Kuukausi: joulukuu 2018

Vuoden 2018 kolme isointa treenionnistumista

Vuoden 2018 kolme isointa treenionnistumista

Fiilistelin tuolla Instagramin puolella jo eilen isoimpia treenionnistumisiani, mutta unohdin niistä yhden tärkeän. Vaikka treenivuosi oli kaikkea muuta kuin ehjä, pääsin ylittämään itseni useamman kerran ja se on tuonut uutta intoa kaikkeen tekemiseen. Ensimmäinen ultrani 75 kilsaa Isoin onnistumiseni oli ensimmäinen juoksemani ultra Stockholm Multi 

Ensi vuonna tiedossa paljon tasapaksua arkea

Ensi vuonna tiedossa paljon tasapaksua arkea

Niin syksy kuin vuodenvaihdekin on itselleni merkinnyt usein uuden alkua. Ilmassa on monesti ollut jännittävää  kutkutusta kaikista uusista mahdollisuuksista, muutoksista ja unelmien ja tavoitteiden toteuttamisesta, vaikka tottahan on se, että muutoksia kannattaa tehdä aina nykyhetkessä, eikä useinkaan lykätä vuodenvaihteeseen, ensi maanantaille eikä ainakaan sitku, koska ei 

Elämänmuutos vaatii aikaa ja toistoa – ja yhtäkkiä huomaa, että 2 vuotta on kulunut sen aloittamisesta

Elämänmuutos vaatii aikaa ja toistoa – ja yhtäkkiä huomaa, että 2 vuotta on kulunut sen aloittamisesta

Arvatkaa, mitä mietin, kun aloitin elämänmuutokseni tasan kaksi vuotta sitten? No mietin, että voihan vitsi, vuosi on kyllä piiiiitkä aika panostaa elämänmuutokseen. Se tuntui niin pitkältä ajalta, että hyvä, etten luovuttanut heti alkuunsa. Ja nyt huomaan, että jo kaksi vuotta on kulunut elämänmuutokseni aloittamisesta kuin suhauksessa! Elämänmuutos vaatii aikaa ja toistoa – ja yhtäkkiä huomaa, että 2 vuotta on kulunut sen aloittamisesta.

Rehellisesti sanottuna ennen elämänmuutostani noiden kuuden jojotteluvuoden aikana ajattelin, ettei minulla ole aikaa (tai energiaa) panostaa oikeaan elämänmuutokseen. Siksi hain helpotusta kaikista pikakonsteista, joista ei oikeasti ollut mitään apua, vaan päinvastoin, kilot palasivat korkojen kanssa, jojokierre oli valmis ja aikaa ja energiaa paloi kaikenlaiseen laihdutteluun enemmän kuin elämänmuutokseen koskaan.

Ymmärrän, että vuosi tuntuu pitkältä ajalta, kun sitä ajattelee tässä hetkessä ja miettii uusien tapojen saamista rutiiniksi. Kuitenkin vuosi menee hujauksessa, ja sitten kun rutiinit ovat vahvat, niistä ei kovin usein tule poikettua, eikä niistä ajan kanssa edes oikein osaa poiketa. Ja jos ja kun rutiineista sitten poikkeaa, huomaa, että juuri ne perusjutut, päivittäinen tekeminen ja arkiset rutiinit ovat ne, joista se hyvä olo kumpuaa. Se kumpuaa niistä asioista, joita jossain vaiheessa opetteli, ja jotka sitten muuttuivatkin siksi omaksi perusarjeksi.

Joulupäivän lenkki oli vähän pidempi ja vauhdikkaampi kuin ensin ajattelin. Tankkaus antoi voimia!

Liikuntaa jouluna kuten tavallisestikin

Joulun aikaan liikuin aika lailla samalla tavalla kuin olisin liikkunut muutenkin ilman jouluhulinoita. Joulua edeltävänä lauantaina kävin juoksemassa ystäväni kanssa parin tunnin ja 18 kilometrin peruskestävyyslenkin. Hölköttelimme rauhallisesti samalla niitä näitä jutellen. Sunnuntaina lapsi lähti leffaan serkkunsa kanssa ja me suuntasimme mösjöön kanssa uimahalliin. Uintituntien aikaansaama hurmos oli kuitenkin kuihtunut kuin Tuhkimon ympärillä leijaillut taika ja vapaauinti tuntui tällä kertaa vaikealta ja raskaalta. Sykkeet nousivat aina vain yhden altaanmitan polskittuani ja 45 minuutin jälkeen keskittymiskykyä ei enää ollut, oli siirryttävä kylmäaltaan kautta saunaan.

Jouluaattona tarkoitukseni oli juosta lyhyt ja nopea lenkki, mutta syömisten ja muiden yhteisten aikataulujen vuoksi se jäi tekemättä. Se ei haitannut minua ollenkaan, vaan tein, kuten olen jo pitkään tehnyt, en harmittele tai stressaa aikataulujen muuttumista, vaan siirsin lenkin seuraavalle päivälle. Joulupäivän aamuna juoksimme sitten hieman ajateltua pidemmän eli 13 kilometrin vauhtikestävyyslenkin puolisoni kanssa. Tapanina pääsimme yhdessä salille, kun kahdeksanvuotiaalla oli taas menoa, hän näemmä on näin loma-aikaan meidän perheen kiireisin ihminen. Liikuntaa tuli siis joulunpyhiin erittäin sopivasti, mutta silti olo oli vähän vetämätön eikä kovin energinen, ja hyvin pian ymmärsin, että homma johtui paitsi siitä, etten syönyt niin säännöllisesti, kuten olen viimeisen parin vuoden aikana tottunut syömään ja lisäksi tuli syötyä sen tavallisen, semiterveellisen ruoan sijaan paljon mutta hyvällä omatunnolla ja ruokahalulla kaikkea suolaista, sokerista ja rasvaista.

Juhla on juhla ja nykyään herkuttelen todellakin nautiskellen ilman morkkiksia, mutta jos herkuttelusta tulee huono olo, ei se oikein ole sen arvoista. Ehkä vain ennen elämänmuutostani en huomannut tuota oloa, koska oloni oli koko ajan aikalailla tasapaksusti huono. Nyt kun tietää, miten hyvä olo voi olla ihan normiarjessa, ei sitä halua enää itseltään pantata.

Loisteputkien alla treffeillä mösjöön kanssa.

Vanhoihin tapoihin ei halua palata

Joka tapauksessa ajattelen, että elämään kuuluu myös jouluja, vappuja ja muitakin juhlapäiviä, jolloin usein poikkeaa totutusta. Enhän elämänmuutoksen alussakaan kieltänyt itseltäni yhtään mitään, koska tiesin, ettei se vain toimi minulla. Kun tuolloin pari vuotta sitten jouduin vielä aluksi tietoisesti valitsemaan terveellisempiä vaihtoehtoja, muistuttamaan itseäni säännöllisen syömisen merkityksestä ja pyrin herkuttelemaan kohtuudella, on aika makea huomata, että nykyään nämä asiat tulevat jostain selkärangasta ja takaraivosta. Toki tuntui aika huolettomalta olla piittaamatta ruokarutiineista, mutta kolmen päivän jälkeen huomasin, että en olisi jaksanut yhtään enempää tuota vallatonta joulueloa ja pelkästään syömisrutiineihin palaaminen tuntui aivan mahtavalta palkinnolta rangaistuksen sijaan, mikä se olisi saattanut olla vielä vaikka 5 joulua sitten.

Jo tapanin aamuna pyöräytimme smoothien banaanista, tyrnimarjoista, mandariineista ja greipistä ja se sai minut jo lähes halkeamaan ilosta. Kun sitten tänään hain lähikaupasta töihin normivalmislounaani: pasta bolognesea, luumutomaatteja ja purkin raejuustoa, tuntui siltä kuin kotiin olisin tullut. Entä iltapala sitten: ruisleipää, juustoa ja paistettuja kananmunia. Tähän on tultu. Terveellisemmistä asioista on tullut houkuttelevampia herkkuja.

Nam, kyllä maistui! Vaikka jouluruoasta ja suklaasta pidänkin.

Mitä uusista tavoista innostumiseen on tarvittu?

Yksi sana ja se on toistoa. Toinen sana ja se on aikaa. Jos aluksi uusien elämäntapojen opettelu voi olla vaikeaa ja tuntuu, ettei niistä koskaan tule mieleisiä, siis sellaisia, että niitä haluaa tehdä vapaaehtoisesti, niin tässäpä oli taas muistutus siitä, että kun tarpeeksi kauan harjoittelee uusia tapoja, niihin vanhoihin tapoihin palaaminen ei enää edes luonnistu tai tunnu omalta.  Oli kyse sitten syömisistä tai liikunnasta, joista jälkimmäinen on ollut itselleni liikunnanohjaajataustanikin vuoksi helpompaa. Vuoden verranhan noissa uusien ruokatapojen opettelussa aikanaan kesti itselläni ja nyt kun olen niitä noudattanut jo pari vuotta, mikään muu ei oikein enää tunnu itselle sopivalta. Toki söin jouluna ihan mielelläni kaikkea enkä todellakaan miettinyt sen enempää sitä, mitä suuhuni laitoin ja vedin myös suklaaöverit kahtena päivänä. Mutta niinpä vain huomasin sen, ettei olo ollut kovin kaksinen kaiken sen syömisen jälkeen, vaan enemmänkin väsähtänyt ja tahmea eikä hetkellinen nautinto enää tuntunut kovin merkittävältä nautinnolta, saati että se olisi ollut sen aiheuttaman olon arvoinen.

Jos vielä noin vuosi elämänmuutoksen aloittamisesta ajattelin, ettei painoa pudottanut ja elämäntapojaan muuttanut voi koskaan palata entisiin elämäntapoihinsa, nyt kahden vuoden eri tavalla tekemisen jälkeen tiedän, ettei painoa pudottanut ja elämäntapojaan muuttanut halua palata entisiin elämäntapoihinsa.

Se on kovin lohdullista ja auttaa eteenpäin niinä kärsimättömyyden hetkinä, kun tekee mieli heittää hanskat naulaan. Että vielä koittaa päivä, kun ne entiset ruokatavat tai vaikka liikkumattomuus alkavat tuntua niin absurdeilta, ettei voi oikein edes käsittää, mikä niiden muuttamisessa alkujaan oli vaikeata. Eli jos nyt on vaikeaa tehdä muutoksia, tulee vielä hetki, kun ne uudet tavat tulevat selkäytimestä, eikä tarvitse enää tehdä tietoisia valintoja, vaan sen sijaan voi nauttia rutiineista ja uudesta, energisemmästä arjesta.

Kuulostaako ihan heprealta?

Jenny

P.s. Uuteen nousuun -kirja on nyt alkanut saapua ennakkotilaajille, kauppoihin ja nettikirjakauppoihin. Kiitos myös jokaiselle äänikirjan jo kuunnelleelle, teitä on PALJON!

TERVETULOA INSTAGRAMIIN 

TERVETULOA FACEBOOKIIN

Uuteen nousuun – löydä energisempi elämä -kirjani on ilmestynyt

Vapaauinnin alkeet haltuun viidellä uintiopetustunnilla

Japanilainen kylpylä Tukholmassa

Elän kuin urheilija

Saliohjelma hauiksille, selälle ja vatsalle

 

Juoksutavoitteet 2018 vuodelle menivät aikalailla persiilleen – sellaista elämä välillä on

Juoksutavoitteet 2018 vuodelle menivät aikalailla persiilleen – sellaista elämä välillä on

Viime vuodenvaihteessa esitin itselleni muutaman juoksuun liittyvän toiveen ja tavoitteen: pysyä mahdollisimman terveenä ilman vammoja, juosta noin 200 kilometriä kuukaudessa, juosta enemmän poluilla, juosta 5 kisaa ulkomailla, juosta samana päivänä yli 50 kilometriä ja juosta mahdollisimman paljon uusia reittejä. Juoksutavoitteeni tällä vuodelle menivät aikalailla persiilleen – 

Uuteen nousuun – löydä energisempi elämä on täällä!

Uuteen nousuun – löydä energisempi elämä on täällä!

Uuteen nousuun – Löydä energisempi elämä -kirjani on täällä! Torstaina sain itse lämpimäiset käteeni ja kirja on saapumassa kauppoihin näillä näppäimillä. Aika mahtavaa ajatella, että parhaillaan rekat jyräävät pitkin kotomaamme lumisia teitä, jotta myös minun kirjani saadaan esimerkiksi pohojoseen täältä etelästä. Valitettavasti en tiedä, ehtiikö 

Otin vapaauinnin alkeet haltuun viidellä opetuskerralla

Otin vapaauinnin alkeet haltuun viidellä opetuskerralla

Nyt on mahtava olo! Tein oikeasti jotain, mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni: Otin vapaauinnin alkeet haltuun viidellä opetuskerralla ja vikalla uintitunnilla uin 25 metriä vaparia pysähtymättä. Totta kai opittavaa ja harjoiteltavaa on ihan hirveästi, mutta tämä on hieno alku! Ja tämä lisäsi uskoani siihen, että moni asia on mahdollista, kun vain uskoo itseensä! (Katso eilinen postaus).

Moni muistaa, miten epätoivoinen olin viime kesänä, kun olin murtanut jalkapöytäni enkä päässyt juoksemaan. Edessä oli paras juoksukesä koskaan, enkä päässyt edes kävelemään ilman kipua ja nilkuttamista. Loppujen lopuksi en kovin kauaa harmitellut asiaa, vaan painelin salille ja aloin googlata uimakouluja.

No kävi sitten niin, että tuttujen uimakoulujen isommat ryhmät olivat jo myyty loppuun sellaisina kellonaikoina kuin minulle ja mösjöölle olisi sopinut altaaseen pulahtaa. (Tällä kertaa sen sijaan taisin kysyä mösjöön halukkuutta uimaopetukseen, enkä vain ilmoittanut häntä, kuten juoksujutuissa aiemmin minulla on ollut tapana). Googlaamalla löytyi kuitenkin FitPit ja sen pienryhmä. Viisi 45 minuutin opetuskertaa maksoi 205 euroa (per nassu) ja se tuntui kohtuulliselta, eritoten kun ensimmäisellä tunnilla vasta ymmärsin, että pienryhmä todellakin oli vain mösjöö ja minä.

Lopulta uimakoulun aloitus venähti loppusyksyyn, ja siinä vaiheessa pääsin jo juoksemaankin, mutta se ei haitannut. Olin todella innostunut, vaikka ensimmäinen uimaopetus jännitti ihan sikana. Mäkelänrinne oli siitä tuttu paikka itselleni, että olin aikanaan ohjannut siellä useamman vuoden hydrobiccia ja vesijumppaa. Altaassa olin ollut viimeksi kunnolla kuitenkin hydrobicohjaajakoulutuksessa vuonna kivi ja keppi.

Musta kääntöuima-asu on toiselta puolelta keltainen. Halla x Hallan uikkari on saatu.

Mökkisammakkoa näytteeksi uimaopettajalle

Uimaopemme Sanna oli meitä vastassa uimavalvojien kopilla ensimmäisellä kerralla. Olimme tilanneet häneltä uimalasit ja ymmärsimme pian, että myös uimalakki oli tarpeen. Sellaiset meille toimitettiin seuraavalle tunnille ja helpotti kovasti, kun näki eteensä ilman, että hiukset olivat koko ajan naamalla. Uimalaseja en ollut käyttänyt koskaan, mutta niihin tottui nopeasti. Samaa voin sanoa uimalakista, jotenkin se päässä tulee ihan pro olo.

Ihan ensin Sanna laittoi meidät altaaseen ja pyysi meitä etenemään 50 metriä omalla uintityylillä. Vetelimme mösjöön kanssa mökkisammakkoa perä kanaa ilman, että laitoimme päätä kertaakaan veteen. Koutsimme, joka ui itse kilpaa, sanoi meitä katseltuaan jotenkin nätisti kierrellen, että nooh, tästähän on yksi suunta ja se on ylöspäin. Ja sehän oli niin totta. En olisi voinut koskaan uskoa, miten paljon opin viidellä opetuskerralla! En selkeästi ollut uskonut itseeni ja kykyihini, mutta niinpä vain viimeisellä tunnilla uin tosiaan tuon 25 metriä vapaauintia kerralla ilman, että olisin joutunut pysähtymään tai olisin ollut jotenkin pulassa etenemisen aikana.

25 metriä kuulostaa uimarien korviin varmaan naurettavalta, mutta jos viisi tuntia aiemmin en osannut uida vapaauintia käytännössä lainkaan, tuntuu se itsestä ihan huimalta kehitykseltä. Pakko sanoa, että Sannan kehut kehittymisestämme kuin myös motivaatiosta olivat mannaa korvilleni. Paitsi että hän osasi opettaa todella selkeästi, hän oli todella mainio tsemppaaja ja sanoi aina suoraan, mikä oli pielessä ja mitä pitää vielä harjoitella.

Jos ensimmäisen opetustunnin jälkeen oli vähän pöllähtänyt olo, jo toisen tunnin jälkeen ymmärsin, että uintiopetus oli oikeasti paras sijoitus itseeni viime aikoina. Se, kun joka kerralla oppi uutta ja oppi lisää, sai aikaan sellaista onnistumisen iloa, ettei tosikaan.

Halla X Hallan kääntöuima-asu on saatu.

Kuplia veteen nenän kautta

Olin siis oikeasti uinut viimeksi koulussa lukiossa. En muista, että meillä olisi koulussa hiottu juurikaan tekniikkaa, vaan enemmänkin kilpailtu ja otettu aikaa, kuka ui nopeiten. Koska vapaauinnin aikainen hengittäminenkin oli itselleni mysteeri, aloitimme sillä, että puhalsimme kuplia veteen nenän kautta. Ensimmäisellä tunnilla kävimme myös läpi uintiasentoa, potkuja, teimme kylkipotkuja ja vaihdoimme vedessä kylkeä. Huhhuh, miten vaikealta kaikki tuntui!

Toisella uintitunnilla mukaan tuli vapaauinnin käsiveto. Sitä harjoiteltiin ensin käyttämällä lautaa apuna. Siinä vaiheessa ei vielä uitu hengittäen oikein, vaan vapaauinnin hengitys tuli mukaan kolmannella tunnilla. Kolmannella kerralla kertasimme käsivetoa, teimme kylkipotkuharjoituksia ja samalla teimme käsivedon vain puoliväliin, takaisin ja sitten kokonaan. Aloimme harjoitella hengitystä joka kolmannella käsivedolla ja heti alusta lähtien pyrin hengittämään molemmille puolille.

Neljännellä tunnilla kertasimme rytmiä ja teimme kuusitahtipotkua. Itsellä jalat olivat polskineet vähän vinksin vonksin kaiken aikaa, joten Sanna toi minulle räpylät, jotka sitten ostinkin itselleni. Uin ensin neljännestä tunnista puolet räpylöillä, jotka auttoivat korjaamaan potkutekniikkaa ja puolet tunnista ilman. Myös viidennellä tunnilla käytin hetken räpylöitä, vitsi niillä pääsee lujaa.

Se oli neljäs tunti, kun ensimmäistä kertaa pääsin altaan päästä päähän, tosin räpylöillä. Oli mieletön hetki, kun huomasi, että oli alkanut oivaltaa, miten vapaauinnin hengitys tapahtuu samalla kun hallitsen joten kuten käsivedon, potkut ja vartaloni. Välillä hengittäminen sujui helposti, toisinaan meni pieleen jo heti altaan alussa, jolloin oikeastaan koko altaanmitta tuntui vaikealta ja oli yhtä räpiköimistä. Oli vaikea oppia myös rauhallisuutta vetoihin, mutta niin se vain tulee sekin lungius, kun itseä tarpeeksi muistuttaa.

Viidennen tunnin jälkeen olo oli alkoi olla varma. Enää en epäröi mennä yksin altaaseen, vaikka siellä olisi kuka uimassa. Uintikuntoni tosin on vielä ihan rapaa, vain tuon 25 metrin uiminen hengästyttää kovasti ja saa sykkeet tappiin. Mutta uskon, että uintikunto tulee harjoittelemalla, koska juoksukuntoni alkaa jo murtuman jälkeen olla kohdallaan.

En ole koskaan aiemmin uinut räpylöillä. Niillä uiminen korjasi potkutekniikkaani.

Näin me sitten mösjöön kanssa hurahdettiin uuteen harrastukseen. Vielä on tosi paljon opittavaa, mutta innolla jatketaan treenejä nyt itse. Mösjöö otti jo tavoitteekseen triathlonin 2020, itse olen tässä vähän maltillisempi.

Nyt aiomme käydä kerran viikossa uimassa itsenäisesti. Helmikuussa sitten Sanna tulee katsomaan, mitä olemme saaneet omalla treenillä aikaan. Ties vaikka keksisi jonkun kivan haasteen vielä ensi vuoden juoksukisojen oheen!

Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi yksityisopetusta tai pienryhmäopetusta, jos oikeasti haluaa oppia uimaan entisen pinnalla pysymisen ja räpiköinnin sijaan. Fitpitillä on myös Instassa tilit, joissa jaetaan uintivinkkejäkin. Oikeasti tämä uintihomma on ollut palkitsevin juttu koko syksynä. Tuskin maltan odottaa sen näkemistä, miten uinnissa vielä kehityn ja mihin se minut viekään (ehkä tänne?)! Seuraavassa uintipostauksessa kerron kotiläksystä, jota alamme nyt tahkota! Hauskoja allashetkiä!

Onko muita uimareita linjoilla?

Ilman uskoa mahdollisuuksiinsa ei kannata edes yrittää

Ilman uskoa mahdollisuuksiinsa ei kannata edes yrittää

Olen  kamppaillut viime aikoina aika ajoin epäuskon kanssa, vaikka tiedän, että ilman sitä on turha tehdä yhtään mitään. Rakas maailmankaikkeus on kuitenkin antanut viime aikoina paljon muistutuksia siitä, että tavallisia arjen hetkiä kannattaa arvostaa. Make on antanut muistutuksia myös siitä, että jos ei usko itseensä 

Jouluviikon kuulumisia + treenilukkari

Jouluviikon kuulumisia + treenilukkari

Jouluviikon kuulumisia tulee tässä. Meillä juhlittiin viikonloppuna kuopuksen 8-vuotissynttäreitä. Hänen oikea syntymäpäivänsä kuin myös anopin ja mösjöön merkkipäivätkin ovat vielä juhlittavana tällä viikolla. Jo alkanut juhlaputkemme huipentuu siis jouluun, jolloin aika nopeasti alkaa odottaa tavallista arkea, vaikka toki hitaat vapaapäivät ovat mukavia ja nautin ennen 

Kevyt treeniviikko on kuin palkinto kovista viikoista – uskalla myös höllätä

Kevyt treeniviikko on kuin palkinto kovista viikoista – uskalla myös höllätä

Kuuden kovan treeniviikon jälkeen olen viettänyt tällä viikolla kevyempää treeniviikkoa. Kevyt treeniviikko on kuin palkinto kovista viikoista – uskalla myös höllätä. Nyt on jo perjantai-ilta, ja olen tehnyt vasta 3 treeniä: ohjannut sisäpyöräilytunnin (55 min), käynyt uintitreeneissä (45 min) ja treenannut salilla jalat ja olkapäät (60 min). Vapaapäiviä vietin tällä viikolla kaksi putkeen ja huomenna aion myös huilata. Tällä viikolla en ole tehnyt yhtään tuplatreeniä enkä ole treenannut kahta kertaa saman päivän aikana eli aamulla ja illalla. Tosin sunnuntaina tarkoitukseni on juosta kevyt ja hidas parin tunnin lenkki (alle 140 sykkeillä) pk-alueella ja käydä tekemässä uintivalkulta saamani noin 30 minuutin uintitreeni.

Noina kuutena edeltävänä, kovana treeniviikkona liikuin monipuolisesti 10-12 tuntia viikossa: Tein kolmeen jaettua saliohjelmaani, vedin 1-2 sisäpyöräilytuntia, opettelin uimaan vapaauintia ja juoksin juoksuohjelmani mukaisia treenejä. Liikuntaa on siis tullut niin paljon, että kevyen liikuntaviikon pitäminen tässä vaiheessa oli itsestäänselvyys. Aina ei vain ole helppoa muistaa keventämisen tärkeyttä ja kun treenit sujuvat, sitä helposti jatkaisi samaan malliin hamaan tappiin saakka. Kuitenkin itse kevennän aina 5 tai 6 kovemman viikon jälkeen, vaikka silloin ei saa Instagramiin niin hyvää materiaalia, hahaha.

Kevyempi viikko on palkinto treenistä

Sen sijaan, että ajattelisin, että kevyempi harjoitusviikko olisi pakko, ajattelen sen olevan ikään kuin palkinto edellisviikkojen kovista treeneistä, ihan kuten ajattelen kehonhuollon olevan palkinto treeneistä. Kaikista parasta tässä kevyessä palkinnossa on se, että se(kin) kehittää ja vie minua kohti tavoitteitani. Toki treeniviikossani yleensäkin on runsaasti peruskestävyysharjoittelua, mutta kun viikkomäärät ovat 10-12 tuntia, välillä on himmattava.

Joskus vuosia sitten nämä kevyemmät viikot koettelivat kärsivällisyyttäni ja koko ajan oli tunne, että pitää päästä liikkumaan (mitä kovempaa, sitä parempi), mutta nykyään kevyen viikon viettäminen on mukavaa ja erityisesti kun sen merkityksen huomaa tulevissa treeneissä, ei sitä edes halua jättää väliin. Liikunnanohjaajana kevyemmät viikot eivät tosin edes olleet mahdollisia kuin vasta sitten, kun kausi oli loppu. Siksi olenkin erityisen kiitollinen siitä, että nykyään pystyn itse vaikuttamaan liikkumisiini ja säätelemään niitä tarpeenkin mukaan.

Kuva on viime viikon pitkikseltä kaverin kanssa. Pitkikset ystävän kera ovat parhautta!

Kevyempi viikko sisältää paljon peekoota

Itsellä tälle kevyelle viikolle tulee liikuntaa noin viisi tuntia, joista tein vain yhden treenin vk-alueella ja loput ovat sykealueeltaan kevyitä harjoituksia. Ja nyt jos joku ajattelee, että viisi tuntia, sehän on enemmän kuin itse edes liikun viikossa, niin se viisi tuntia onkin suhteutettu tuohon 10-12 tuntiin ja treenit ovat itselleni paitsi tuntimäärältään niin suuri osa myös tehoiltaan kevyempiä.

Toiset keventelevät sillä, että tekevät paitsi vähemmän, myös tavallista lyhempiä treenejä. Kokonaan liikkumatta ei kannata olla, enkä itse edes nyt enää taas osaisi. Kun tekee osan treeneistä, pysyy kroppa hereillä, mutta silti saa lepoa ja palautumista.

Ja ainakin oman kokemuksen mukaan kevyemmän viikon jälkeen treeni kulkee taas! Miten sulla, pidätkö kevyitä viikkoja tai vaihteletko treenien kuormitusta muulla tapaa?

Mahtavaa perjantaita,

Jenny

IG 

Facebook

Japanilainen kylpylä Tukholmassa

Elän kuin urheilija

Saliohjelma hauiksille, selälle ja vatsalle

Kaikki tunteet kuuluvat elämään

Kaikki tunteet kuuluvat elämään

Niinpä, kaikki tunteet kuuluvat elämään. Tänään jotenkin semiankean päivän kruunasi hauska sattuma Lidlissä. Takana kassajonossa seissyt nainen sanoi, että hei, sulta tippuu jotain. Ja kas, puolen litran vesipulloni, jonka olin täyttänyt kotiin lähtiessäni, oli taas falskannut. Märkiä olivat niin reppu, kukkaro, läppäri kuin repussa kulkenut