Tekstiiliurheilua

Sain tänään nämä ja innostuin niistä niin, että sovitin kynsilakkanikin värin (Beyu 127) niihin.

Jos joissain asioissa olen suurpiirteinen, niin yhdessä en jousta. Nimittäin liikuntaa harrastaessa tulee olla kunnolliset treenikamat päällä. Jos joutuisin urheilemaan college-housuissa ja t-paidassa, ehkä jäisin mieluummin sohvalle. Siis varmasti jäisin.

Tunnustan. Olen tekstiiliurheilija. Enkä häpeä sitä tippaakaan.

Lenkkareissa ja juoksuvaatteissa olen suosinut jo pitkään Adidasta, pinkit unelmani ovat kolmannet merkin juoksutossut. Sisäpyöräilyä ja muuta ryhmäliikuntaa ohjatessa verhoudun useimmiten Niken vaatteisiin.

Mielestäni treeni kulkee paremmin kunnollisissa urheiluvaatteissa, jotka hengittävät ja istuvat päälle niin, ettei niitä tarvitse nykiä alaspäin tai vedellä ylöspäin. Oikeanlaiset juoksukengät sitä paitsi voivat ehkäistä ikäviltä rasitusvammoilta.

En malta pysyä poissa jumppasalilta, jos uudet trikoot odottavat korkkaamistaan treenikassissa. Kunnolliset treenikamat saavat askeleen pitenemään, polven nousemaan korkeammalle, polkimet pyörimään tehokkaammin ja vielä jaksaa sen viimeisenkin toiston bodypumpissa. (Tiedän, huijaan itseäni. Mutta antaa lapsen uskoa.)

Uudet pinkit kaunokaiseni pääsevät lenkille viimeistään maanantaina. Turhamaista, mutta ah, niin motivoivaa.

Yksiä en vaihda, nimittäin kunnollisia treenikamoja.