Kuukausi: elokuu 2012

Ahdistus

Ahdistus

Tämän viikon kammottava uutisointi on laimentanut kirjoitusintoa ja herättänyt ahdistusta. Yksinkertaisesti en vain löydä sanoja enkä siksi aihetta edes pysty kommentoimaan. Tekisi mieli laittaa pussi päähän ja leikkiä, että ei tiedä mistään mitään. Sellainen käytös ei kuitenkaan auta ketään myöskään. Ja kuitenkin tällainen järkyttävä, silmitön 

Terveys on..

Terveys on..

..aivan liian aliarvostettua. Tai ainakin moni pitää sitä itsestäänselvyytenä. Usein myös minä. Juuri nyt olen erittäin onnellinen! Melkein neljä viikkoa sitten satuttamani käsi kesti tänään Bodypumpin ohjaamisen. Jouduin hieman himmailemaan painojen kanssa, mutta ei se mitään. Pääasia on, että käsi alkaa toimia kuten ennenkin. Olenkin 

Mieliasiaa!

Mieliasiaa!

Varma syksyn merkki: juon teetä. Lisäsin joukkoon runsaasti sitruunaa, koska kurkussa pistelee. En voi tulla kipeäksi, sillä lauantaina on oltava juoksukunnossa. Aikatavoitteeni tuskin toteutuu, mutta lähden matkaan silti iloisin mielin.

Toinen varma syksyn merkki on se, että olen alkanut taas lukea. Minulla on parhaillaan ainakin viisi kirjaa kesken. En vain osaa lukea yhtä kirjaa loppuun, vaan luen montaa kerralla alleviivauskynä sauhuten. En olekaan toviin juuri referoinut elämäntaitokirjallisuutta blogissani, mutta nyt voisi olla taas sen aika.

Tänään itse asiassa aloitin Tulku Thondupin kirjan Mielen parantava voima, joka kansitekstinkin mukaan sisältää yksinkertaisia tiibetiläisiä harjoituksia. Ehkä saan teoksesta myös intoa meditointiin, joka on jäänyt tyystin.

Kirjassa puhutaan paljon hyvästä ja parantavasta energiasta sekä esimerkiksi ilon ja onnellisuuden palauttamisesta. Tähän mennessä teksti on ollut hyvin käytännönläheistä ja siten myös selkeästi ymmärrettävää. Kirjassa sanotaan, että jokainen, jonka mieli on avoinna parantavalle energialle, saa apua kirjan parantavista harjoituksista. Kuitenkin se muistuttaa, että se sopii oppaaksi myös arkisten tunnetilojen kanssa painiville eikä tarvitse olla tavallista tallaajaa kummempi, että kirjaa voisi siitä hyötyen lueskella.

En ole vielä päässyt harjoituksiin asti, mutta monen monta hyvää muistutusta on tullut jo matkan varrella vastaan:

Jos opimme olemaan tyytyväisempiä kaikkeen mitä teemme, siitä seuraa paljon muutakin hyvää. 

Mieli tuottaa kokemuksen sekä onnellisuudesta että kärsimyksestä, ja kyky löytää rauha on meissä itsessämme. 

Jokaisella teollamme on tietyn suuruinen vaikutus, ja kaikki asiat vaikuttavat toisiin asioihin. 

Tunnetilojen muuttaminen on mahdollista, eikä ilo ole pelkästään mahdollisuutemme vaan oikeutemme. Meidän ei tarvitse elää huolten vallassa. 

Elämän pienillä sosiaalisilla tilanteilla voi olla suuri hyvää tekevä vaikutus, kun opimme nauttimaan ja kunnioittamaan ketä tahansa, jonka kanssa olemme tekemisissä. 

Ja tämä viimeinen erityisesti kolahti: ei ole mitenkään epätavallista, että ihmiset asettavat materiaaliset asiat ykkösiksi, toiseksi ruumiinsa ja vasta viimeiseksi mielensä. 

Ah. No näinpä tein itsekin vielä joitain vuosia sitten. Nykyään pyrin tasapuolisuuteen, mutta tuon materia-asian kanssa kyllä tökkii juuri nyt ja pahasti! Tänään nimittäin vetelin paniikissa vaatteita ulos vaatekaapistani enkä ollut löytää mitään päälle pantavaa. Minulla oli varsinainen vaatekriisi! Syytä olisi siis mennä hieman shoppailemaan, mutta taidan jättää sen ensi kuuhun ja tänne, rakkaaseen lempikaupunkiini.

Tulkoon huomisesta jännittävä, hienojen yllätyksien päivä, meille jokaiselle.

Kyllä, onneapa hyvinkin!

 

 

Voimalauseiden varassa..

Voimalauseiden varassa..

.. on menty tänään, voi herramunjee sentään! Hehhee, eipä olisi kannattanut hehkutella hyviä unia eilen, sillä viime yö olikin taas aivan horroria. Ilmeisesti kehoni järkyttyi saamistaan yhtäjaksoisista 7,5 tunnin unista niin, että illalla ei uni tullut. Kun vihdoin kahden jälkeen nukahdin, niin eikö taapero herätellyt 

Elämä opettaa…

Elämä opettaa…

…missä tahansa ja koko ajan. Ja se tekeekin tästä kaikesta niin upeaa. Jokainen kohtaaminen voi olla koetilanne, jossa voi testata itseä ja omia toimintatapojaan. Suorastaan mahtavuutta, sanon. Ja erityisen mahtavaa elämä on muuten juuri nyt siksikin, että viime yönä sain nukkua ensi kertaa kuukausiin yhtäjaksoisesti 

Hyvistä ajatuksista seuraa hyvää

Hyvistä ajatuksista seuraa hyvää

Kyllä vain, niin on näppäimet.

Ja ah sentään, mitkä fiilarit! Olen onnistunut nimittäin vaalimaan hyviä ajatuksia ja hyvää mieltä. Fiilikset ovat olleet plussan puolella huolimatta flunssaisista lapsista tai autoon liittyvistä ongelmista. Olisin tietysti voinut valittaa ja murehtia, mutta siinä tapauksessa asiat tuskin olisivat edenneet mihinkään. Toki tein vähän sitäkin, mutta vain minimaalisessa mittakaavassa.

Tänään mietinkin sellaista, että mitä enemmän ajattelen hyvää, sitä enemmän hyvää tapahtuu. Niin itselle kuin ihmisille ympärilläni. Nämä hyvät saattavat olla pieniä asioita, mutta pienistä puroista se iso lätäkkökin koostuu. Sain esimerkiksi auton kuntoon ulkopuolisten ihmisten avulla ja se läpäisi katsastuksen. Töitä on riittävästi. Kirjan teko etenee hienosti. Taapero nukahtaa nykyään ongelmitta unilleen, vaikka vielä öisin heräileekin. Työkeikalla sain aivan yllättäen avun fysioterapeutin kinesioteippauksesta yhä vain kipeänä olleeseen käteeni. Kirjastossa sattui olemaan juuri se kirja hyllyssä, jota olin sinne lähtenyt hakemaankin. Ja mistä ne kaikki vapaat parkkipaikat oikein tulevat! Ooh! Uskon vakaasti siihen, että kaikki nämä pienet onnenpotkut johtuvat siitä, mitä ajattelen.

Ja hienoa tässä tosiaan on se, että kun ajattelee hyvää, pelkästään itse ei kohtaa onnistumisia ja ilon hetkiä. Minusta tuntuu siltä, että myös ihmiset ympärillä onnistuvat ja voivat hyvin. Ja se on hienoa, sillä tästä kaikesta hyvästä riittää ihan jokaiselle. Toisen hyvä, onni tai ilo kun eivät ole minulta, sinulta tai meiltä pois.

Mistä tulikin mieleeni, että tovi sitten eräs työasioissa tuntemani ihminen sanoi minulle, että Facebook-statukseni ovat hänen mielestään todella ärsyttäviä. Hän myös jatkoi, että hänelle tulee ihan sellainen jesjesjes!-fiilis, jos kerrankin ilmoitan päivän olevan perseestä tai olen kohdannut jonkin vastoinkäymisen. Voi olla, että hän heitti sen puoliksi vitsinä, mutta minä jäin sitä miettimään. Tunnistan hänen kommentissaan entistä itseänikin. Aikoinaan olen miettinyt aivan liikaa sitä, mitä muilla on ja itsellä ei ole ja härskisti olen kadehtinut toisia ilman, että olisin vaivautunut lainkaan ponnistelemaan asioiden eteen. Onneksi tämän voi laittaa nuoruuden piikkiin, siis omalla kohdallani. Eipä ole ikävä sellaisia ajatuksia. Paljon hauskempaa on iloita toisten puolesta.

No, huolimatta saamastani kommentista aion jatkaa totutulla linjallani, hih.

Toki on helppoa ajatella hyvää ja olla mahtituulella silloin, kun ei ole surullinen, masentunut tai vaikkapa epätoivoinen. Mutta silloinkin kun ei ole niin hyvä päivä, on keinoja hilata itsensä huonoista fiilareista ylöspäin. Olen monesti kirjoittanut siitä, miten askel askeleelta ajatuksia voi muuttaa myönteisimmiksi. Olen alkanut tehdä myös niin, että epätoivon iskiessä alan ajatella minulle tärkeitä asioita. Siis sellaisia, jotka tekevät minut iloiseksi. Hyvää ajattelemalla kun ei voi olla huonolla tuulella.

Tietenkään kukaan ei voi olla aina positiivinen, hyväntuulinen, iloinen, onnellinen tai innoissaan. Eikä tarvitsekaan.

Mutta sen pyrin pitämään mielessäni, että joka hetki antaa mahdollisuuden ajatella toisin ja muuttaa vallitsevaa tunnetilaa. Miksi tuhlatakaan aikaa negatiivisuudelle, kun se tekee mielen entistä apeammaksi.

En tiedä, ymmärtääkö näitä elämän pieniä iloja vasta sitten, kun on kerran vedetty matto jalkojen alta pois niin, että kaikki romahtaa. Eräs fb-sivuilleni kommentoinut totesi hienosti, että pohjakosketus on parasta, mitä hänelle on ikinä tapahtunut.

Muumipeikkokin sen tietää: Myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.

Nautitaan lauantaista ja pidetään fiilikset auringonnousujen puolella.

Paljon iloa ovat tällä viikolla aikaansaaneet esikoisen rippiruusut ja niiden takana piilotteleva taapero.

 

Sohvaperunan kootut selitykset

Sohvaperunan kootut selitykset

Miten voi olla, että olen päästänyt itseni näin huonoon kondikseen? Häikäilemättä olen käyttänyt syynä raskautta ja kuopusta. Usein vain olen unohtanut mainita sen, että hänellä on ikää jo vuosi ja kahdeksan kuukautta. Aika härskiä käyttää tarhaikäistä lasta tekosyynä sille, ettei saa itsestään irti edes raskauskilojen 

Hyvää kuuluu!

Hyvää kuuluu!

Kuluneina viikkoina olen tavannut töiden, juhlan ja kirjanteon merkeissä kymmeniä ihmisiä, vanhoja sekä uusia, ystäviä, tuttavia ja sukulaisia. Lähes väistämättä jokaisen keskustelun alussa on esitetty kysymys: mitä kuuluu? No mitäpä siihen olen vastannut? Hyvistä päätöksistä huolimatta olen huomannut valittelevani kiirettä, vatsamakkaroitani, työsumaa ja kipeää kättäni. 

Minä uskon…

Minä uskon…

…itseeni ja siihen, että kaikki on mahdollista! Useimmiten ainakin.

Kuinka usein sinä ajattelet, että äh, ei kannata, en kuitenkaan onnistu? No emmä oikeestaan ees viitsi yrittää, kun ei siitä kuitenkaan mitään tule.

Kun itselleni tulee yllämainittu hetki, lainaan tyttäreltä, 11, Lewis Carrolin kirjaa Alice Peilintakamaassa (Wsoy 2010). Sieltä, sivulta 80, luen seuraavan pätkän:

”Mutta koetapa uskoa tätä: olen täsmälleen satayksi vuotta, viisi kuukautta ja yhden päivän vanha”, sanoi kuningatar Alicelle.  ”Sitä minä en voi uskoa!”, sanoi Alice. ”Etkö?”, säälitteli kuningatar. ”Yritä uudestaan: vedä syvään henkeä ja pane silmät kiinni.” Alice nauroi: ”Ei kannata yrittää, ei mahdottomia asioita voi uskoa.” ”Et ole kovin paljon tainnut harjoitella”, sanoi kuningatar. ”Sinun iässäsi minä harjoittelin sitä puoli tuntia joka päivä. Joskus minun oli onnistunut uskoa jopa kuusi mahdotonta asiaa ennen aamiaista!”

Satunnaisia huonoja hetkiä lukuun ottamatta uskon nykyään vahvasti siihen, että mikä vain on mahdollista. Päättäväisyydellä, uskomisella ja toki omalla ahkeralla panostuksella meistä jokaisella on valmiuksia ja mahdollisuuksia yltää lähes mihin tahansa toivomaansa asiaan.

Toki jokaisen ihmisen lähtökohtainen tilanne on aina erilainen. Silti uskon, että aina on mahdollisuus valita. Ja aina on myös mahdollisuus valita toisin kuin aikaisemmin. Vaikka elämä olisi kulkenut miten tahansa, aina on mahdollisuus uuteen alkuun. Vaikka juuri tällä hetkellä. Tärkeintä on se oivallus, että oma arki ja oma elämä ovat todellakin omissa käsissä.

Jos haluat vaihtaa työtä, muuttua ihmisenä, laihtua, nousta masennuksesta, mitä vain, se on tehtävä itse. Kukaan muu ei voi meitä muuttaa. Toki ihmiset ympärillä voivat tukea ja tsempata, mutta lähtökohtaisesti jokaisen ajatuksen pitää lähteä meistä itsestämme.

Tuon oivalluksen lisäksi ykkösasia on se, että itse uskoo lopputulokseen, riippumatta siitä, mikä se on. Jos vaikka uutta duunia hakiessa ajattelee, että haenpa nyt tätä työtä, vaikka en varmasti sitä saa, veikkaan, että lopputulos on juuri se, minkä itse on jo ”tilannut” ennen kuin on edes paikkaa hakenut. Jos liikuntaprojektia aloittaessaan ei sydämellään usko siihen, että voi kiinteytyä, parantaa hapenottokykyä tai saada lisää lihaksia, miten luulet, että projektin käy?

Itsestäni olen huomannut sen, että jos tulee hetki, että en usko johonkin asiaan, en oikeastaan edes viitsi täysillä siihen panostaa. Ja hällä väliä -asenteella ei taas saa kovin kummoisia aikaan.

Jos itse et usko omiin asioihisi, kykyihisi, taitoihisi, niin kuka sitten? Voisi juurikin ajatella, että miksi edes yrittää, jos on jo kerran niin varma pieleen menneestä lopputuloksesta. Kyse voi olla pelosta. On helpompi vähätellä lopputulosta tai sen merkitystä ja ikään kuin sallia itsensä epäonnistua jo ennen kuin on edes yrittänyt. Jos asia ei mene toivotulla tavalla, pettymys ja jopa häpeä eivät tunnu ehkä niin suurelta, jos ei ole asiaan alunperinkään uskonut. Ja mitä ne muut oikein minusta nyt ajattelevat? Mutta oikeasti, jos joku asia ei mene putkeen, mitä väliä. Itse mietin aina, että mikä voi olla pahinta, mitä tässä asiassa voi tapahtua, jos en saavuta toivomaani lopputulosta. Ja usein se pahin on aika pientä, mitätöntä ja jotain, mitä muut eivät ehkä edes huomaa. Tai ainakaan he eivät muista sitä enää tovin päästä.

Ja kyllä vain usko omaan itseeni ja vaikkapa asioiden järjestymiseen on ollut koetuksella. Kun riittävän monta kertaa vedetään mattoa jalkojen alta, jopa ne pienimmistä pienimmät vastoinkäymiset alkavat tuntua lähes liian rasittavilta.

Mutta tahdonko sitten luopua toivosta, vaikka vastoinkäymisiä tuleekin? No en todellakaan.

Audrey Hepburnkin sen jo tiesi: Nothing is Impossible. The Word itself says: I’m Possible!

Ei muuta kuin tavoitteita ja unelmia kohti! Kivaa keskiviikkoa.

P.s. Uusi Fit250-muutosprojekti on käynnistynyt! Minulla on ilo ja kunnia seurata noita upeita naisia heidän tiellään kohti tavoitteitaan. Tytöt ovat myös Facebookissa, jossa voit klikata heidät kavereiksi. Kurkkaa samalla myös tänne, jos et vielä ole tykkääjä!

Eka askel on tärkeä!

 

Ei huolia!

Ei huolia!

Tai huolia ehkä, mutta ei murehtimista! Eilisillan mielikuvaharjoittelun sujumisesta ei ole muistikuvia, sillä nukahdin alta aikayksikön. Tänään ovat fiilikset olleet kuitenkin virkeät. En menettänyt hermojani edes aamuruuhkassa, sillä pinnan palaminen ei olisi saanut loputonta autojonoa liikkumaan yhtään nopeammin. Saavuin siis vartin myöhässä infotilaisuuteen, mutta välillä