Fiilarit kattoon!
Tai jos nyt ei aivan kattoon, niin ainakin niitä on mahdollista muuttaa hieman paremmiksi. Ihan itse. Täälläkin postasin taannoin aiheesta.
Arvonta on suoritettu! Tällä kertaa Lauttasaareen NLP-opiston päivän kestävälle Unelmiesi elämä -kurssille 10.6. lähtee Mervi R. Laitan Mervi sinulle sähköpostia! Kaunis kiitos kaikille osallistuneille. Teillä oli aivan upeita pohdintoja kommenteissanne.
Onpas mukavaa, kun on mainio fiilis. Alkuviikosta stressailin erinäisistä maallisista asioista. Tähän väliin voinkin heti kertoa, ettei tilanne muuttunut miksikään murehtimalla. Yhtä hyvin olisin voinut siis porskuttaa iloisena, lopputulos oli täysin sama. Aikaa meni hukkaan ja olin huonoa seuraa. Ikävä ihminen.
Ei ole mitään järkeä hermostua sellaisista asioista, joihin et voi vaikuttaa, mutta ei ole järkeä huolestua niistäkään, joihin voit vaikuttaa. Sillä jos voit kerran vaikuttaa niihin, ei ole mitään syytä huolestua.
Välillä vain en osaa lakata murehtimasta ja hätäilemästä. Joskus vastoinkäymisten kierre tuntuu loputtomalta. Se, mihin kohdistamme huomion, suurenee. Silloin on äärimmäisen helppo ajatella niin, että mitään hyvää ei tapahdu, ikinä. Silloin kannattaa nipistää itseään ja kysyä, että eikö ikinä? Eikö mitään hyvää? Jaahas. Useimmiten huomaa, että oikeasti niitä hyviä asioita on tapahtunut enemmän kuin huonoja. Huonoihin on helppo jäädä jumiin ja ne hyvät tulee kuitattua jotenkin ohimennen. Oikeasti tämän kannattaisi olla päinvastoin. Huonoihin asioihin ei kannata tuhlata huomiota, aikaa tai energiaa.
Uskon täysin siihen, mitä miljoonia myyneessä Salaisuus-kirjassakin sanotaan, että todellisuutemme muuttuu, kun alamme muuttaa ajatuksiamme ja tunteitamme. Sehän näyttää näin kirjoitettuna jopa aivan itsestäänselvyydeltä. Tietenkin hommat alkavat rullata, kun muuttaa ajatteluaan (positiiviseksi). Teoriassa se on erittäin helppoa, käytännössä ei aina. Joskus on pakotettava itsensä uskomaan hyvään. Joskus on pakotettava itsensä pois epätoivosta ja ahdistuksesta. Silloin on hyvä tehdä hieman inventaariota siitä, mitä hyvää itsellä jo on. Hyvin voi aloittaa vaikka ihan perusasioista: on terve, voi urheilla, on katto pään päällä ja ystäviä ympärillä. Kun on ollut omassa mittakaavassaan riittävän syvällä suossa, edellä mainitut asiat alkaa nähdä aivan eri näkökulmasta. Niitä ei pidä itsestäänselvyytenä. Ne ovat oikeasti merkittäviä. Ja kun alkaa arvostaa enemmän sitä mitä itsellä jo on, lisää myönteisiä asioita alkaa tapahtua.
Ja vielä siitä pakosta. Toisinaan taidan hienosti sellaisen masentuneen marttyyrin roolin, juuh, juuri sellaisen kuin alkuviikosta. Silloin tosin onneksi lopulta kyllästyin itsekin itseeni. En todellakaan ollut se tyyppi, jonka seurassa olisin halunnut itse viettää vapaapäivääni. Yritin korjata tilannetta päiväunilla. Ei auttanut. Seuraavaksi tuijotin kattoon viisi minuuttia. Ei auttanut sekään. Siinä sitten olin ja mietin, miltä minusta tuntuu ja miksi. Yhtäkkiä jostain iski hyvin kirkkaasti ajatus, että miksi hemmetissä minä mökötän, kun voin olla jotain aivan muuta. Aluksi vähän kuin pakotin itseni hyvälle tuulelle. Se toimi.
On olemassa vain yksi paikka, missä voimme olla onnellisia. Se on tässä ja nyt.
Ja kun itselläni on oikein tiukka paikka, mietin, mikä voisi olla pahinta, mitä mieltäni vaivaavasta asiasta voi seurata. Usein se ei kuitenkaan ole mitään ihan järkyttävän kauhistuttavan hirvittävää.
Moni on varmasti nähnyt tämän jo aiemmin linkittämän videopätkän, mutta laitanpa sen uudelleen, ihan itseänikin varten.
Ihanaa viikonloppua!
Vain pari viikkoa, niin tämä merikarhu löytyy elpymästä merta tuijottamasta.
Pinja
Itse voi todellakin vaikuttaa jaksamiseensa. Olimme mieheni kanssa aivan loppu tähän remonttiin ja aina laajeneviin saneeraustarpeisiin vanhassa talossamme. Sain toissapäivänä mieheltäni viestin töihin, että hän luuli aamulla olevansa halvaantunut, kun ei pystynyt liikuttamaan raajojaan lähteäkseen töihin. Silloin tajusin, että henkinen ja fyysinen rasitus on nyt liikaa, molemmat lapsetkin sairaana. Eilen päätin väsymyksestä huolimatta olla iloinen, Hupsuttelin lasten kanssa ja tilattiin pizzat, kutiteltiin miehen kanssa toisiamme sohvalla. Ja ai että, vaikka meillä ei ole nyt keittiötä, tiskataan vessassa(joka myös revitty auki) ja lattianraossa hiiren pesä, lähdin iloisena vesisateeseen töihin tänään. Perhe jäi kotiin iloisena löhöilemään sänkyyn. Ihme voima hyvällä mielellä: kun päätin olla iloinen, sain koko perheen kehräämään!
Jenny B-H
Voi ei, ymmärrän ahdingon, ootte kyllä tehneet hurjaa urakkaa ja selvinneet siitä järjissänne! Pakko oli hihittää vähän, kun kerroit tuosta viestistä, kirjoitit niin humoristisella otteella.
Mutta se, että jaksat vielä olla iloinen kaiken rempan ja muun keskellä, on ihan mahtavaa. Itse olen huomannut samaa, kun olen hyvällä mielellä, kaikki ovat hyvällä mielellä. Niin ne tunteet tarttuvat.
Tsemppiä!
Mervi
WOW! KIITOS!!! Elämä ei ole koetellut mua ihan silkkihansikkain viime päiivinä, mutta ihana huomata, että jotain ihanaakin voi tapahtua tän kaiken keskellä. Kiitos Maria, kun suostuttelit mua ottamaan osaa kilpailuun. Toivottavasti siitä tulee mun uuden ja onnellisemman elämäni ensimmäinen päivä! 🙂
Jenny B-H
Ihana kuulla, että tulit noin iloiseksi!
Ruma Elsa
Eikö toisaalta tietoinen läsnäolo ole sitä, että epätoivo ja ahdistuskin ovat ihan ok – ei pyritä tunteesta poispäin, vaan uskalletaan mennä tunnetta kohti? Ei ole hyviä ja pahoja tunteita, on vain tunteita, jotka tulevat ja menevät. ”Paha tuuli” ei ole sinänsä paha, pahaa on vain takertuminen siihen. Olen koko aikuisikäni opetellut ”positiivista ajattelua” ja mennyt sisäisesti yhä pahemmin solmuun. Nyt opettelen sitä mindfulnessin/tietoisen läsnäolon oppia, että elämäämme hallitsevat juuri ne ajatukset ja tunteet, joita yritämme olla ajattelematta ja tuntematta.
Mindfulness muistuttaa, että kärsimys on ihmisen osa. J. Konrad Stettbacher puolestaan kirjoittaa teoksessaan ”Kärsimyksen mielekkyys”, että tunteet ovat parhaita johdattajiamme elämässä, sillä tunteet ovat paljon vanhempaa perua ihmisen esihistoriassa kuin ajattelu.
Jenny B-H
Hei ja kiitos viestistäsi.
Olen kyllä myös samaa mieltä kanssasi ja olen näitä tunneasioita monta kertaa puinutkin eri näkökulmista myös täällä blogissani.
Jokainen tunne on ok, oikein ja sallittu, tärkeää kai on juuri se, miten niiden antaa itseensä vaikuttaa ja miten ne vaikuttavat omaan käyttäytymiseen.
Olen jo pitkään harjoitellut juuri tuollaista anna tunteen tulla ja mennä -metodia. Monesta kirjasta olen lueskellut, että kaikista parasta olisi antaa tunteen tulla, hyväksyä se ja sitten antaa sen olla. Joskus vain synkistely jää helposti itselläni hetkeksi päälle. Silloin olen havainnut itselläni toimivaksi myös tunteiden tietoisen muuttamisen ja joskus jopa alkuun itsensä lievän pakottamisen olemaan paremmalla tuulella.
Ja kyllä, kärsimys kuuluu elämään. Esimerkiksi onnellisuudesta ajattelen niin, ettei se ole sitä, että olisi vapaa kielteisistä tunteista tai ajatuksista. Onnellisuuskin sisältää myös kärsimystä, mutta kärsimykseen ei ole pakko jäädä jumiin. Muistaakseni esimerkiksi logoterapiassa kuitenkin kehotetaan hankkiutumaan eroon kärsimyksestä ja sen aiheuttamista tunteista.
Paljonhan on jokaisen itsensä käsissä, aina voi tehdä valintoja.
Nämä tunneasiat ovat niin mielenkiintoisia!