Kuukausi: heinäkuu 2013

Jee, työt alkavat!

Jee, työt alkavat!

Aika moni meistä on palaamassa lomilta töihin, kuten minä itsekin teen ihan näinä päivinä. Aika moni ei näemmä oikein tunnu töihin takaisin haluavan. Mutta lopulta se ei taida kuitenkaan auttaa, että kirjoittaa facebookiin tai jatkuvasti muuten avautuu, että ahdistaa ja ällöttää, kun taas ne työt 

Anna energiaa..

Anna energiaa..

..sille, mitä haluat, ei sille, mitä et halua! Niin helppoa, mutta silti vaikeaa. Anyways, täällä sitä ollaan taas, loma alkaa olla lopuillaan. Ja aivan mahtavaa, että kerrankin minusta tuntuu siltä, että olen levännyt riittävästi ja innolla tässä jo rakentelen syksyn kalenteriani. Työputki alkaa heti elokuun 

Endorfiinihumalaa ja liikunnan iloa

Endorfiinihumalaa ja liikunnan iloa

Onpas ollut mahtavia ohjaussessareita tällä viikolla! Olen kiitollinen siitä, että saan liikkua ja vieläpä liikuttaa muita ihmisiä. Parasta.

Kappas! Tuleva maratoonari ei ole juossut nyt kahteen viikoon, mutta pakko jälleen kerran todeta, että kyllä vain liikunnan voima on mahtava. Juoksemisen sijaan olen tuuraillut nimittäin ahkerasti viimeisen kahden viikon aikana sisäpyöräilyä, bodypumpia, erilaisia intervallitunteja ja kokenut suurta liikunnan iloa ja ennen kaikkea liikunnan välittämisen iloa. Omakin kehoni on nauttinut monipuolisesta treenistä, tosin venytellä tulisi minunkin enemmän. Huomiselle olen suunnitellut juoksulenkkiä ja kyllähän se Berliinin maratonkin lähestyy huimaa vauhtia, mutta tunnen, että homma on täysin hanskassani, joten en aio alkaa hätäillä laisinkaan.

Jumpan vetäminen sivuduunina on kyllä aivan mahtava juttu, koska paitsi että itse pääsen liikkumaan, saan myös ison joukon ihmisiä liikkeelle ja tekemään hienoja asioita omalle hyvinvoinnilleen! Henkinen ja fyysinen olotilamme kulkevat vahvasti käsi kädessä, uskon näin. Kun on iloinen ja onnellinen, sitä haluaa tehdä itselleen hyviä asioita, kuten liikkua ja syödä terveellisesti. Ja vielä kun ohjaajana jumppatunnilla liikuttaa kymmeniä ihmisiä, tuntuu tunnin jälkeen todella siltä, että päivän hyvä työ on tehty, vaikka toki suurin kunnia kuuluu kullekin treenaajalle itselleen. Asiakkaat ovat olleet aivan mahtavia ja treenanneet tosissaan. Laskin jokunen päivä sitten, että olen ohjannut erilaisia ryhmäliikuntatunteja nyt jo 15 vuotta lyhyttä taukoa lukuun ottamatta. Enkä todellakaan ole aikeissa lopettaa. Ja paitsi että koen saavani ihmiset liikkeelle, ryhmäliikuntatunti on oivallinen tilaisuus jakaa myös hyvää energiaa ja iloa ihmisille.

Eilen herätys tosin tuntui ensin hieman karunlaiselta, kello kun soi ensimmäistä kertaa varmaan kuukauteen jo ennen aamuseiskaa. Aamun ensimmäinen Bodypump-tuuraus sujui kuitenkin hyvin näin kesälomailijalta ja niin sitä vain sain virtaa tuostakin aamutreenistä. Iltapäivällä ohjelmassa oli vielä toinen pumppituuraus, mutta harvoinpa onneksi tuota herkkua saa nauttia kahdesti päivässä. Olin ajatellut, että päivän toinen tunti menisi nihkeämmin kuin ensimmäinen, mutta jaksoinkin sen jopa paremmin kuin ensimmäisen. Kehoni ei selkeästi ole siis vielä tottunut noin aikaiseen aamuliikuntaan, vaikka sitten vielä aikaisempia seiskan tuntejakin olen pyörittänyt monta vuotta, tosin en viimeiseen vuoteen enää lainkaan. Joka tapauksessa olen hyvin kiitollinen, että saan olla mukana liikkumassa monenlaisten ihmisten kanssa ja vieläpä innostaa ja rohkaista heitä urheilemaan. Olen harkinnut viime aikoina tekeväni vaikka sitten pienimuotoisen comebackin personal trainer -hommien pariin. Olenhan kouluttautunut FAF personal traineriksi reilu kymmenisen vuotta sitten liikunnanohjaajaopintojeni ohella, mutta sitten homma vain jäi, kun kirjoittaminen aikanaan vei mukanaan. Voisin kyllä taas nähdä itseni erityisesti aloittelevien liikkujien parissa, vaikka erilaisia sali- ja liikuntaohjelmia on tullut väännettyä aina jalkapalloilijoista poliisikouluun pyrkiville. Saa nähdä, mistä kaikesta sitä taas innostuu syksyn tullen!

Ja vielä noista kirjoitushommista. Eilen koin myös iloisen yllätyksen ruokakaupassa, kun huomasin, että uusin Vauva-lehti oli ilmestynyt. Tartuin lehteen innolla ja kun aloin selailla sitä, bongasin ensin yhden kirjoittamani jutun, sitten toisen, kolmannen, neljännen ja viidennen. Ooh, tunsin oloni sangen tuotteliaaksi. Aika harvoin sitä osuu noin monta omaa juttua samaan lehteen, joten olen tyytyväinen ja iloinenkin. Toki kaikki kirjoittamani jutut ovat lukemisen väärtejä, mutta näin parivuotiaan vanhempana voin suositella erityisesti sivulta 50 alkavaa Parisuhde pulassa -juttua, jossa kahden loistavan asiantuntijan voimin ratkotaan (esikois)vauvaperheen vanhempien haasteita, joita uusi tilanne voi tuoda eteen. Ei muuta kuin lehtikikkarille ja lukemaan, jos teema on itselle ajankohtainen.

Ihastuttavaa lauantaita!

Jaa, tämän viikon hommat on hanskassa ja se on taas pienimuotoisen lomailun aika!
Jaa, tämän viikon hommat on hanskassa ja se on taas pienimuotoisen lomailun aika!

 

 

 

 

 

 

Onnellisuus vain on..

Onnellisuus vain on..

..eikä sitä oikeastaan edes tarvitse kirkossa kuuluttaa tai huudella vieraisiin pöytiin! Oi mitä megaluokan oivalluksia olen saanut taas viime päivinä, kiitos, kiitos, kiitos. Vaikka usein käsittelenkin asioita juuri kirjoittamalla – siitähän tämä bloginikin sai oikeastaan alkunsa – niin viime aikaisten oivallusten määrä kyllä kertoo sen, 

Kerros kerrokselta..

Kerros kerrokselta..

..sitä oppii ymmärtämään itseään paremmin. Täällä on vietetty suurta itsetutkiskelun viikonloppua! Mutta jestas sentään, mikä väsymys voi tulla, kun viettää neljä päivää käytännössä aamusta iltaan ulkona. Raikas meri-ilmasto ja luonto eläimineen (näiden päivien aikana näin kaikkea aina minkistä koppakuoriaiseen ja lukuisista perhosista hirveen ja myös 

Kun valot syttyvät…

Kun valot syttyvät…

…Saattaa herätä pari kysymystä. Okei, ehkä oikeamminkin pari sataa.

Lukemani Paranemisen avain -kirja (Basam Books 2013) se kuulkaas innosti minua miettimään paljon kaikenlaista. Olen kelaillut esimerkiksi omia muistojani, jotka selvästi muistan, ja yrittänyt kaivella myös sellaisia muistoja, jotka ovat tiedostamattomia tai vain kadonneet muistikuvistani ajan mittaan. Olen miettinyt solujamme ja pohtinut, miten usein ne uudistuvat. Olen arvuutellut, uudistuvatko solumuistot solujen myötä. Olen myös paljon pohtinut sitä, miten me ihmiset itse luomme hyvinvointiamme kuin myös pahoinvointiamme ja miten omat teot ja sanatkin voivat vaikuttaa fyysiseen itseemme. Miten vanhat traumat, paskamaiset muistot ja ikävät tapahtumat, turhat riidat, pirskahteleva viha, kiukku, katkeruus, kateus ja ennen kaikkea anteeksiantamattomuus jäävät jumiin kehoihimme ja mitä kaikkea ne voivat sitten aiheuttaakaan! Itse toivoisin ainakin mieluiten käyttäväni omaa energiaani ja omia ajatuksiani ja tunteitani itseni vahvistamiseen, rakkauden ja terveyden luomiseen, mutta piru vie, on päiviä, kun hommat vain takkuavat ja tyypit ärsyttävät. Silloin kannattaisi ehkä muistaa se, miten paljon huonoilla jutuilla voi olla vaikutusta niin fyysiseen kuin henkiseenkin itseemme. Silloin kannattaisi muistaa se, miten paljon paremmin ihminen voi voida, kun hän iloitsee ja on tasapainossa! Niin ja vielä tuosta miettimisestä, itse asiassa olen miettinyt kaikenlaisia juttuja jo niin paljon, että taloutemme toinen aikuinen kehotti minua lakkaamaan miettimästä kokonaan. Hehe.

Välillä sitä kyllä itsekin on sitä mieltä, että olisipa helppoa, kun ei miettisi näin paljon. Mutta kylläpä vain tämä tietoisuuden kasvaminen tai enemmän tiedostaminen on lopulta aika huikeaa. Ymmärrän kuitenkin erittäin hyvin myös itseäni aikaisemmin ja kaikkia heitä, jotka tälläkin hetkellä porskuttavat eteenpäin joko tyytyväisinä tai tyytymättöminä, mutta sen kummempia miettimättä. Tavallaan elämä on helpompaa niin. Sillä ajattelen, että kun näistä asioista innostuu, se merkitsee myös sitä, että on pakko ottaa enemmän vastuuta itsestä, omasta terveydestä, kehosta, työstä, asenteista ja ajatuksistakin. Ei voi enää vain sysätä asioita muiden vastuulle tai vain projisoida tunteitaan toisiin ihmisiin. On pakko vähän alkaa funtsia syy ja seuraus -suhteita. Että tuleeko tästä teostani hyvä mieli ja onko tällä valinnalla hyviä seurauksia. Sillä tapaa.

Jäämme niin helposti jumiin negatiivisiin ajatuksiimme ja tapahtumiin, niin menneisiin kuin nykyisiinkin. Aina meillä on kuitenkin muutoksen mahdollisuus, kun vain ensin tiedostamme sen. Minua nauratti, kun selailin iltapuhteilla Caroline Myssin kirjaa Hengen anatomia (Karisto 2011), jota olen aikaisemmin alleviivaillut. Sieltä poimin seuraavan lainin: Kun Karen muistelee sitä, millainen hän oli ennen kuin valot syttyivät, hän ihmettelee, kuinka selvisi edes yhdestä päivästä ajattelematta niitä asioita, jotka antavat elämälle merkityksen.

Daa. Tuo olisi voinut tulla kuin omasta suustani! Jännää tässä on se, kuten kirjassakin sanotaan, että sitä ei edes tiedosta sitä, ettei tiedosta. Sitä ajattelee vain elämän perusasioita: ruokaa, vaatteita ja rahaa. Koskaan ei tule mieleen ihmetellä, miksi tuli luoduksi. Ja sitten kun sitä kerran kysyy, ei voi olla kysymättä sitä yhä uudelleen ja uudelleen. Ja aina se johtaa uuteen totuuteen. 

Hunajaista, tiedostavaa viikonloppua! Palataan astialle taas ensi viikolla.

Kylläpä vain! Eikä kaikkea taida nähdä silmillä.
Kylläpä vain! Eikä kaikkea taida nähdä silmillä.

 

 

 

Nenä kiinni kirjassa!

Nenä kiinni kirjassa!

Ei sentään Naisen iholla -kirjassa (Tammi 2013), vaikka sitäkin voin tällä lailla hyvinkin puolueellisesti suositella kesälukemiseksi! Kesävapaissa huippua on se, että ehtii myös lukea. Sain juuri loppuun Alexander Loydin & Ben Johnsonin kirjan Paranemisen avain – the Healing Code (Basam Books 2013). Kirja olikin yllättäen 

Juoksun hurmaa

Juoksun hurmaa

Mahtavaa heinäkuuta! Täälläkin on vaihdettu pääosin lomavaihteelle. Päivä kerrallaan mennään ja tehdään, mitä lystätään. Huippua! Olen käynyt säännöllisesti juoksemassa ja ainoa viikon mittainen, pidempi juoksutauko oli juhannuksen kieppeillä. Juoksuista pidän kirjaa Sportstrackerissa ja tällä hetkellä touko-kesäkuussa kilometrejä on kertynyt jo 179 km. Olen todella, todella