Avainsana: suorittaminen

Väsymys-tunnistaminen-karsiminen- uusi alku

Väsymys-tunnistaminen-karsiminen- uusi alku

Uusi alku. Siltä toukokuu aina itsestäni tuntuu. Homma menee näemmä näin: ensin tulee väsymys. Sitten tilanteen ja tunteiden tunnistaminen. Asioiden karsiminen. Lopuksi ihana, uusi alku. Näin ne vuodet toistavat itseään, ja nelikymppisenä luulisi jo tuntevan itsensä aika läpikotaisin. Näin ei kuitenkaan näköjään ole, se tuli 

En tiedä, mitä on ”vain” käydä päivätöissä

En tiedä, mitä on ”vain” käydä päivätöissä

Tajusin yksi päivä, että olen käyttänyt aika paljon aikaa työntekoon viimeisen 20 vuoden ajan ja sitä ennenkin, aloitinhan osa-aikaisen työnteon 11-vuotiaana siivoamalla hotellihuoneita ja sitä ennenkin jaoin pari vuotta mainoksia. En tiedä, mitä on ”vain” käydä päivätöissä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Olen ollut töissä 

Miten pitää huolta siitä, että virtaa riittää seuraavaan lomaan saakka?

Miten pitää huolta siitä, että virtaa riittää seuraavaan lomaan saakka?

Omalta osaltani lomat on nyt lusittu ja duunihommat pyörähtivät käyntiin vauhdikkaasti. Miten pitää huolta siitä, että virtaa riittää seuraavaan lomaan saakka? Syksyllä en ohjaa lainkaan ryhmäliikuntatunteja, mutta juoksukoulut starttaavat elokuun puolivälissä ja jatkuvat limittäin aina joulukuun puoliväliin saakka. Toimin Helsingissä Vauhtisammakon pääohjaajana, olen ohjaamassa niin aivan juoksua aloitteleville sopivassa Startissa, alkajissa kuin kuntoilijoissakin, joten syksystä tulee juoksupainotteinen ja hyvä niin. Startissa ja kuntoilijoissa on muuten vielä hyvin tilaa! Katso lisää Vauhtisammakon nettisivuilta tai kysy suoraan minulta.

Lisäksi Tuukan, Marjaanan ja minun Minä onnistun -valmennus painonpudottajille ja elämänmuutoksen tekijöille alkaa 19.8.  Valmennus kestää 12 viikkoa ja se sisältää niin ruokavalioneuvontaa, treeniohjelmia kuin henkistä tukeakin. Olemme saaneet valmennuksesta pääosin erittäin myönteistä palautetta ja koska sitä toivottiin niin paljon, sitä jatketaan pienten viilausten kera.

Voisi siis sanoa, että täydellä höyryllä eteenpäin ja loman jälkeisen pehmeän laskun voi unohtaa. Mutta miten ehkäistä sitä, ettei päivätöiden neljäntenä päivän tarkista kalenterista sitä, minä viikonpäivänä itsenäisyyspäivä ja jouluaatto olivatkaan, ja että virtaa riittää tasaisesti aina seuraavaan lomaan saakka ilman totaalista uupumista?

Virtaa ei ole, koska loma meni suorittamiseksi?

No ainakin kannattaa tarkastella sitä, millainen olo loman jälkeen on. Jos ensimmäisinä työpäivinä tuntuu sille kuin olisi jyrän alle jäänyt eikä virtaa riitä, voi olla, että lomalla on ollut liikaa tekemistä ja loma on mennyt suorittamiseksi. Silloin kannattaa ihan oikeasti ottaa kalenteri käteen ja tarkastella, mitä arki tuo tullessaan, onko jotain, mistä voisi ehkä karsia viimeistään syksyn aikana? Voi myös pysähtyä miettimään, miksi kalenterin on oltava niin täynnä koko ajan. Onko kenties joitain asioita tai tunteita, joiden kohtaamista yrittää pakoilla suorittamisella?

Vaikka itse emme juuri olleet Helsingissä heinäkuussa, loma oli sopivan rento. Tosin tyypillisestä kesätekemisestä jäikin tekemättä varmasti 70 prosenttia tavallisesta, ja näkemättä jäivät vakiolomakohteet niin Hanko, Fiskars kuin Muumimaailmakin. Mutta onhan vielä kesää ja vapaita viikonloppuja jäljellä ja syksykin on pitkä. Jotain olen siis oppinut, kun en tänä vuonna tunkenut lomaani täyteen tekemistä. Ehkä virtaa riittää juuri siksi, ettei loma mennyt suorittamiseksi?

Itsehän starttasin puolisoni mösjöön kanssa Alppireissulle heti, kun lomat olivat alkaneet. Se oli paras päätös pitkään aikaan. Alpeilla tuon reilun 160 kilometrin eteneminen oli niin keskittymistä vaativaa, etten ehtinyt ja pystynyt miettimään mitään omia asioita, olin heti totaalisen lomalla ja työt tuntuivat erittäin kaukaiselta asialta. Reissusta toipumiseen meni viikko, mutta kun elämä alkoi taas voittaa ja virtaa riittää, emme kahmineet mitään ihmeempiä tekemisiä vaan lähinnä tuli maattua laiturilla. Se toimi, vaikka onnistuin toki lomalla sotkemaan niin ruokarytmini kuin unirutiinini, joita nyt tässä kumpaakin palauttelen, koska ne saavat minut voimaan paremmin kuin minkä sattuu syöminen ja liian pitkään valvominen.

Teetkö itselle merkityksellistä työtä?

Viime vuonna töihin paluu loman jälkeen oli omalla kohdallani vaikea, ja kipuilin oikeastaan koko syksyn, talven ja kevään, olenko oikeassa paikassa vai missä minun pitäisi olla. Aika pian kesäloman jälkeen aloin ymmärtää, että olen unelmatyössä, mutta en omassani, vaan jonkun toisen unelmatyössä. Se oli raastava hetki, eikä toisaalta vielä muuttanut mitään, koska uskaltaminen oli vähissä. Tänä vuonna töihin paluu tuntuikin kevyemmältä, sillä vaihdoinhan päivähommia toukokuun lopussa.

Silti sanoisin, että loman jälkeinen aika tarjoaa meille mahdollisuuden omien arvojen ja oman duunin tarkasteluun. Teenkö sellaista työtä, jota haluan tehdä ja vastaako työ arvojani, vai toisiko merkityksellisyyttä sittenkin jokin muu asia? Oma viime kesäloman jälkeinen vuoteni kului pitkälti noita asioita pohtiessa ja yritinkin saada muutosta väkisin aikaan. Mutta koska yritin tavoitella muutosta negatiivisen ja pakon kautta, mitään ei tapahtunut vielä pitkään aikaan. Vasta kun olin nostanut kädet ilmaan ja lakannut pelkäämästä esimerkiksi tulevan toimeentulon takia, asiat alkoivat muuttua hurjaa vauhtia. Nyt tuntuu ihan hyvältä pysähtyä ainakin hetkeksi ja katsoa tämä työkortti ilman, että mietin koko ajan, pitäisikö minun olla jossain muualla. En ole haudannut suuria unelmiani vielä mihinkään, mutta kuten kirjoitin, unelmien ja tavoitteiden siirtäminen ei tarkoita niistä luopumista.

Miten selviytyä syksystä ilman, että arki tuntuu selviytymistaistelulta

Miten sitten olen ajatellut selvitä syksystä ilman, että eläminen tuntuu selviytymiseltä? Jos arki nimittäin tuntuu raahautumiselta, liian tukkoiselta ja siltä, että päivät ovat selviytymistä ja pakkopullaa, on ihan pakko pysähtyä ja tehdä muutoksia. Ajattelen, että meillä on tämä yksi elämä täällä ainakin tässä muodossa ja sitä kannattaa arvostaa ja siitä kannattaa nauttia. Omalta osaltani olen elämässäni raahautunut muista syistä ihan riittävästi ja kun ilon ja onnellisuuden löysin aikanaan elämän perusvireeksi, en halua siitä luopua, vaikka toki vastoinkäymisiä tapahtuu kaikille eikä arki tosiaankaan ole vain ruusunpunaa ja popparia.

Olen päättänyt tehdä arkeni mahdollisimman helpoksi, niin helpoksi kuin mahdollista. Ruokaostokset hoidetaan jatkossa pääosin netissä ja ruoat kipaistaan hakemaan valmiiksi pakattuina kotia lähinnä olevalta noutopisteeltä. Meillä alkaa käydä myös joka toinen viikko siivooja. Mitä vähemmän tavaraa on ympärillä, sitä helpompaa. Vaikka kesälomalla en saanutkaan vaatekaappiani ja muutamaa laatikostoani siivottua, se on yhä ohjelmassa. Omat treenit kirjaan kalenteriin edellisenä viikonloppuna ja pidän kiinni niistä tärkeistä tapaamisista itseni kanssa. Vietän aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa ja yritän ymmärtää sen, ettei koko maailmaa tarvitse seurata. Illat rauhoitan rauhoittumiselle ja kuten keväälläkin, kännykkä jää eteisen lipastolle lentokonetilassa siinä iltakahdeksan maissa.

Jos freelancerina työskentelin usein myös viikonloppuisin, nyt viikonloput ovat vapaat. Jaksamista auttaa sekin, kun pitää niistä itselle sopivista rutiineista kiinni. Kunnioittaa arjen perusasioita, kuten nukkumista ja palautumista, säännöllistä ja semiterveellistä syömistä ja itselle sopivaa ja riittävää liikuntaa. Muistaa sen, että on elämää myös töiden ympärillä.

We can do this! Ja vielä on kesää jäljellä!

Itsenäisyyspäivä on muuten perjantai ja jouluaatto tiistai, yes!

Jenny

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

P.s. Sydän tuohon alas on tullut jäädäkseen. Saa painaa, kiitos <3

Kateus ja tyytymättömyys – kesän vitsaukset

Vatsa pisti kesäsyömisille stopin

Ajatukseni eivät vieneet kohti sitä arkea, jota halusin elää

Valitse innostua – arki muuttuu iloisemmaksi

Sullahan ei oo mikään juoksijan kroppa

Kaikkea voi tehdä, mutta ei samaan aikaan

Kaikkea voi tehdä, mutta ei samaan aikaan

Tajusin vasta nyt, että miksi viime kuukaudet ovat olleet vähän ankeat ja ilo oli kadonnut. No huh, tulipa taas tehtyä vaikka mitä viime syksyn ja alkutalven aikana, vähempikin olisi riittänyt. Kirjoitin Uuteen nousuun -kirjan, kävin päivätöissä, treenasin paljon, hoidin perheen, blogin ja sivutyöt, kuten spinningtunnit 

Keski-ikäisen konttorityöntekijän ahdistus – Minne katosi innostus?

Keski-ikäisen konttorityöntekijän ahdistus – Minne katosi innostus?

Niin se lentsu sitten iski, kuten usein stressiputken jälkeen itselleni on tyypillistä, vaikka viimeksi olinkin kipeänä viime vuoden helmikuussa. Toki yritin ottaa varman päälle joulun jälkeen ja esimerkiksi vähensin urheiluja, kuuntelin kroppaani ja pääkoppaani, mutta näemmä oli nyt aikani ottaa pieni aikalisä arjesta ja vetäytyä 

Miksi me ihmiset suoritetaan?

Miksi me ihmiset suoritetaan?

Miksi me ihmiset suoritetaan?

Terveiset Viking Grace -alukselta, joka saapuu kohta maihin ja jossa olin luennoimassa Fit-lehden hyvinvointiristeilyllä. Luennon aikana keskustellessamme nousi esiin se, miten suorituskeskeistä ja täyttä arki useimmilla on. Toki elämäntilanteet vaihtelevat, mutta niin monien on vaikea suoriutua hyvävoimaisena työn, perheen, treenin, opiskelun ja sosiaalisten suhteiden ristipaineessa. 

Eri asioiden tekemisen pitäisi kuitenkin olla mukavaa, eikä tuntua ainakaan jatkuvasti suorittamiselta saati siltä, että kokee kaiken aikaa riittämättömyyttä, kun ei ehkä pystykään, jaksakaan ja lopulta ei enää edes halua. 

Monta rautaa tulessa

Itse olen sitä sorttia, että tykkään tehdä paljon asioita samaan aikaan, joskus vähän liikaakin.  Loppuunpalaminen kymmenisen vuotta sitten vaikeassa elämänvaiheessa kuitenkin opetti paljon ja on auttanut myös tunnistamaan niitä kuuluisia omia rajoja. Pitkälti itselläni nousee karvat pystyyn, jos hommat alkavat tuntua minusta pakolta enkä saa niiden tekemisestä enää iloa. Silloin tiedän, että on aika tehdä jotain toisin, vähentää jostain tai ehkä lisätä jotain ihan muuta arkeen. Kun ennen iloa tuottavat asiat eivät enää tuota iloa, joko ihminen on kasvanut ulos niistä ja ne ovat muuttuneet itselle vääriksi asioiksi. Tai sitten on vain tehnyt liikaa ja on aika ottaa iisimmin. 

Mutta mistä se suorittaminen sitten kumpuaa? Se onkin varmasti asia, jota ei pysty kovin helposti ratkaisemaan. Itsehän me lopulta itsellemme luomme ne rajat, jotka meidän ”pitää” pitää ja tavoitteet, jotka haluamme saavuttaa. Uskon kyllä tavoitteisiin ja itseäni tavoitteet myös motivoivat tosi paljon, mutta tiedän myös sen, että kaikkea ei voi tehdä samalla kertaa ja toisinaan sen täydellisen rimaa on hyvä laskea. Mutta mistä johtuu, että on vaikea antaa itsensä olla vaikka sitten keskinkertainen? Ystävälle on paljon helpompi olla armollinen kuin itselleen. Vaikka itseä pitäisi kohdella kuin ystävää. 

Kuka olet, mitä tunnet, miksi teet?

Itseäni aikanaan auttoi se, että opin tuntemaan itseäni, aloin kuunnella toiveitani ja miettiä motiivejani eri asioiden suhteen. Miksi tein sitä, mitä tein? What was my why? Mikä oli minun miksi? 

Joskus teemme asioita siksi, että luulemme, että niitä kuuluu tehdä. Joskus teemme asioita siksi, että muut tekevät niitä ja ajattelemme, että meidänkin pitää tehdä niitä. Joskus teemme asioita siksi, että vaadimme niitä itseltämme, vaikka emme oikeastaan edes tiedä miksi. 

Elämässä pitää tehdä tiettyjä asioita ja joskus käytännön arkea on vaikea muuttaa. Mutta jos kokee, että jaksaminen on kortilla, on ainakin kannattavaa pyrkiä muuttamaan joko niitä tekemiään asioita tai sitten asennetta niitä kohtaan. Ihminen sopeutuu suorittamiseen ja se alkaa tuntua normaalilta. Kuitenkaan kukaan ei jaksa loputtomiin olla vahva, joustaa ja taipua, vaan joskus sen vahvimmimmankin jaksaminen saattaa katketa.

Some ruokkii suorituspaineita

Some, niin ihana paikka kuin se onkin, myös ruokkii sitä suorittamisen pakkoa. Kun muut tekevät ”kaikkea” ja ”koko ajan”, tulee helposti olo, että itsenkin pitää. Mutta ei pidä. Joskus on hyvä vetää ne lenkkarit jalkaa silti vaikka laiskottaa, mutta joskus on hyvä vain olla. Ja mistä sitten tietää, mitä pitää milloinkin tehdä? 

Sen tietää, kun oppii kuuntelemaan itseään, ja kysyy itseltään, mitä minä tarvitsen juuri nyt? Mikä on parasta, mitä itselleni voin juuri nyt tarjota? Jos ei koskaan pysähdy, ei edes ymmärrä, että jokin asia elämässä saattaa kaivata muutosta tai että voisi olla itseään kohtaan erilainen.

Itse olen ajatellut tuoda myös näitä palautumisen ja pysähtymisen hetkiä enemmän kartalle. On hienoa olla aktiivinen ja jaksaa ja tehdä paljon, mutta hienoa on myös tunnistaa se, ettei aina jaksa kaikkea eikä kukaan ole superihminen. 

Leppoisaa sunnuntaita! Netti ei toiminut juuri koko päivänä, joten olen saanut hyvän annoksen läsnäoloa ja merelle tuijottamista, hyvin palauttavaa!

Jenny 

Lomalla piti tehdä kaikenlaista – suunnitelmat muuttuivat

Lomalla piti tehdä kaikenlaista – suunnitelmat muuttuivat

Viikko päivätöitä takana loman jälkeen ja aika summata, mitä lomalla tapahtui. Lomalla piti tehdä kaikenlaista, mutta suunnitelmat muuttuivat. Pidin toukokuussa jo yhden viikon lomaa, kun olin Garda-järvellä Katja Keräsen joogaleirillä. Heinäkuulle jäi vajaa neljä viikkoa kesälomaa ja suuret suunnitelmat. Ensimmäisen lomaviikon jännittävin tapahtuma oli Stockholm 

Jotta jaksaa tehdä paljon, pitää myös osata olla

Jotta jaksaa tehdä paljon, pitää myös osata olla

Jotta jaksaa tehdä paljon, pitää myös osata olla. Olen aina ollut persoonaltani sellainen tyyppi, että minulla on monta rautaa tulessa samaan aikaan. Sytyn, kun minulla on kiire, pieni stressi painaa päälle ja deadlinet lähestyvät. Jos tekemistä on liian vähän, en saa oikein mitään aikaiseksi. Mitä 

Suorittajasta arjen nautiskelijaksi

Suorittajasta arjen nautiskelijaksi

Jos vielä pari vuotta sitten stressasin itseni hermoraunioksi, kun työjutuissa oli seesteisempi kausi, niin nyt olen ottanut elokuun tyynestä jaksosta kaiken irti. Aiemmin en osannut nauttia rauhallisemmasta tahdista ollenkaan, koska ajattelin vain rahaa, jota ei silloin tipu. Muutenkin se, ettei koko ajan paahtanut täysillä, tuntui vaikealta, välillä mahdottomalta.

Tätä on tullut tehtyä ja teen toki yhä. Mutta jokaisesta päivästä nautiskellen.
Tätä on tullut tehtyä ja teen toki yhä. Mutta jokaisesta päivästä nautiskellen.

Tämä nykyinen kepeä rentous ja stressitön suhtautuminen työpäiviini on yllättänyt itsenikin, mutta sekin lienee tämän jatkuvan ajatustyön tulosta. Ei voi treenata vain lihaksia tai liikkuvuutta, pitää treenata myös pääkoppaa. Suorittajasta on sukeutunut arjen nautiskelija.

Päivät täyttyvät monesta

Jotenkin olen irrottanut otteeni stressaamisesta täysin. Siis nyt tuntuu siltä, ensi viikolla voi kuulkaas taas olla ihan toiset aatokset! Mutta olen sallinut itselleni asioita, jotka eivät normipäivätyössä olisi mahdollisia. Olen antanut itselleni luvan keskittyä ajatuksiin ja tunteisiin pohjautuvan erokirjani tekemiseen (jonka aikataulut näemmä venyvät ja paukkuvat, hupsanhei).

Olen ohjannut ryhmäliikuntatunteja enemmän kuin pitkään aikaan.

Olen myös nähnyt ystäviäni lounastreffien merkeissä ilman, että olen potenut huonoa omaatuntoa kallisarvoisen ajan tuhlaamisesta. Tunnen nimittäin itseni melko yksinäiseksi täällä kotitoimistolla pyöriessäni. Kaipaan työyhteisöä, jollaista juuri nyt ei ole. Sitä yksinäisyyttä paikkaan lounastreffeillä, jotka ovat toimineetkin mainiona ensiapuna. Niiden lisäksi puhun kukkasille! Toimii sekin.

Olen myös härskisti tehnyt itse suunnittelemallani työajalla kotitöitä, mistä perhe kiittää. En jaksa istua koneella koko päivää, joten välillä on ihan ookoo ripustella pyykkejä, tyhjentää astianpesukonetta tai siivota vaatekaappia. Ainoa, joka on aiemmin sanonut, ettei se ole ookoo freelancerinkaan työajalla, on sisäinen puheeni, oma mieleni, joka on yrittänyt piiskata minua tekemään kovemmin ja saavuttamaan enemmän, siis työasioissa. Nyt jos se on yrittänyt kommentoida, olen sanonut sille, että suu tukkoon.

Olen nukkunut päiväunia! Huonosti nukkuvan tyypin pelastus. Mutta maksimissaan 20 minuuttia. Minulla on aina kello soimassa.

Olisi pitänyt ostaa tämä kahvikuppi Design Tallinnasta. Olisi jonkin sortin seuraa päiväkaffella!
Olisi pitänyt ostaa tämä kahvikuppi Design Tallinnasta. Olisi jonkin sortin seuraa päiväkaffella!

Mitä työ merkitsee?

Nyt kun töitä on ollut tavallaan vähemmän tai ainakin työtehtävät ovat olleet monipuolisempia, olen kirkkaammin nähnyt työn merkityksen elämässäni. Ja huomannut, että joo, yhä vielä on ihan tosi tosi tärkeää, että saan tehdä sitä, mistä diggailen, mutta siltikään työ ei saa enää koskaan mennä perheen, ihmissuhteiden tai koko elämän edelle.

Työ on itselleni hyvin tärkeää, mutta se ei saa olla kaikki. Jos joskus olin se tyyppi, joka sekoitti lahjakkaasti työn ja vapaa-ajan, en halua tehdä enää ihan samalla tapaa. En halua, että lapseni ovat kasvaneet isoksi sillä aikaa, kun jatkan sen hokemista, että odota, äiti lukee tän yhden meilin vain tai ihan pikku hetki, teen tän yhden jutun valmiiksi…

Toisaalta työn ja vapaan sekoittamatta oleminen on vaikeaa, koska työ on kanssani täällä kotona, kaiken aikaa. Toisaalta se on vaikeaa siksi, että omaa työtäni en oikein voi jättää edes tuohon ikkunan ääressä olevalle työpisteelleni, sillä enhän voi lakata ajattelemasta! Ja ideoita, monenlaisia, pukkaa päähän milloin tahansa. Joskus haluaisin niin paljon olla lakaisukoneen kuljettaja!

Mutta: en kuitenkaan halua olla se tyyppi, joka jättää elämisen eläkepäiviin tai huomaa kymmenen vuoden päästä, ettei tunne lapsiaan ollenkaan, koska työ.

Äiti katso näitä kauniita kukkasia! Joo äiti katsoo ihan heti, kun äiti on lukenut tän työmeilin... aargh, ei niin, eihän!
Äiti katso näitä kauniita kukkasia! Joo äiti katsoo ihan heti, kun äiti on lukenut tän työmeilin… aargh, ei niin, eihän!

11-vuotiaasta hommissa

Työ on ollut niin pitkän aikaa osa elämääni, että tuskin koskaan osaan lopettaa sen tekemistä. Välillä poden huonoa omatuntoa siitä, ettei työni useimmiten edes tunnu työltä. Toki silloin, kun lähden ohjaamaan päivän neljättä ryhmäliikuntatuntia, en voi sanoa enää liikkuvani liikunnan ilosta, kun reidet painaa tonnin. Tai kun kiireisellä ajanjaksolla kaikki 15 deadlinea pukkaavat päälle samalla viikolla, tuntuu siltä, että olen tehtaan Pirkko, jonka liukuhihnan tahti on liian kova. Mutta pääosin työni on sitä, mitä tekisin muutenkin: kirjoittaisin ja liikkuisin.

Olen ollut jo nuoresta kova tyttö tekemään töitä, siitä kertonee jo sekin, että vuonna 1986, siis 11 vuoden kypsässä iässä, aloitin työnteon siivoamalla hotellihuoneita silloin tällöin viikonloppuisin ja kesäisin. Sen jälkeen elämässäni ei ole oikeastaan ollut hetkeä, jolloin en olisi tehnyt töitä.

Olen ollut myös suorittajatyyppiä ja ihan liikaa takertunut siihen, mitä muut itsestäni ja tekemisistäni ajattelevat. Koska en ole korkeasti koulutettu, olen lunastanut paikkaani esimerkiksi toimittajana tekemisen kautta. Elämässäni on ollut hetkiä, jolloin tekeminen on luisunut suorittamiseksi ja työaddiktioksi. Elämässäni on ollut myös kausia, jolloin työ on ollut turvapaikkani ja pelastajani ja saanut ajatukseni edes hetkeksi irti mielen pyörittämistä huolikeloista, murheista ja kaikista niistä ahdistavista tunteista, joita en tuolloin ole osannut käsitellä.

On myös yksinäisiä lounaita.
On myös yksinäisiä lounaita.

Luottamus ja usko ovat vaikeita lajeja

Vaikeinta on silti ollut se, että olen uskaltanut alkaa luottaa siihen, että on ihan ookoo, etten koko ajan paina täysillä. Että elämässä saa ja nyt jo uskon, että pitääkin, olla seesteisempiä hetkiä. Ne vaiheet, kun olen suorittanut itseni burn outin partaalle tai ehkä varovasti astahtanutkin jo rajan yli, olen nähnyt vasta pitkän ajan jälkeen siitä hetkestä. Sinne en halua enää koskaan.

Toki olen sitä sorttia, joka innostuu helposti, ja usein kun innostun, ovat jarruni yksinkertaisesti ja kokonaisvaltaisesti ihan kateissa. En sano, että se on huono, mutta näin iän ja itsetuntemuksen karttuessa olen huomannut, etten itse sellaiseen pysty 24/7/365. En edes tahdo.

Mitä sitten haluan sanoa, on se, että nopein tie onnellisuuteen on asioiden hyväksyminen, että näin on nyt ja sitten taas jotain muuta. Oli työtä paljon, vähän tai sopivasti. Pääasia on se, ettei koko ajan halua sitä, mitä ei juuri nyt ole. Ei ole järkeä sanoa ei omalle elämälleen ja olla haluamatta sitä!

Onnellisuuden ei tarvitse olla kiinni ulkoisista asioista tai joistain toisista tekijöistä, vaikka toki keksin monta, jotka elämää saattaisivat helpottaa. Onnellisuus on kiinni omista sisäisistä tuntemuksista ja niistä asenteista ja valinnoista, miten haluan olla ja elää ja mitä saada ja antaa itsestäni ulospäin.

Minä olen nyt antanut itseni keskittyä tähän freelancerin palapeliin. Aion jatkossakin nauttia pitkistä lounaista, astianpesukoneen tyhjentämisestä, kirjoittamisesta ja liikunnan ohjaamisesta. Ne kaikki ovat asioita, jotka kuuluvat arkeeni.

Torstai, toivoa! Millainen rooli työllä on sinun elämässäsi?

Lue myös tämä:

Stressaaja, suorittaja ja kiireinen, sinulle on postia

Ekat terveiset kotitoimistolta

Uuden arjen kuherruskuukausi

Suorittamisesta…

Suorittamisesta…

..ja vähän myös jumissa olevista etureisistä. Käväisin eilen jälleen osteopaatilla ja lantion virheasento on pysynyt poissa, jihuu! Selkeämmin olen lantion oikeamman asennon huomannut askelkyykyissä. Lantio pysyy nyt vaivatta eteenpäin samassa suunnassa kuin polvet ja varpaatkin. Jännä, että olin kyllä huomioinut tämän lantion kääntymisen juurikin askelkyykyissä,