Kuukausi: kesäkuu 2014

Lomaa…

Lomaa…

…ja vähän valmennussuunnitelmia. Mitä ihmettä? Ensimmäistä kertaa vuosiin olen jäämässä lomalle ennen kuin olen niin sanotusti oikeasti loman tarpeessa. Kesäkuussa olikin selkeästi vähemmän kirjoitustöitä ja ne hommat, jotka jäivät elokuulle, ovat todella hyvällä mallilla. Taputaputapu! Jumppia olen sen sijaan tuurannut viime päivinä joka päivä ja päässyt 

Ego välittää…

Ego välittää…

…sielu ei. Vaikka suurin osa Hesarin jutun nostattamasta palautteesta on ollut hyvin positiivista, osasin myös etukäteen ajatella ja varautua siihenkin, että myös toisenlaisia kommentteja tulee. En ole kuitenkaan altistanut itseäni niille negatiiviselle niin sanotusti vapaaehtoisesti, siksipä esimerkiksi en ole lueskellut Hesarin fb-sivuille kirjoitettuja kommentteja jutusta. Paitsi 

Eilen Hesarissa…

Eilen Hesarissa…

…Tänään kalankääreenä tai ehkä sittenkin kukkakaupassa! Jos Raisa Mattilan minusta kirjoittama juttu jäi sinulta lukematta, siihen voi palata netissä. Olen itse tosi tyytyväinen juttuun, mielestäni siinä linkittyivät hienosti useat asiat: liikunnan aloittamisen vaikeus, liikuntabuumin eriarvoistava vaikutus, häpeän kokeminen ja rahattomuus.

Olin eilen aivan pää pyörällä saamastani valtavasta palautemäärästä, jota tulvi niin meiliini, facebookiini kuin blogini Facebook-sivulle. Todella lämmitti mieltä, kun tiedän itsekin, millainen kynnys on lähteä antamaan palautetta jostain lukemastaan, ei sitä vain aina tule tehtyä, vaikka joku artikkeli olisi kolahtanutkin. (Viimeksi muuten taisin itse lähettää toimittajalle kiitosmeiliä Kuukausiliitteen jutusta, jossa kerrottiin porvoolaisesta lääkäristä, joka oli lähtöisin karuista oloista ja nuoruudessaan oli istunut vankilassa ja tehnyt sen jälkeen elämänmuutoksen, upea tarina!) Saamani palaute tosiaan ilostutti minua runsaasti ja se toisti melko samaa kaavaa, minua kiiteltiin avoimuudesta, rehellisyydestä ja rohkeudesta. Eräs mainitsi minulle, että olen käynyt läpi tärkeän kasvun kaaren ja toinen, että onpa hienoa, että näin nuorena olen löytänyt itseni. Siinä vaiheessa olin jo aivan kananlihalla, jokainen saamani palaute tuntui tärkeältä. Tuntui, että jutulla oli paikkansa, aikansa ja tarkoituksensa. TOKI sain myös muutaman palautteen, joita en julkaise, koska blogissani en lietso huonoa energiaa. Haters gonna hate ja se on hyväksyttävä. Rakkautta kaikille.

Itse en koe olleeni mitenkään erityisen avoin jutussa, vaan enemmänkin oma itseni, sellainen kuin minä olen. Tähän ikään mennessä ja omat kokemukseni läpikäyneenä olen huomannut omana itsenä olemisen parhaaksi tilaksi olla. Erityisesti jos tiedän, että joku muu saattaa hyötyä sanomisistani vaikka sitten henkisesti, saada sanotuista lauseista ehkä jonkun oivalluksen tai vertaistukea, niin silloinhan ehdottomasti kannattaa olla oma itsensä. Minulta se ei ole pois ja saattaa tarjota jollekin toiselle hyviä kokemuksia edes hetkellisesti. Ehkä toivoa tai iloa.

Olen elämässäni elänyt jaksoja, jolloin olen piilotellut asioiden oikeaa tolaa, juuri siksi, että olen hävennyt. Silloin olen myös miettinyt enemmän sitä, mitä muut minusta ajattelevat kuin sitä, mitä itse itsestäni ajattelen. Tuolloin elin muutenkin enemmän muille kuin itselleni, tärkeämpää oli miellyttää muita ja näyttää muiden silmissä hyvältä ja kelvolliselta. Halusin riittää muille, vaikka ennen kaikkea minun olisi tullut riittää itselleni. Muiden mielipiteillä oli itseeni ihan liian suuri vaikutus enkä edes oikein tuntenut itseäni ollenkaan, menin vain ja porskutin massan mukana. Enkä todellakaan varmasti olisi ollut valmis puhumaan mistään noista asioista, joita Hesarin jutussakin käsiteltiin. Tärkeintä oli, että pintapuolisesti kaikki näytti hyvältä. Ja pitkään niin näyttikin, kunnes jos ei nyt kaikki, niin moni asia romahti. Elämän perustukset menivät uusiksi ja nyt katsottuna se on parasta, mitä olen ikinä kokenut.

Mutta kun romahtaa, silloin muuttuu! Jotkut toki muuttuvat ilman romahdustakin, ja se on erityisen hienoa. Itse tarvitsin tuon syöksyn tuntemattomaan, jotta aloin pitää itseäni isommassa arvossa, aloin olla itselleni täysin rehellinen. Aloin ymmärtää, että tärkein ihmissuhde elämässä on omaan itseen. Sen kun oivaltaa, niin kaikki vaihtuu erilaiseksi, koko arki pyörähtää ympäri. Myös ihmissuhteet ympärillä muuttuvat, omat arvot, oman tekemisen merkitys ja sitä saattaa löytää elämälleen todellisen merkityksen, miksi olen täällä, ja lopulta sitä vain on siinä elämän virrassa, tyytyväisenä, onnellisena, iloisena riippumatta niistä ulkoisista olosuhteista. Jos elää muille, ja on kiinnostuneempi muista kuin itsestään, silloin tietää, mitä muut haluavat, toivovat ja yrittää täyttää heidän toiveitaan ja olla mieliksi. Kun tietää, mitä itse haluaa ja kuka on, on oman elämänsä arkkitehti.

Erityisen hienoa minusta oli esiintyä jutussa omalla naamallani, kuten niin moni haastattelemani ihminen esiintyy samantyyppisissä jutuissa, joita olen kirjoittanut jo 11 vuoden ajan. Tämä oli minun harppaukseni lehtiön ”väärälle” puolelle ja kokemuksena merkittävä myös omaa toimittajana olemista ajatellen. Osaan jälleen eläytyä haastateltavan asemaan entistä paremmin. Tämä oli minun arvostuksen osoitukseni kaikille heille, joita olen haastatellut.

Aurinkoista viikonloppua!

Asenne ratkaisee monessa asiassa. Tiedän sen nyt.
Asenteella on merkitystä. (Kuva: Pinterest)
Vahva luottamus elämään…

Vahva luottamus elämään…

…se vain nousee nykyään jostakin. Jopa vastoinkäymisten jälkeen. Aina vain nopeammin. Oho! Eilinen postaukseni tavoitti blogissani ennätysmäärän kävijöitä koko blogini kolmivuotisella uralla, teitä kävijöitä oli HUIKEAT 2 511 yhden vuorokauden aikana! Kiitos jokaiselle, toivottavasti tapaamme uudestaan. En ollut uskoa silmiäni, että eilisaamuinen ajatus kolahti niin moneen. Tykkään 

Huono liksa ja syvältä olevat työvuorot!

Huono liksa ja syvältä olevat työvuorot!

Kaverini vuosituhannen alusta valittiin eilen ministeriksi. Luin aiheesta muutamia nettikommentteja ja monissa niissä paistoi huoli tai sittenkin ehkä enemmän”huoli” siitä, miten alle nelikymppinen nainen pärjää vaativassa roolissa ja vieläpä kahden pienen lapsen äitinä. Eräs ystäväni opiskelee uuteen ammattiin, siitäkin huolimatta, että monet muut ovat olleet tietävinään, että opiskelut eivät enää 

Minäminäminä…

Minäminäminä…

…on niin last season. Miten voin auttaa sinua, toimii paremmin.

Juhannukset on juhlittu, olipa melko kolea sää! Harvoin sitä saa viettää keskikesän juhlaa villasukkiin verhoutuneena, talvitakkiakin tuli ikävä. Juhannusaatto ja -päivän aamu kuluivat silti lähinnä ulkoilmassa. Kylläpä jaksoimme majapaikassamme kiitellä jo pelkästä auringostakin, keli tuntui suorastaan mahtavalta jo vain silloin, kun ei satanut. Ja hei, jotain hyvää jos ei huonoakin: tämän hetkinen kesäsää tuntuu kyllä yhdistävän meitä suomalaisia, kerrankin on asia, josta olemme yhtä mieltä ja josta voimme valittaa yhdessä, aijettä sentään, vaikka sitten sen naapurin kanssa, jolla on hienompi auto kuin itsellä, hehe. Hellettä odotellessa!

Paitsi että itse en jaksa kovin paljon stressata ilmoista (vai onko joku havainnut, että keli olisi stressaamalla lämmennyt?), olen havainnut itsessäni runsaasti myös muunlaisia ajatusmallien muutoksia. Pääsin nimittäin kelaamaan elämääni taaksepäin toimittajan seurassa, joka minua ei tuntenut. Vanhoissa asioissa ei ole hyvä jumittaa, mutta sen huomasin, että joskus niiden läpikäyminen on vain tosi hyödyllistä. Samaa olen myös muuten itse saanut kuulla toimittajana, että minulle avautuminen toimii ja vaikutus on terapeuttinen! Ehkä paras kohteliaisuus ja kiitos omasta duunista ikinä, arvostan suuresti. Minun haastatteluni voit muuten lukea ensi torstain Hesarista, puhumme muun muassa liikunnan aloittamisen vaikeudesta, rahattomuudesta ja häpeästä. Olin kovin otettu haastattelupyynnöstä, sillä arvostan kyseistä julkaisua kovasti.

Eikä kyse ole vain minusta ja minun muutoksestani, tiedän, että on monia, jotka ovat käyneet läpi saman kaavan. Tuntuu vahvasti siltä, että egolähtöinen minäminäminä-elämä muuttuu lähes jokaisella, joka omaa polkuaan pysähtyy tarkistelemaan. Egon johtama mitä mä saan ja mikä kaikki on mun -arki muuttuu sellaiseksi, että mitä minä voisin tehdä, jotta maailma olisi edes hitusen verran parempi paikka. Eikä se tarkoita sitä, että suostuisi kenenkään lattiamatoksi.  Omistaminen, haaliminen ja omien etujen tavoittelu vain eivät tunnu enää mielekkäältä, koska huomaa, että on myös muita keinoja olla ja elää, ja ne ovat paljon merkityksellisimpiä tapoja kuin vaikka se jokakesäinen Italian-matka. (Nyt voisin kyllä ottaa lipun minne tahansa helteeseen). Ihan oikeasti myöskään se valolla varustettu astianpesukone ei olekaan enää siisteintä maailmassa eikä lopulta tiskaaminen vaivaa juuri ollenkaan, kun sen vain hoitaa pois heti eikä mieti (ja valita) koko päivää, että pitäisi tiskata. Sitä huomaa myös, ettei titteleillä tai asemalla ole mitään merkitystä. Itse jopa hieman nykyään kiusaannun, jos ajaudun tuntemattoman kanssa siihen helppoon ja niin tavanomaiseen mitä sä sitten teet työksesi -small talkiin. Olemme vain niin paljon muutakin kuin ammattimme ja omaisuutemme, ajattelen.

Kaikkia ei kiinnosta pysähtyä, ja ymmärrän hyvin senkin, sillä vielä kolmikymppisenä pysähtyminen oli omasta mielestänikin suurinta huuhaata ikinä. Mutta niin se vain elämä omallakin kohdalla pakotti katsomaan tätä kaikkea suoraan silmiin ja antautumaan, olemaan itselle ja toisille täysin rehellinen. Ja kun lopulta jaksaa nousta sieltä lattianrajasta, pystyy taas kulkemaan eteenpäin ja oppii näkemään sen, että jokainen haaste ja vastoinkäyminen on tuonut mukanaan edes jotain hyvää, vaikka sitten pikkuriikkisen. Silloin ymmärtää myös sen, että juuri nyt on oikea aika auttaa heitä, jotka ovat vielä polvillaan.

Ihminen joutuu välillä pesukoneen linkousohjelmaan, joskus se ohjelma on lyhempi ja joskus pidempi. Aina sieltä kuitenkin jollain tapaa noustaan, ja omalla kohdallani kävi niin, että koko show muutti minut toisenlaiseksi ihmiseksi. Ymmärrän myös sen, että en olisi ikinä voinut jatkaa sellaisena kuin olin, koska minun oli tarkoitus muuttua. Joskus toivoin, että se olisi tapahtunut hieman hellemmin ottein, mutta näinkin on hyvä.

Alla olevan kirjoitin joskus talvella, viestinä vuosien takaiselle itselleni, laitan sen taas tähän, kun sopii teemaan niin hienosti.

Ensinnäkin, mitään hätää ei ole. Et ole yksin. Asiat menevät ja tulevat menemään kuin on tarkoitettu. Tulet vielä näkemään, että se mitä nyt tapahtuu, tuo mukanaan hyvää ja tulet vielä kiittämään näistä asioista monta kertaa. Nyt sinun tulee nähdä oma voimasi sisälläsi ja pyytää viisautta ja energiaa selvitä kaikesta kohtaamastasi. Lakkaa keskittymästä lopputulokseen, sillä lopputuloksella ei juuri tällä hetkellä ole mitään väliä, koska olet tässä ja nyt. Luota siihen, että maailmankaikkeudessa asiat järjestyvät lopulta kuten parhaaksi on. Kiitä tilanteista ja ihmisistä, jotka olet elämääsi saanut. Ne, jotka sinua kipeimmin satuttavat, opettavat sinulle eniten ja suorastaan työntävät sinua eteenpäin matkallasi parhaaksi versioksi itsestäsi, siksi, kuka oikeasti olet kaikki nämä vuodet ollutkin. Onnea ei voi olla ilman surua, kaikella on vastakohtansa. Kun uskot itseesi, oli kyse kuinka tiukasta paikasta tahansa, vedät puoleesi sitä energiaa, joka lopulta oikealla ajallaan auttaa palasia loksahtamaan kohdilleen. Sinun ei tarvitse kysellä, määritellä, analysoida tai luokitella sitä, miksi asiat menivät, kuten menivät. Ota täysi vastuu elämästäsi ja siitä, mitä se nyt on tai ei ole. Usko, että sattumia ei ole ja tiedosta se, että kaikkeen mielestäsi negatiiviseen liittyy opetus. Lakkaa syyttämästä, lakkaa taistelemasta, lakkaa tuntemasta syyllisyyttä. Anna asioiden olla ja tulla sellaisina kuin ne ovat ja tulevat. Heikkenet taistellessasi jotain vastaan, vahvistut hyväksymisen ja anteeksiannon kautta. Ja kun kaikki tämä on ohi, olet viisaampi, rakastavampi, empaattisempi ja lempeämpi kuin ikinä olisit voinut kuvitellakaan.

Iloitaan pikku asioista, autetaan ensin itseämme, sitten muita. Ja hei, sen sateenkin jälkeen paistaa aina aurinko. Upeaa alkanutta viikkoa!

Ai mikä sade? Kuva juhannusaatolta.
Ai mikä sade? Kuva juhannusaatolta.

 

Onks pakko?

Onks pakko?

Pari päivää vapaalla ja luovuuteni on huipussaan! Millaisiahan vuoria sitä tulee siirrettyä kunnollisen kesäloman jälkeen? Uskomatonta, miten pysähtyminen, rentoutuminen ja vain hiljaisuuden kuuntelu voivat vaikuttaa ihmiseen. Sitä ei huomaa, kun suorittaa, vaikka luulee, että ei suorita, sillä sitähän elää vain sitä arkea, johon on tottunut. 

Yllättävä joogatuokio

Yllättävä joogatuokio

Tänään aamulla, kun silmät puoliummessa väsymyksestä raahasin kehoani Helsingin Makkaratalossa (City Centerissä) sijaitsevaa koko kansan olkkaria ja hengailumestaa Pop Up Iloa – ja online-hyvinvointipalvelu Yogoben lanseeraustilaisuutta kohti, enpä tiennyt, että meikäläistä, ikuista joogan aloittajaa saattaisi purra joogakärpänen. Kyllä, jälleen kerran. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, kuinka olen 

Synkka on päivän sana…

Synkka on päivän sana…

…ja kaikki liittyy kaikkeen. Kun dominopalat alkavat kaatua, tapahtuu monia yllättäviä asioita! Kyllä maailma vain on ihmeellinen paikka, kun sille antaa mahdollisuuden olla sellainen.

Reilu viikko sitten reissasin pari päivää Etelä-Virossa ja tutustuin muutamaan minulle aiemmin kasvoilta vieraaseen, mutta nimeltä tuttuun toimittajaan. Kas kummaa, tämän matkan jälkeen olen törmännyt heistä muutamaan jo kerran pari. Perjantaiaamuna taas olin kuuntelemassa erästä infoa majakkalaiva Relandersgrundissa Helsingin Katajanokalla. Kunnostettu laiva on seissyt samassa paikassa liki 10 vuotta ja olen kulkenut siitä ohi kymmeniä, ellen satoja kertoja, mutta ikinä en ole poikennut laivaan sisään. On muuten todella viihtyisä paikka, voin suositella. Laivan kansiterassin lisäksi siellä on pieni sisustusputiikki, jossa myydään muun muassa puutarhakalusteita ja valaisimia. No, kuinkas sitten kävikään, jo seuraavana päivänä, eli lauantaina, pääsin laivaan toistamiseen, koska ystäväni ystävä järkkäsi siellä valmistujaisjuhlansa ja kävimme piipahtamassa tilaisuudessa kesken ystäväni synttärijuhlinnan. Todella hassua!

Laiva on laitettu sisältä todella viihtyisäksi ja terassilta näimme upean auringonlaskun. Tuonne heti, kun helle alkaa!
Laiva on laitettu sisältä todella viihtyisäksi ja terassilta näimme upean auringonlaskun. Tuonne heti, kun helle alkaa!

Hauskin asia, jonka maailmankaikkeus on viime aikoina järjestänyt, lie se, miten sain käsiini ruotsalaiskirjailija Josefine Lindénin esikoisteoksen Tiden går så långsamt när man tittar på den (Litet Förlag 2014). Olin lukenut Josefinen haastattelun jostain ruotsalaismediasta, kun törmäsin häneen sattumalta instagramissa ja aloin seurata häntä. Josefine seurasi minua takaisin ja jonkin ajan kuluttua viestitti minulle, että on tulossa Suomeen luennoimaan kirjasta. Juuri tuona päivänä minä taas olin Berliinissä, mutta Josefine pyysi osoitettani, koska hän halusi lähettää kirjansa minulle luettavaksi. Hetken kuluttua hänen Suomessa asuva ystävänsä otti yhteyttä ja kertoi, että hänellä on ”minun” kirjani ja sanoi toimittavansa teoksen minulle. Viime perjantaina sain kirjan hyppysiini ja heti lauantaina ollessani Niina Stoltin ja Mirkku Merikallion Ihana nainen -kuvauselämyksessä, törmäsin tuohon samaiseen, kirjan minulle juuri postittaneeseen ystävättäreen! Kyllä voi maailma olla pieni ja näin ovat maailmankaikkeuden tiet lukemattomat. Ja hei, Ihana nainen -kuvauksen jälkeen lähdin ystäväni synttärijuhliin, jotka kulkivat nimellä Ihanat naiset rannalla! Sattumaako?!

Terkut ihana nainen -kuvauselämyksestä! Juu normisti en ihan näytä tältä!
Terkut ihana nainen -kuvauselämyksestä! Juu normisti en ihan näytä tältä!

On mielenkiintoista, miten asiat voivat mennä juuri näin, kuten yllä, mutta lopulta se tuo vain uskoa siihen, että mitä vain voi maailmassa tapahtua. Kun uskaltaa heittäytyä tutuilta poluilta ja ensinnäkin alkaa katsoa maailmaa ihmettelevin silmin vähän niin kuin pienet lapset tekevät, mikään ei enää ole mahdotonta! Uskon vahvasti siihen, että kun itse on valmis ihmeisiin, niitä alkaa myös tapahtua. Saamme koko ajan monenlaisia merkkejä monista eri asioista, mutta aina niihin vain ei kiinnitä huomiota tai niitä edes ehdi noteerata. Silmät siis auki ja aistit avoimeksi!

Ja kun noita merkkejä mietin, niin lähes joka kerta kun olen esimerkiksi törmännyt todella tiukkoihin haasteisiin ja itsestäni riippumattomiin esteisiin työasioissa, minulla on keikkaa vastaanottaessa ollut sisälläni pieni kalvava epäilys, että onkohan tämä nyt hyvä juttu tai mitähän tästä tulee, onpa mulla outo fiilis. Ja joka kerta tuo fiilis on lopulta ollut oikeassa, jostain syystä asia on mennyt vaikeimman kautta ja tuonut mukanaan paljon stressiä ja vienyt mukaan runsaasti energiaa. Jälkeenpäin on helppo olla jälkiviisas, mutta sen sijaan kannattaa ehkä pistää mieleen noita omia tuntemuksia epävarmuuden hetkellä ja todella kuulostella niitä silloin, kun ne puskevat pinnalle toistamiseen. Niillä kun usein on jokin sanoma ja voi säästyä monelta harmilta tekemällä tuollaisessa tilanteessa sittenkin toisin.

Josefinen kirjasta ja Ihana nainen -kuvauselämyksestä on tulossa postauksia myöhemmin.

Upeaa yllätysten juhannusviikkoa juuri sinulle!

 

 

 

 

 

Mitä ikinä tapahtuukaan…

Mitä ikinä tapahtuukaan…

…Anna sen tapahtua. Mikä ikinä pysyykään, anna sen pysyä. Mikä ikinä meneekään pois, päästä siitä irti. Olen viime viikot miettinyt kovasti, mikä minusta tulee isona. Ammatista viis, tärkeää on tehdä työtä sydämestään ja siksi, että haluaa! ”Jos se ei ole kivaa, älä tee sitä”, totesi