Ulkoinenkin järjestyy, kun on sinut itsensä kanssa
Ulkoinenkin järjestyy, kun on sinut itsensä kanssa. Ainakin koen, että usein palaset loksahtelevat kohdilleen sitä mukaa, kun itsetuntemus ja itseluottamus kasvavat.
Olen miettinyt viime aikoina paljon menneisyyttä monestakin syystä. Olen surrut sitä, miten paljon aikaa hukkasin aikanaan huonovointisuuteen, itseni sättimiseen, tyytymättömyyteen, suorittamiseen, sen ajatteluun, mitä muut minusta ajattelevat sen sijaan, että olisin ajatellut mitä itse itsestäni ajattelen.
Kuinka paljon tuhlasin hyviä päiviä siihen, että en osannut nähdä sitä hyvää, joka on olemassa koko ajan, vaan näin sen huonon ja annoin sen toisinaan tarrata itseeni ja upottaa mukanaan. Entä miten paljon joskus käytin aikaani siihen, että pelkäsin jääväni paitsi asioista, joiden luulin olevan tärkeitä ja vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, ettei niillä ollut itselleni tuon taivaallista merkitystä. Miten huonosti annoin itseäni kohdella, koska en kai osannut itsekään arvostaa itseäni tai nähnyt omaa hyvyyttäni tai sitä, että oikeastihan olen ihan mahtava tyyppi (kuten sinäkin).
Tulen surulliseksi siitä, että en ole aina halunnut olla minä, vaan olen toivonut olevani toisenlainen tai ihan joku eri ihminen. Aika syvällä piti silloin viime vuosikymmenellä käydä, että onnistuin kääntämään kelkkani täysin toiseen suuntaan. Tein valinnan: halusin parempaa. Aloin miettiä, kuka olen, mitä haluan, mikä on minulle merkityksellistä. Mitä tunnen, miksi tunnen niin, mitä haluaisin tuntea, entä miltä ne epämiellyttävät tunteet tuntuvat sen sijaan, että yrittäisin lakaista ne maton alle. Mitkä ovat arvoni ovat, mikä elämässä on tärkeää. Mihin haluan tähdätä, mitä haluan tehdä, millainen haluan olla. Kuka minä edes olen.
Tähän on tultu ja se matka on kuljettu, mikä on kuljettu. Valmiiksi en taida tulla koskaan ja hyvä sekin. Silti ulkoinenkin järjestyy, kun itsen kanssa on hyvä olla.
Jos homma kolmekymppisenä oli ihan palasina ja sekaisin, nyt nelikymppisenä alkavat palaset olla kohdillaan. Vaikka välillä toivoisi, että se ymmärrys itsestä ja arjesta, itsensä rakastaminen ja hyväksyminen, oman arjen ja sen hetkisen elämän kunnioittaminen ja myös oman elämänhistorian tärkeyden ja merkityksen näkeminen olisivat mieluiten laskeutuneet päälleni viisitoistakesäisenä. Mutta eihän se niin voi mennä. Moni sanoo, että elämä on yhtä oppimista, niin siltä se tuntuu ainakin, kun katsoo taaksepäin. Jos vertaan itseäni 10 vuoden takaiseen, niin olen kyllä ollut ihan eri tyyppi ja oppinut varsinkin niistä vaikeista elämänvaiheista. Kaikki vahvan tunnejäljen jättäneet kokemukset (olivat ne sitten hyviä tai huonoja) ovat tärkeitä ja kaikilla niillä on ollut jokin viesti tai merkitys. Ikä ja kokemukset tuovat viisautta ja se on vain hyväksyttävä. Vaikka olisi ihana syntyä tänne maailmaan täysin valmiina, kukaan on täysin valmis tuskin koskaan. Mutta kun oman keskeneräisyytensä hyväksyy ja haluaa oppia ja kasvaa lisää, on se aika mahtava tilanne.
Eckart Tolle on sanonut, että If you get the inside right, the outside will fall into place. Nykyään en voisi olla enempää samaa mieltä. Kaikki lähtee siitä, että on sinut itsensä kanssa. Ulkokuori on somaa illuusiota. Tärkeintä on kääntyä sisäänpäin ja haluta alkaa tutustua siihen tyyppiin, kuka on. Kun alkaa oppia tuntemaan itseään, tekee menneen kanssa rauhan ja uskaltaa tehdä valintoja, jotka tuntuvat itsestä hyvältä, alkaa se ulkoinenkin järjestyä. Muutoksia saa ja kannattaakin tehdä, mutta rakkauden kautta, ei itseinhosta tai tyytymättömyydestä.
Mahtavaa kevätpäivää!
Jenny
P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!
Sullahan ei oo mikään juoksijan kroppa
Kadehtiminen saa olon huonommaksi
Myönteinen ajattelu itsestä on elämänmuutoksen ensi askelia
Nuuksiossa polkujuoksemassa – 50 km ja 3 300 nousumetriä alppijengin kanssa
Comments are closed.