Tule kanssani polkujuoksemaan!

Helmikuussa vietin hauskan päivän Team Nordic Trailin juoksuohjaajakurssilla Eerikkilän urheiluopistolla. Teorian lisäksi kävimme TNT:n eri tuntityyppejä läpi ja vedimme reilun parin tunnin harjoituksen poluilla. TNT:n ohjatut juoksutreenit eivät ole vain perusjuoksua poluilla, vaan teimme esimerkiksi lyhyitä ja pitkiä intervalleja sekä mäkitreeniä hauskalla tavalla usein parin kanssa. 

En pidä itseäni mitenkään erityisen leikkimielisenä tyyppinä, enkä ole ollut myöskään pariharjoitusten suuri ystävä, mutta tekemämme harjoitukset olivat ihan superhauskoja ja kova treeni tuli tehtyä kuin huomaamatta. Onkin ihan mahtavaa, että TNT:n harjoitukset ovat suunniteltu niin, että niitä pystyy jokainen tekemään oman kuntotasonsa mukaan. Jos juostaisiin ihan perinteisesti poluilla peräkanaa, olisi pakko jakautua vauhtiryhmiin, koska selväähän on, että kovempikuntoiset polkujuoksukonkarit ja esimerkiksi vasta juoksun aloittaneet juoksevat eri vauhteja. 

Ohjaajaporukkamme Eerikkilässä.

20 vuotta olen ohjannut ryhmäliikuntaa sisällä. Tänä keväänä minulla onkin enää 6 sisäpyöräily- ja niskaselkäohjausta ja jään ainakin toistaiseksi eläkkeelle sisäohjaushommista. Tarkoitus oli jo helmikuun koulutuksen jälkeen alkaa ohjata juoksua, mutta elämä tuli eteen, enkä ole aiemmin ehtinyt mukaan TNT:n toimintaan. 

Ensi viikolla olen kuitenkin kaksissa treeneissä Helsingissä mukana ohjaajan roolissa. Keskiviikkona 10.4. olen mukana Partioaitan ja TNT:n kaikille avoimessa ilmaisessa polkujuoksutreenissä klo 18.30-19.30, startti Eläintarhan kentältä. Seuraavana keskiviikkona samaan aikaan alkaa muuten kuuden kerran polkujuoksukurssi, jonne mahtuu vielä mukaan. Lisätietoja täältä!

Torstaina 11.4. olen mukana Paloheinässä Salomonin ja Intersportin polkujuoksutapahtumassa. Tule mukaan kokeilemaan, miltä polkujuoksu tuntuu!

TNT on lähtöisin Ruotsista, mutta kasvaa kovaa kyytiä myös Suomessa. Keväällä ryhmiä on Helsingin lisäksi muun muassa Loviisassa, Sipoossa, Olarissa ja Raaseporissa. Kannattaa kurkata netistä, onko TNT jo omilla kotikulmillasi. 

Juoksun iloa ja kepeitä kilometrejä!

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAM

FACEBOOK

Lue myös ja laita hyvä kiertämään:

Henkiset aamurutiinini

Alppitreenit Nuuksiossa

12 asiaa, joiden avulla karistin 20 kiloa pysyvästi

Tein aikainventaarion – 9 tuntia viikossa Instagramissa

Kiitos, että olet aina noin positiivinen

Ilmaiskoodi Bookbeatiin