Kuukausi: elokuu 2011

Divaani, Exclusive, Fit ja Anna

Divaani, Exclusive, Fit ja Anna

Työrintamalla on ollut nyt hieman rauhallisempaa, ja olen viimeisenä parina viikkona ehtinyt vielä lomailla, laiskotella ja nauttia perheeni laatuseurasta. Freelancerina olon hyviä puolia on myös se, että minulla on upea pomo, joka toistaiseksi sallii joustavat työajat. Tykkään kovasti siitä, että ehdin paitsi ahertaa töissä, myös 

Tsup, kausi korkattu

Tsup, kausi korkattu

Korkkasin eilen uuden treenikauden ohjaamalla ensin sisäpyöräilyn ja sitten intervalli-keskivartalotunnin Meilahdessa. Jälkimmäisellä tunnilla olimme liikkeellä 30 minuuttia, ja loppuajan teimme selkä- ja vatsalihasliikkeitä. Olin valvonut Piksun kanssa lähes koko yön ja nukkunut vain puolen tunnin päiväunet, mutta jaksoin todella hyvin. Sisäpyöräilyssä teimme minulle jo tuttua ohjelmaa, 

Vanhemmuuden huippuhetkiä

Vanhemmuuden huippuhetkiä

Olipa ihanaa nousta kaatosateiseen aamuun hyvin valvotun yön jälkeen. Pakko olla rehellinen, viime yönä mietin ainakin kahden minuutin ajan, millaista se olisikaan, jos pitäisi huolehtia vain itsestään ja voisi nukkua rauhassa ilman, että kukaan herättää. Olisi mahdollisuus muutenkin mennä ja tulla miten lystää ilman vastuuta ja velvollisuuksia. Voisin matkustella, harrastaa, keskittyä vain ja ainoastaan uran luomiseen ja olla sosiaalinen mielin määrin. Jos joisin alkoholia, skumppapullo sanoisi poks tuon tuostakin. Pikkumusta ja matkalaukku olisivat parhaat ystäväni: Kas, eilen Berliini, ensi viikolla New York ja siinä välissä parit taidenäyttelyn avajaiset ja uutuuskaurapuuron lanseeraamistilaisuus. Voisin asua (taas) keskustassa ja olla hipsteri Red Mountainilta, sillä enhän tarvitsisi itselleni niin paljon neliöitä. Kävisisinhän kotonani vain nukkumassa.

Hihihi. Kuulostaa kamalan ihanalta, mutta samalla taas todella tylsältä, eikä lainkaan minun jutultani.

Se nyt on vain niin, että vanhemmuuteen kuuluvat huonosti nukutut ja hyvin valvotut yöt. Kasvattajana oleminen on vaativaa puuhaa toisinaan. Itse olen ollut niin kauan äiti (pian 15 vuotta), etten enää edes kunnolla muista, millaista oli olla itsekseen ja yksin. Vaikka joskus, kuten viime yönä, tulee hetkiä, että vaihtaisin mielelläni rooleja jonkun kolmekymppisen, lapsettoman, kantakaupungissa asuvan menevän ja trendikkään sinkkuystäväni kanssa (Ei kannata loukkaantua, en tarkoittanut sinua), niin en sittenkään. Vaikka lapset ottavat ja toisinaan ehkä jopa vanhentavat 10 vuoden verran pelkästään yhdessä yössä, ne myös antavat ihan kamalan paljon. Kolme tytärtäni ovat huippuhyvää seuraa. En vaihtaisi päivääkään pois, vaikka se kliseiseltä kuulostaakin. En edes yhtä yötä.

Sitä paitsi oli suoranainen ilo huomata, että itsensä kehittämisellä ja omien epätoivottujen luonteenpiirteiden häivyttämisen jatkuvalla treenaamisella näyttää olevan ihan konkreettisia tuloksia. Taisin nimittäin lausahtaa v-sanan vain yhden kerran miljoonasta heräämisestä huolimatta. Ehkä minustakin tulee pian aikuinen.

Piksu siis sairastui eilen flunssaan ja heräili valehtelematta vartin välein läpi yön, pikku reppana. Kurjaa katsoa, kun toinen kärsii. Aamuyöstä sain nauttia kahden tunnin yhtäjaksoisista yöunista sentään aina sinne klo 6.15 asti, jolloin oli vuoro herättää koululaiset päivän koitoksiin. Täytyy sanoa, että kun kampesin itseni sängystä ylös, väsytti niin, etten meinannut nähdä eteeni.

No olenhan onnekas moneen muuhun perheelliseen yöheräilijään verrattuna: Minulla on mahdollisuus valita, lähdenkö töihin vai pysynkö kotona.

Tällaisten öiden jälkeen on upeaa olla freelancer.

Yksi hilluja puuttuu kuvasta! Kaikki yhtä rakkaita.

 

 

 

Oho, housut repes!

Oho, housut repes!

Uusimmassa Fit-lehdessä (9/2011) on juttuni ”Oho, sanoi jumppaohjaaja”, johon kokosin hihityttävimmät mokat, mitä voi sattua ryhmäliikuntatunnilla. Minä olen se, jonka housut jäivät kiinni stereoihin ja repesivät. Muutakin on sattunut: Olen liukastunut ja kaatunut, musiikit ovat unohtuneet kotiin, jumppatrikoot jääneet laukusta. Sotaveteraaneille vesijumppaa ohjatessani koin välillä kauhun 

Merellä

Merellä

Hidasta elämää -sivusto järjesti yhdessä Evita-lehden kanssa kilpailun, jonne sai lähettää valokuvia paikasta, jossa mieli lepää. Nyt sivustolla on julkaistu 22 kuvaa, joista kahdessakymmenessä on meri- tai järviteema. En ihmettele kuvien ”yksitoikkoisuutta”. Ennen olin järvi-ihminen, nykyään meri on vienyt voiton. Oli sitten tyyntä tai myrskyä. 

Ei oikotietä muutokseen

Ei oikotietä muutokseen

Lueskelin eilen illalla omaa blogiani ja ihmettelin itsekin, olenko oikeasti onnistunut kirjoittamaan joskus jotain järkevääkin! Ilahduin siitä suuresti. Samalla huomasin taas sen, miten nämä käsittelemäni asiat ovat niin helppo unohtaa. Siksi kirjoitankin jatkuvasti myös itselleni, jotta tärkeät jutut pysyisivät paremmin muistissa.

”Paremmaksi ihmiseksi” tuleminen ei ole helppoa, eikä varsinkaan oikoteitä ole. Välillä tuntuu siltä, että kun ottaa askeleen eteen, meneekin kaksi taakse. Mutta ajatellaanpa asiaa tältä kantilta: Jos tahtoo vaikkapa ryhtyä maratonariksi, oppia neulomaan tai soittamaan kitaraa, eihän sekään tapahdu päivässä tai parissa. Kaikenlaiset taidot ja asiat vaativat säännöllistä harjoittelua, asiaan panostamista ja ennen kaikkea itseensä uskomista. Moni meistä vain tuppaa olemaan sellainen kaikki tänne heti nyt -tyyppi. Itse olen pyrkinyt pääsemään tuollaisesta tietoisesti eroon ja monesti kärsivällisyyteni määrä yllättää nykyään jopa itseni. Tällaista hienolta tuntuvaa kokemusta seuraa väistämättä aina kuitenkin hetki, jolloin kärsimättömyyteni saa vallan. Olenhan vain ihminen.

Moni asia ei muutu siksi, että olemme tottuneet siihen, että asia on niin kuin se on. Ihan sama mistä on kyse, vaikka liiasta kahvinjuonnista, herkkujen puputtamisesta tai siitä, että ei saa itseään treenaamaan, vaikka periaatteessa tahtoisi. On paljon helpompi vain valittaa tilanteesta ja olla tyytymätön kuin tehdä töitä muutoksen eteen, sillä työskentelyähän muutos vaatii aina.

Itseäni on monen muun asian ohella mietityttänyt viime aikoina se, miksi minusta, entisestä urheiluhullusta tuli laiskimus. Asia on jo hieman korjaantunut, vaikka liikkumaan lähteminen usein onkin vielä itseni pakottamista. Olen kuitenkin saanut itseni liikkeelle jo paremmin kuin muutama kuukausi sitten, ja olen tyytyväinen siitä.

Olen pohtinut paljon sitä, miksi mieluummin jäin sohvalle kuin lähdin juoksemaan (Syy: laiskuus). Amerikkalaistuneen lääketieteen tohtori Deepak Chopran uusin teos Vapauta energiasi, toteuta itseäsi antaa hyviä vinkkejä siitä, miten huonoista tottumuksista pääsee eroon. Mielestäni ”Keksi jokin syy omaksua huonon tottumuksen tilalle hyvä tottumus, tee syystä vakuuttava ja toista sitä itsellesi aina, kun vanha tottumus nousee pintaan” on oiva neuvo (Eli: On parempi urheilla kuin olla urheilematta, sillä liikunnasta tulee tajuttoman hyvä olo!). Kirjassa myös kehoitetaan välttämään sanomista, että tällainen minä vain olen. Sen sijaan on hyvä myöntää itselleen, että on valinnut olla sellainen kuin on. (Olen siis valinnut olla laiskamato urheiluhullun sijasta) Auts. Näinhän se menee.

Chopra kirjoittaa myös mieliteoista: Kun saat mieliteon, älä tee joko/tai-valintaa (Mieliteko: sohva juoksulenkin sijaan). Älä ajattele, että haluat voittaa mielitekosi. Ajattele sen sijaan, että pyyhit vähitellen mieliteon piirtämää jälkeä pois. Pyri ymmärtämään, miksi mieliteon tyydyttäminen ei koskaan onnistu: Et voi koskaan saada tarpeeksi sitä, mitä et alunperinkään ole halunnut. Jokainen pieni voitto mieliteosta piirtää kuulemma aivoihin uutta kuviota. Mielenkiintoista!

Jokaisella meistä on huonoja tapoja, mutta uskon siihen, että jokainen voi muuttua. Minäkin, jos vain oikeasti haluan!

Aijjettä, mieliteko tai ei, nyt maistuisi yksi Frappe-jääkahvi, namskutti sentään.

 

 

 

 

 

 

Pikku linssilude

Pikku linssilude

Olen ottanut nuorimmasta tyttärestäni Piksusta varmaan toista tuhatta kuvaa. Meillä on ollut tosi hauskaa näissä meidän valokuvaussessioissamme. Vain harvoin jaksan nykyään raahata järkkärikameraa kodin ulkopuolelle, usein näppäilen kuvia pelkällä iPhonella. Tänään Piksun iltapuolen unet menivät ihan pipariksi ja lopputuloksena oli aivan villiintynyt vauva. Miten sellaisen 

Pois alta!

Pois alta!

Eilen se tapahtui! Piksu, ikää 8 kuukautta ja 6 päivää, oppi yhtäkkiä konttaamaan ja ryömimään. Nyt hän tekee siis molempia ja etenee raketin lailla. Tätä ennen Piksu oli jo viikkoja pungertanut itsensä nelinkontin ja etunojapunnerrusasentoon sekä välillä vietti aikaa täydellisessä lankkuasennossa. Äidin tyttö, liikunnallinen jo 

Tee hyvää syömällä!

Tee hyvää syömällä!

Eilen kävimme Piksun kanssa lounastamassa kahden upea vaaleaverikön kanssa. Heli vinkkasi meille viihtyisästä lounaspaikasta, jonka olemassa oloa en ollut lainkaan huomannut. No, noilla kulmilla tulee liikuttua vähemmän nykyään, joten ei ihme.

Mikael Agricolan kirkko leikkipuisto Sepän vieressä on keksinyt loistoidean. Se on avannut tiloihinsa Café Agricolan, jossa lounaan ostaessasi lahjoitat samalla rahaa Afrikkaan Kirkon ulkomaanavun kautta. Eli siis syömällä teet hyvää. Mahtava idea, mahtava paikka!

Ruokaa ei valmisteta paikan päällä, vaan se tulee Café Agricolaan ravintola Four Seasons Saladsilta Kapteeninkadulta. Lounas on tarjolla tiistaista perjantaihin klo 11-14. Maanantaisin kahvila on suljettu. Itse söin eilen lasagnea, 10 e, joka oli todella herkullista. Joimme myös Pian synttärien kunniaksi kakkukahvit: Suosittelen, kakut tulevat kahvilaan Kakkugalleriasta. Namskutti.

Ja paitsi että ruoka oli hyvää, palvelu oli erittäin ystävällistä. Kahvila oli trendikäs pöytäryhmineen, sohvineen ja raheineen. Vauvoille oli syöttötuoleja ja Piksu innostui paikan lelutarjonnasta. Lisäksi paikassa on Wlan-yhteys, jotta kaikki punavuorelaiset hipsterit ja espoolaiset perheenäidit voivat päivittää Facebook-statuksiaan näppärästi.

Aion mennä toistekin, ehdottomasti!

 

Yy, kaa, koo, keskity!

Yy, kaa, koo, keskity!

Facebookissa leviää seinältä toiselle Jussi Lystimäen mainio postaus keskittymiskyvystä ja sen puuttumisen vaikutuksista yrityselämässä. Kirjoituksen viimeinen lause tiivistää olennaisen: Menestyt vain jos olet huoneessa, kun olet huoneessa. Vaikka postaus koskeekin työelämää, niin monen fiksun asian siitä voi siirtää suoraan muuhunkin arkeen. Aivan sama mitä tekee, niin varmaa