Kuukausi: lokakuu 2012

Onks väliä?

Onks väliä?

No ei ole. Olen tupsahtanut taas maan pinnalle, jälleen kerran. Tuli muutamia odottamattomia vastoinkäymisiä muun muassa työhommeleissa. Äh, siis oikeasti ihan pikku juttuja, mutta kun seuraavat pari viikkoa on vielä suhteellisen hektistä aikaa, niin kaikki pienetkin vastoinkäymiset nyppivät toden teolla. Jostain syystä kun sitten takerruin 

Onni: parasta juuri nyt!

Onni: parasta juuri nyt!

Päivän sanat: Chill. Ota iisisti. Rentoudu. Olen jäänyt itselleni kiinni siitä, että hetkittäin huomaan eläväni tulevaisuudessa, että sitten kun. Nipistän siis itseäni ja toppuuttelen hieman. Aika menee hukkaan, jos elää ensi kuussa, ensi vuodessa, sitten kun. Viikot tuntuvat hurahtavan kuin siivillä. Tällä hetkellä viikossani tuntuu 

Elämä on ihanaa! Helppoa!

Elämä on ihanaa! Helppoa!

Vaikka silmät avatessa niiskututti ja köhitytti, aloitin (hyvin aikaisen, kiitos kellojen siirron) aamuni fiilistelemällä upeaa tulevaa päivää. Huomasin muuten, että mitä enemmän tästä hetkestä ja päivästä innostun, sitä helpompaa innostuminen oli. Jännä, miten itsensä saa luotsattua tuosta noin vain pirskahtelevan iloiseksi. Toimii muuten myös päinvastoin, megavatutuksen lisääminen pienen vatutuksen päälle on äärimmäisen helppoa sekin.

Miten voin nauttia tästä päivästä kaikista eniten?

Elämä on ihanaa! Elämä on helppoa! Hyviä asioita tapahtuu!

Kun olimme syöneet aamupalaa, lukeneet kirjoja ja asetelleet pienet Little Pet Shop -hemmot uuteen järjestykseen, aloin tiskata eilistä tiskivuorta.

Tiskaaminen sujui, kun muistelin Eckhart Tollen ohjeita. Keskityin tekemiseen, fiilistelin tiskiaineen ihanaa tuoksua (uusi suosikkini on muuten Ajaxin melon) saippuavaahtoista vettä ja kätteni jälkeä: puhtaita astioita.

Vaikka minulla on hoitamistaan odottavia työasioita, päätin sallia itselleni vapaapäivän ja jatkaa hommia illalla. Lähetän muutaman kysymyksen haastateltavalle ennakkoon, kirjoitan kuvatekstit matkajuttuuni, vastailen sähköposteihin, sovin tapaamisia, luen ajatuksella läpi kirjoittamiani tekstejä, viimeistelen muutaman jutun kehittämällä niihin ingressit ja otsikot.

Joskus ennen olisin miettinyt yllä olevia työjuttuja koko päivän, ja silti luultavasti olisin tehnyt ne vasta illalla. Nytpä en podekaan huonoa omatuntoa, vaan nautin päivästä.

Välillä on olo, että pitäisi tehdä jotain nyt justiinsa, mutta asian tekemistä lykkää ja lykkää ja lykkää. Silti asia pyörii päässä koko ajan, vaikka sitä ei saa tehtyä. Sen sijaan, että pilaa päivänsä miettimällä asioita, joita pitäisi tehdä, kannattaa kyseiset asiat tehdä joko nyt heti tai sitten vain päättää, että nyt fiilistelen.

Iloista sunnuntaita!

Täällä ollaan ulkoisesti nuhanenäisiä, sisäisesti kauniita. (Kuva: Pinterest)

 

 

Askeleen lähempänä unelmaa

Askeleen lähempänä unelmaa

Mietin tässä tänään, että onpa mahtavaa, että olen pian toteuttanut yhden unelmani. Ja että miten mahtavaa olisi, että te kaikki muutkin innostuisitte toteuttamaan unelmianne! Unelmat kun ovat jotain, jotka helposti jäävät arjessa kaiken muun alle. Ei siinä kuulkaas paljon unelmat päätä pakota kun ajaa ruuhkassa 

Berlin Marathon 29.9.2013

Berlin Marathon 29.9.2013

Tiistaina vedin neljän päivän pumppitauon jälkeen Bodypumpia. Viikonloppuna olin yin-joogaillut ja treenannut Crossfittiä: tehnyt lähinnä kahvakuulaheilautuksia, rengassoutuja ja askelkyykkyjä levypainon kanssa. Vaikka jostain syystä minulla oli tiistaina kaamea hedari, tunti sujui kuin tanssi. Kyllä se vain niin on, että vaikka keho tottuu moneen, niin liikaa 

Ainakin 10 klisettä!

Ainakin 10 klisettä!

Ehkä jopa 15! No niin, tämä postaus sisältää paljon kliseisiä, mutta ah, arjessakin niin toimivia lausahduksia.

Pidän siis paljon miete- ja voimalauseista ja seuraan esimerkiksi Paulo Coelhon Facebook-päivityksiä. Kotimaisista suosikkini on Tommy Hellstenin sivusto Ihminen tavattavissa. Sen Facebook-päivitykset ovat huikeita! Vai mitä sanotte seuraavista:

Monet meistä eivät ole tietävinään sitä minkä tietävät. Elävät elämää joka ei ole heidän omansa.

On ihmisiä jotka istuvat Moskovaan menevässä junassa vaikka he tietävät, että heidän pitäisi olla menossa Roomaan.

Mutta palataanpas jälleen Coelhoon. Yksi rakkaimmista hänen lausumistaan viisauksista on seuraava:

Kun minulla ei ollut mitään menetettävää, sain kaiken. Kun lakkasin olemasta se joka olen, löysin itseni.

Ehkä rakkauteni tuota lausahdusta kohtaan johtuu siitä, että kykenen samaistumaan siihen. Se on samaa tyyppiä kuin Tommy Hellstenin lausahdus Saat sen, mistä luovut.

Noiden analysoiminen on haastavaa, ne kun voivat tarkoittaa jokaisella ihmisellä eri asioita. Kuitenkin ajattelen näin, että kun lakkaa takertumasta, pitämästä asioita lähellään väkipakolla, ymmärtää päästää irti, saa kaiken. Okei. Yhä edelleen itselläni on yksi Audin maasturi tilauksessa (ah, myös Land Cruiser käy), mutta paljon minulla jo on. Suuri osa siitä paljosta ei ole rahalla ostettavissa eikä materialla mitattavissa, koska se ei ole tavaraa tai mitään, jonka voisin omistaa. Tässä haalimisen yhteiskunnassa ja kulttuurissa olisi joskus hyvä muistaa, että kun täältä jonain päivänä poistumme puuyksiössämme, kukaan meistä ei saa mitään mukaansa.

Niin se menee, oli asiassa oikeastaan kyse mistä tahansa. Kun höllää otettaan eikä yritä pakolla tai väkisin, hommat alkavat rullata. Luopuminen on hyvästä! Luopua voi turhasta, itselle liiasta tai vääränlaisesta ja sopimattomasta. Oli kyse sitten tavaroista, työstä tai jopa ihmissuhteista. Kun uskaltaa antaa mennä ja päästää irti, saa jotain uutta tilalle. Yhden oven sulkeutuminen avaa monia uusia ovia. Ja juuri muuten olin kirpputorilla myymässä, ja turhasta roinasta eroon pääseminen oli todella puhdistavaa.

Entäs jatko-osa sitten: Kun lakkasin olemasta se joka olen, löysin itseni.

Ajattelen näin, että kun pyrkii olemaan välittämättä toisten arvostelusta, kun lakkaa elämästä toisten odotusten mukaan, kun seisoo rehellisesti ja vilpittömästi omien sanojensa takana, kun alkaa kulkea omaa polkuaan, kun tekee niin kuin itse haluaa, toki ilman itsekkyyttä tai haittaa muille. Silloin taitaa ainakin jonkin verran löytää sitä itseään, joka on ehkä koko ajan ollutkin, mutta joka on saattanut olla hukassa sen kaiken alla. Välillä se on vaikeaa, toisina päivinä taas todella helppoa.

Wayne W. Dyer kirjoitti jossain kirjassaan, ettei omasta maineesta tulisi olla huolissaan. Että jos tunnemme 50 ihmistä, meillä on 50 eri mainetta. Erinomaisesti sanottu. Näinhän se menee, että jokaisella meistä on joka ihmisestä ja asiasta oma mielikuvansa. Turha siis murehtia maineesta!

Ja vaikka kirjoitin, että tulee kulkea omaa polkuaan ja tehdä kuten itse parhaaksi kokee ja tuntee, en tarkoittanut sillä sitä, etteikö muita ihmisiä tulisi ajatella ja huomioida. Koko ajan tapahtuu niin paljon pahaa, että kaipaamme todella kipeästi hyvinvointia, hyviä ihmisiä, onnellisuutta, välittämistä, rakkautta, empatiaa, kuuntelevaa korvaa, halauksia, myönteisyyttä ja toisen puolesta/kanssa iloitsemista, näin ensi alkuun.

Jos etsit omaa onneasi, se karkaa aina. Jos pyrit tekemään toiset onnelliseksi, löydät onnen itsekin.

Valoa torstaille!

Vielä yksi ohje! Toimii!

 

 

Arvaamaton elämä

Arvaamaton elämä

Pari päivää sitten luin äitini Facebook-seinältä aivan mainion mietelauseen, jonka on lausahtanut kirjailija Eeva Kilpi: Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.  Kaveriltani muuten kuulin, että kirjailija on hänen ystävättärensä ystävätär ja kirjoittaa yhä 87-vuotiaana kirjoja vanhalla kirjoituskoneellaan. Siinä meille esikuvaa kerrakseen, eikö! 

Tunteista ja anteeksiannosta

Tunteista ja anteeksiannosta

Edellinen postaukseni ihmissuhteista nostatti keskustelua, kiitos kommenteista. Muutama kertoi hankalasta tilanteestaan jonkun itseä epäoikeudenmukaisesti kohtelevan ihmisen kanssa. Meitä kun mahtuu tänne monenlaisia. Osa ei ehkä edes ymmärrä loukkaavaa käytöstään. Toinen taas ymmärtää, mutta ei osaa toimia toisin. Kolmas ei edes ehkä halua toimia muuten kuin 

Ihanat, kamalat ihmissuhteet

Ihanat, kamalat ihmissuhteet

Heräsin eräänä aamuna miettimään ihmissuhteita, niiden alkamista ja ennen kaikkea päättymistä. Jostain syystä mieleeni tupsahti liuta ihmisiä, joihin yhteys katosi vuosia sitten elämäntilanteeni muuttuessa. Joihinkin ihmisiin lakkasin pitämästä yhteyttä itse, koska luulin oloni helpottuvan sillä, että rakentaisin elämäni kokonaan uusiksi aina uusia ihmissuhteita myöten. Toisten kanssa yhteys onneksi palautui ajan kuluessa. Joidenkin kanssa emme enää kaveeraa, mutta moikkaamme kyllä törmätessämme. Jotkut jäivät kokonaan, siitäkin huolimatta, että muutama vuosi tapahtuneesta otin heihin yhteyttä ja kerroin toivovani yhteydenpidon erityisesti (vanhempiin) tyttäriini jatkuvan kaikista muutoksista huolimatta. Valitettavasti näin ei kuitenkaan käynyt enkä omalta osaltani suhteita jaksanut enkä luultavasti edes halunnut edistää silloin, kun muutoksia tapahtui. Koin kuitenkin pakottavaa tarvetta ottaa yhteyttä ja pyyhkiä pöydän siltä osin kuin siihen itse pystyin. Se oli hyvä päätös se, sillä inhoan tällaista keskeneräisyyttä.

No, tämä kaikki sai minut miettimään sitten sitä, miten sitten kannattaisi toimia ihmisten kanssa, jotka ärsyttävät tai aiheuttavat mielipahaa. Entä mitä ajatella niistä ihmisistä, jotka ikään kuin piipahtavat ajatuksissa aina satunnaisesti, mutta joihin yhteyttä ei juuri pidetä.

Jos välit katkeavat tai yhteys hiipuu, tilanne johtuu usein elämäntilanteen muutoksesta. Itseni kohdalla kyse on voinut olla myös omasta muuttumisestani. Itse muuttuu, toinen ei tai sitten hän muuttuu eri tavoin. Alkaa tuntua siltä, ettei kummallakaan ole enää mitään syvällisempää annettavaa toiselle. Miksi siis jatkaa?

Facebookissa yksi kommentoija kertoi välttelevänsä ihmisiä, joiden kanssa ei tule toimeen. Toinen taas sanoi, että ihminen on peili. Luultavasti toisessa ärsyttävä piirre onkin itsessä.

Uskon itsekin siihen, että usein toisessa ihmisessä ärsyttää sellainen piirre, jonka löytää itsestäkin, mutta emme ehkä osaa tai edes halua muuttaa sitä. Emme ehkä edes tunnista piirrettä itsessämme. Kaikki se, mitä emme voi toisessa ihmisessä rakastaa tai hyväksyä, saattaakin olla jotain, joka on meissä. Ja jota meidän on vaikea käsitellä omana piirteenämme, koska vain yksinkertaisesti inhoamme sitä.

Yksi helpottavimmista oivalluksistani ihmissuhteisiin liittyen on ollut se, ettei huonosti toimiva ihmissuhde parane sillä, että toista jatkuvasti arvostelee. Vaikka sitten vain ajatuksissa. Tuo asenne ei toimi edes silloin, kun yhteys on jo katkennut.

Moni ihminen koettelee ihmissuhteitaan turhaan. Kaikki saattaisi sujua, kun vain antaisimme olla. Arvostelun sijaan kannattaisikin joskus vain tarkkailla. Jättää turhat odotukset siitä, miten toinen toimii ja käyttäytyy ja keskittyä omaan elämään. Jo se, että päästää irti omista käsityksistä toiseen ihmiseen liittyen, voi tehdä asioihin isoja muutoksia. Jostain luin joskus, että toisen ihmisen itsessä herättämät ajatukset pohjautuvat omiin aikaisempiin kokemuksiimme ja arvoihimme. Niiden perusteellahan me sitten muodostamme mielikuvia, joiden pohjalta tunnemme ja lopulta toimimme. Voisi auttaa, jos sen megaärsyttävän ja mieltä vaivaavan tyypin käyttäytymistä alkaisi katsoa eri näkökulmasta. Silloin oman perspektiivin lienee pakko muuttua.

Joskus on myös hyvä oikeasti tutkia omia tunteitaan ja vähän niin kuin haastatella itseään, oli asiassa kyse mistä tahansa. Mitä oikeasti ajattelen? Miten ajattelen? Mitä minä haluan? Mitä tämä antaa minulle? Haluanko muutosta? Miksi en halua muutosta? Jos emme edes itse tiedä, mitä haluamme, se varmasti haittaa myös kanssakäymistä toisten kanssa.

Logoterapiassa sanotaan, että kaikista ei tarvitse pitää, riittää että rakastaa. Minusta se on hienosti sanottu ja itse ymmärrän sen pointin. Anthony De Mello taas kirjoittaa, että täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa, ei vaatimuksia, ei odotuksia eikä riippuvuutta. Mielestäni tuo pätee mihin tahansa ihmissuhteisiin.

De Mello myös kirjoittaa, että joskus syytämme toisia, vaikka meidän itsemme olisi muututtava. Tämä on varmasti totta, usein on paljon helpompi projisoida omaa kiukkua toiseen kuin pysähtyä miettimään, mistä oma olo kumpuaa. Samaa mieltä olen de Mellon kanssa siitäkin, että ilman kielteisiä tunteita ihminen toimii tehokkaammin. Kielteisten tunteiden noustessa esiin ihminen näkee vain oman kantansa asiasta. Mutta oikeasti, onko pakko olla aina “oikeassa”?

Lopulta ajattelen niin, että kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu kulkemaan kanssamme kuin jonkin tietyn pätkän elämässämme. Kiitos heille siitä, että olivat. Uskon myös siihen, että jokainen ihminen tupsahtaa elämäämme ja myös siitä poistuu juuri oikealla hetkellä.

Ja ne ärsyttävät tyypit sitten… Olen tovin miettinyt erinäisiä ihmisiä muutamia minuutteja päivässä erityisen lämpimin, mutta silti vilpittömin ajatuksin. Olen toivonut heille mielessäni kaikkea hyvää ja onnellista elämää. Jännä nähdä, mitä tapahtuu! Katkeruudella kun ei voita mitään, ei missään tapauksessa. Katkeruus on kuin joisi itse myrkkyä ja odottaisi toisen kuolevan.

Mutta ah mahtavaa, rakkauden lähettäminen on niin paljon siistimpää. Rakkauttahan lähetän päivittäin myös kaikille heille (teille, hih?), jotka tukkivat ohituskaistan tai vilkuttavat ajaessaan liikenneympyrään eivätkä vasta sieltä poistuessaan, kuten liikennesääntöihin kuuluu.

Mutta vielä: ensi viikko voisi olla hyvä viikko hankkiutua eroon kielteisyydestä, arvostelusta, valittamisesta, vikojen etsimisestä ja juoruilusta. Niin itseä kuin muitakin ajatellen. Mitäs tuumaatte?

Tähän pyritään! Vaikeaa, vaikeaa, ainakin toisinaan.

P.s. Tämän teeman pohdinta herätti niin paljon ajatuksia pienessä päässäni, että jatkoa seuraa!

Voihan Yin-joogahurahdus sentään!

Voihan Yin-joogahurahdus sentään!

Vaihdoimme tällä viikolla kotona huonejärjestystä. Tavaroita ja vaatteita siirtäessäni mietin, että siitä aina tiellä lojuvasta joogamatostakin pitäisi päästä eroon. Ajattelinkin ottavani sen kirpparille myyntiin ennen muuttoa. Onneksi en ehtinyt, sillä olin tänään testaamassa aivan mahtavaa Yin-joogaa ja nyt olen ihan fiilareissa, siis todella! Voi olla,