Keho, mieli, sielu ja tunteet
Tässä on kirje sinulle, jolla on vaikeaa. Kirjoitin kirjeen vuosia sitten itselleni, mutta ehkä sinä saat siitä jotain apua. Pätkän löydät myös Sisäinen voima -kirjastani. Olet turvassa ”Mitään hätää ei ole. Et ole yksin. Asiat menevät, kuten ne menevät. Tulet vielä näkemään, että se, mitä nyt …
Kun koet itsesi jo hieman stressaantuneeksi ja kärsit kiireestä, niin viimeistään silloin on oikea aika pysähtyä. Vaikka pelkkä ajatuskin ahdistaisi ja mietit, että miten voisit senkin viisi minuuttia käyttää tehokkaammin, pysähdy silti. Inhoan kiireestä puhumista, sillä hehkuttelua ja välttelen kiire-sanaa viimeiseen asti, mutta pakko sanoa, …
Harvaa asiaa saa tapahtumaan pakottamalla. Onnellisuuskin on jotain, joka vain on, vaikka sitten tässä ja nyt. Kun sen oivaltaa, oivaltaa myös, ettei siihen tarvita edes niiden suurten unelmien toteutumista. Mitä vähemmän pakotat onnellisuutta, sitä onnellisempi olet.
Olen viime kuukaudet valmistellut neljättä kirjaani, en mitenkään kovin aktiivisesti, vaan silloin tällöin. Olen kärsinyt kirjoitusblokista. Välillä olen ollut että vau, hyvä sä ja välillä taas kasvot punaisena miettinyt, kehtaako tällaista paskaa painaakaan. Tunnetilat ovat surffanneet negatiivisesta myönteiseen ja taas edes takaisin.
Ja vaikka kyse on ollut jo neljännen kirjaunelmani toteutumisesta, en voi sanoa, että unelman toteuttaminen muun arjen ohella olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Välillä toki fiilistelin täysillä mahdollisuutta kirjoittaa jotain, josta jää pysyvä jälki tässä digimaailmassa. On päiviä, että olen ollut valmis heittämään hanskat tiskiin hetkenä minä hyvänsä. On päiviä, että olen heittänyt hanskat tiskiin.
Tunteet ovat rullanneet vuoristorataa. Olen ollut hämmentynyt. Olen miettinyt, että eikö mun nyt pitäisi vain olla onneni kukkuloilla, kun kerran saan tehdä sitä, mitä haluan? Olen saattanut jopa yrittää pakottaa itseäni olemaan onnellinen. Olen ollut ärsyyntynyt, sillä tunnetilasta toiseen paiskautuminen on ollut turhauttavaa. Olet potenut myös huonoa omaatuntoa. Olen miettinyt, olenko kiittämätön, kun en olekaan ollut koko ajan happyhappyjoyjoy, vaikka olen saanut puuhastella unelmani parissa.
Välillä olen toivonut, että osaisinpa vain puurtaa tasaisesti ja olla koko ajan tyytyväinen. Kunnes sitten muistin taas sen, että unelmien toteuttamisessa on kyse samasta kuin arjessa yleensäkin: aina fiilis ei voi olla naminamijee, vaan ihmisen on siedettävä epämukavuutta ja epämukavia tunteita saavuttaakseen jälleen niitä huippufiilareita.
Tiesihän Muumipappakin jo sen: Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.
Onnellisuus ei tule pakottamalla
Sama pätee myös onnellisuuteen, ei sekään ole pelkkää auringonpaistetta. Jotkut vain suhtautuvat onnellisuuteen kovin yksioikoisesti. Kuvitellaan, että onnellisuus on jokin ihmeellinen tila, jonka tulee vallita 24/7 ja että usein sen voi saavuttaa jonkin aineellisen asian avulla. En voi olla onnellinen, koska naapurilla on hienompi auto kuin minulla. Olen onnellinen vasta sitten, kun olen rakentanut sen unelmieni talon. Miten voisinkaan olla onnellinen nyt, kun kaikki on ihan jees, mutta hei aina voi tulla jotain vielä parempaa!
Toki uudet asiat, materiakin, innostavat hetken, mutta ihminen tottuu kaikkeen. Olen sanonut tämän sata kertaa ennemminkin, ettei onnellisuus tarkoita sitä, että olisi vapaa kielteisistä ajatuksista, tunteista ja kokemuksista.
Onnellisuus ei tule pakolla tai vain siksi, koska mä nyt vain haluan. Enemmänkin meistä tulee onnettomia, kun yritämme väkisin hallita jotain, mikä ei ole hallittavissa. Kukaan meistä ei voi täysin tietää, mitä huomispäivä tuo tullessaan. Me ihmiset leijailemme maailmassa höyhenen lailla ja tuuli voi kääntyä milloin tahansa. Elämää ei voi pakottaa eikä loppuun asti ohjata. Sama pätee onnellisuuteen: mitä vähemmän pakotamme onnellisuutta tulemaan luoksemme, sitä onnellisempia olemme.
Älä välttele elämän kurjempaa puolta
Vaikka arjessa kaikki ei olisi aivan tip top, onnellisuus voi olla se perustila. Toki tässäkin on varmasti poikkeuksia, kuten vaikkapa masennus. Mutta kun terve ihminen opettelee hyväksymään vaihtelevat tunnetilat ja arjen vastoinkäymiset eli asiat, jotka eivät mene, kuten itse toivoisimme, on paljon helpompi hengittää.
Hyvinvointia ja mielihyvää saa toki tavoitella, mutta se ei tarkoita sitä, että meidän tulisi samalla vältellä elämän nurjempaa ja kurjempaa puolta henkemme kaupalla. Se, että pyrimme tuntemaan olomme hyväksi, ei tarkoita sitä, että meidän pitää tukahduttaa huonot fiilikset. Usein kärsimystä aiheuttaa se, että nousemme henkisesti barrikadeille ja pistämme hanttiin kaikilla voimillamme. Onnellisuuteen, unelmiin ja elämään yleensäkin lukeutuu koko tunteiden kirjo ja hyvä niin.
Yksi merkittävimpiä tämän neljännen kirjanikin tekemisen aikana nousseita oivalluksiani oli se, että ne pienet arjen asiat ovat kuitenkin lopulta ne, joista sen ilon ja energian arjessani ammennan.
Ne, jotka vaikuttavat pieniltä, mutta ovatkin niitä elämän suurimpia juttuja. Ne asiat, jotka otamme välillä itsestäänselvyytenä tavoitellessamme jotain muka parempaa, suurempaa ja mahtavampaa, mutta joilla onkin valtava merkitys. Toki olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä kirjoja, mutta eniten minua lämmittää se oivallus, ettei onnellisuuteen tarvita mitään kovin suurta, oikeasti ei edes niiden suurten unelmien toteutumista.
Meidän ei tarvitse tehdä elämäämme hankalaksi ja yrittää tavoitella kuuta taivaalta. Onnellisuus lisääntyy, kun todella pysähtyy haistelemaan ruusuja, silittää lapsen pehmoisia jalkapohjia, halaa ystävää tai nauttii siitä, että aamulla sai herätä uuteen päivään.
Viimeksi tänään koin pakahduttavaa onnellisuutta, kun aamulla astuin ovesta pihamaalle ja tunsin ihollani, miten ihana lämmin syyspäivä oli tulossa. Kun vielä sain tarttua lapsen pehmeään käteen ja kulkea hänen kanssaan kohti esikoulua, se oli totaalinen tässä ja nyt -hetki, eikä mikään olisi voinut sillä hetkellä olla paremmin.
Onnellista, pienten suurten hetkien täyttämään arkea sinulle! Se on maanantai, mahdollisuuksien päivä!
P.s. Lue myös:
Kävin eilen tuuraamassa kuntojumppatunnin. Astuin isoon saliin, joka oli täynnä eri kokoisia, eri-ikäisiä, ihania ja reippaita naisia. Hei sinä takarivin jumppaaja, astu eteen! Moikkasin porukkaa ja kuljin salin poikki musalaitteen luokse. Säädin musiikkia ja mikkiä ja katsoin taas, kun ihmisiä valui saliin lisää. Usein mukana muuten on …
Tunnustan. Haluaisin kirjoittaa näin pääset alkuun joogassa -postauksen, mutta itse asiassa minä olen se, joka kaipaan nyt sinulta neuvoja! Haluaisin ymmärtää, miksi kohdallani joogan aloittaminen on niin vaikeaa. Olen ikuinen joogan aloittaja. Haluaisin osata joogata. Haluaisin kulkea tuolla kadulla huolettomana värikkäissä joogatrikoissa joogamatto putkeksi rullattuna. …
Väsyttääkö syksy? Stressaako työ? Makaako eteisesi lattialla uhmaikäinen, joka ei suostu pukeutumaan tai onko talossa teini, joka paiskasi juuri ovensa kiinni niin, että ikkunat helisivät?
Ei hätää, kaikki hoituu ja on jo kunnossa. Listasin alle kolme vinkkiä meille kiireisille ja väsyneille perheenäideille ja -isille, oli sitten kämpässä ihmislapsia tai karvaisia kavereita. Olisipa hienoa, että me kaikki jaksaisimme arjessa parhaamme mukaan, ilman tuntua ikuisesta suorittamisesta ja myös ilman tätäkö tää elämä nyt sitten on -keloja.
Välillä arki potkii enemmän, välillä se tuntuu yhdeltä juhlalta. Se on elämää. On normaalia, että joka päivä koemme erilaisia tunteita ja kaikkea niiden väliltä.
Kiireiselle:
1 Kun sinulla on kova kiire, pyri olemaan läsnä tässä hetkessä. Kun olet tässä, et voi murehtia mennyttä etkä voi myöskään stressata tulevasta. Sunnuntai-iltana on turha ahdistua siitä, mitä tuleva viikko tuo tullessaan. Toki on hyvä valmistautua, mutta sitäkään ei tarvitse tehdä murehtimisen muodossa.
Nyt lainaan itseäni viisaampaa ihmistä, nimittäin buddhalaismunkki Thich Nhat Hanhkin sanoja: olen saapunut, olen kotona, tässä ja nyt. Kun ensi kerralla viisivuotias kaataa litran maitotölkin pöydälle, bussilippu on kadoksissa juuri kun pitäisi lähteä, auto ei starttaa, koska akku on loppu tai illalla huomaat, että pyykit ovat olleet koko päivän koneessa, toista edellinen lause.
Se auttaa sinua tavoittamaan levollisemman olon ja rauhallisemman tunnelman. Ja kas, huomaat, että sitten teetkin vain asian kerrallaan, rauhassa keskittyen ja sen jälkeen jatkat seuraavan homman parissa.
Jos silti havahdut siihen, että et ole läsnä hetkessä, se on jo merkki siitä, että olet taas läsnä. Ah, miten lohduttavaa! Ja kun valitset kokea täysillä ja tietoisesti jokaisen päivän, ei ajatuksillasikaan ole enää voimaa laukata villihepojen tapaan asiasta toiseen etkä sorru murehtimiseen ainakaan niin paljon kuin useimmiten.
Sille, jota arjen pikku asiat ärsyttävät:
2 Tee asiat ilon kautta. Itsekin pyrin tekemään asiat iloa fiilistellen ja nauttien siitä, mitä teen, oli tekeminen sitten mieluisampaa tai vähemmän mieluista. Hei rakas imuri, olet ihana! Kukas pikku pallero on tuonut tuon hiekkakasan eteisen matolle? Ai, työkeikka oli eilen ja tekstin olisi pitänyt mieluiten olla valmis toissapäivänä!
No miksi ihmeessä ilo, kun voisi antaa vatutuksenkin viedä mukanaan? Siksi, että jollain tapaa olen itse kuitenkin päättänyt ja valinnut, että elämäni sisältää näitä asioita, joita päivittäin teen. Olen itse tehnyt valinnan, että haluan lapsia. Olen itse valinnut ammatikseni kirjoittamisen. Kun on perhe, on aika normaalia, että imuroida pitää pari kertaa viikossa. Kyllä, omia valintoja!
Miksi siis tehdä vaikka sitten niitä ei niin mukavia asioita murheellisella mielellä tai väkisin ja pakolla, kun niistäkin voi ottaa ilon irti ja keskittyä tekemiseen toki välillä lopputulostakin fiilistellen. Ja mikä sitten palauttaa tiukassa paikassa ilon itseeni? No vaikka tästäkin seuraa jotain hyvää -mantra. Kokeile!
Itseäni ilostuttaa myös suuresti se, kun asiat etenevät. Suosikki-iskulauseeni onkin tällä hetkellä se, että tekemällä saa valmista, ei stressaamalla.
Stressaantuneelle:
3 Tunnetko olevasi hamsteri juoksupyörässä? Löydä siitäkin hyvä puoli. Vaikka en olekaan mikään oravanpyörien ystävä, niin pakko sanoa, että kun päälle kosahtaa työputki, siitä ei ole mitään järkeä kokea ahdistusta, vaan ennen kaikkea on syytä tuntea kiitollisuutta. Minulla on töitä ja juuri minun palveluksiani halutaan ostaa, se ei ole mikään itsestäänselvyys näinä taloudellisesti tiukkoina aikoina. Olenkin kiitollinen jokaisesta toimeksiannosta, niin pienestä kuin isostakin. Jos taas kokisin toisin, olisi ehkä syytä vaihtaa alaa tai yksinkertaisesti tehdä vähemmän! Toki normipäivätyössä tämän asian voi nähdä vähän eri tavalla, mutta ehkä silti pystyt olemaan kiitollinen työpaikasta?
Mahtavaa alkanutta viikkoa. Toivon, että sinulle tapahtuu ihan mahtavia asioita!
Jos päivä ei meinaa millään käynnistyä, lue tämä:
Olet onnekkaimpia ihmisiä maailmassa
Oletko riitapukari? Haluatko muuttua? Ensimmäinen askel siihen ei ole tutkia sen toisen tapoja olla ja toimia, vaan omiaan. Miettiä, kuka oikeastaan olen. Mitä haluan elämältäni ja parisuhteeltani. Millaisella fiiliksellä haluan viettää arkeani. Huomasin, että ennen, kun vielä riitelimme paljon nykyistä satunnaista riitelyä enemmän puolisoni kanssa, …
”Onpa ihanaa, että löytyy liikunnanohjaaja, joka jojottelee painon kanssa samallalailla kuin itsekin, se on jotenkin lohduttavaa.” Sain eiliseen liikuntapostaukseen, jossa kerroin surffaavani liikapainon ja silloin tällöin liikuntamotivaatiopulankin rajamailla, Instagramissa yllä olevan kommentin. Yllä olevassa kuvassa hyppää muuten lihaa ilmaan 173 cm ja 80 kiloa. Vaikka sitä …
Olen ryhmäliikunnanohjaaja, FAF personal trainer ja painonhallintaohjaaja. Minunkin on vaikea saada itseäni välillä liikkeelle ja liikapainoakin on joitain kiloja.
Eilen kävin tuuraamassa sisäpyöräilytunnin ja olin ihan fiiliksissä tunnin jälkeen, kuten aina. Päivä live-radiohaastatteluineen oli ollut aika tiukka, olin kirjoittanut yhden artikkelin valmiiksi ja jatkanut toista. Radioesiintymisestä johtuva jännitys sai aikaan sen, että kärsin pienestä päänsärystä. Se meni ihan ookoo alkukankeuden jälkeen. Jäädyin ensin ihan totaalisesti ja vasta puolessa välin aloin rentoutua. En ollut parhaimmillani, mutta ensi kerralla sitten.
Kun menin ohjaamaan spinningiä, unohdin aivan kaiken muun, jopa orastavan pääkivun. 55 minuutin ajan en keskittynyt mihinkään paitsi polkemiseen ja edessäni samaa tekeviin asiakkaisiin. Tunnin jälkeen olin täynnä riemua ja energiaa ja jaksoin helposti lähteä kauppaan ja vielä puistoon lapsen kanssa. Siinä jo yksi syy, miksi minun kannattaa liikkua.
Joka toinen meistä on ylipainoinen
Illalla sitten mietin sitä, miten saisi useammat meistä suomalaisista liikunnan pariin. Faktahan on, että ylipainoisia on joukostamme jo liki 60 prosenttia, itsekin olen viime vuosina surffannut myös siellä liikapainon rajamailla. THL:n mukaan ylipainoa on joka toisella aikuisella, ja joka viidennes voidaan luokitella lihavaksi.
Osa meistä liikkuu, osa meistä liikkuu liikaa ja osa ei liiku ollenkaan. Olisi mahtava löytää ne taikasanat, joilla saa ne täysin liikkumattomat sporttaamaan. Enkä nyt tarkoita pelkästään ryhmäliikuntaa, vaan ihan mitä tahansa liikuntaa, vaihtoehtojahan on lukemattomia. Oma laji löytyy varmasti, jos vain uskaltautuu kokeilemaan eri juttuja. Siitä lisää Pirkka-lehteen kirjoittamassani jutussa, sivu 66.
Itse olen miettinyt paljon sitä, miksi liikun. Osittain liikun toki siksi, että se on ollut 20 vuotta ammattini. Tällä hetkellä ohjaan viisi tuntia viikossa. Keväällä aloittamani kuntosali on vähän jäissä, vaikka tiedän sen tekevän hyvää itselleni.
Terveys ja pääkopan nollaus – hyvät syyt liikkua
Omat syyni liikkua ovat vaihdelleet vuosien varrella. Nykyään liikun ennen kaikkea terveyden ja huonon stressin nollaamisen takia. Kupolin kiristäminen on itselleni tärkeämpi syy liikkua kuin se, että housut kiristäisivät. Vaikkei huono syy sekään.
Vaikka liikunta onkin jälleen osa arkeani, kiitos maailmankaikkeudelle, viimeisen viiden vuoden sisään kätkeytyy lukuisia hetkiä, kun se ei ole ollut sitä. Tälläkään hetkellä en aina innolla ryntää treenaamaan, mutta jokainen kerta olen tyytyväinen itseeni viimeistään silloin, kun palaan kotiin liikkumasta.
Useimmiten olen tyytyväinen jo saman tien, kun vain olen saanut itseni liikkeelle. Sohvan voittamisesta tulee jokainen kerta voittajaolo. Mutta silti liikkumaan lähteminen ei suju aina, kuten Instagramissa, hahhaa. Joskus ei millään jaksaisi, viitsisi tai ei vain huvittaisi. Ei, vaikka liikunnan tietää tekevän pelkästään hyvää itselleen.
Minäkin olen laiska ja saamaton
Henkiset syyt ovatkin itselläni suurimpia treenien estäjiä. Vaikka olen liikunnanohjaaja, minäkin olen välillä saamaton, laiska, kärsimätön, mukavuudenhaluinen, väsynyt, stressaantunut ja motivaationi on nollassa. Vaikka tiedän, että useampaan noista syistä liikunta olisi juurikin lääke.
Olen elänyt myös kausia, jolloin liikunta on mennyt överiksi. Tähän ikään mennessä osaan kuitenkin jo tunnistaa rajani. Tiedän, milloin on hyvä hetki olla itselleen armollinen ja tunnistan sen, milloin on vain ponkaistava liikkeelle ja nyöritettävä lenkkarit jalkoihin, vaikkei millään innostaisi.
Jos lapsi valvottaa, ei liikkumaan jaksa lähteä. Ei pysty, vaikka haluaisi. Tiedän tämän(kin) omasta kokemuksesta. Suklaalevyyn ja kolapulloon tarttuminen sai minut kuitenkin entistä väsyneemmäksi.
Minäkin haluaisin laihtua heti enkä vasta ensi kuussa
Moni meistä on kärsimätön liikkuja. Niin minäkin välillä. Erityisesti olen ollut sitä, jos haluan pudottaa painoa. Minäkin olen halunnut tuloksia heti enkä vasta ensi kuussa. Motivaatio tahtoo lopahtaa, kun parin ekan treenin jälkeen vaaka ei näytäkään vähemmän. Silloin on hyvä muistaa, että eivät ne kilot viikossa ole kroppaan kertyneetkään. Sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan ja myös epämukavuutta on pakko kestää.
Lisäksi ruoka-annosten kokoa, määrää ja laatua kannattaa tarkistella, erityisesti jos aikoo kaventua. Reijo Laatikaisen ja Henna Rannikon kirjassa Toimistotyöläisen ruokapäivä on herättävää tietoa siitä, miten syömme. Lounasruoka-annoksemme painavat keskimäärin kilon. Haloo, KILON! Kirjan mukaan syömme keskimäärin 25–100 prosenttia liian isoja annoksia lounasruokalassa. Reilu 16 prosenttia skippaa lounaan kokonaan, sekään ei ole hyvä, koska silloin saattaa illalla tyhjentää jääkaapin!
Kekkonen sanoi kuulema, että kaikki syyt jättää liikkumatta ovat tekosyitä. Eikä hänen aikanaan edes ollut Facebookia! Kekkonen ei myöskään ehkä joutunut heräilemään tsiljoona kertaa yössä pitkää aikaa pienen vauvan kanssa… Mutta toki tekosyitäkin löydän, heti useamman. Yksi suurimmista lienee ajanpuute. Aikaa on kuitenkin facebookiin, työhön, telkkariin, shoppailuun, kaikkeen muuhun sitä löytyy. Kyllä aikaa löytyy liikunnallekin, useimmilla, myös itselläni. Jos liikkuu päivässä puoli tuntia, jäljelle jää vielä 23,5 tuntia kaikkeen muuhun! Mutta kumma, välillä on aika kovasti kortilla!
Kukaan ei voi painostaa toista liikkumaan
Totta on, että motivaation on tultava itsestä. Jos liikkuu siksi, että lääkäri käskee tai puoliso painostaa, voi olla varma, että liikkumisella ei ole tulevaisuutta. Sekään ei riitä motivaattoriksi, että farkkujen nappi ei suostu enää kiinni. Tämän tiedän varsin hyvin jojoiltuani viimeisten 5 vuoden aikana painoni kanssa suuntaan jos toiseen. Motivaation on tultava omista toiveista ja ennen kaikkea omasta tahtotilasta. Liikun, koska haluan sitä itse. Liikun, koska haluan voida paremmin. Liikun, koska haluan olla terveempi. Toki pakko voi tuntua aluksi riittävältä motivaattorilta, mutta kauaa se ei kestä.
Itse en ole kotijumppaaja, kuten bloggaajakollegani Anna, vaikka niitä artikkeleja olen kirjoittanut ja myös videoinut pilvin pimein. Minä tarvitsen joko joukon, jota voin ohjata tai joukon, jonka kanssa voin treenata yhdessä. Liikunnassa olen laumasielu, en yksinäinen puurtaja.
Ajatukset liikunnan suhteen muuttuvat
En tiedä, onko minuun iskemässä jokin neljänkympin kriisi, mutta yhä tärkeämpää on se, että pääsen liikkumaan ulos. Entisestä jumppapirkosta ja himospinnaajasta on alkanut kehkeytyä tyyppi, jonka on pakko päästä metsään tai edes merenrantaan kävelemään. Kun istun työpäivän verran sisällä, keuhkoni janoavat happea.
Minusta on sukeutunut taas melkoinen hyötyliikkuja viime kuukausien aikana. Kävelen paikasta toiseen mielelläni aina, kun mahdollista. On ollut aikoja, jolloin olen ottanut julkisen liikennevälineen pysäkin tai parin vuoksi. Enää en todellakaan palele pysäkillä kymmentä minuuttia, vaan senkin ajan laitan mieluiten kinttua toisen eteen.
Muutenkin ajatukseni liikunnan suhteen ovat muuttuneet. Vuosia sitten en pitänyt niinkään liikuntana sitä, mikä ei tuonut hikeä pintaan tai saanut hengästymään. Kehonhuolto oli huonoissa kantimissa ja on sitä kyllä osittain vieläkin. Olen maailman laiskin venyttelemään ja käymään hieronnassa!
Usein vasta vamma tai loukkaantuminen saa minut muistamaan, että ai niin, olisi ehkä kannattanut tehdä jotain. Ja jooganhan olen tunnetusti aloittanut sata kertaa. Haluaisin niin saada joogakärpäsen pureman, mutta vielä toistaiseksi harrastamiseni on katkennut varmaankin 15 kertaa hyvinkin lyhyeen. Ehkä aloitan joogaamisen tänään?
Myöskään pelkän ulkonäön vuoksi liikkuminen ei enää innosta minua. Urheilullinen ulkonäkö, joka välillä on itselläni läsnä, välillä hukassa, on nykyään enemmänkin sivutuote, joka tulee bonuksena. Ennen kaikkea liikun liikunnasta saamani energian ja terveyteni vuoksi. Ja vaikka ennen treenejä väsyttäisi kuinka, niin liikunnan jälkeen olen aina virtaa täynnä. Liikunta on yksi parhaita syysväsymyksen karkottajia ja piristyskeinoja. Kannattaa kokeilla.
Herääkö ajatuksia? Millainen liikkuja sinä olet? Miten saisin sinut innostettua sporttaamaan?
Lue myös:
Parempaa arkea ja positiivisuutta on tänään tarjolla, kun virität itsesi noin kello 13.03 Radio Yle Vegan taajuudelle. Juttelen siellä ihastuttavan Hannah Norrenan kanssa asioista, joita täällä blogissani ja kirjoissanikin käsittelen. Livenä. På Svenska. Huh. Kyllä, kiitos, että kysyit, olen jo siellä! Kun Hannah laittoi meiliä ja …