Ensi vuonna tiedossa paljon tasapaksua arkea

Niin syksy kuin vuodenvaihdekin on itselleni merkinnyt usein uuden alkua. Ilmassa on monesti ollut jännittävää  kutkutusta kaikista uusista mahdollisuuksista, muutoksista ja unelmien ja tavoitteiden toteuttamisesta, vaikka tottahan on se, että muutoksia kannattaa tehdä aina nykyhetkessä, eikä useinkaan lykätä vuodenvaihteeseen, ensi maanantaille eikä ainakaan sitku, koska ei voi koskaan tietää, tuleeko sitä sitkua koskaan.

Mutta toisaalta, niin se vain kuulkaas minäkin aloitin elämänmuutokseni kaksi vuotta sitten varsin klassisessa ajankohdassa, tammikuun ensimmäisenä. Ja se oli ihan hyvä ajankohta silloin asiaa riittävästi kypsyteltyäni. Siitä lähdettiin ja nyt kaksi vuotta myöhemmin ollaan yhä samalla tiellä, tosin sillä erotuksella, että nyt ne asiat, joita kaksi vuotta sitten muutin, tulevat selkärangasta ja ovat arkeani.

I love arki. Kai niin saa sanoa.

Ei niin minkäänmoisia uutisia tulossa

Monista blogeista, IG:stä ja Facebookista olen lukenut ihan mahtavan jännittäviä ja inspiroivia uutisia tulevan vuoden tapahtumista. Monella on hienoja juttuja tulossa, joista kaikki eivät voi vielä kaikkea edes paljastaa. Minusta on ihana seurata toisten menestystä ja onnistumisia ja maltan kyllä aina odotella uutisten kertomista. On hauskaa elää tavallaan mukana, ja saada palanen siitä jännityksestä ja ilosta itsellekin samalla.

Mutta vähän minua alkoi kyllä hihityttää se, kun mietin sitten, mitä kaikkea mahtavaa itselläni on tulossa ensi vuonna. Ja tulin siihen tulokseen, että ei niin sitten mitään uusia uutisia, pelkkää tasapaksua arkea vain. Ja tiedättekö mitä, se on minusta vallan yhtä ihanaa kuin ne mahtavat uutisetkin olisivat. En enää pelkää edes leimautumista tylsyyden multihuipentumaksi, mutta normiarki ja tasapaksu elämä ovat juuri nyt parasta, mitä tiedän. Hienoa on se, että saan tehdä töitä, saan urheilla, saan olla perheeni kanssa ja muutenkin sosiaalinen, että pysyn mahdollisimman terveenä ja saan panostaa elämän perusasioihin, kuten syömiseen ja nukkumiseen.

Train, eat, sleep, repeat

Kun kaksi vuotta sitten aloin muuttaa elämäntapojani, ja ensin keskityin terveellisemmän syömisen ja esimerkiksi riittävän unen saamiseen, en oikein osannut ajatella sitä, millaista elämäni olisi vaikka nyt kahden vuoden päästä. Minä, joka olen aina ollut vähän malttamaton ja kärsimätön hetkessä eläjä, en olisi osannut kuitenkaan kuvitella sitä, että lopulta nämä arjen perusasiat ovat ne, jotka tuovat itselleni sen rauhan ja onnellisuuden. Jos joskus ennen kaipasin kovasti äksöniä enkä oikein osannut nauttia edes niistä odottamistani jutuista, koska ainahan sieltä kulman takaa saattoi tulla jotain vielä parempaa, niin nykyään onneen riittää perusarki. En jaksa innostua kissanristiäisistä enkä enää koe FOMOa eli Fear of Missing Outia. On aivan mahtavaa saada elää juuri niin kuten haluaa eikä miettiä, että pitäisi elää jollain toisella tavalla.

Pitkälti arki on ollut viime kuukausina ja on kaiken aikaa sitä, että treenaan, syön, nukun ja toistan tätä itselleni pyhää kolmiota. Toki teen töitä ja vietän aikaa perheeni kanssa, mutta aika pitkälle päiviä pyörittävät treeni, uni ja ruoka. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että jokaisen meistä kannattaa ehdottomasti tehdä niitä asioita, joista itselle tulee hyvää fiilistä. Kyllä minullakin on unelmia ja tavoitteita, mutta työstän niitä juuri elämällä tällä tavalla kuin nyt elän. Totta kai olen avoin uusille asioille ja vähän luulenkin, että ensi vuonna tulee moni asia muuttumaan, mutta jos ei, niin sekin on hyvä. On kuitenkin helpottavaa huomata, ettei enää juuri koskaan haikaile jotain muuta kuin sitä, mitä on. On innostavaa huomata haluavansa omaa arkeaan lähes sataprosenttisesti. On mahtavaa tajuta se, että se, miten elää, tekee itsen hyvin onnelliseksi.

Ensi vuonna on tiedossa paljon tasapaksua arkea – ainakin toivon niin. Elämästä ei voi koskaan tietää, mutta tasapaksu arki on tällä hetkellä suurin toiveeni.

Mahtavaa lauantaita!

Jenny

TERVETULOA INSTAGRAMIIN 

TERVETULOA FACEBOOKIIN

Lue ja laita hyvä kiertämään:

Elämänmuutos vie aikaa ja vaatii toistoa – mutta yhtäkkiä huomaa, että kaksi vuotta on kulunut

Uuteen nousuun – löydä energisempi elämä -kirjani on ilmestynyt

Vuoden 2018 juoksutavoitteet menivät aikalailla persiilleen

Vapaauinnin alkeet haltuun viidellä uintiopetustunnilla

Japanilainen kylpylä Tukholmassa

Elän kuin urheilija

Saliohjelma hauiksille, selälle ja vatsalle