Kuukausi: maaliskuu 2013

Valmentaja täällä hei!

Valmentaja täällä hei!

Onpas ollut mahtava pääsiäinen! Mutta paluu arkeen houkuttelee myös. Levätty on siis riittävästi ja ennen kaikkea nautittu elämästä. Urheiltu ei ole, mutta huomenna onkin lenkkipäivä. Torstaina juuri ennen pyhiä vetämäni Olonkeveys-valmennusryhmä kokoontui jo toista kertaa. Vaikka kaikki eivät pääsiäisen takia päässeetkään paikalle, pakko sanoa, että 

Hyväksyminen..

Hyväksyminen..

.. on monen tilanteen pelastus ja muutoksen alku. Jaahas! Olin tänään matkalla tuuraamaan Bodypumpia ja paikan päällä selvisikin, että meitä olikin tuplaohjaajabuukkaus tunnille. Itse olin mennyt paikalle, koska olin ottanut kyseistä tuntia tuurattavaksi aina silloin tällöin ja eilen satuin tarkistamaan, että nimeni luki netissä, enkä siis edes 

Lisää rakkautta, vähemmän huolia

Lisää rakkautta, vähemmän huolia

Kas, siinä tämän viikon teema.

Viikonloppu menikin vähän tylsissä merkeissä. Olin pelkuri ja tunsin itseni pieneksi ihmiseksi. Itseasiassa koko viime viikko meni jotenkin alakuloisissa tunnelmissa ja erityisesti eilinen oli tosi tylsä ja apea päivä. Tulipa todettua taas kaksi varmaa faktaa, jotka jo tiesinkin: a) murehtiminen ei auta, vaan pahentaa oloa. b) Liikunta on parasta lääkettä vitutukseen.

Mutta koska ahdistuksen tunne on itselläni nykyään harvinainen ja tiedän sen, etteivät omat tunteeni valehtele, annoin ahdistuksen tulla ilman, että yritin sitä väkisin käännyttää iloksi tai muuten tukahduttaa. Ja hei luulisi, että perhe olisi ollut kerrankin iloinen siitä, että olen hiljaa ja omissa oloissani, mutta näin se menee, voimakkaat tunteet tarttuvat eikä tunnelma ollut yhtään sellainen kuin ilma ulkona, aurinkoinen, valoisa ja raikkaan keväinen.

Minä siis pyörittelin pääkopassani monenlaisia asioita aina elämäni merkityksestä siihen, mitä haluan tehdä isona. Hetkellisesti en kyennyt näkemään sitä hyvää, jota elämässäni oli, kun olin antanut murehtimiselle vallan. Myös eräs isopieni asia sai ajatuksissani valtavat mittasuhteet ja aloin epäillä sitä, kannattaako se kuitenkaan. Jaksanko, uskallanko, pystynkö, onko järkeä? Hetkellisesti tunsin olevani aivan hukassa valitsemaltani polulta, joka on niin pitkään tuntunut jo niin varmalta ja oikealta. Myös ranneke vaihtoi kättä menestyksekkään viiden päivän jälkeen eli lähtökuopissa ollaan. Onneksi nämä valitus- ja murehtimisfiilikset kestävät enää joitain tunteja entisten päivien sijaan. Jännä kuitenkin huomata, että kun arjestaan löytää yhden huolenaiheen, niin yhtäkkiä niitä huolia alkaa kasaantua magneetin lailla. Huomasin taas, miten omien ajatusteni voima on valtaisa. Sitä saan, mitä tilaan ja se vahvistuu, mihin huomioni kiinnitän. Nyt aionkin mieluummin keskittyä kaikkeen myönteiseen. Siihen muuten löytyy yksi nopea tie: kiitollisuus. Kiitollisuus terveydestä, ystävistä, perheestä, työhuoneesta, bussilipusta, siitä, että kaksi viikkoa kateissa olleet avaimeni löytyivät! Kun täyttää mieltään kiitollisuudella ja lisää siihen vielä rakkautta, on mahdotonta olla negatiivinen tai allapäin.

Loppuillasta sain tarpeekseni omasta itsestäni ja vääntäydyin kevään ensimmäiselle juoksulenkille sitten syyskuun. Juoksin reilu viisi kilometriä reiluun puoleen tuntiin, lähdin rauhallisesti liikkeelle ja jokainen askel tuntui nautinnolta. En juuri edes ollut hengästynyt, joten peruskuntoni on ihan ookoo. Juoksu tuntui todella hyvältä ja kevyeltä ja olisin voinut jatkaa vielä toiset viisi kilometriä ellei uusi juoksutossu olisi alkanut hangata jalan syrjästä. Oli vain minä, pimeä maisema, lähes täysikuuna loimottava valopallo taivaalla ja luureissa Astrix. Fiilistelin ihan täysillä ja vaatettakin oli sopivasti, ei liian vähän eikä liikaa. Jaloissa Karhun tossut sukkineen, Niken pitkät juoksutrikoot, alla jumppatoppi, hihaton Niken toppi, ohut pitkähihainen, Adidaksen juoksupaita ja tuulitakki, pipo ja hansikkaat. Sortsikelejä odotellessa!

Paikoin oli todella liukasta ja jyrkän mäen jouduin sipsuttelemaan alas todella hassulla tyylillä, joten taidan vetää näitä vitosia siihen asti, kunnes viimeisetkin lumenrippeet ovat sulaneet. Sain muuten ASA:n Joonakselta testiin juoksutossut, joista kirjoitan myöhemmin. Lenkin jälkeen fiilarit olivat paljon korkeammalla ja juoksun sujuminen hyvin antoi toivoa, tämä on se kesä kun palaan juoksijaksi ja juoksukautenihan huipentuu syyskuussa Berliinin maratoniin. Viime kesän juoksuihin verrattuna muuten mikään paikka kehossani ei enää hyllynyt, joten vaikka paino jumittaa niin ainakin osa läskistä on vaihtunut lihaksen muotoon, jipii!

Lenkki siis helpotti fiiliksiä ja sain repäistyä itseni irti ahdingostani. Tänään minua ovat suuresti ilahduttaneet ystävien ja tuttavien ihanat viestit. Kirjoitin nimittäin Facebookiini, että menen työhuoneelle pyörittelemään peukaloita, koska duunia on tosi vähän ekan kerran kolmeen vuoteen. Sain heti kasan tsemppauksia niin inboksiin kuin seinällekin ja myös työtarjouksia. Olen viime viikolla ja tänään sitä paitsi ideoinut juttuja oikein olan takaa, mutta porukka toimituksissa lienee niin kiireistä, että hommat etenevät etanavauhtia. Olen työllistänyt itseni 11-vuotiaasta (koulun ohella) ja kova tekemään duunia, joten ei varmaan haittaa, jos vedän happea päivän tai pari. Moni free-kollegani lohdutteli sanomalla, että pääsiäisviikot ovat rauhallisempia ja sitten taas alkavat hommat edetä, ja niin se taitaa olla. Täytyy vain uskoa ja luottaa, vaikka epävarmuus eilen hiipikin takavasemmalta yllättäen päälle. Ja tiedänhän minä, että freelancerina töitä on välillä liikaa ja sitten vähemmän. Niin vakkarihommissa kuin friikkuudessakin on puolensa, hyvät ja huonot. Tajusin myös sen, että olen niin tottunut painamaan sata lasissa jatkuvasti, että rauhallisempi kausi antaa aikaa ajatella jopa liikaa ja mieleni käytti heti tilaisuuden hyväkseen ja lähti vaeltelemaan urakalla. Oikeastihan olen varmasti ”ansainnut” tämän seesteisemmän jakson, mutta kun on tottunut muuhun, tämä ei tunnu omalta jutulta ja säikäyttää.

Uskon, että olet siirtymässä jollekin uudelle tasolle, mutta se vähän niinkuin odottaa vuoroaan..

Ajattele vaan että tää on sulle annettu mahdollisuus pysähtyä.

Anna maailmankaikkeudelle tilaa hoitaa homma.

Feel you, nyt vaan syvähengitys ja luottoa kehiin ja ponnistusvalmius kohti parempaa tulevaisuutta.

Siis ystäväni: Luota, luota, luota! Aurinko paistaa, aina selvitään! 

Ihania, ihania viestejä, nämä ja kaikki muut. Kiitos niistä. Viimeisetkin epäilyksen rippeet katosivat, kun niin moni halusi piristää oloani.

Tuntuu, että elän vahvaa muutos- ja murrosvaihetta ja tällainen kevyt epäilyksen aalto ja alakulo kuuluvat asiaan. Uskon, että kaikesta huolimatta vihdoin kaikki viime vuosien kova työ on alkamassa kantaa hedelmää.

Summa summarum. Hengitän syvään. Luotan ja heittäydyn. Annan sen tulla, mitä tuleman pitää. Otan elämän vastaan sellaisena kuin se on, muutoksineen ja mahdollisuuksineen, helposti ja vaivattomasti. Tällä hetkellä, riippumatta siitä mitä ympärilläni tapahtuu, tunnen ylitsevuotavaa iloa.
Näissä tunnelmissa uuteen nousuun. Vähemmän murheita, enemmän rakkautta! Kevätkin on täällä just.

Tällä mennään! (Kuva: Pinterest)
Tällä mennään! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uskomuksista, mielikuvista, unelmista

Uskomuksista, mielikuvista, unelmista

Arjessa joskus unohtuu, että elämän parasta aikaa on juuri nyt. Ei päivä ensi viikolla tai ensi vuonna. Ei mennyt, jonka on jo jättänyt taakseen. Ihminen vain on siitä jännä kapistus, että on helppo elää menneessä kuin myös tulevaisuudessa. Vaikeinta on elää tätä hetkeä ja tiedostaa 

Pieni, myönteinen ele

Pieni, myönteinen ele

Voi ilostuttaa vielä tuntien päästäkin. Aamulla kaksvee lauloi kovaan ääneen Bää bää vita lamm -kappaletta bussissa matkalla dagikseen. Moni kanssamatkustajista oli uppoutunut kuuntelemaan musiikkia kuulokkeilla tai lueskelemaan kirjaa, mutta eräs lähellämme istunut rouva kommentoi, että mahtavaa laulua, onpa kaunista. Tuli hyvä mieli! Kaksivuotiaskin oli kovin 

Valitusvapaa elämä..

Valitusvapaa elämä..

Täältä tullaan! Toivossa on ainakin hyvä elää.

Kävin eilen hakemassa Helsinki Day Spa:sta valituksen vastaisen rannekkeen (8 e, 1 e hyväntekeväisyyteen). A complaint free world.org:in ranneketta on siis tarkoitus käyttää 21 päivää, sillä tuo on tutkimusten mukaan se aika, jossa ihminen saa riittävästi toistoa ja pystyy muuttamaan käytösmallejaan. Kun tai jos valittaa ennen kuin tuo 21 päivää on täynnä, ranneke siirretään toiseen käteen ja päivien laskeminen alkaa alusta.

Olen käyttänyt ranneketta vasta vajaan vuorokauden, mutta jo nyt huomaan, kuinka se tukkii suuni aika näppärästi. Eilen tosin yritin löytää pääpostin sisäänkäyntiä. Kävin vanhasta tottumuksesta ensin kahden oven takana eri puolilla isoa taloa kunnes löysin nykyisen sisäänkäynnin. Kuljin yhtä matkaa naisen kanssa, joka myös etsi pääsyreittiä postiin. Ah, mikä oivallinen valituksen paikka tämä olisi ollut. Ja olikin: ranneke vaihtoi kättä ensimmäisen varttitunnin jälkeen!! Alku ei siis ollut kovin lupaava. Voi minua.

No, illalla sitten lukuisia marmatuksen aiheita olisi löytynyt ihan tiskaamatta jääneistä astioista muutamaan muuhun aineelliseen seikkaan, kuten saamatta jääneeseen palkkaan, mutta ranneke sulki suuni oivallisesti ja päivällä hetkellisesti vaivannut alakulokin poistui. Vaikka illalla nukahdin jo ennen kymmentä, aamulla oli vaikeaa nousta. Kevätväsymystä ilmassa! Sen sijaan, että olisin valittanut väsymystäni, olin hiljaa. Ja varsinainen yllätys tapahtui juuri, kun olin alkamassa pukea kaksivuotiasta ulkovaatteisiin ja bussi, jolla vielä ehtii dagikseen aamupalalle, olisi pysäkillämme noin 13 minuutin kuluttua. Sitten tulikin suunnitelmiin muutos, lapsi auliisti kertoi, että vahinko oli käynyt eikä se ollutkaan mikään pieni vahinko. No, ei muu auttanut kun äkkiä vaatteet vaihtoon, pesulle, uudet vaatteet kaapista, ulkovaatteet ja sitten rattaita työntäen ja reppu selässä juosten pysäkille. Ah, suorastaan pakahduin tarpeesta lähettää edes valivalivali-tekstari puolisolleni, joka oli jo pelastautunut töihin, mutta kas, ranneke oli liimaannut huuleni yhteen enkä siis näpyttänyt viestiäkään. Hyvä minä!! Ja sitä paitsi oikeasti olen kaksveestä ylpeä, vahinkoja sattuu hyvin harvoin, kun ottaa huomioon, että tyyppi vasta harjoittelee vaipattomuutta ja ikää on tänään 2 v 3 kk!

Ranneke sai minut olemaan myös yhtymättä sääkeskusteluun, joka oli… no, aika turhaa valittamista. Kyllä se kevät sieltä vielä tulee, ikinä se ei ole jäänyt tulematta! Minullekin alkaa talvi riittää, mutta olen pyrkinyt ajattelemaan asiaa niin, että kevään ja kesän tuleminen tuntuu varmasti aivan mahtavalta tämän hyytävän tuulen ja kylmyyden jälkeen.

Olen tästä valittamisesta kirjoittanut ennenkin niin blogissa kuin aikakauslehdissä ja faktahan on, että valittaminen on meille myös helppoa ja turvallista small talkia. Vaikka valittaminen yhdistää, ajatelkaapas, miten paljon virkistävämpää on puhua hyvistä asioista. Toki aiheesta saa sanoa, mutta monelle valittaminen on vain huono tapa. Sitä paitsi oli tilanne kuinka haastava tahansa, valittamisella se ei parane, vaan usein oma olo vain pahenee valittamisen myötä. Kun pyrkii ajattelemaan valoisasti, voi itsekin paremmin, vaikka tilanne olisi vaikea.

Mielestäni en valita kovin paljon, mutta rannekkeen myötä huomaan, että vielä on karsimisen varaa valittamisessa ja siitä irtipääsemisessä tällainen muistuttaja on oivallinen. Kaverini totesi, että jos hän alkaisi käyttää kyseistä ranneketta, työkaverit ihmettelisivät miksi hän on kolme viikkoa puhumatta, heh! Nooooo, hienoa on jo se, että turhan valittamisen tiedostaa. Jos sitä ei edes huomaa, miten muutostakaan voisi tapahtua. Jokaisen pikku asian ei kuitenkaan kannata antaa vaivata itseään. Buu, ihan turhaa! Enemmänkin elämän kannattaa antaa virrata sellaisena kuin se on. Emme tietenkään voi pitää joka asiasta, ihmisestä tai tilanteesta johon joudumme, mutta useimmilla asioilla on vähintään kaksi puolta. Elämä ei ole vain mustaa ja valkoista.

Tänään muuten vietetään onnellisuuspäivää. Tosi hyvä, että tällainen teema nostetaan esiin, mutta itse hieman ihmettelin tuota nettilehtien otsikointia, että ”Tänään on lupa olla onnellinen.

Kyllä se vain niin on, että onnellisuuteen ei kukaan taida lupia jaella, paitsi me itse. Itse olenkin antanut itselleni luvan olla onnellinen ihan joka päivä. Ja samalla todellakin tiedostaen sen, ettei se arki ole aina niin ruusuilla tanssimista. Onnellisuuteen, unelmiin ja elämään yleensäkin lukeutuu koko tunteiden kirjo ja hyvä niin. Itse voi valita, ja pitääkin. Kukaan muu ei pysty tekemään päätöksiä puolestamme.

Kepeää keskiviikkoa!

Hieno on! Jännä, että tällaisella kumirannekkeella voi olla niin iso vaikutus.
Hieno on! Jännä, että tällaisella kumirannekkeella voi olla niin iso vaikutus. Ja kas, joku tarvitsee litran käsirasvaa ja jonkun ihanan käsihoidon tämän hyytävän pakkaskauden jälkeen!
Lainasin ranneketta kaksveelle siksi aikaa, että saatiin vaatteet päälle. Kekseliäs lapsi!
Lainasin ranneketta kaksveelle siksi aikaa, että saatiin vaatteet päälle. Kekseliäs lapsi!

P.s. Tässä vielä kaverini blogi, joka laittaa miettimään myös omaa arkea ja elämän realiteetteja. Minusta on upeaa, miten Marika pukee rohkeasti ja koskettavasti ajatuksiaan ja tunteitaan sanoiksi, vaikka elämäntilanne juuri nyt on haastava.

 

 

 

Naisen iholla

Naisen iholla

Naisen iholla – 32 tarinaa tatuoinneista (Tammi 2013) on ollut nyt kaupoissa kuukauden verran. Jännää, että vasta kuukauden, sillä tämä aika tuntuu oikeasti ikuisuudelta. Ehkä se johtuu siitä, että projekti oli niin kauan omassa päässäni ja myös aktiivisemmassa teossa. Kirjalla on aktiivinen Facebook-sivu, jonne nostan pätkän 

Onnellisuusprojektia pukkaa

Onnellisuusprojektia pukkaa

Tällä kertaa lukuhommina siis. Olen lueskellut viime viikonloppuna kiinnostavaa kirjaa, nimittäin Gretchen Rubinin Onnellisuusprojektia (Nemo 2013), joka vastikään on suomennettu. Olen tilaillut Gretchenin uutiskirjeitä sähköpostiini jo jonkin aikaa, hän on paitsi entinen lakinainen, myös kirjailija ja ahkera bloggaaja. Olen Onnellisuusprojekti-kirjassa nyt noin puolivälissä ja huvittuneena olen tunnistanut itseni 

Etsin ehkä juuri sinua!

Etsin ehkä juuri sinua!

Etsin muutamaan aikakauslehteen tulevaan juttuun haastateltavia.

Sopisitko ehkä sinä, sukulaisesti tai naapurisi tai kummin kaima?

Etsin haastateltavaksi perheitä, joissa vanhemmat kuuluvat eri uskontokuntiin. Mihin uskontoon lapsi kastetaan vai vaihtaako toinen vanhempi uskontokuntaa? Millaiset ristiäiset järjestettiin? Millaisia uskontoon liittyviä keskusteluja käytiin odotusaikana tai lapsen synnyttyä? Mitkä olivat kipeitä kohtia tai keskustelunaiheita? Miksi, miten niistä selvittiin? Perheelle tulisi olla vauva- tai taaperoikäinen lapsi.

Etsin myös haastateltavaksi pariskuntia, jotka ovat palanneet takaisin yhteen jo erottuaan. Minulla on jo yksi pariskunta, jossa vauvan syntymä on yhdistänyt heidät, joten kahden muun pariskunnan tarinan tulisi olla erilainen.

Jutut myös kuvataan ja jutuissa esiinnytään koko nimellä.
Ikä- tai asuinpaikkatoiveita ei ole ja kerron jutuista mielelläni lisää. Jos innostut, ota yhteyttä jenny AT jennyhenriksson.com

Viestiä saa mielellään välittää eteenpäin, kiitos paljon!

Kuva on viime talvelta, otettu näihin aikoihin. Toivottavasti löydän haastateltavat ennen kuin jäät sulavat!
Kuva on viime talvelta, otettu näihin aikoihin. Toivottavasti löydän haastateltavat ennen kuin jäät tänä vuonna sulavat!

 

Ah, ihana kärsivällisyys!

Ah, ihana kärsivällisyys!

Olen viime aikoina huomannut, että vaikka kärsivällisyyteni on kasvanut huimasti viime vuosien aikana, on se silti erilainen elämän eri osa-alueilla ja esimerkiksi eri ihmisten kanssa. Perhe on mainio tutkimuslaboratorio, mitä tulee henkisten taitojen ja erityisesti kärsivällisyyden tutkiskeluun ja kasvattamiseen. Tänään aamulla lähdin aikaisin kävelylenkille kaksveen