Hyvä elämä

Se, mihin keho pystyy, on ulkonäköä tärkeämpää

Kun minua kysyttiin malliksi erään perinteikkään suomalaisyrityksen videoon ja kuviin, innostuin heti. Kun myöhemmin katselin minulle lähetettyjä preferenssikuvia siitä, millaista fiilistä otoksiin ollaan hakemassa, ihailin inspiroivaa ja kaunista tunnelmaa. Samalla toki ymmärsin sen, että itsestäni ei prefekuvien mallin näköistä saa tekemälläkään, mutta se ei häirinnyt minua. Sen sijaan fiilistelin innoissani sitä, että kohta minustakin otettaisiin yhtä raikasta matskua.

Sen sijaan, että olisin alkanut verrata itseäni ilmeisesti ammattimalliin ja ahdistunut ulkomuodostani tai kehoni epäkohdista, ymmärsin kelpaavani paitsi kyseisen yrityksen videojulkaisuun ja kuviin, ennen kaikkea myös itselleni tällaisena kuin olen nyt. Tietenkään en ollut osannut nähdä itseäni mainosvideossa, mutta yhtä kaikki suostuminen pyyntöön ja sen herättämät myönteiset ajatukset itsestäni vahvistivat sitä, että oikeasti minulla on hyvä olla tässä ja nyt myös fyysisesti ja kehollisesti.

Kuva: Timo Turkka

Jos olisin ollut epävarma ulkomuodostani ja siitä, miltä mahdan näyttää, luultavasti koko homma olisi tyssännyt siihen. Samalla harmittelin, miten monia asioita on tullutkaan torpattua aikoinaan siksi, että olen kärsinyt jostain ulkomuotooni liittyvästä epävarmuudesta. Että olen kuvitellut olevan liian sitä ja tätä, olen luullut, etten kelpaa ja ennen kaikkea en ole kelvannut itselleni, mikä on noista kolmesta se surullisin vaihtoehto. Toivottavasti ei kuulosta tutulta, vaikka ehkä kuulostaakin!

Lueskelin vanhoja blogipostauksiani siitä, mitä olen kirjoittanut kehostani ja itseni hyväksymisestä sellaisena kuin olen. En tiedä, onko myös ikä (40) tehnyt tehtävänsä, sillä vaikka tällä hetkellä olen vielä joidenkin kilojen päässä omasta aikuisikäni sporttisesta normaalipainosta, paino kiinnostaa minua nykyään sen verran, että astahdan vaa’alle ehkä kerran kuussa. Painonpudotuksen jälkeen löysää on yhä esimerkiksi keskivartalossa, mutta silläkään ei ole tuon taivaallista merkitystä. En tiedä, saanko koskaan enää sellaista ampiaisvyötäröä kuin joskus ennen, mutta sen tiedän, ettei ainakaan tyytyväisyyteni, onnellisuuteni tai rohkeuteni ole kiinni niistä kummastakaan, ei kiloista eikä ampiaisvyötäröstä. Sitä paitsi vyötäröllä roikkuva ylimääräinen on mahdollista halutessaan kadottaa korkeavyötäröisiin treenitrikoihin tai väljän villapuseron alle. Korostan sanaa halutessaan! Aina ei edes huvita, jaksa tai kiinnosta.

Vaikka elämme hyvin ulkonäkökeskeisessä maailmassa, voi sielläkin löytää paikkansa ja saada rauhan, ilman että tarvitsee enää stressata saati vertailla itseään jatkuvasti muihin. Paljon puhutaan kehopositiivisuudesta, mikä on hyvä asia. Itse näen sen niin, että kehopositiivisesti ajatteleva ihminen hyväksyy itsensä, mutta jos hän haluaa muuttaa itsessään jotain, hän tekee sen (ilman itseinhoa). Se, että hyväksyy itsensä, ei tarkoita, että jämähtää paikalleen loppuelämäksi. Se tarkoittaa sitä, että on sujut nykyhetken kanssa, mutta jos haluaa jotain muuta, on valmis tekemään töitä sen eteen.

Itsetunnolla on varmasti tekemistä myös tuolla rauhan löytämisellä itsensä ja kroppansa kanssa, mutta nykyään itselleni on paljon tärkeämpää se, mihin kehoni pystyy kuin miltä se näyttää. Ollessani 1,5 vuotta sitten melkein 20 kiloa nykyistä painavampi, en silloinkaan inhonnut itseäni tai vihannut ylimääräisiä kiloja. Enää. Mutta siinä vaiheessa olinkin kulkenut pitkän tien itseni hyväksymiseen, joka kulki kyllä pääkopan kautta kroppaani. En todellakaan aina ole ollut yhtä kypsä kehoani kohtaan kuin nykyään, mutta elämänmuutokseni alussa olin sitä jo. Toki ymmärsin sen, että pienikin ylipaino voi olla terveysriski ja ennen kaikkea halusin takaisin sen energisyyden, joka minulla oli aiemmin ollut, osittain varmasti normaalipainonkin ansiosta. Uskon siihen, että kohdallani painonpudotus onnistui siksi, koska en rankaissut itseäni, tai puhunut itselleni negatiivisesti, vaan olin tyytyväinen itseeni myös sen parinkymmenen liikakilon kanssa.

Olenkin onnellinen siitä, että olen oppinut arvostamaan kehoani ja sen sijaan, että pohtisin kovin paljon sitä, miltä näytän, pohdin sitä, mihin minusta ja kropastani on. Arvostan suuresti kehoni toimintakykyä arkisissa asioissa, mutta arvostan suuresti myös kroppani jaksamista urheillessa. Vaikka tällä hetkellä en ole enää puoliksikaan niin voimakas kuin aktiivisena liikunnanohjaaja-aikanani, en todellakaan pidä itsestäänselvyytenä esimerkiksi sitä, että jaksan juosta vaikkapa 30 kilometriä rauhallisesti tai viisi kilometriä nopeasti. On myös mahtava nähdä se, miten se entinen voima alkaa palautua kehoon, kun vain harjoittelee. Keho kyllä muistaa!

Vaikka kaikki eivät pysty vaikka juuri juoksemaan, useimmat pystyvät kuitenkin johonkin liikunnalliseen. Sen sijaan, että ajattelee, että pitää raahautua salille, lenkille, sulkapalloilemaan tai uimaan, pitäisi ajatella, että saa mennäSen sijaan, että kiroaa kroppaansa ja puristelee selluliittejaan tai läskejään, kannattaa olla kiitollinen siitä, mitä oma keho on pystynyt elämässä tekemään ja mitä se pystyy yhä tekemään.

Kerron lisää, kunhan pätkä ja kuvat on filmattu!

Mitä sulle kuuluu?

Jenny

*Instagramissa*

12 thoughts on “Se, mihin keho pystyy, on ulkonäköä tärkeämpää

  1. Ihana kirjoitus! Ja niin täyttä asiaa. Itse olen vasta viime vuosina (nyt 35 vuotta) alkanut todella hyväksyä itseni ja rakastaa kehoani, vaikka minullakin on painoa reilut 20 kiloa enemmän kuin nuorena eikä todellakaan suurin osa lihasta. :D Olen koko ajan matkalla kohti terveellisempää elämäntapaa mutta juurikin se terveys ja oma olo on se asia, joka projektia johtaa.

    Tulevana opettajana olen pohtinut, että haluaisin opettaa oppilaani liikuntatunneilla rakastamaan omaa kehoaan ja nimenomaan sitä, mihin kaikkeen hienoon keho pystyy. Olisin syvästi onnellinen, jos saisin tartutettua oppilaisiini kunnioittavan ja rakastavan asenteen vartaloaan kohtaan, vaikka tietty epävarmuus taitaa väistämättä kuulua kasvuprosessiin.

    Ja kiitos vielä näin yleisesti sun blogista. Se on toiminut mulle yhdessä Anna Saivosalmen blogin kanssa suurena inspiraation lähteenä tässä hiljalleen tapahtuvassa elämänmuutoksessa! :)

    1. Kiitos Taru kommentistasi! Ihanasti sanottu, että terveys ja oma olo ovat projektinjohtajia :) Hieno oivallus.
      Oi, olispa ollut sunlainen liikkaope silloin, kun itse olin koulussa! Ja niin hienoa, että haluat tulevaisuudessa sitten opettaa lapsia ja nuoria rakastamaan kehojaan. Se ON tosi tärkeää työtä, vaikka kuten sanoit, varmasti suurimmalla osalla on epävarmuuksia, jotka kuuluvat kasvuprosessiin. Silti niitäkin voi aina lieventää.
      Kiitos sulle kauniista sanoistasi. Anna on yks munkin lemppari, josta ammennan inspistä. Ja tietenkin teidän kommenteista!
      Aurinkoa alkaneeseen viikkoon :)

  2. Juuri näin. Kehopositiivisuus halutaan välillä ymmärtää niiiiiin väärin. Tottakai terveuskäyttäytymistään saa ja kannattaa muuttaa, mutta ei kiloja tuijottaen ja itseään inhoten. Mahdollinen hoikistuminen tulee sivutuotteena, mutta päämääräksi kannattaa todella valita kilojen sijaan vaikkapa hyvä olo / parempi jaksaminen. Juuri tällä viikolla uutisoitiin kaverini/ kollegani tutkimuksen tuloksia, jossa pääviesti oli, että ”Laihduttaminen ei välttämättä aina autakaan painonhallinnassa, vaan voi tuoreen väitöstutkimuksen mukaan jopa lisätä lihomisen riskiä.”.

    Mä olen painanut suunnilleen saman verran aikakin 10 vuotta. Silti suhtautuminen omaan kroppaan on muuttunut tosi paljon näiden vuosien aikana. Teini-ikäisenä ja varhaisaikuisuussa koin aina olevani liian iso. Nykyään taas olen 95 % varsin tyytyväinen ja välillä jopa ylpeä siitä, mihin kaikkeen kroppani pystyykään 😊

    Hyvää viikonloppua Jenny!

    1. Kiitos Niina kommentistasi!
      Juuri näin, olen tismalleen samoilla linjoilla.
      Mä luinkin tuosta sun kaverin tutkimuksesta ja olen vastaaviin tuloksiin törmännyt myös aiemmin ja varmasti ihan totta, ainakin jos laihduttaa jollain kitudieeteillä. Aika selvää, ettei sellaista elämäntapaa kukaan pysty ylläpitämään, koska se ei ole luonnollista eikä tervettä.
      Mä en tiedä mikä mua vaivaa, mutta vaikka mullakin vielä roikkuu siellä ja täällä tavaraa, jotka vois olla poiskin, niin se ei haittaa mua :D Kun tiedän kuitenkin sen, että kun teen niin kuin nytkin teen eli syön säännöllisesti, terveellisesti ja hyvin ja liikun, niin tässä painossa pysyn, korkeintaan se hitusen vielä tulee alaspäin.
      Eli varmasti myös iällä on tekemistä sen kanssa, että itsensä on helppo tai helpompi hyväksyä.
      Kivaa alkanutta viikkoa!

  3. On kaunis tuo sun takki, väri niin ihana. Juoksemista olen kokeillut ja välillä siihen on on off-suhde. Toisaalta mieli halajaa sen harrastuksen uudelleen aloittamiseen, kun tänä talvena hiihto jäi vähemmälle jostain kumman syystä. Tuo mallihomma sopii sulle hyvin!

    1. Kiitos Aikku kommentistasi!
      Itselläkin on ollut aikoja, kun juoksun suhteen on ollut on/off-suhde. Olin jo luovuttamassa, mutta sitten se vei mukanaan. Hiihto on myös laji, jota ajattelin ensi talvena alkaa lämmitellä. Hiihdin teini-ikäiseksi asti paljon, mutta sen jälkeen olen kokeillut hiihtoa vain kerran, 20 vuoden tauon jälkeen. Ihaninta on molemmissa, kun saa liikkua ulkona.
      Kivaa viikonloppua sinulle!

  4. Mahtavalta kuulostaa, sovit ihan varmasti Kalevala Korun malliksi. Hieno yritys, upeita koruja ja tykkään siitä, miten ne pysyvät ajan tasalla, vaikka tuote hyvin perinteinen ja lähes jopa ”vanhanaikainen” onkin. Melkein kaikilta meiltä varmaan löytyy jotain heidän korujaan pöytälaatikosta, vaikka niitä ei päivittäin käyttäisikään. Mielenkiinnolla jään odottamaan kuvia!

    Ja taas kerran, muutenkin mahtava teksti. Mä NIIIIIIIIIIIIIIIIIIN toistan itseäni joka kerta täällä kommenttipuolella, mutta kun sä vaan inspiroit ja innostat joka kerta. Mä kyllä ihan älyttömästä odotan sitä sun kirjaa :)

    Hei, ihanaa viikonloppua sulle Jenny <3

    1. Kiitos Emma!
      Tämä keissi, jossa olin mallina, onkin taas iso harppaus sinne modernimpaan suuntaan. Kerron lisää, kun asia on ajankohtainen.
      Mäkin tykkään kalevalakoruista, ja jokusen olen saanut lahjaksikin. Mun mielestä on hienoa, että kaikki korut tehdään vieläpä käsityönä ja Suomessa.

      Sä oot niin ihana! Kiitos kauniista sanoistasi! Mä lupaan sulle kirjan signeerauksella heti tammikuussa :D
      Toivotan kaunista viikonloppua <3

  5. Oi tuo mallihomma. Sä oot oikeesti niin kuvauksellinen ja ihan mahtavan energinen.

    Kun kirjoitit että hyväksyit kroppasi myös ylipainoisena on varmasti juuri se salaisuus minkä avulla olet nyt sellainen kuin olet ja pystyt olemaan tyytyväinen itseesi nimenomaan noiden vahvuuksien kautta eli mihin sun kroppa tähtää.

    Itsekin suurin osa mun positiivisesta ajattelusta kehoani kohtaan on nimenomaan siinä mitä kykenen tekemään. Mutta samalla myös koen että musta on hienoa tehdä itselleni vartaloa(muhkurat,arvet ja sellu ja eripari tissit kyllä saa olla) joka kuvastaa myös sisäistä oloa. Vaikea selittää. Lyhyesti ehkä että haluan muokata kroppani siihen miltä mun sisällä tuntuu. Vahvalta. Tokikaan negatiivisesti en kehostani ajattele enää koskaan.

    Mä olin kiloineni tosi negatiivinen itselleni ja suurin syy kyllä oli se paha olo kun ei jaksanut mitään,mutta kyllä se kehopositiivisuusajattelu on vaatinut töitä ja aika vasta totesin ystävälle että vieläkin välillä se lihavan ihmisen identiteetti yrittää kurkkia olan takaa.

    Ihanaa viikonloppua Jenny <3

    M/Äiti jumppaa-blogi

    1. Kiitos kommentista Äiti jumppaa!

      Joo, sitä mäkin oon miettinyt, että näiden jojovuosien jälkeen kun aloin pitää itsestäni, niin alkoi tapahtua muutostakin. Silloin kun olin tosi hoikka, en ollut mitenkään erityisen tyytyväinen itseeni, vaan kriittisempi kuin pulleampana.
      Ja ymmärrän kyllä täysin sun pointin. Ei mua haittaa ollenkaan se sporttinen ulkonäkö, joka tulee liikunnasta ja saahan sitä tehdä ns. tekemälläkin ja tajuan hyvin ton, että kun tuntuu vahvalta, haluaa näyttää vahvalta. E
      n vain jaksa stressata tässä matkalla sitä, miltä näytän. Jotenkin ymmärrän sen, että miksi miettiä jotain vatsamakkaraa, kai ne sitten katoavat tai jos eivät katoa, ei niitä siltikään kannata miettiä :D Ihana, että säkin oot sinut itsesi kanssa! Se on tärkeää.

      Mä mietin tässä, että milloin olisin ollut ahdistunut itseeni, niin kyllä se meni aika pitkälle useamman vuoden taakse. Oltiin lähdössä juhliin ja juhlien aamulla tajusin, että mikään, mitä olin ajatellut laittaa päälle, ei mahtunut mulle. Siinä paniikissa sitten tuli purettua omaa pahaa mieltä ja oloa perheeseen, mikä ei tietty ollut reilua. Mutta toi on viimeisin keissi ja sen jälkeen jotenkin asiat alkoivat loksahdella kohdilleen, vaikka kesti vielä 1,5 vuotta että aloin muuttaa elämäntapojani.

      Tosta ”lihavan ihmisen identiteetistä” oon kuullut aiemminkin. Se on tosi kiinnostava. Haastattelin joskus lihavuustutkijaa, joka sanoi, että aivoilla kestää vähintään noin vuosi alkaa sisäistää muuttunutta kehoa. Ja välillä enemmänkin. Ehkä toi identiteettiasia liittyy jotenkin siihen.

      IHANAA viikonloppua! Törmäillään instassa <3

  6. Vau , kuulostaapa hienolta toi mallihomma, varmasti loistat siinä! Minä en valitettavasti vieläkään ole sinut oman kroppani kanssa, olen myös laihtunut n. 15 kiloa muutama vuosi sitten mutta edelleen näen itseni lievästi ylipainoisena. Kovasti teen töitä asian suhteen ja on jopa kausia kun pystyn ajattelemaan itseni ihan sopivaksi mutta sitten se taas yhtäkkiä iskee ja kaikki vatsamakkarat häiritsee aivan tajuttoman paljon.. Lisäksi mulla on aika kova lihomisen pelko 😱 Mutta enköhän mäkin joskus pääse tohon samaan kuin sinä.. 😀 siihen voin kyllä yhtyä että olen onnellinen kun kroppa kestää aika koviakin jumppia ja jaksan siellä yhtälailla kuin ne 2-kymppisetkin 😂😂

    1. Kiitos Leena kommentistasi!
      Mallihomma oli hauskaa, mutta raskasta :)
      Ymmärrän sinua, ja on tosi hienoa, että kuitenkin sinulla on kausia, että näet itsesi sopivana. Kyllä itselläkin tämä itseni hyväksyminen on ollut pitkä tie ja vaatinut paljon funtsimista. Mutta nyt ollaan tässä ja se on sinullekin mahdollinen paikka, ihan varmasti on.
      Toi on hyvin ajateltu toi vika lause. Mä uskon, että kun keskittyy siihen, mihin kroppa pystyy, niin se ulkonäön turha arvostelu alkaa jäädä.
      Toivotan sulle ihanaa viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *