Kuukausi: maaliskuu 2018

Viikko Berliinin puolikkaaseen, työmatkajuoksusuunnitelmia ja treenikuulumisia

Viikko Berliinin puolikkaaseen, työmatkajuoksusuunnitelmia ja treenikuulumisia

Viikon päästä sunnuntaina olen juoksemassa Berliinin puolimaratonia 30 000 muun ihmisen kanssa. Mukana menossa myös siskoni ja puolisoni, se on tosi hauskaa. Helmikuisen influenssan takia kisaan valmistautuminen on mennyt täysin toisin kuin olin kuvitellut, mutta näin on nyt ja näillä eväillä mennään. En ole vieläkään 

Kun on hyvä näin

Kun on hyvä näin

Kun on hyvä näin, ei tarkoita sitä, ettei ihmisellä olisi unelmia, toiveita tai asioita, joita hän haluaa arjessaan toteuttaa. Kun on hyvä näin -ajatus tarkoittaa enemmänkin sitä, että on oppinut hyväksymään elämää sellaisena kuin se vastaan tulee, on tyytyväinen arkeensa, mutta ottaa itse vastuuta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Tekee asioita, 

8 syytä, jotka saivat minut juoksemaan talvella

8 syytä, jotka saivat minut juoksemaan talvella

Mikä sai minut juoksemaan läpi talven tänä vuonna? Sitä mietin aamulla, kun taas vaihteeksi jäätävä viima viilsi kasvoja ja totesin, että auringosta huolimatta kevät ei koittanut tänäkään tiistaina. Illalla oli kyllä keväisempi ilma, ja ajattelinkin, että talvikamat saa pakata pian varastoon kesän ajaksi.

Oli kevät tai ei, niin hieno fakta on, että kulunut talvi oli pitkästä aikaa ensimmäinen jos ei vallan aivan ensimmäinen laatuaan, kun jatkoin juoksemista läpi talven, rännän, tuiskun, pakkasten ja viiltävän tuulen. Toki jouduin olemaan juoksematta kuukauden influenssan takia, enkä vieläkään tee treenejä, joissa hengästyisin kovaa.  Mutta ihan oikeasti voin onnitella itseäni, säätila vain harvoin estää juoksemisiani, jos olen kunnossa.

Toki se on se juoksun ilo, joka innostaa. Mutta aiemmin olen ollut talvijuoksun inhoaja. Mitäs sitä peittelemään. No, en ole enää.

8 syytä, jotka saivat minut juoksemaan talvella

Riittävä, mutta samalla sopiva vaatetus. Ei tästä kovin kauaa ole, kun vasta opin pukeutumaan lenkille oikein eli niin, ettei ole kylmä tai kuuma ja katsomaan lämpömittaria ennen ulos säntäämistä. Läpi talven noudatin tuota +10 asteen lisäämistä oikeaan IRL-lämpötilaan, ja omalla kohdallani se toimi hyvin.

Kovilla pakkasilla pukeuduin talvijuoksuhousuihin tai talvijuoksutrikoisiin, pitkiin sukkiin, merinovillaiseen pitkähihaiseen, mahdollisesti vielä lisäksi lyhythihaiseen ja Stadiumin alelaarista hankkimaani paksumpaan talvijuoksutakkiin. Ihmeen hyvin pärjäsin ohuilla juoksuhanskoilla ja pipo oli toki päässä, näillä keleillä se alkaa olla jo minunlaiselleni kuumakallelle liikaa. Ihan parhaat olivat ystäväni minulle neulomat villasäärystimet! En olisi pärjännyt ilman niitä kovemmilla pakkasilla, poluilla tai lumimyrskyssä, vaan lumi olisi varmasti tunkenut kenkiin ja akillesjänteenikin olisivat tykänneet huonoa.

Tykästyin myös erityisesti Craftilta testiin saamiini mustiin, ihonmyötäisiin talvijuoksutrikoisiin. Ne olivat superpehmeät ja jotenkin huomaamattomat: ne jalassa tuntui kuin ei olisi jalassa housuja ollut ollenkaan! Itse käytin niitä vielä –13 asteessa ja hyvin tarkenin.

Kuvassa juoksun ilo, Craftin ei housuja ollenkaan -fiiliksen talvijuoksutrikoot, SOCin talvijuoksutakki (alelaarista), ystävän neulomat villasukat, Salomonin juoksureppu ja Sarvat. Tuo päivä oli mieletön!!

Nastakengät nostivat juoksenteluni ihan uudelle tasolle ja ilman niitä en olisi uskaltanut poluillekaan. Sain Sarvalta testiin Sarva Xerot, jotka osoittautuivat todella pitäviksi ja mukaviksi nastakengiksi. Vaikka olin pärjännyt kesälenkkareilla tähän asti ja valikoinut talvisin reittejä jää-, lumi- ja hiekoitustilanteen mukaan, kun kerran pääsee juoksemaan nastoilla, ei niistä enää jatkossa todellakaan aio luopua! Uusi maailma avautuu, ei voi muuta sanoa. Nastat – vahvasti jatkoon.

Talvijuoksu – nastoilla vai ilman

Sarva meistä on rautaa!

Esport Arenan sisärata oli ihan huippu ja kävin siellä juoksemassa pitkiksiä kovimmilla pakkasilla. Ostin Esportiin heti kättelyssä 10 kerran kortin, joka maksoi 87 euroa (kertamaksu on 12 euroa). Kortin ainoa huono puoli on sen lyhyt voimassaoloaika eli 3 kuukautta.

Pisin sisäradalla juoksemani lenkki oli 26 kilometriä, mikä sujui kivasti satunnaisen juttuseuran ja musiikin siivittämänä. En ole juoksumattoihminen, enkä vain jaksa juoksumatolla varttia pidempään. Hallissa on sentään vaihtelua ja saatoin tarkkailla muita ihmisiä ja käynnissä olevia pelejä. Itse tykkään juosta Esportissa vain yläradalla, mutta jos siihen yhdistää alaradan, yhdelle kierrokselle tulee pituutta jo 800 metriä. Kortillani on muutama kerta vielä käyttämättä, joten jossain vaiheessa suuntaan halliin varmasti tekemään nopeita vetoja. Odotan jo innolla, että voin siirtää vetotreenini ulos Eläintarhan kentälle, jolla treenasin jo junnuna, kun harrastin yleisurheilua HKV:ssä.

Meikäläinen on eräässä treenilehdessä tässä lähiaikoina. Tässä pällistelen Esport Arenalla vain kuvauksissa, vielä en ollut juoksukunnossa.

Juoksuohjelmalla oli myös suuri merkitys siinä, että juoksemaan tulee lähdettyä millä tahansa kelillä. Kauhein ilma oli lumimyrskypäivänä, jolloin kympin lenkissä tuntui kestävän iäisyys ja välillä kahlasin polvia myöten lumessa. Mutta se, mikä lukee juoksuohjelmassa, se tehdään, jos ollaan terveitä. Odotan jo innolla, että pääsen kovempien treenien pariin influenssan jälkeen. On varmaan aika muikeaa juosta kilsan vetoja ja nopeita mäkispurtteja. Yhteistyöni Vauhtisammakon kanssa jatkuu, ja heiltä olen saanut tämän uusimmankin juoksuohjelman. Vauhtisammakolla alkavat muuten nyt uudet ryhmät piakkoin, esimerkiksi aloittelijoille Turussa.

Juoksuvalmentajani Anni, suuri idolini.

Yhteislenkit ovat tulleet meikäläisen elämään jäädäkseen ja niitä järjestän myös Juoksujalka vipattaa -blogin Merituulin kanssa. Minusta on vain aivan mahtavaa saada juosta sekä vasta juoksua aloittelevien että jo konkarien kanssa. Toki välillä on ihanaa juosta yksinkin, mutta kyllä vain kilometrit kertyvät helposti, kun mukana on saman henkistä seuraa, jonka kanssa voi jaaritella vaikka juoksuliiveistä, tulevista kisoista tai mistä tahansa. Seuraava juoksua ja kävelyä yhdistävä aloittelijoiden yhteislenkki on torstaina 12.4. ja starttaamme Forumin Stadiumilta. Tervetuloa!

Kuva joltain yhteislenkiltämme. Seurassa juokseminen on huippua!

Juoksureppu oli ihan paras ostos, vaikka sen hinta (119 e) vähän kirpaisikin. Tilasin Salomonin liivin talvella Varuste.netistä ja erityisen kätevä se on polkulenkeillä, mutta myös pitkiksillä, joilla mukana täytyy jo olla juomaa ja evästä. Vielä viime vuonna saatoin juosta 25 kilsan lenkin ilman vettä, mutta nykyään pidän pitkiksillä juomaa ja energiaa aina mukana. Jaksaa niin paljon paremmin! Eikä tule tilannetta, kuten alkutalvesta, kun olin niin janoinen, että olisin voinut syödä lunta, hahaha. Viimeisellä pitkiksellä kaupungissa huomasin, että liivi kerää katseita. Väliäkös tuolla. On se hemmetin hienokin. Suosittelen lämpimästi Salomonin S-Lab Adv Skin 5 Set -liiviä. Se on tehnyt juoksuistani niin paljon miellyttävämpiä.

Kyllä juoksureppu on juoksevan naisen paras ystävä! Parempi kuin timantit.

Suunnitelmallisuus liittyy oikeasti juoksuohjelmaani, mutta voihan olla juoksuohjelma, vaikka ei olisikaan suunnitelmallinen. Jo edellisen viikon sunnuntaina mietin sitä, miten seuraavaan viikkoon seuraavan viikon juoksuni (normisti 4 treeniä) ja muut harkat (jatkossa 2-3 joogaa ja lihaskuntotreeniä) sijoitan. Jos en ole suunnitelmallinen ja alan arpoa, että jaaha, milloin sitä juoksisi vedot tai pitkiksen, voi huomaamatta arpoa loppuviikkoon asti. Kun se on kalenterissa, se tapahtuu, onkin lempilauseeni.

Tavoitteet motivoivat ja niitä piisaakin riittävästi. 8.4. olen Berliinin puolikkaalla, 21.4. Fuck Cancer Runissa (tule juoksemaan hyvän asian puolesta!). Toukokuussa ohjelmassa on puolikas eli Tukholman maratonin viimeistelylenkki 19.5. Helsingissä. Ehkä Naisten Kymppi, koska se on hauska tapahtuma! Tukholman maraton on 2.6. jonka jälkeen saan alkaa valmistautua ekaan ultramatkaani.

Saa nähdä, kuinka muikkelin käy, jos en pian pääse juoksemaan enemmän. Heinäkuussa sitten toivun ultramatkasta ja treenailen mökillä polkujuoksua. Elokuun alussa kutsuu ainakin PNM Trail, jonne tulen pian arpomaan pari osallistumista, pysy linjoilla!

Että näin. Mites sulla (talvi)juoksu? Entä muut treenit?

Jenny

Suunnon testissä olevasta kellosta on tulossa postaus. Pysy linjoilla!
Hyvään arkeen kuuluvat sanat hei ja kiitos

Hyvään arkeen kuuluvat sanat hei ja kiitos

Hyvään arkeen kuuluvat sanat hei ja kiitos. Jonotin tänään keskustakahvilassa, että saisin ostettua lounassalaatin mukaani. Jono oli pitkä ja kiinnitin huomiota asiaan, joka toistui asiakkaiden keskuudessa monta kertaa: myyjä tervehti iloisesti hymyillen aina jonossa seuraavana ollutta henkilöä: hei, mitä saisi olla? Ja mitä sanoo asiakas?: Yks 

Se, mihin keho pystyy, on ulkonäköä tärkeämpää

Se, mihin keho pystyy, on ulkonäköä tärkeämpää

Kun minua kysyttiin malliksi erään perinteikkään suomalaisyrityksen videoon ja kuviin, innostuin heti. Kun myöhemmin katselin minulle lähetettyjä preferenssikuvia siitä, millaista fiilistä otoksiin ollaan hakemassa, ihailin inspiroivaa ja kaunista tunnelmaa. Samalla toki ymmärsin sen, että itsestäni ei prefekuvien mallin näköistä saa tekemälläkään, mutta se ei häirinnyt minua. Sen sijaan 

Jokaisen juoksijan kannattaisi saada edes joskus palautetta juoksutekniikastaan

Jokaisen juoksijan kannattaisi saada edes joskus palautetta juoksutekniikastaan

Aargh, ei ole kuulkaas juokseminen helppoa! Tänään teki mieli paiskata lenkkari seinään ja lakata juoksemasta. Onneksi paikalla olivat maailman kivoimmat ja kannustavimmat Vauhtisammakko-valmentajat Anni ja Mikko, joten tuo lenkkarin viskominen jäi vain tyhmäksi ajatukseksi. Jokaisen juoksijan kannattaisi edes joskus saada palautetta juoksutekniikastaan. Sillä voi olla juoksuun iso merkitys.

Mutta tuollainen mä en osaa mitään -fiilis tuli tänään Vauhtisammakon juoksutekniikkakuvauksissa. Kipitimme Esportin sisäradalla, juoksuamme videoitiin ja saimme juoksusta palautetta ja tekniikkaamme korjattiin. Juoksuasentoni ja -tekniikkani ovat korjaantuneet jo paljon viimeisen vuoden kuluessa, mutta aina vain löytyy säädettävää! Askel oli turhan pitkä, kosketus maahan tapahtui liikaa päkiän ulkosyrjällä, vasen nilkka lompsui ja jalka haki kehon takana outoa turhaa mutkaa, hartiat olivat eri paria ja rintaranka kireä kuin viulunkieli lonkankoukistajista puhumattakaan. Onneksi juoksuasennosta löytyi myös hyvää ja pelkästään 45 minuutin aikana tapahtui massiivista eteenpäin menemistä ja positiivista kehitystä.

Onnistuin korjaamaan paljon asioita lyhyessä ajassa.

En ollut kuvitellut ollenkaan, että juoksutekniikkani olisi täydellinen (jos sellaista voi aina ollakaan). Minusta on otettu paljon juoksukuvia, joita olen myös itse oppinut analysoimaan tässä matkan varrella. Suosittelenkin kuvien ja videon ottamista aika ajoin jokaiselle, joka juoksee edes semitosissaan, koska jos suurin piirtein ymmärtää juoksutekniikan perusteita, niin kuvamateriaalista huomaa usein niitä omia suurimpia puutteita. Ja kun niitä karsii, voi säästyä esimerkiksi erilaisilta rasitusvammoilta, juoksu voi nopeutua ja muuttua helpommaksi.

Olin itsekin pistänyt merkille esimerkiksi sen, että vasen jalkani tekee pientä mutkaa kehoni takana ja esimerkiksi lantion asentoa olen pyrkinyt korjailemaan tässä matkan varrella. Juoksuasento pysyikin tänään kohtuullisen hyvänä. Tuo jalan vispaus kehon takana saatiin poistettua kokonaan. Myös askelkontakti maahan alkoi tulla enemmän lantion alle ja isovarpaan sekä sen viereisen varpaan päälle eikä enää niin voimakkaasti päkiän ulkosivulle kuin aiemmin.

Oli todella hyödyllistä nähdä omaa juoksua videolta. Itse tarkkailen juostessani paljon myös muita juoksijoita, koska siitä oppii itsekin ja tottahan on, että tuolla näkee monenlaista menijää ja moni voisi hyötyä ihan lyhyestäkin palautteesta. Jos omaa juoksua ei näe mistään, on vaikea alkaa korjata virheitä, joista voi olla haittaa, koska ei niitä vain tiedosta.

Tämä päivä oli siis hyvin hyödyllinen ja uskon, että jatkossa juokseminen on taloudellisempaa, tehokkaampaa eikä energiaa kulu säätämiseen, vaan etenemiseen. Vaikka välillä on vain ihanaa juosta eikä sen tarkemmin miettiä kropan asentoa, välillä on myös hyvä keskittyä siihen, miten ne koivet maahan osuvat, miten jaksaa kannatella kehoa, missä kädet ovat, entä katse.

Ja vaikka tänään ensimmäinen fiilis oli se, että hitto, miten voi olla näin vaikeaa, niin onneksi jostain nousi sisu, että perkele, opetellaan nyt sitten juoksemaan paremmin kuin koskaan aiemmin. Kävin vielä tekniikkaopastuksen jälkeen yläkerrassa juoksemassa viitisen kilometriä ja yritin tarkkailla asentoani ja kerrata mielessäni äsken oppimaani.

Mikko tarkkailee, Anni neuvoo ja mösjöö kuuntelee.

Tämä oli kolmas treenini influenssan jälkeen ja pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että pääsen taas normitreeneihin kiinni. Tässä ei siis auta muu kuin juosta lisää ja juosta paljon, koska uskon yhä, että juoksemaan oppii juoksemalla. Ja sillä on toki merkitystä, että on joku, joka opettaa korjaamaan asentoa ja antaa juoksusta palautetta edes silloin tällöin.

Kehonhuolto on nyt myös toinen, johon on panostettava. Vaikka venytteleminen, foamrollerilla rullailu ja jooga olivat vielä hiljattain mallikkaasti mukana kuvioissa, niin kiireen ja sairastelujen myötä ne ovat jääneet hunningolle. Sanoinkin puolisolleni (joka oli ensimmäistä kertaa koskaan saamassa palautetta juoksemisestaan) että miten sitä ehtii enää töissä käydä, kun pitää juosta, huoltaa kehoa ja vielä olisi hyvä treenata myös lihaskuntoa, jotta jaksaa juosta!

Ei muuta kuin uuteen nousuun ja oppimaan lisää juoksemisesta! Mitä enemmän tätä päivää ja saamiani vinkkejä ajattelen, sitä enemmän alan olla turhautumisen sijaan innoissani. Koska toisaalta se, että voi oppia niin paljon lisää ja kehittyä hurjasti paremmaksi, pitää kyllä juoksumotivaation korkealla. Tästä lähdetään siis nöyränä ja ahkerana kohti parempaa juoksutekniikkaa, pidempiä matkoja, kovempia aikoja mutta juoksun iloa vaalien, koska #löparglädje on hommassa parasta.

En voinut olla tänään(kään) miettimättä sitä, miten hienoa on se, että voin juosta. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys ja ymmärrän arvostaa sitä jokainen kerta enemmän, kun olen juoksemassa.

Muita juoksijoita linjoilla? Miten teidän reenit kulkevat?

Jenny

Tule Instagramiin!

Kalevalainen jäsenkorjaus palauttaa juoksijaa treeneistä

Ehdolla IBA2018-kisassa! Saa äänestää!

 

 

 

Näen sen, kun uskon siihen, mutta joskus elämä yllättää

Näen sen, kun uskon siihen, mutta joskus elämä yllättää

Tämän vuoden mottonihan kuuluu, että näen sen, kun uskon siihen, mutta joskus elämä yllättää ja tällä viikolla minut yllätettiin tavalla, jota en rehellisesti sanottuna ollut oikeasti osannut kuvitellakaan. Eilen nimittäin julkistettiin tämän vuoden Inspiration Blog Awards -ehdokkaat ja niinpä vain silmien hieraisun jälkeen oli uskottava, 

Kalevalainen jäsenkorjaus palauttaa juoksijaa treeneistä ja hoitaa toimistotyöläisen kireyksiä

Kalevalainen jäsenkorjaus palauttaa juoksijaa treeneistä ja hoitaa toimistotyöläisen kireyksiä

Soitetaanko siellä kansanlauluja? Niksautellaanko siellä nikamia samalla kun joku polkkaa hoitopöydän ympärillä? Kyselivät muutamat vitsikkäät ystävät, kun kerroin meneväni testaamaan kalevalaista jäsenkorjausta. Rehellisesti sanottuna en itsekään tiennyt tarkalleen, mihin olin matkalla, sillä netistä löytyy aiheesta aika hintsusti tietoa. Sen olin kuullut, että kalevalaisessa jäsenkorjauksessa käydään 

Liikunta influenssan jälkeen

Liikunta influenssan jälkeen

Jokunen vuosi sitten olin kuusi viikkoa flunssassa, koska kävin vähän väliä ohjaamassa jonkun ryhmäliikuntatunnin, koska en jaksanut hakea jälleen kerran lääkäriltä sairaustodistusta tai koska luulin olevani tarpeeksi terve. Jälkikäteen ajatellen koko tuo touhuni oli todella typerää, ja vaikka silloin kyse oli vain nuhasta ja kröhästä, olisi järkevää ollut levätä tauti pois kerralla. Lopulta koko keissi huipentui nielutulehdukseen, ja kurkkuni oli 10 päivää niin kipeä, että hyvä kun pystyin syömään tai juomaan mitään. Sain tuoksi ajaksi lopulta sairauslomaa ja toivuin kuntoon.

Mutta hei, tuollaista tarpeeksi terve, jotta voi liikkua -käsitettä ei ole olemassakaan. Joko sitä on sairas tai sitten terve. Ja jos terveydentila on vielä epäselvä, missään nimessä ei kannata liikkua. Tuolloin eräs kollegani totesikin jotakuinkin näin, että jos joudut miettimään, oletko ohjauskunnossa ja pystytkö urheilemaan, et ole ohjauskunnossa etkä voi urheilla.

Ja niinhän se on. Kyllä sen vain tuntee, kun keho on terve ja kun voi urheilla. Jos joutuu pohtimaan, onko tarpeeksi terve ja voiko treenata, ei voi.

Taas maistuu, terveellinen ruoka. Kipeänä huonoon kuntoon menee siksikin, ettei pysty syömään.

Onneksi tuolloin tervehdyin tuosta taudista ja sittemmin elämänmuutokseni myötä sairastelu on jäänyt vähemmälle. Koen, että terveellisempi syöminen, normaalipaino, parempi nukkuminen, säännöllinen ja ennen kaikkea järkevä liikunta, peruskunnon parantaminen sekä olematon alkoholinkäyttö ovat vaikuttaneet perusterveyteeni positiivisesti.

Kun kuitenkin kolme viikkoa sitten sairastuin kuumeettomaan influenssa B:hen, veti se minut viikoksi todella heikkoon happeen ja sängyn pohjalle. 7 päivän aikana en liikkunut sängystä mihinkään muualle kuin vessaan, jääkaapille tai aamulla viemään kuopustani kouluun ratikalla. Lapsi ei vielä kulje yksin kouluun ja puoliso lähtee töihin kuuden jälkeen, joten vaihtoehtoja ei ollut.

Oloni oli kuumeettomuudesta huolimatta niin karmea, että edellisviikon puolimaratonit ja muut hikitreenit tuntuivat vain haalealta, vähän jopa uskomattomalta muistolta. Silloin sairasvuoteella päätin, että annan itselleni rauhan toipua ja aloitan liikkumisen todella iisisti, sitten joskus. Lupasin itselleni, että alan liikkua vasta sitten, kun en joudu miettimään, olenko terve vai en ja voinko liikkua vai en. Olin tehnyt tuon päätöksen jo ennen kuin minulle kerrottiin lukuisia tarinoita kumminkaimoista, jotka olivat kuolleet kolme-nelikymppisenä sydänlihastulehdukseen tai saaneet keuhkokuumeen ja joutuneet olemaan juoksematta vuoden. Arvostan huolenpitoa suuresti, ja tiedän, että näillä tarinoilla haluttiin minulle vain hyvää, mutta kun itse makasi peittojen alla, ei kauhutarinoiden kuuleminen tai lukeminen viesteistä välttämättä parantanut oloa. Mutta silti, tähän iso sydän!

Influenssan vaikutuksen kehoon huomasi siitäkin, että kun viikon sängyssä makaamisen jälkeen palasin siistiin sisähommaani eli toimistotöihin, olin ensimmäiset pari päivää työpäivän jälkeen ihan loppu ja kaaduin sohvalle illaksi. Vaikka siis olin kulkenut työmatkat julkisilla ja istunut koko päivän ja liikuttanut itseäni mahdollisimman vähän.

Sain influenssan loppuvaiheessa myös nielutulehduksen ja yskä alkaa olla vasta nyt ohi. Muuten olo on jo jaksavainen ja terve, mutta kerrankin voin onnitella itseäni siitä, että en ole suin päin rynnännyt treenaamaan, hengästymään ja hikoilemaan. Vaikka olo tuntuu terveeltä, voin kuvitella, että elimistöni vielä tekee töitä toipumisen eteen. Kovasta taudista kestää toipua kuitenkin vähintään yhtä kauan, kun tautia on sairastanutkin. Eikä liikunnattomista lisäpäivistä varmaan haittaa ole.

Eilen aloitin paluun treenien pariin: kävelemällä. Kyllä, kävelemällä.

Aamulla kävelin neljä kilometriä töihin ja illalla saman määrän. Tarkkailin sykettäni, joka pysyi hyvin peruskestävyysalueen alarajoilla. Kävelin suhteellisen reipasta vauhtia, mutta en ollut hengästynyt eikä hengittäminen tuntunut enää pahalta. Influenssassa pelkästään hengittäminen oli vaikeaa jo kuivan yskänkin takia. Tuntui siltä, että vaikka hengitti, ei happi kulkenut normaalilla tavalla.

Myös tänään kävelin koululta töihin ja kävelyllä jatkan vielä ainakin pari päivää. Suunnittelen kävelyn ja juoksun yhdistämisen kokeilua torstaina, mutta se riippuu ihan siitä, jatkuuko tämä myönteinen hyvän olon suunta. Jos yhtään alkaa tulla liikaa rasituksen tunnetta, niin sitten on vain himmattava. Berliinin puolimaraton on 9.4. ja toivon silloin olevani sellaisessa juoksukunnossa, että juoksen 21,1 kilometriä alle kahden tunnin. Jos en ole sellaisessa kunnossa, niin sitten sille ei voi mitään ja otan matkan rauhallisena pitkänä lenkkinä.

Moni tuntuu aloittavan kovat treenit semipuolikuntoisina. Ymmärrän sen fiiliksen täysin, että ei malteta enää huilia, mutta rakkaat sporttaajat, terveydellä ei ole leikkimistä.

Oletko ollut sairaana? Miten treenien pariin palaaminen on sujunut sairastelujen jälkeen?

Jenny

Tervetuloa Instagramiin!

Esteet ovat usein vain omassa päässä

Esteet ovat usein vain omassa päässä

Kävin eilen luennoimassa Naantalissa Supertreeneissä elämänmuutoksesta ja painonhallinnasta ja porukkaa oli kivasti paikalla, vaikka moni oli jo jumpannut pitkän päivän ja varmasti turnauskestävyys alkoi olla tilaisuuden loppua kohden koetuksella. 45 minuutin luentoni jälkeen oma oloni sen sijaan oli ihan uskomattoman energisoitunut ja täynnä virtaa, mikä