Kehu vieras päivässä – tai parikin

Kehu vieras päivässä – tai parikin. Kävimme eilen kesäretkellä Fiskarsissa. Ravintola Kuparipajan tarjoilija kehui kuopiolaiselta Pramealta ostamiani, kotimaassa valmistettuja korvakoruja. Vähän myöhemmin kuljeskelimme ees taas ja vastaan tullut tyttö sanoi, että hienot tatskat!

Turistina Fiskarsissa. En ollutkaan moneen vuoteen siellä käynyt.
Kuparipajan buffa oli hyvä. Graavilohi erityisesti oli ihanan pehmeää ja suli suussa!
Oli ihana kesäpäivä! Kerrankin lämmintä ja aurinkoista. Kiitos siitä maailmankaikkeus.

Molempia kiitin ja tuntui mukavalta. Tuli mieleen, että itsekin pitäisi harrastaa vielä enemmän kauniiden sanojen sanomista ja vieraiden ihmisten kehumista.

Kerran spårassa en saanut silmiäni irti vanhemman rouvan farkkulookista ja hänen kauniista, kukallisista Vans-tossuistaan. Kun olimme jäämässä pois, oli pakko avata suu. Kävimme nopean, mutta hauskan keskustelun.

Tänä kesänä Linnanmäellä törmäsin tyttöön, jolla oli aivan ihana hame. Törmäsin häneen vielä pari kertaa päivän aikana, mutta jotenkin alkoi ujostuttaa, enkä saanut sanottua hameesta, vaikka olisin halunnut. Alkuviikosta pyöräilin naisen ohi, jolla oli aivan upea takki. Meinasin huutaa hänen peräänsä, että mahtava takki, mutta sekin jäi vain ajatuksen tasolle.

Tutuille ja ystäville on helppo sanoa kohteliaisuuksia, mutta ventovieraille sanomisen harjoittelua itseni on jatkettava. Aionkin aloittaa sen heti tänään, sillä sillä saa hyvän mielen toiselle ja itsellekin. Toki välillä porukka hämmentyy ensin, mutta sen jälkeen usein ilahtuu.

Maailmassa ei ole koskaan liikaa kauniita sanoja tai vilpittömiä kehuja. Kehukampanjan voimme aloittaa nyt heti. Tiedän, että moni teistä on jo pitkään harrastanut tätä samaa, mutta oletko mukana?

Ihanaa, aurinkoista sunnuntaita!

Jenny

Seuraa Instagramissa

Seuraa Facebookissa

 

4 comments

  1. Mukana kampanjassa! Mulla on ihan sama, että usein ihailen kadulla ihmisten habitusta, vaatteita, koruja tai mitä vain, mutta harvemmin uskallan sitä ääneen sanoa, mikä on ihan tylsää. Tämän postauksen innoittamana yritän nyt rohkaista itseni, koska tuntuuhan se aivan tosi kivalta, kun joku random sattumalta kehuu :)

    1. Kiitos Maarit kommentistasi! Joskus se ujous iskee just itseekin, ja silloin tulee vain ajatelleeksi, eikä saa sanottua, vaikka siitä tulisi toiselle varmasti hyvä mieli. Itsekin jatkan harjoituksia :) Mukavaa alkanutta viikkoa sulle!

  2. Juurikin niin! On mukavaa ilahduttaa toisen päivää, siitä tulee itsellekin hyvä mieli :) Sitä paitsi, aito hyvä teko tai kehu, ei ole keneltäkään pois. Meidän mottomme onkin, että aina positiivisuuden kautta <3

    merikapteeninvaimo.blogspot.fi

    1. Kiitos kommentistasi Merikapteenin vaimo! Ja hieno motto teillä. Blogikin on kiinnostava, pitääkin tutustua oikein ajan kanssa. Mahtavaa alkanutta viikkoa :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *