Kuukausi: heinäkuu 2017

Heinäkuun juoksukuulumisia

Heinäkuun juoksukuulumisia

Heinäkuussa juoksin 104 kilometriä, mikä oli aika samat kilsat kuin kesäkuussa. Tosin aloin käyttää kilsoja laskevaa Sportstracker-appsia vasta Tukholman maratonin jälkeen kuun puolivälissä. Juoksen nykyään useimmiten ilman kelloa, koska huomasin, että jos juoksen kellon kanssa, kyttään jatkuvasti kilometrejä. Sykettä minun ei tarvitse enää tarkkailla, kuten 

Kehu vieras päivässä – tai parikin

Kehu vieras päivässä – tai parikin

Kehu vieras päivässä – tai parikin. Kävimme eilen kesäretkellä Fiskarsissa. Ravintola Kuparipajan tarjoilija kehui kuopiolaiselta Pramealta ostamiani, kotimaassa valmistettuja korvakoruja. Vähän myöhemmin kuljeskelimme ees taas ja vastaan tullut tyttö sanoi, että hienot tatskat! Molempia kiitin ja tuntui mukavalta. Tuli mieleen, että itsekin pitäisi harrastaa vielä enemmän kauniiden sanojen 

Uusia hulluja unelmia ja mukavuusalueelta astumisia

Uusia hulluja unelmia ja mukavuusalueelta astumisia

Uusia hulluja haaveita ja mukavuusalueelta astumisia! Kuten kämppä Eiranrannasta ja juoksu Helsingistä Porvooseen. Tähän voin sanoa vain yhden asian ja se on Why not!

Syksy on itselleni uudistumisen aikaa, niin on aina ollut ja niin varmaan tulee aina olemaankin. Ja vaikka nyt on vasta ainakin lämpötilallisesti vasta keskikesä, olen jo haaveillut ties mistä. Puolisoni on kuunnellut joitain unelmiani naurahdellen, mutta siihen totesin vain, että haaveita pitää olla. Mutta toki voi olla hassua, että toinen suu vaahdossa on muuttamassa milloin Eiranrantaan ja milloin Mallorcalle, siis sitten joskus.

Ai miten niin en voi juosta Helsingistä Porvooseen? Gyl.

Mutta on niitä sellaisiakin unelmia, jotka voin toteuttaa lähitulevaisuudessa. Eräällä juoksulenkillä aloin pohtia sitä, että haluan opiskella uutta kieltä. Jostain syystä eestin kieli ja espanja olivat ne, jotka putkahtivat päähäni. Haluaisin myös asua jossain ulkomailla, vaikka sitten vain joitain kuukausia, jotta pääsisi fiilistelemään, millaista se arki on, luultavasti ihan yhtä tavallista kuin Suomessakin. Saksassa olen viettänyt vuoden vaihto-oppilaana ja asuin saksalaisessa perheessä. Vajaa kymmenen vuotta sitten suunnittelin Berliinin muuttoa. Saa nähdä, ehkä sitä viimeistään löytää itsensä eläkepäiviltä jostain lämpöisestä. Ja ”eläkkeellehän” aion jäädä viimeistään viiskymppisenä!

Mutta tuo kielen opiskelu on ajankohtaisempi, ja olenkin alkanut nyt katsella, millaisia eri vaihtoehtoja olisi. En ole varma, voinko syksyllä irrottaa aikaa kielen opiskeluun esimerkiksi työväenopistossa, joten kaikki muutkin vaihtoehdot kiinnostaisivat. Mietin myös, jos voisi juostessa kuunnella jotain ”kielikasetteja” ja oppia siinä samalla, kun jalat tekevät hommia. Viime aikoina olen tosin taas juoksennellut ilman musiikkia, koska silloin on parempi rauha ajatella asioita ja antaa asioiden myös itsenäisesti putkahtaa mieleen. Vielä arvon noiden kahden kielen välillä, kumpaa alan ensin ottaa haltuun, eestiä vai espanjaa. Kummastakin saattaisi olla hyötyä jatkossa! Suunnittelin jo eilen asunnon vuokraamista Tallinnasta (tai Mallorcalta), mutta siirretään nämä unelmat toistaiseksi sinne sitten kun -laatikkoon!

Porvoo on kyllä kaunis kesäkaupunki!

Toisaalta olen ihan fiiliksissä siitä, että olen alkanut taas unelmoida ja se vanha minä, joka innostui hetkessä jostain asiasta, oli heti tarttumassa toimeen ja varaamassa tyyliin jo lentolippuja tai ottamassa muuten ekaa askelta kohti unelmaa, on palannut! Tässä mentiin pitkiä pätkiä, etten osannut oikein unelmoida mistään. Kun asuimme pari vuotta siinä karmeankuntoisessa vuokra-asunnossa 1950-luvun keittiön ja toimimattoman kylpyhuoneen kanssa (pitkä tarina, mutta löytynee jostain täältä blogista), niin silloin unelmoin toimivasta keittiöstä, suihkusta, jossa käydessä ei polttaisi selkää ikivanhaan, tulikuumaan patteriin, pyykinpesukoneesta ja astianpesukoneesta. Sitten kun ne sain ja vieläpä bonuksena lattialämmityksen kylppärissä, en osannut pitkään aikaan haaveilla oikein mistään, sillä minullahan olivat ne kaikki yllämainitut asiat, joita olin elämääni niin palavasti halunnut. En enää joka aamu herää sillä fiiliksellä, että vitsi miten ihanaa on asua nykyisessä kodissa ja onpa hienoa, että suihku on moderni eikä jostain 70 vuoden takaa, mutta yhä vielä monta kertaa viikossa fiilistelen kiitollisena kotimme isoja ikkunoita ja mukavuuksia, jotka suurimmalle osalle meistä länsimaalaisista ovat arkipäivää.

Vaikka itsekin tiedän, että osa unelmistani eivät ole niin totisinta totta, minusta on hauska fiilistellä, millaista elämä voisi olla. Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa Löylyssä ja siellä vahvistui päätös siitä, että kyllä, haluan vielä asua Eiranrannassa niin korkealla, että kun aamulla silmäni avaan, näen ensimmäisenä meren. Kuusivuotiaani sitten ehdotti, että enkö voisi nyt nykyisessä kodissamme liimata kattoon isoa meriteemaista kuvaa, jolloin näkisin jo nyt ensimmäisenä meren, kun silmäni avaan!

Eilen, kun ennen juoksulenkkiäni kävimme Porvoossa ruokailemassa, keksin, että haluan juosta Helsingistä Porvooseen ja hommata siskoni ajamaan huoltoautoa, joka kuljettaa vettä ja energiaa, ja tuo minut ja puolisoni takaisin kotiin sitten maaliviivalta! En ole vielä päättänyt viikonloppua, mutta sen olen päättänyt, että lokakuussa juoksen Helsingistä Porvooseen. Onpa taas maratonin jälkeen joku tavoite, joka motivoi juoksemaan!

Niin on nättiä!

Yksi asia, jota harjoittelen tässä samalla kun unelmoin, on mukavuuskuplastani ulos tulemista. On nimittäin yksi asia, jota olen kammonnut, ja se on leikkimieliset tai seikkailuhenkiset kisat, olivat ne sitten juoksutapahtumia, toisiin tutustumisleikkejä uudessa opinahjossa tai hääleikkejä. Vaikka en kovin vakava olekaan, en vain omasta mielestäni ole tuota tyyppiä ollenkaan.

Siksi onkin suuri edistysaskel, kun otin vastaan Monnan ja Tuukan kutsun osallistua Helsingissä 2.9. ja Turussa 30.9. järjestettävään City Survivors -kisaan. Valitsin paikaksi Turun, sillä en ole koskaan juossut siellä ja osallistun tapahtumaan tiiminä tyttäreni kanssa, joka on asunut kaupungissa puolisen vuotta. Tuukan sanoja lainatakseni City Survivors on Amazing Race -henkinen seikkailupeli, jossa kilpailijat pääsevät haastamaan itsensä kaupunkiviidakossa. Kilpailussa edetään parin kanssa juosten, kävellen tai julkisilla kulkuneuvoilla ja etsitään ympäri kaupunkia sijoitettuja rasteja vihjeiden ja arvoitusten avulla. Well, sinne olen nyt menossa! Jos innostut, niin City Survivorsin nettisivuilla saat osallistumismaksusta heinäkuun loppuun saakka 10 euron alennuksen koodilla ”Jenny”. Olen jo treenannut omaa asennemuutostani leikkimielisyyttä ja seikkailuhenkeä kohtaan ja odotan innolla, että pääsen lapseni kanssa juoksentelemaan pitkin Turkua kisan muodossa! Toivottavasti en löydä itseäni Paimiosta tai Naantalista.

Vielä noihin haaveisiin ja tavoitteisiin. Koska jokainen idea ja haave ei välttämättä konkretisoidu fyysisesti, niin jotta sieltä löytyvät ne helmet, kannattaa haaveilla, unelmoida ja ideoida niin paljon kuin sielu sietää! Kyllä ne omat todelliset toiveet sieltä sitten kirkastuvat ja ne eivät niin välttämättömät karsiutuvat pois. Unelmointi on hauskaa ajanvietettä (olisiko se jopa ehkä leikkimielistä!!) eikä sinun unelmasi ole keneltäkään toiselta pois, eivät edes silloin, kun ne toteutuvat. Muista se!

Ihanaa kesäpäivää sinulle! Lisää instagramissa!

Jenny

 

 

Ajanpuute on prioriteettien puutetta

Ajanpuute on prioriteettien puutetta

Ajanpuute on prioriteettien puutetta. Timothy Ferrisin kirjasta lukemani totuus kolahti ja teki melkein kipeää. Viime päivinä se iski, se tunne, että miten ehtiä tehdä vielä kaiken, mitä haluan tässä elämässä tehdä? Selkeästi meikäläinen on palannut lomalta hommiin taas, hahaha. Miten elää vapaalta tuntuvaa merkityksellistä elämää, vaikka 

Yksi unelma toteutuu: joogaloma Italiassa

Yksi unelma toteutuu: joogaloma Italiassa

Kaksi viikkoa lomalla ja pian on aika palata hommiin. Mutta on se jännä, miten ajatukset kirkastuvat, kun vain pysähtyy edes näin pieneksi hetkeksi. Minulle on tullut monta Nyt tai ei koskaan -ajatusta ja niinpä yllätin itsenikin viikko sitten varaamalla paikan joogalomalta Italiassa ensi toukokuussa! Garda, 

Kun tekee rauhan kaiken eletyn kanssa, elämä on helpompaa

Kun tekee rauhan kaiken eletyn kanssa, elämä on helpompaa

Vaikka kuinka diggailee työstään, niin loma on loma ja vapaat saavat ihmisen pohtimaan, oivaltamaan ja ajattelemaan asioita ihan eri tavalla kuin arjessa. Kun on sidottu aikatauluihin, tekee paljon ja myös toistaa samoja asioita, ei useinkaan malta, ehdi tai jaksa pysähtyä. Sitten, kun yhtäkkiä saakin pötköttää rantatuolissa tai mökkilaiturilla tunteja, ei ole kiire minnekään eikä ole pakko tehdä mitään, niin johan alkavat tavoitteet ja toiveet elämältä kirkastua.

Jokainen tarvitsee hetkiä, jolloin voi pysähtyä. Jokainen.

Itse pohdin lomaviikon aikana paljon sitä, kuinka vastuun ottaminen omasta hyvinvoinnistani ja onnellisuudestani on kyllä ollut paras päätös ikinä. Toki olen ottanut aiemminkin niistä vastuuta kuin viimeisen reilun puolen vuoden ajan, mutta nyt elämäntilanteeni on sellainen, että suurimmat taakat, vastoinkäymiset ja mukana roikkuneet menneisyyden murheet ovat karistettu harteilta ja se vastuun ottaminen hyvinvoinnista on vaivattomampaa. Toki kaikki kokemukset seuraavat mukanani, toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta ne vain ovat osa itseäni ja sillä selvä.

Olen ollut nyt reilun kuukauden verran 40-vuotias, ja vaikka tuon lukeman kirjoittaminen tuntuu itsestäni vieläkin vieraalta, yhtäkkiä havahduin siihen, että ihan oikeasti elän parasta aikaa koskaan elämässäni. Olen hyväksynyt menneen, myös omat virheeni ja oman epätäydellisyyteni. Juuri nyt pidän itsestäni ja elämästäni hyvin paljon, ja myönteinen olotila synnyttää lisää hyvää joka päivä. On ihan eri asia värähdellä korkealla ja positiivisella energialla (haha, anteeksi, oli pakko) kuin tarpoa läpi elämän, raahautua ja tuntea, että litsareita satelee kummallekin poskelle ja vastoinkäymiset ne vain seuraavat toisiaan. Senkin elämänvaiheen olen kokenut useamman kerran, joten tiedän, mitä sellainen voi olla. Ja totta kai elämässäni on vaikeuksia eikä arki todellakaan ole aina vaahtokarkkia ja popparia, joskus tekisi mieli ottaa yksi (kyllä, vain yksi) menolippu jollekin trooppiselle saarelle, mutta silti pääosin nautin elämästäni ihan täysillä.

Olen huomannut, että aina asiat järjestyvät, tavalla tai toisella, myös ne asiat, jotka tapahtumahetkellä tuntuvat loputtomalta jatkuvalta pimeältä tunnelilta eikä vastauksia ole oikeastaan mihinkään. Kun mietin itseäni pahimman epätoivon hetkillä niin välillä salaa toivon, että joku olisi pystynyt minut tuolloin vakuuttamaan siitä, että kaikki todella järjestyy. Mutta kun on riittävän syvällä suossa ei jaksa uskoa enää mihinkään ja kun asiat romahtavat tarpeeksi monta kertaa, ei edes näe enää mitään kantavia perustuksia. Mutta niinpä vain monesta tilanteesta, jotka tuntuvat elämää suuremmilta, on mahdollista nousta.

Joskus toivon, että voisin mennä kakskymppisen itseni ikkunan alle heiluttelemaan kylttiä, että kaikki järjestyy ja et usko, miten siistiä elämäsi tulee vielä olemaan, mutta sitten otan ajatukseni takaisin ja totean, että jos olisin saanut elää kultalusikka poikittain persiissä, jos elämäni olisi ollut tasaista ja vaivatonta elelyä, olisin varmasti aika erilainen tyyppi kuin nykyään olen. Siispä sitten kuitenkin päädyn siihen, että kaikkia kokemuksia olen tarvinnut ja saanpa olla kiitollinen kaikesta tapahtuneesta, myös niistä elämänjaksoista, joiden sulatteleminen on vaatinut terapiaa, pitkällisempää pohdintaa tai vuosien itsetutkiskelua.

Mutta senpä vain sanon, että kun kaiken eletyn kanssa saa tehtyä rauhan, sitä on helppo olla itsensä kanssa. Välillä se rauhan tekeminen tarkoittaa sitä, että jokainen aamu valitsee tehdä rauhan, valitsee nähdä hyvän ja ymmärtää, että elämä on pullollaan erilaisia kokemuksia, niin hyviä kuin huonoja. Välillä se yksi rauhanteko omassa elämässä taas riittää kuukausiksi eteenpäin.

Ja kun huomaa, miten sinut on itsensä kanssa, on helppo olla lungisti myös muiden kanssa. Samalla sitä ymmärtää, että minun itseni on tehtävä elämästäni sellaista, millaista sen haluan olevan, toki muita kunnioittaen, mutta ennen kaikkea omaa itseäni kuunnellen. Paras päätökseni koskaan on ollut tehdä tietoisesti asioita itseni ja oman hyvinvointini eteen. Kun huomaa, että tekee asioita siksi, että rakastaa itseään, eikä siksi, ettei pidä jostain luonteenpiirteestä tai kehon osasta, on se hieno tunne. Sitä on taas kasvanut pykälän tai kaksi henkisesti!

Elämä on epävarmaa ja hiljattain taas sen jouduin huomaamaan, ettei sen pituudesta kellään ole mitään varmuutta. Minä tahansa päivänä voi tapahtua mitä tahansa ja juuri siksi itseä kannattaa hemmotella ja itsestä kannattaa pitää parasta mahdollista huolta ja aloittaa voi tältä istumalta.

Sekalaisia mietteitä tänään, mahtavaa sadepäivää sulle!

Jenny

Tervetuloa Instagramiin ja Facebookiin!

 

Liikuntaan liittyvät ajatukset muuttuvat vuosien varrella

Liikuntaan liittyvät ajatukset muuttuvat vuosien varrella

Liikuntaan liittyvät ajatukset muuttuvat vuosien varrella. Omat aiemmat uskomukseni tuntuvat aika typeriltä nykyään. Vietin viikon auringon lämmössä ja juoksin tuona aikana neljänä kertana yhteensä 35 kilometriä. Ensimmäisen pikalenkin jälkeen löysin mukavan reitin, jossa oli asvalttia palmujen katveessa, epätasaista rantatietä, tasaista rantatietä, pieni pätkä pehmeää hiekkaa 

Joogatunnin jälkeistä oloa en saa juoksusta – silti juoksen enemmän kuin joogaan

Joogatunnin jälkeistä oloa en saa juoksusta – silti juoksen enemmän kuin joogaan

Yhteistyö/Magnesia Festival Joogatunnin jälkeistä oloa en saa juoksusta – silti juoksen enemmän kuin joogaan. Ihminen on sellainen, että tekee mielellään asioita, joissa on hyvä. Viikonloppuna varasin pitkästä aikaa joogatunnin suosikkipaikastani Ilmasta. Vaikka minulla oli ostamani joogakortti voimassa kesäkuun, en ollut ehtinyt joogatunnille viiteen viikkoon. Oikeasti 

10 kiloa hoikemmaksi kuudessa kuukaudessa, näin minä syön

10 kiloa hoikemmaksi kuudessa kuukaudessa, näin minä syön

Minulta on pitkin kevättä kysytty mitä syön, ja tässä tämä postaus vihdoin tulee! Painoa on pudonnut viimeisen puolen vuoden aikana nyt 10 kiloa ja se tuntuu koko olemuksessa. Kesäkuussa olen liikkunut säännöllisemmin ja pyrin urheilemaan joka toinen päivä, mutta keväällä urheilin noin 1-3 kertaa viikossa. Muutos itsessäni on siis tapahtunut ennen kaikkea ruokavalion muuttamisella.

Syön säännöllisesti, useimmiten neljä kertaa vuorokaudessa. Syön melko päiväpainotteisesti, eli panostan aamupalaan, lounaaseen ja välipalaan. Syön oikeastaan joka aterialla jotain proteiinia. Päivän aikana juon vettä pari kolme litraa. En kiellä itseltäni mitään, ja jos herkuttelen, herkuttelen viikonloppuna. Viime viikonloppuna vedin mäkkärissä hampurilaisaterian. Muutenkin mökillä tuli syötyä enemmän, mitä siellä nyt sattui olemaan tarjolla. Vietän myös tipatonta vuotta, joten alkoholia en juo tällä hetkellä lainkaan.

Pitkälti ruokavalio pyörii tuon päivällä syömäni salaatin ympärillä. Useimmiten käyn ulkona syömässä, ja otan mieluiten salaatin kolmella pääraaka-aineella,  jos saan itse valita. Kasvisten syöntiä voisinkin selkeästi lisätä kotona. Jos mitään salaattiaineksia ei kotona ole, keitän usein vaikka nyt sitten kalapuikkojen tai kanapastan seuraksi porkkanoita, parsakaalia tai kukkakaalia. Kananmunia tulee syötyä lähes päivittäin, 1-5 kappaletta.

AAMUPALA

  • maitorahkapurkki, banaani, omena, pieni kourallinen pähkinöitä TAI
  • bulgarian jogurtti, isompi kourallinen manteleita TAI
  • kaurapuuroannos ja kaksi 4 minuutin kananmunaa TAI
  • 1 siivu Real-ruisleipää, oivariinia, juustoa ja 4 minuutin kananmuna, avokado
  • 2 kuppia maitokahvia, vettä tai lasi mehua

LOUNAS

  • iso salaatti, jossa on 2-4 proteiininlähdettä. Perusjuttujen, kuten salaatinlehtien, kurkun ja tomaatin lisäksi usein valitsen seuraavista 2-3 täytettä: vihreitä papuja, herneenpalkoja, lohimoussea, avokadoa, katkarapuja, mozzarellaa, halloumia, parsakaalia, parsaa, fetajuustoa TAI
  • munakas serranon kinkulla, juustolla ja tomaateilla.

Töissä syön lounaan puolilta päivin, viikonloppuisin kotona ateriavälit vähän heittelevät. Kotona syön normi kotiruokaa, mutta usein kanaa tai lohta, joskus harvoin pastaa. Olen kananmunien suurkuluttaja!

Tämän lounaan söin Super Bowl -ravintolassa ja lautasella oli nyhtöbroileria, minttukorianterijogurttikastiketta, punasipulia, kurpitsansiemeniä, riisiä ja kasviksia.
Tämän salaatin söin Skifferissä. Halloumia, kesäkurpitsaa ja pähkinöitä.
Turussa kylmänä ulkokuvauspäivänä söin Ravintola Neråssa poikkeuksellisesti pastaa lounaaksi. Olin niin jäässä, että lämmin pasta houkutteli. Pääraaka-aineena oli lammasta, tosi hyvää.
Tiistain salaatti Teatterissa. Katkarapuja, sieniä ja mozzarellaa. Kaksi pientä leipäpalaa.

VÄLIPALA

  • Usein syön välipalaksi jonkun hedelmän, kuten banaanin, omenan tai persikan ja kourallisen pähkinöitä
  • Jos olen varustautunut huonosti, eikä minulla ole mitään oikeaa ruokaa, syön edes proteiinipatukan tai proteiinipitoisen (palautus)juoman tai ProPudin pirtelön
  • Jos en ole syönyt välipalaa töissä, niin kotiin tullessa noin viiden aikaan syön usein ruisleivän, jossa on oivariinia, juustoa ja kananmunaa

ILLALLINEN

  • uusia perunoita, savustettua lohta kermaviilikastikkeella TAI
  • itse väsätty salaatti, jossa perusainesten lisäksi esimerkiksi lohta TAI
  • kalapuikkoja (3 kpl) uusia perunoita, kermaviilikastiketta, kananmuna, joku kasvis TAI
  • kanaa homejuustolla ja kermassa, täysjyväpastalla, kurkkua, tomaattia TAI
  • 1-2 ruisleipää, oivariinilla, juustolla ja kananmunalla, persikka, kirsikoita, mansikoita, mitä nyt kotona sattuu olemaan
Aika tavallinen illallinen kotona, jos sellaisen syön.
Yhtenä iltana kävin tyttären kanssa sushibuffassa. Jaksoin syödä kaksi kertaa tämän lautasen sisällön, sitten ei vain uponnut.

Toki illallinen ja viikonloppusyömiset kotona vaihtelevat enemmänkin. Mutta jos syön pastaa tai vaikka makaronilaatikkoa, otan nykyään puolet siitä annoksesta, minkä söin ennen! Ongelmani olivat suuret annoskoot ja otin usein lisää siksi, että ruoka oli hyvää, en siksi, että minulla olisi ollut nälkä. Puolisoni totesi eräänä päivänä, että hän on huomannut, että syön nykyään pienempiä annoksia kuin hän, kun asia oli pitkään päinvastoin!! Mutta ei meillä lasketa tai tarkkailla.

Eräs tuttavani kysyi pari viikkoa sitten, kuinka paljon saan kaloreita vuorokaudessa. Oli pakko sanoa, että ei mitään aavistusta! En ole koskaan ollut kalorinlaskija enkä ole sitä nytkään. Ainoa, mitä alussa tarkkailin, oli tuon proteiinin riittävä saaminen, mutta nyt sekin on niin automaattista, ettei sitä tarvitse erikseen huomioida.

Syön sokeria, mutta useimmiten tietoisesti vain viikonloppuisin. Viime viikonloppuna landella söin vähän karkkia ja pullan. Kotiin harvoin ostamme vaaleaa vehnäleipää. Useimmiten syön ruispaloja, realia tai Lidlin kauraleipää. Huomasin, että lihaa syön aika vähän nykyään, toki leivän päällä välillä kalkkunaa tai metvurstia pari siivua. Ennen söimme kotona usein jauhelihaa, mutta viime aikoina emme näköjään juurikaan.

Nälkä ei ole ollut kertaakaan ja mietinkin, pysynkö nyt näissä syömisissä vai pitäisikö jostain vähentää. Kasviksia voisin lisätä. Olen myös yllättynyt, miten paljon syön nykyään hedelmiä, sillä oli pitkä aika, etten juuri niitä syönyt. Jos kova makeanhimo vaivaa, saatan syödä vaikka persikan tai kirsikoita. Auttaa!

Jonkun mielestä tahtini hoikistua on hidas, mutta tämä on juuri se tahti, joka sopii minulle. Useamman kerran jojoilleena ja nopeasti laihduttaneena en vain enää koskaan aio lähteä siihen rumbaan.

Olen nyt puolivälissä matkaani: 73 kg/173 cm. Tarkoitus on painaa vuoden vika päivä 63 kg, toki jos alan panostaa taas lihaskuntoon, niin silloin vaakaa on turha orjallisesti tuijottaa (jota en oikeastaan nytkään tee)

Kommentteja? Kiinnostaisi kuulla SINUN ruokatottumuksistasi! Matkaani voit seurata myös Instagramissa!

Lue myös:

Elämänmuutos etenee menestyksekkäästi

Elämänmuutos oli parasta, mitä saatoin antaa itselleni 40-vuotislahjaksi

Ensimmäinen maraton on mieletön kokemus!

Sen sijaan, että valitan, kiitän

Sen sijaan, että valitan, kiitän

Sen sijaan, että valitan, kiitän. Sen sijaan, että valittaisin säästä, kiitän valosta ja raikkaasta tuulesta, siitä, että kaatosateella löysin puun, jonka alla pysyä edes puolikuivana. Sen sijaan, että valitan työkiireistä, kiitän siitä, että työpanokseni on ollut kovin haluttu viimeisinä viikkoina. Eipä ole kuulkaa itsestäänselvyys sekään,