Kuukausi: helmikuu 2014

Päätös olla valo maailmassa..

Päätös olla valo maailmassa..

…tekee omatkin fiilikset mahtaviksi. Huippupäivä! Eilen aamulla tosin stressinpoikanen meinasi hyökätä kimppuun johtuen päivän kireähköstä (ja hei, ihan itse omin pikku kätösin laatimastani) aikataulusta. Onneksi puolilta päivin ymmärsin ottaa iisisti ja näin se taas nähtiin, hommat sujuivat, kuten oli tarkoitus ja olisivat sujuneet ihan ilman 

Uusi päivä…

Uusi päivä…

..tarkoittaa aina uutta mahdollisuutta! Terveisiä kympin lenkiltä! Ensimmäistä kertaa sitten polvivaivan vaiensin epäilevän mieleni sanomalla sille suu tukkoon ja päätin pystyä juoksemaan 10 kilometriä. Lenkki sujuikin kohtalaisen kevyesti ja ilman polvikipua, kopkopkop. Juoksun jälkeen venyttelin huolella, noin 2 minuuttia per venytys ja illalla aion vielä 

Katoavaista on sisäinen rauha…

Katoavaista on sisäinen rauha…

…eikä vanhemmuus aina ole helppoa, tai ainakin tänään tuntui siltä.

Ah! Juuri kun luulee, että mikään ei voi vavisuttaa sisäistä rauhaa, on enemmän väärässä kuin pitkään aikaan! Aamu nimittäin alkoi herätessäni ei ihanaan linnunlauluun, vaan viikon päästä 17 vuotta täyttävän tyttären ja teini-ikää lähentelevän siskonsa nahisteluun. Sen sijaan, että itse olisin toivottanut hyvät huomenet aloin selvitellä tilannetta (virhe) ja niinhän siinä kävi, että omaakin kupolia alkoi kiristää vallan nopeasti. Tyttäret eivät sitten saaneet aamuisia välejään kuntoon eikä oma panokseni asiaan varmaankaan tilannetta helpottanut. Lopulta kaksikko lähti peräkanaa marssimaan kohti pysäkkiä sopivan turvavälin pitäen, mikä taas itsestäni tuntui käsittämättömältä, miten ihmeessä ei voi edes yhdessä kävellä, vaikka reitti on sama… Useimmiten pysyn erossa näistä tilanteista ja pyydän lapsia keskenään selvittämään välinsä, mutta nyt se piti se omakin lusikka työntää sinne samaan soppaan. Kun tyttäret olivat lähteneet matkoihinsa, viimeisiä tunteita vielä väliteltiin tekstarien välityksellä. Ehkä ihan hyvä niin, sillä minä sain ihan parhaan opetuksen, ja vieläpä ihan itseltäni! Ah, kuinka kätevää!

Ton ikäisen pitäisi olla riitelemättä pikkusiskon kanssa, joka ”ärsyttää”. En käsitä, miten voit olla välillä noin lapsellinen. Tyyppi on muka aikuinen. 

Kun vaihtaa sanan pikkusisko tilalle tyttäret, niin voisipa hyvinkin luulla, että olisin lähettänyt viestin itselleni esikoisen sijaan, syytä ainakin olisi ollut. Sen sijaan, että itse olisin pysynyt tilanteessa aikuisena, annoin toisten vahvojen tunteiden tarttua itseeni ja yhtäkkiä olin täysin samalla viivalla heidän kanssaan. Ja faktahan on, että lopulta mikään tilanne tai kukaan toinen ihminen ei voi ikinä ärsyttää minua, ellen itse lähde ärsytykseen mukaan ihan itse ärsyyntymällä. Itse sitä tekee aina päätöksen omasta käyttäytymisestä ja itse valitsee, miten toimii missäkin tilanteessa. On myös hyvä muistaa se, että jonkun tunteen tunteminen ja sen tunteen mukaan toimiminen ovat ihan eri asioita. Olin aika pettynyt itseeni, olisin toivonut maanantaille parempaa käynnistymistä, mutta lopulta päätin ottaa tämän erinomaisena opetuksena ja hyvänä asiana.

Ja niinhän se menee, että ne rakkaimmat ja lähimmät ihmiset meidät aina maanpinnalle pudottavat ja näyttävät, kuinka katoavaista se sisäinen rauha voi ollakaan. Vaikka sitä kuinka onnistuu olemaan ärsyyntymättä liikenteessä tai vaikka sitten vieraiden ihmisten joukossa, niin ne tosiopettajat löytyvätkin usein omasta kodista. Näin se menee, olemme peilejä toisillemme ja lopulta se asia, mikä toisessa ärsyttää, onkin useimmiten jotain, jota meidän olisi syytä tutkia itsessämme.

Jos tämä aamu olisi mennyt oppikirjan mukaan, olisin antanut tyttärien hoitaa riitansa keskenään, olisin ollut välittämättä siitä ja käynnistellyt omaa ja kuopuksen päivää iloisissa merkeissä. Olisin antanut ehkä ärsytyksen nousta, tulla ja mennä ja jatkaa sitten aamutoimia täysin rennoin fiilarein. En olisi antanut lasten nahistelun pompauttaa minua tunnetilasta toiseen. No nyt ei mennyt niin, mutta nyt on näin! Ja tärkeintä on, että asiat sovitaan ja pyydetään anteeksi, kuten tässäkin keississä. Mutta oikeasti elämä on kyllä ihan mahtavaa, kun koko ajan on mahdollisuus oppia lisää. Kaksi askelta eteen, yksi taakse. Niin se menee, ja se on vain hyväksyttävä.

Huippua viikkoa sinulle!

Emme lannistu, jatkamme harjoituksia. (Kuva: Pinterest)
Emme lannistu, jatkamme harjoituksia. (Kuva: Pinterest)

 

 

 

 

Mikään ei ole lopullista…

Mikään ei ole lopullista…

…mietin tässä samalla kun jälleen kerran fiilistelen uutta puhelintani. Kaikki menee ohi, niin ilo ja suru, onni ja epäonni, mikä tahansa tunne tai tilanne, mikään ei jatku loputtomiin. Kolme viikkoa sitten sain hommattua uuden puhelimen, johon en ole kyllästynyt, en sitten lainkaan. Viimeksi eilen illalla 

Ihmeitä ja yllätyksiä…

Ihmeitä ja yllätyksiä…

…tapahtuu koko ajan, kun vain uskaltaa luottaa elämään ja arkeen, kuten eilen Facebookissa kirjoitin. Kun uskaltaa jättää vähemmälle epäilevän egon ja luottaa, että asiat hoituvat, ne hoituvat. Polvi kestää juoksua, liikennevälineet tulevat pysäkeille kuin tilauksesta, haastateltavat löytyvät erinäisiin juttuihin, juuri kun työt ovat loppumassa, alkaa 

Kyykkääminen ja muut arjen ilot…

Kyykkääminen ja muut arjen ilot…

…ovat oikeasti merkittäviä juttuja! Mikään ei saisi olla itsestäänselvyys. Ei edes se, että voi juosta tai mennä kyykkyyn.

Sporttisia terveisiä! En ole ehtinyt töiltäni edes blogata, kirjoitushommat ovat vieneet mukanaan ja jumppaohjauksiakin on ollut joka päivä. Olen niin kiitollinen jokaisesta ohjauksesta ja keikasta! Eilinen päivä tosin oli keholleni haastavanpuoleinen, sillä aamulla huonosti nukutun yön jälkeen ohjasin putkeen Bodypumpin ja intervallistepin ja illalla pääsin vielä nauttimaan mahtavasta yhteishengestä #Adidasheimon treeneissä. Onneksi päivällä vaivannut väsymys katosi, kun sai laittaa jalkaa toisen eteen ja kotona ennen treenejä otin myös vartin pikaunet. Pääsin ensimmäistä kertaa muuten juoksemaan Esport Ratiopharm Arenaan, vaikutti paikalta, jonne pahimmilla loska- tai liukaskeleillä voisin mennä uudemmankin kerran. Harjoittelimme juoksun tekniikkaa ja voijettä sentään, korjattavaa löytyy vaikka millä mitalla, mutta en suinkaan aio masentua, vaan harjoitella! Uskon myös, että tekniikan korjaaminen säästää minua polvi- ja muilta vaivoilta jatkossa ja mitäpä sitä ei tekisi kroppansa eteen. Olen yhä myös venytellyt ja/tai corerullaillut joka päivä, jopa eilen illalla kotiutuessani päivän kolmannesta liikuntasuorituksesta. Olen todella löytänyt uuden innon tuohon kehonhuoltopuoleen, vaikka sitten kantapään eli vamman kautta. Eilen pumpissa kyykätessä mietin sillä pahimmalla tuskan hetkellä sitä, miten etuoikeutettu olen, että ylipäänsä voin ohjata ja treenata ja mennä kyykkyyn, vaikka sitten pakara tuntuikin irtoavan kehostani! Edes kyykkyyn pääseminen ei ole kaikille todellakaan itsestäänselvyys, vaan asia, jota ihan oikeasti on suotava arvostaa.

Kukaan meistä ei ole täydellinen ja niin se väistämättä menee, että monesti näitä elämän pieniä suuria ja oikeasti merkittäviä iloja ja asioita ei vain aina muista arvostaa. Sitä on niin helppo lähteä sille toiselle raiteelle ja ottaa kaikki vastaan jotenkin tavallisena ja joskus jopa tylsänä asiana. Kun loppukesästä löysin itseni useaan otteeseen metsästä itkemässä juoksulenkin keskeyttämään joutuneena kauheasta polvikivusta kärsien, en ole sen jälkeen kertaakaan valittanut sitä, että voijei, tänään mun pitäis raahautua lenkille tai tänään mun pitäis jaksaa mennä vetämään pari kolme jumppaa. Olen arvostanut sitä, että tänään saan tehdä keholleni asioita, jotka saavat sen voimaan vielä paremmin ja todella kiitollinen olen jokaisesta päivästä, jonka saan täällä terveenä porskuttaa.

Valitettavasti en minäkään tiedä poppakonsteja sille, millä ne asioiden hyvät puolet pysyisivät visummin mielessä, mutta näitä alla olevia pyrin pitämään omassa mielessäni jos en joka päivä, niin useamman kerran viikossa.

Näen, mitä minulla on. Poimin viisi kaunista ja itselle mieleistä asiaa juuri tästä hetkestä ja nautin niistä.

En tee mitään. Opettelen olemaan läsnä. Varaan joka päivä aikaa vain olemiselle. Vietän päivittäin vähintään vartin niin, että en tee mitään. Aluksi viisitoista minuuttia tuntuu ikuisuudelta, mutta pikku hiljaa se alkaa sujua, kappas vain!

Keskityn hengitykseen. Oman hengityksen tiedostaminen auttaa akuuttiin kiireen tunteeseen ja palauttaa ikään kuin maan pinnalle ja tähän hetkeen. 

Laitan arvot kohdilleen. Aina välillä on hyvä listata itselle tärkeitä arvoja. Sen jälkeen voi miettiä, miten hyvin ne toteutuvat elämässäni juuri nyt.

Huolehdin itsestäni. Palaan perusasioiden äärelle: liikun riittävästi, lepään runsaasti ja syön terveellisesti.

Keskityn siihen, mitä haluan. Kiirettä jatkuvasti ajattelemalla tunne kiireestä lisääntyy. Ajattelen siis sitä, mitä haluan, en sitä, mitä en elämääni kaipaa. 

Tässäpä vielä tunnelmia treenien lämmittelystä! Näyttää meikäläinen viihtyvän! (Kuva. Adidas/photo.PasiSalminen.com
Tässäpä vielä tunnelmia treenien lämmittelystä! Näyttää meikäläinen viihtyvän! (Kuva. Adidas/photo.PasiSalminen.com
 

 

 

 

 

 

Asiat eivät mene aina niin, kuten haluamme

Asiat eivät mene aina niin, kuten haluamme

Tänään oli hidas ja takkuinen aamu. Viime yönä minua kun taas huudeltiin korjaamaan peittoa ja potallekin piti pikku tyyppi yöllä maanitella. No aamulla sitten väsytti kaikkia, eikä lapsikaan olisi halunnut herätä, saati nousta. Lepyttelin häntä lukemalla kirjan, jotta pääsisimme aamutoimiin. No, lapsi ei halunnut luopua 

Arjen hyvä flow…

Arjen hyvä flow…

..on mahdollista saavuttaa vaikka tiskatessa. Tadaa! Hyviä fiiliksiä jaossa, ota omasi, jos siltä tuntuu. Eilen illalla tiskatessani kauniisti sanottuna fiftarihenkisessä keittiössämme, mietin sitä, että voi vitsi sentään, tässä mä vain tiskaan ehkä maailman epäergonomisimmassa asennossa selkä kyttyrällä ja loiskuttelen vahingossa vettä ympäriinsä pieneltä tiskipöydältä, mutta 

Naisen iholla -dokumentti…

Naisen iholla -dokumentti…

..saa ensi-iltansa tänä keväänä. Kun näin dokumentin trailerin, tavoitin melkein sen saman poreilevan ja jännittyneen fiiliksen kuin silloin, kun sain Naisen iholla -kirjan ensi kertaa painettuna käteeni. Ihana tunne! Ja entäs sitten tuo traileri! Käykäähän vilkaisemassa tuo vajaan parin minuutin pätkä. Kaunista settiä on tulossa. Tuntui isolta kunnialta, että Naisen iholla -kirja innoitti Ansa Films/Picturesin osaavaa joukkoa dokumentin tekoon. Vielä isompi kunnia on ollut saada olla mukana tekemässä tätä omasta mielestäni tosi hienoa filmiä.

Aika pitkä matka on siis kuljettu siitä, kun Helsingin Kauppatorilla törmäsin vanhempaan daamiin, josta sain idean tatuoinneista ja naisista kertovaan kirjaan, minun unelmaani. Siitä hetkestä taitaa olla nyt jo kymmenen vuotta. Jokaisella kohtaamisella on merkitystä. Jokainen unelma toteutuu omalla, täydellisellä ajallaan. Mutta että kirjasta tehdään vielä dokumentti, sitä en osannut edes kuvitella villeimmissä mielikuvissanikaan!

Jos sinulla on unelma: anna palaa! Unelmoi, visualisoi, usko itseesi ja ala toimia. Siinäpä se taitaa olla se unelmien saavuttamisen resepti.

Dokumentti saa ensi-iltansa myöhemmin keväällä. Juuri omalla, täydellisellä ajallaan.

Kuvaushommissa. Lisää kuvia dokumentin teosta löydät instagramista #naiseniholladokumentti
Kuvaushommissa. Lisää kuvia dokumentin teosta löydät instagramista #naiseniholladokumentti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvaushommissa.
Kuvaushommissa.
Kukkuu! Kukas se siellä.
Kuvaushommissa.

 

 

Pari sanaa rakkaudesta

Pari sanaa rakkaudesta

Ystävänpäivän kieppeillä eräs vasta rakastunut ystäväni kysyi minulta, mitä ajattelen rakkaudesta ja kuinka paljon koen omassa elämässäni olevan rakkautta. Ihan hämmennyin, kun aloin asiaa miettiä. Ensinnäkin halusin tietää, mitä ystäväni rakkaudella tarkoittaa. Jos hän tarkoittaa romanttista rakkautta, niin valitettavasti sellainen tai edes toisen aikuisen huomiointi