Sairastapauksien vuoksi en päässyt tällä viikolla kertaakaan työhuoneelle, vaan kirjoitin kotona. Kävin kyllä ohjaamassa muutaman tunnin sisäpyöräilyä ja bodypumpia. En vain osaisi olla ilman liikuntaa, koska siitä tulee niin hyvä olo!! Tunnille lähteminen voi olla jotenkin nihkeää, mutta heti kun pääsen paikan päälle, fiilis on mainio. Ja tunnin jälkeen olo on vähintään supermegahyvä, suorastaan loistava. Lisäksi pomoni kertoi eilen, että olin saanut hyvää palautetta 75 minuutin sisäpyöräilytunnistani. Sellainen saa mielen kirkastumaan ja ison tsempin päälle, jei!

Mutta, aina vain ovat ne tutut pari asiaa, jotka minut saavat hiiltymään aika ajoin.

Pari viikkoa sitten kävin tuuraamassa bodypump-tunnin, jossa hätäisesti laskiessa sain osallistujamääräksi noin 50 tyyppiä. Kun reippaasti pinkaisin saliin edelliseltä spinningtunnilta ja sanoin ovella kuuluvasti HUOMENTA, sain oikeasti vain yhden vastauksen. Okei, osa ihmisistä oli minuun selin eivätkä he ehkä heti huomanneet minua, mutta pikkuisen kypsyttävä fiilis tuli. On tosi urpoa huudella iloisena toivotuksia kuin tyhjille seinille. Tosin tämä yksi minulle vastannut henkilö, jota en ollut ikinä ennen nähnyt, sai minut tervehdyksellään hymyilemään. Iso kiitos hänelle.

Yhä edelleen kuitenkin peräänkuulutan sitä, että jos ohjaaja sanoo tai kysyy jotain, hänelle kyllä saa vastata! Ohjaaja ei pure sinua eikä hän naura vastauksellesi. Hän ilahtuu.

Torstaina olin polkemassa omaa tuntiani, kun viime hetkellä saliin saapui kaksi tyttöä. Kun laitoin levyn pyörimään alusta ja julistin tunnin alkaneeksi, niin kaksikko aloitti toki polkemisen, mutta he myös alkoivat puhua musiikin yli kovaan ääneen keskenään ilmeisen tärkeitä asioista. Kun he eivät ymmärtäneet lopettaa, totesin, että nyt pulinat pois ja keskitytäänpä edessä olevaan 75 minuutin koitokseen. Onneksi kertakieltäminen tehosi, mutta mitä helvettiä, joutua nyt komentamaan aikuisia ihmisiä olemaan hiljaa ryhmäliikuntatunnilla! Aivan älytöntä.

Ja mitä tapahtuikaan sitten, kun poljimme jäähdyttelyä ja venyttelimme? Sama kaksikko puhua pulputtaa jälleen kovaan ääneen. Niin äänekkäästi, että myös muut ihmiset tuntuivat häiriintyvän tästä. Ei voi olla niin vaikeaa olla hiljaa 75 minuuttia! Vai voiko? Ymmärrän sen, että kaverin kanssa on kiva treenata ja jutella, mutta silloin oikea paikka ei ole ryhmäliikuntatunti vaan vaikka lenkkipolku.

Minua turhautti heidän käytöksensä sen verran, että en enää toistamiseen pyytänyt heitä olemaan hiljaa. Sellainen pitää kyllä itse tajuta, jos täysi-ikäisyys on ohitettu ajat sitten.

Ohjasin joskus teinien aerobic-tuntia vuoden verran. Aluksi tunnilla käyneet tytöt eivät millään jaksaneet keskittyä liikkumiseen. Oli paljon kiinnostavampaa jutella kaverien kanssa ja tehdä kaikkea muuta paitsi sitä, mitä minä sanoin. Muutaman kerran kävin avaamassa salin oven ja ystävällisesti totesin, että täällä ei ole pakko kenenkään käydä. Että tässä on ovi, josta saa poistua vapaasti. Mutta jos täällä ollaan, täällä keskitytään treeniin. Pari kertaa riitti, ja loppukauden tytöt treenasivat reippaasti ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Teineiltä tuollaisen käytöksen vielä ymmärrän, mutta en aikuisilta ihmisiltä.

Mukavaa viikonloppua toivottaa juNppaope, ei enää niin tuohtunut. Avautuminen auttaa aina.