvää, se kestää sen, että myös epämukavia asioita otetaan puheeksi ja niistä keskustellaan.

Kaikki eivät jatka mukanamme koko pätkää, mutta kuten olen aiemminkin kirjoittanut, heilläkin on ollut tarkoituksensa ja merkityksensä. Jokaisesta ystävyyssuhteesta voi olla kiitollinen, vaikka se olisi kestänyt kuinka lyhyen aikaa tahansa.

Omassakin elämässäni on ollut paljon ihmisiä, joiden seura on sillä hetkellä ollut parasta, mitä on voinut olla. Vaikka yhteydenpito on hiipunut joidenkin kanssa kokonaan, ajattelen heitä toisinaan suurella lämmöllä, kiitollisuudella ja rakkaudella.

Elämässäni on ollut ja myös on yhä vieläkin ihan mielettömän upeita, karismaattisia ja aitoja tyyppejä. Kaikki eivät vain kulje koko matkaa kanssamme ja sen kun oppii hyväksymään, kaikki turha kelailu ja miettiminen jää ja unohtuu ja sitä osaa antaa toiselle tilaa tai jopa mahdollisuuden lähteä. Ja sitten voi keskittyä heihin, jotka ovat, tälläkin hetkellä.

Arkipäivän rakkautta ja välittämistä on olla toiselle läsnä. Kuunnella ja todella kuulla, kun toinen kertoo jotain. Arjen rakkautta on kysyä, miten menee, mitä sinulle kuuluu ja sitten keskittyä saamaansa vastaukseen, ilman, että yrittää ratkaista toisen asiaa tai kertoa omasta vastaavasta. Kuuntelu riittää.

Ihan oikeasti. Kasvokkain. Edes silloin tällöin. Ja ennen tapaamista voi laittaa vaikka tekstarin ja kysyä, mitä kuuluu, tavataanko?

Mahtavaa uutta viikkoa!

Lue myös:

Voiko puoliso olla paras ystävä?

Elämäntilanne yhdistää, mutta myös erottaa