Treeni

Stoppi jahkailulle!

Tänään mietin aamusta lähtien, että menenkö juoksemaan, ja jos, niin mihin kellon aikaan. Ja minkä lenkin? Juoksenko rantaa pitkin vai isoa väylää, mikä on kuolettavan tylsä. Puenko pitkien trikoiden pariksi juoksutakin vai selviänkö t-paidalla? Vai tarkenisikohan siellä ehkä juoksucapreissa?

Iltapäivällä päätin jo, että en mene. Olin päätökseen tyytyväinen noin viisi minuuttia. Sitten en saanutkaan yllättäen rauhaa ajatukselta. Hm, jos sitten kuitenkin menisin?

Iltasella minulla paloi käämi itseeni. Vaihdoin juoksutrikoot jalkaan, latasin uuden pumpin iPodiin ja lähdin laittamaan jalkaa toisen eteen.

Kyllä kannatti. Hieman painoi jaloissa ja pakarassakin oli jotain tuntemuksia eilisestä Bodypumpista, mutta muuten juoksu sujui suht lennokkaasti. Mieli kirkastui, se oli tärkeintä.

Illalla sitten taaperoa nukuttaessani pohdin sitä, kuinka paljon hukkasinkaan tänään aikaa sen miettimiseen, että käynkö juoksemassa vai en. Ei helvetti sentään. Elämässä on paljon muutakin tärkeämpää kuin miettiä mitä mahdollisesti aikoo tehdä tulevaisuudessa.

Joskus vain on olo, että pitäisi tehdä jotain juuri nyt, mutta sen tekemistä lykkää mahdollisimman pitkälle. Toteutan tätä itse jopa deadlinepäivinä. Kun vielä pitäisi viimeistellä jotain kirjoittamaani artikkelia, niin minäpä alan kuurata kylpyhuonetta. Ööö?

Ja silti se tekemätön asia velloo mielessä koko ajan. Ja jos sen lopulta jättää tekemättä, voi iskeä morkkis. Ja sehän ei kannata, ei sitten ollenkaan. Tosin työasiat olen aina hoitanut loppuun asti. Vielä ei ole sukkalaatikon järjestäminen vienyt voittoa työasioilta!

Yksi suosikkisedistäni, Eckhart Tolle kehottaa, että sen sijaan, että potisimme huonoa omatuntoa, tulisi asia tehdä joko nyt heti tai sitten vain nauttia olosta ja laiskotella täydellä antaumuksella. Hieno elämänohje! Ja varmasti kannattavampi kuin se, että pilaa päivänsä jahkailemalla.

No niin, tässä itselle luomani sääntö numero yksi: ajattelen asiasta positiivisesti. Silloin sen tekeminen ei ota päähän.

Mietin myös, että lopputuloksen visioiminen olisi saattanut auttaa lenkkipäätöksen teossa. Olisin vain rehdisti pohdiskellut sitä, mitä hyötyä siitä on, että lähden juoksemaan. Kun olisin kelaillut lopputuloksen aiheuttamaa ylihyvää fiilaria, asian tekemään lähteminen olisi muuttunut hauskemmaksi. Ja tietenkin olisin voinut kuvitella mielessäni vaa’an lukemia hieman nykyistä keveimpinä ja itseäni ihan supersporttisena megabeibenä uu jeah.

Ehkä vain nyt lopetan jahkailun ihan kaiken suhteen ja alan taas noudattaa vanhaa, hyväksi havaitsemaani neuvoa: Tee kaikki se tänään minkä voit.

Päivän motivaatiokuva:

Juu katoku ilmasii lounait ei oo eikä tällanen badi tuu sillä, et istuu sohvalla ja miettii, et urheileeks vai not. (Kuva:Nike)

 

 

10 thoughts on “Stoppi jahkailulle!

  1. Niin niin totta! Miksi päivänselvyydet on välillä niin vaikeita?
    Muistan muutaman vuoden takaisen urheilupuuskan. Ensin urheilin tullakseni ”treveemmäksi” reuman jäljiltä. Seuraava tavoite oli näyttää siltä et kun katsoo peiliin sanoo ”uuh aah”. Mun pt:tä nauratti. Lannistavaa on se,et vähän sen haaveen jälkeen tuli urheilulakko.
    Nyt taas tavoitteena uuh aah edes treenatessa :)

    1. Hihih, uujeah!
      Pinkki, hienosti sä olet saanut liikunnan taas käyntiin. Se vie aikaa, ennen kuin siitä tulee rutiini.

  2. Mua harmittaa, kun aamujuoksu sujuu niin nihkeästi. Mieli on kirkas ja melkein hymyilen aina läpi lenkin hyvän fiiliksen vuoksi, mutta jalat painaa, lihakset ei aukea ja hapenkuljetuselimistö ei vain ole kunnolla hereillä. Rakastan aamujuoksuja merenrannalla ja sängystä on tosiaan ihanaa pinkaista suoraan vauhtiin, mutta nyyh, iltapäivisin vain sujuu paremmin.

    1. Joo, nyt kun taapero taas bailaa öisin, aamuliikunta tuntuu painajaismaiselta ajatukselta…
      En mä siitä ikinä ole kovin paljon tykännyt, mutta olen pakottanut itseni! Ehkä me kaikki ei vain olla aamuliikkujia?

  3. Heh,

    mulla tää pitäis sitä ja tätä pätee lähinnä töihin… Aloittaminen on yleensä niin himskatin vaikeaa. Nauhurin kuulokkeiden tunkeminen korviin on joskus vastenmielisin teko ikinä, ei voi mitään! Eilen aloitin kirjoittamisen puoli seitsemältä, mutta ensimmäisen kerran sain kuulokkeet korviini vasta varttia vaille yksitoista… Mieti! Siihen asti yritin kirjoittaa vain muistiinpanojen varassa.

    Noo, ei siinä mitään. Heti, kun sain kuulokkeet korviini, alkoi taas sujua. En tiedä, mikä siinä nauhoitusten purkamisessa on niin vaikeaa. Onko se oman äänensä kuuleminen? Vai se, ettei jaksa kuunnella omia tyhmiä kysymyksiään ja kommenttejaan? En tajuu…

    Joka tapauksessa mulla oli eilen tosi hyvä työpäivä. Kirjoitin kymmenen tuntia, mutten oikeasti ollut yhtään väsynyt, kun lopetin. Siihen vaikutti varmasti se, että haastateltava oli niin tyytyväinen työni tulokseen. Antoi kummasti virtaa…

    En kuitenkaan lähtenyt lenkille, muttei mun tarvinnutkaan. Tänään on luvassa liikettä koko päiväksi nimittäin: kuntoutusta. Firman piikkiin!

    1. Anni, kuulostaa NIIN tutulta! Ehkä voidaan tsempata yhdessä toisiamme :)
      Teillä on siis liikuntapäivä tänään, hauskaa!

  4. Tiedän niin tuon fiiliksen. Mä päätin illalla, että tänään juoksen heti aamulla. Herätyskellon soidessa ei ole aikaa jahkailla, koska aika on rajallinen. Mun on nimittäin oltava takaisin kotona viimeistään kahdeksalta, jotta voin käydä suihkussa ennen kuin mies lähtee töihin. Aamulenkeille lähtiessä toimin kuin kone. Mitä nopeammin olen ulkona, sitä parempi (en ehdi kääntyä takaisin peiton alle).

    Jos ikkunanlautoja rummuttaa sade, saan luvan kääntää kylkeä. Tai jos kuopus on bailannut koko yön.

    1. Elisa, toi on hyvä ohje, että herätyskellon soidessa ei ole aikaa jahkailla. Ehkä mäkin kokeilen siis aamujuoksua, kun on sama määräaika vastassa, toinen lähtee töihin. Laittaa vermeet valmiiksi sängyn viereen ja avaa sitten silmät, kun on jo ulkona :D

      Meilläkin on taas bailattu öisin kolmatta viikkoa, huhhuh, tää valvominen ei niin todella oo mun juttu, vaikuttaa ikävästi mielialoihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *