Tunteilla on viesti – myös syyllisyys haluaa kertoa jotain

Ihan hyvä mustakin on tullut. Älä huoli äiti.

Tuollaisen viestin lähetti 22-vuotias tyttäreni muutama kuukausi sitten, kun viestittelimme niitä näitä ja vähän menneistäkin asioista. Esikoiseni siis muutti pari vuotta sitten toiseen kaupunkiin poikaystävänsä luokse ja on rakentanut sinne oman elämänsä. Näemme onneksi säännöllisin väliajoin ja vaihdamme kuulumisia usean kerran viikossa lähinnä WhatsAppissa.

Vaikka vanhimmat tyttäreni ovat reippaita ja fiksuja nuoria aikuisia, en voi välillä olla miettimättä, mitä olisin itse voinut tehdä toisin heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Kun itse aikanaan voin huonosti ja yritin selviytyä, en tosiaankaan aina ollut se pullantuoksuinen äiti, vaan työnsin uuniin nakkeja ja ranskalaisia ja toivoin, että tulisipa ilta, että saisi mennä nukkumaan. Kun toinen aikuinen osapuoli lakkasi ottamasta mitään vastuuta mistään, ei ollut vaihtoehtoja, oli pakko jaksaa. Vaikka joskus tuntui raskaalta olla se ainoa aikuinen, jonka todella oli vain jaksettava, en olisi koskaan enkä missään tapauksessa voinut lähteä.

Tässä meidän keississä olen kuitenkin kiitollinen siitä, että minulla ja tyttärilläni on aina ollut hyvät puhevälit. Vaikka ristiriitoja on ollutkin satunnaisesti joskus tyttöjen murrosiässä, olemme pystyneet aina puhumaan asioista, pyytämään ja antamaan anteeksi ja hyväksymään tietyt elämänvaiheet ja asiat sellaisena kuin ne ovat olleet, joko ennemmin tai myöhemmin.

Silti välillä syyllisyys kalvaa ja mietin, että jos minulla olisi esimerkiksi 10 vuotta sitten ollut nämä työkalut ja tämä itsetuntemus kuin tällä hetkellä, olisin pystynyt toimimaan niin toisin. Mutta ”ongelma” tässä on se, että nämä työkalut ja tämä itsetuntemus kun ovat tulleet kaiken tapahtuneen ja sen käsittelyn ja ymmärtämisen seurauksena.

Mutta jossittelu ei auta, eikä tunteiden tukahduttaminen tai maton alle lakaisu auta. Se sen sijaan auttaa, että tunnistan tunteen: Aijaha, tänään töihin kävellessä jostain kulman takaa iski syyllisyys, täysin pyytämättä ja yllätyksenä. Mitähän tämä tunne haluaa minulle kertoa?

Olen tullut siihen tulokseen, että useimmiten se tunne kai haluaa sanoa itselleni, että lakkaa suorittamasta. Näe kaikki se hyvä, mitä olet saanut aikaan. Uskalla olla haavoittuva ja keskeneräinen, uskalla olla matkalla oppimassa. Puhu asioista, älä patoa niitä. Luota itseesi ja omaan voimaasi. Anna anteeksi itsellesi ja muulle maailmalle. Lakkaa jossittelemasta, murehtimasta ja huolehtimasta. Elä tässä ja nyt.

Ihan hyvä mustakin on tullut. Älä huoli äiti.

Torstai, toivoa!

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAM

FACEBOOK

Lue myös ja laita hyvä kiertämään:

Henkiset aamurutiinini

Alppitreenit Nuuksiossa

12 asiaa, joiden avulla karistin 20 kiloa pysyvästi

Tein aikainventaarion – 9 tuntia viikossa Instagramissa

Kiitos, että olet aina noin positiivinen

Ilmaiskoodi Bookbeatiin