Kuukausi: toukokuu 2020

Kadonneet yöunet ovat ihan syvältä

Kadonneet yöunet ovat ihan syvältä

Niin ne taas katosivat, yöunet, ja vuosia huonosti nukkuneena jo parin kuukauden heikommin nukkuminen alkaa tuntua painajaiselta. Kun huonot yöunet kasautuvat, mieliala ei ole kovin korkea, ja kohta on tilanteessa, kun sitä alkaa jo etukäteen pelätä, heräileekö taas tulevana yönä, ja jos, niin kuinka pitkään 

ekalle maratonille semivähillä juoksuilla

ekalle maratonille semivähillä juoksuilla

Huh, nyt kun mietin ekaa maratoniani kesäkuussa 2017, voin vain todeta, että ekalle maratonille tuli lähdettyä semivähillä juoksuilla. Paljon on kysytty siitä, millaisella harjoittelulla juoksin ensimmäisen maratonin vuonna 2017 kesäkuussa Tukholmassa. Tässä rapsaa siis siitä. Tukholmaan varasimme paikat mösjöön kanssa hetken mielijohteesta joulun tienoilla. Vaikka 

Kolme juoksutreeniä viikossa – näin juoksen juuri nyt

Kolme juoksutreeniä viikossa – näin juoksen juuri nyt

Jos ennen keräsin enemmänkin viikoittaisia juoksukilsoja, nyt olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman erilaisia treenejä kilsojen keräilyn sijaan. Tällä hetkellä, kun olen vuokrannut spinningpyörän kahdeksi kuukaudeksi, ja se olla möllöttää parvekkeella, teen osan erityisesti peruskestävyystreenistä pyörällä. Ihanan helppoa ja kätevää! Ja tauolle vetäytyneenä sisäpyöräilyohjaajana tykkään kyllä ihan tosi paljon tahkota tuolla pyörällä. Ei muuta kuin hyvät musat korviin ja koivet rullaamaan.

Keskimäärin kolme juoksutreeniä olen silti mahduttanut viikkoon: yhden lenkin poluilla kaikille mahdollisille kiville ja kukkuloille kiiveten (1,5 h), yhden peruskympin hölkän (joka tosin joskus saattaa myös venyä) ja yhden vetotreenin. Pyörällä olen polkenut peruskestävyyttä noin kaksi kertaa viikossa. Pyörä tuli meille 26.4. ja sen jälkeen olen polkenut sillä Stravasta tarkistettuna 9 treeniä. Pyörä lähtee meiltä kesäkuun lopussa, ja erityisesti koska kesäkuu tulee olemaan alkavien ja jatkuvien juoksukoulujenkin takia työntäyteinen, sillä tuskin kovin paljon ehdin siis kesäkuussa enää polkea.

Mutta: Kaikki juoksutreenit ovat siis erilaisia. Varsinaisia pitkiksiä olen tehnyt vain vähän viime kuukausina, mutta uskon kyllä, että niistäkin inspiroidun tässä pikku hiljaa kesää kohti. Mielenrauhaa ovat tarjonneet erityisesti polkulenkit, joita olemme mösjöön kanssa tehneet viikonloppuaamuina Paloheinässä ja Haltialassa. Olen superonnellinen siitä, että pääkaupunkiinkin on jätetty metsää ja Keskuspuistohan on ollut ihan lempparini jo lapsesta. Olen asunut Paloheinässä lapsuuteni ja nuoruuteni ja siksi siellä juoksentelulla on näin keski-iän lähestyessä myös tunnetasolla merkitystä. Tykkään poluilla mahdollisimman epätasaisesta maastosta ja juurakot ovat ihan bäst! Lisäksi kiipeilemme juostessa kiville ja kukkuloille, jotka nyt eteen sattuvat. Ja pitkospuut ovat kans jotenkin sykähdyttävät, vaikka täällä etelässä varmasti aika vaatimattomia verrattuna pohjoisen pitkospuihin.

Vetotreenejä olen tehnyt ystäväni Niinan kanssa nyt jo säännöllisesti parin kuukauden ajan kerran viikossa. Ensin juoksimme viissatasia (6 x, 8 x, 10 x ja 12 x) parin minuutin palautuksilla noin 4:30–4:50 keskivauhdeilla per kilsa. Viissatasten jälkeen olemme tehneet kakssatasia (18 x, 20 x, 22 x, 24 x) noin 3:45–4:00 keskareilla ja 90 sekunnin palautuksilla. Tämän viikon viimeisten kakssatasten jälkeen suunnittelen meille taas uuden neljän viikon setin, jotta pysyy mielenkiinto yllä noita vetoja kohtaan ja myös kehitys progressiivisena.

Yhden lenkuran olen sitten hölkötellyt yksikseni lähinnä musa korvissa. Olen alkanut kaivata vähän uusia lenkkireittejä ja tarkoitus onkin nyt suunnata myös Herttoniemen poluille ja ehkä muutenkin itäänpäin ja pitkästä aikaa taas Vantaanjoen vartta pitkin. Näin mennään nyt, ja sitten taas toisin. Kesäkuussa minulla onkin keskimäärin viisi tuntia juoksuohjauksia viikossa + mahdolliset henkilökohtaiset tekniikkaohjaukset, joten katsotaan, miten omille juoksuille jää aikaa. Ainakin vedot aion tehdä, koska nyt hyvin käyntiin lähtenyttä kehitystä en haluaisi menettää.

Juoksuiloa! Olisi hauska kuulla SUN treeneistä, vaikka blogikommentit ovat nykyään lähes suoranaisia ihmeitä! Lisää juoksujuttuja löydät juoksu-kategoriasta!

Jenny

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös nämä: 

Rakkaus tekemiseen on tärkeintä

Se on liikuttu, mikä on jaksettu

Väsymys – tunnistaminen – uusi alku

Kotitoimiston ergonomia kuntoon ja alekoodi Sallille

Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä

Huomioi arjen kuormitus liikunnassa ja aktiivisuudessa

Arjen ei pitäisi olla selviytymistä

Rakkaus tekemiseen on tärkeintä

Rakkaus tekemiseen on tärkeintä

Kiireisen työjakson jälkeen olen alkanut taas ilokseni huomata rakkautta siihen tekemiseen. Kun on liikaa tekemistä, tiukkoja aikatauluja, työpäivä hajoaa ja venyy epämääräiseksi säläksi eikä ilman itsensä johtamisen taitoja mistään tulisi mitään, on helppoa unohtaa se, että ai niin, mä teen tätä duunia, koska tykkään tästä. 

Elämästä palautumista ei voi jättää kesäloman varaan

Elämästä palautumista ei voi jättää kesäloman varaan

Itse olen alkanut laskea kierroksia ennen lomaa, johon on pari päivää vaille kaksi kuukautta. Ajattelen, ettei loman tarkoitus ole toipuminen työvuodesta, vaan irtiotto töistä ja energian saaminen ihan muista jutuista. Elämästä palautumista ei voi jättää kesäloman varaan. Kolmasluokkalainen on palannut kouluun, ja lomautettu keskimmäisenikin on 

Se on liikuttu, mikä on jaksettu

Se on liikuttu, mikä on jaksettu

Se on liikuttu, mikä on jaksettu. Olen mennyt aikalailla tunteen ja tilanteen mukaan.

Alkuvuodesta liikuin säännöllisesti ja ohjasin Vauhtisammakon juoksukoulun ryhmiä Helsingissä. Sitten tuli korona, juoksuryhmät jäivät tauolle ja työt siirtyivät kotiin. Tapahtui kaikenlaista koronan lisäksi, nukuin viikkoja huonosti ja lakkasin kirjoittamasta treenejä kalenteriini. Kun sitten vieläpä tämän vuoden juoksutavoitteeni eli Karhunkierros 83 siirtyi vuodella eteenpäin, treenimääristä ei ollut enää yhtään paineita. Liikuin vähemmän ja ennen kaikkea juoksin vähemmän kuin useaan vuoteen. Samalla olin onnellinen siitä, että tunsin oikeasti ymmärtäneeni kuormituksen ja palautumisen tasapainon ja olen osannut mielestäni suhteuttaa liikkumistani olotiloihini, jaksamiseen ja kunkin päivän energiatasoon. Olen kävellyt ja ulkoillut paljon, mikä sekin on ollut ihanaa ja mukavaa vastapainoa.

Ei stressiä lainkaan

Toinen iloinen asia tässä on se, että en ole stressannut asiasta lainkaan. Olen liikkunut sen, minkä olen jaksanut ja mikä on huvittanut. Toisina viikkoina tunteja on kertynyt vähemmän, kuten vaikkapa 3, ja toisina enemmän, kuten 7. Toisina viikkoina lepopäiviä on ollut vain yksi, toisina jopa neljä. Ja jos pääosin vuosia olen liikkunut 10–15 tuntia viikossa lukuunottamatta pätkiä jojotteluaikanani, jolloin kärsin ylikunnosta toistamiseen ja sain kroppani ihan sekaisin, niin nyt olen liikkunut hyvä jos puolia tuosta.

Olen myös innolla seurannut aktiivisia ihmisiä Instagramissa, mutta en ole kokenut itseäni huonommaksi enkä ole verrannut itseäni muihin saati entiseen itseeni. En ole pakolla tehnyt vain yhtä juttua, vaan olen liikkunut fiiliksen mukaan. Voisi kuvitella, että jo saavutetut tulokset saattaisivat alkaa hiipua, mutta itse asiassa itselläni on käynyt päinvastoin.

Laadukkaampaa liikkumista

Mutta minusta tuntuu, että liikkuminen on ollut laadukkaampaa. Kerran viikkoon olen juossut poluilla. Kerran viikkoon olen tehnyt kovemman vetotreenin juosten. Lisäksi olen polkenut parvekkeellamme spinning-pyörällä, jonka vuokrasin kahdeksi kuukaudeksi. Sillä olen tehnyt ennen kaikkea kevyitä peruskestävyystreenejä, joita treenilukkarissa saa olla reilumminkin. Olen harjoitellut kotona myös leuanvetoa ja käynyt personal trainerini Noora Kenttämaan kanssa treenaamassa ensin kerran viikkoon, sitten kahdesti kuussa. Olen tehnyt liikkuvuusharjoituksia ja venytellyt, koska niistä tulee vain niin hyvä olo! Edistystä on tullut, ja vieläpä ikään kuin vähemmällä vaivalla: salilla penkkipunneruspainoni ovat kasvaneet, sain tehtyä ensimmäisen leuan koskaan ja myös juoksuvauhdit ovat kasvaneet vetoharjoittelun ansiosta.

Juoksukoulut jatkuvat

Juoksukoulut jatkuvat / alkavat 1.6. ja odotan niitä jo innolla! Alan pikkuhiljaa palata tavallisempaan rytmiin liikkumisen suhteen eli fiilis on se, että treenimäärät hieman kasvavat. Ainakin mikäli unet nyt pysyvät yhtä hyvinä kuin ne pääosin ovat olleet pari viimeistä viikkoa. Uni on kaiken perusta, ja jos se on huonoa, palautuminenkin voi olla huonoa, eikä silloin jaksa, vaikka haluaisi.

Syksyllä on edessä Vaarojen Maratonin 65 kilometrin matka, mikäli syksyn juoksutapahtumat nyt toteutuvat. Sitä kohti kuljen ja samalla timanttista peruskestävyyttä luoden. Enkä mene Vaaroja kohti vain juosten, vaan myös pyöräillen ja voimatasoja kasvattaen.

Treeni-iloa!

Jenny

SYDÄN on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä ja painaa!

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös nämä: 

Väsymys – tunnistaminen – uusi alku

Kotitoimiston ergonomia kuntoon ja alekoodi Sallille

Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä

Huomioi arjen kuormitus liikunnassa ja aktiivisuudessa

Arjen ei pitäisi olla selviytymistä

Ajatukset – jotka stressaavat meitä

Ajatukset – jotka stressaavat meitä

Viime päivät olen miettinyt sitä, että jos vain pyrkisi hyväksymään asioita sellaisina kuin ne ovat, pyrkisi olemaan mahdollisimman läsnä tässä hetkessä, eikä jatkuvasti toivoisi, kuvittelisi ja haluaisi saati yrittäisi pakottaa asioiden menevän tietyllä tavalla, elämä olisi varmasti aika paljon lungimpaa. Tuntuu, että vaikka olen harjoitellut 

Seiso oikein työpöydän ääressä – seisomapöytä helpottaa työntekoa

Seiso oikein työpöydän ääressä – seisomapöytä helpottaa työntekoa

Seisomapöytä on ihan paras, vaikka siinäkin on asioita, jotka on hyvä pitää mielessä. Mikään staattinen asento, jossa ollaan tuntikausia, ei ole hyvä. Ei edes silloin, kun on seisomapöytä. Olen saanut nyt jo joitain viikkoja Nauttia Sallin satulatuolista ja Sallin School Desk -seisomapöydästä, jotka sain kaupallisen 

Väsymys-tunnistaminen-karsiminen- uusi alku

Väsymys-tunnistaminen-karsiminen- uusi alku

Uusi alku. Siltä toukokuu aina itsestäni tuntuu. Homma menee näemmä näin: ensin tulee väsymys. Sitten tilanteen ja tunteiden tunnistaminen. Asioiden karsiminen. Lopuksi ihana, uusi alku.

Näin ne vuodet toistavat itseään, ja nelikymppisenä luulisi jo tuntevan itsensä aika läpikotaisin. Näin ei kuitenkaan näköjään ole, se tuli taas huomattua. Mutta onneksi kuitenkin koko ajan itsetuntemus lisääntyy ja sitä alkaa huomata, että ahaa, nyt tuntuu tältä, ihan kuin viime vuonna ja toissa vuonna. Mitä minun pitäisi tehdä toisin, jotta tuntisin toisin?

Maalis–huhtikuussa aloin nimittäin tunnustella itseäni ja tuntemuksiani, ja huomasin, että päivät tuntuivat kumman alakuloisilta. Olin nukkunut viikkotolkulla huonosti, minun oli ollut poikkeuksellisen vaikeaa nukahtaa tai sitten heräsin yöllä valvomaan tunneiksi. Toki vastoinkäymisiäkin oli ollut ilmassa, korona jylläsi, mösjöön isä oli yllättäen menehtynyt, olin tehnyt kuukausia paljon töitä, ehkä jopa vähän liikaa, vaikka kaikki ylimääräinen työ, kuten juoksukoulut ja luennot olivat tauolla eikä tätä blogiakaan tarvinnut enää päivitellä kenenkään toisen omistamalla portaalilla 18 kertaa kuussa, kuten aiemmin.

Sama tilanne kerran vuodessa

Puhuin kotona fiiliksistäni ja viestittelin ystäväni kanssa tuntemuksistani, ja yhtäkkiä tajusin sen, että ajaudun tällaiseen samanlaiseen tilaan noin kerran vuodessa. Ensin paukutan hulluna menemään joka suuntaan, siitä pääosin nauttien, ja vasta kun tekeminen alkaa helpottaa, tunnistan väsymyksen, mielenkiinnon vähenemisen eri asioihin, tietynlaisen alakulon ja ilottomuuden.

Olen polttanut itseni loppuun yli 10 vuotta sitten. Siitä kokemuksesta olen nykyään yhä kiitollinen, sillä se on auttanut minua olemaan astumatta uudestaan rajan yli näiden vuosien aikana.

Tällainen olen, enkä tiedä, haluanko edes muuttua

Ystäväni totesi, että hän ajautuu samoihin fiiliksiin silloin, kun on juurikin painanut menemään liian kovaa. Mösjöö taas totesi, että tämähän on ihan sinua ja samaan lauseeseen lisäsi, että kuitenkin pääosin olet onnellisimmillasi noin, kun teet paljon kaikenlaista. Aloin pohtia, että todellako olen tällainen, ja enkö osaa muuttua? Ja mikä tärkeintä, haluanko edes muuttua? Totesin siihen itselleni, että en halua muuttua, mutta haluan oppia, ja nimenomaan lisää ja itsestäni. Uusi alku siinäkin mielessä.

Eräänä aamuna sitten kirjoitin listan keittiön pöydän äärellä. Lista koski asioita, joita haluan tehdä ja tehdä vielä lisää, ja jotka antavat itselleni energiaa. Lista koski yhtälailla myös asioita, joita haluan vähentää, ja jotka tuntuivat mielestäni raskailta. Ensimmäiselle listalle pääsivät mm. puuhastelu perheen kanssa, juokseminen metsässä, järjestys kotona, ja luonto. Toiselle listalle pääsivät mm. somen liikakäyttö, käytännön epäjärjestys (vaatekaappi ja kirjahylly!), liika tavaramäärä ja liian tiukat aikataulut. Tavoitteena uusi alku, jossa enemmän mukavuutta, vähemmän epämukavuutta.

Ja kas, keskittymällä siihen, mikä antaa minulle energiaa ja vähentämällä sitä, mikä vie energiaa, on tilanne tasapainottunut. Viime torstaina ennen vappua tunsin, miten ilo ja sisäinen rauha ovat taas vallanneet minut viikkojen sivuraiteilla olon jälkeen. Olen nukkunut jo pari viikkoa hyvin ja herännyt virkeänä. Olen kiinnittänyt huomioni enemmän hyvään ja kuunnellut intuitiotani tarkasti.

Elämän yksinkertaistaminen alkoi tuntua ainoalta vaihtoehdolta

Vaikka elämä koronan takia oli muuttunutkin paljon yksinkertaisemmaksi, tuli myös olo, että haluan karsia kaikkia arjen rönsyjä ja yksinkertaistaa elämääni. Ja sen tekemistä olen nyt aloitellut. Ensimmäisenä poistin Facebookin kännykästäni. Päätin, että yksi seurattava sovellus saa jäädä, ja se oli Instagram. Facebookissa minulla on pääosin tuttuja ihmisiä, mutta silti sinne on vaikea kirjoittaa mitään henkilökohtaista. Sen sijaan blogi ja IG ovat kanava, joissa haluan käsitellä kaikenlaisia asioita ja toki myös innostaa ihmisiä elämään parasta mahdollista arkea ja tekemään itselleen hyviä asioita.

Toukokuu tuntuu taas uudelta alulta

Kun aloin miettiä, mitä edes päivästä toiseen mietin, toukokuu alkoi tuntua taas uudelta alulta, kuten viime vuonna. Viime vuonna takana tosin oli raskas talvi, jona etsin paikkaani lähes pakkomielteisesti. Silloin latasin kaiken toivoni mahdolliseen opiskeluun, mutta en päässyt toivomaani opiskelupaikkaan. Tänä vuonna langat ovat olleet enemmän tietoisesti käsissäni, enkä ole tavoitellut noin isoja radikaaleja muutoksia. On ollut helpompi olla näin kuin on. Esimerkiksi viihdyn töissäni nykyään hyvin, kun vuosi sitten tilanne oli toinen edellisissä hommissani. Toki jos en olisi koskaan kokeillut kustannustoimittajan töitä, olisin jäänyt isoa oppia ja yhtä mielenkiintoista kokemusta köyhemmäksi.

Mutta: Kun alkaa muuttaa elämäänsä vaikka sitten karsimalla niitä liikoja rönsyjä, alkaa tulla tilaa nähdä, mikä onkaan tässä hetkessä tarpeellista ja mikä mahdollisesti ei. Ihminen muuttuu kaiken aikaa ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammaksi muutoksen tekeminen ja itselle merkityksellisten asioiden ymmärtäminen tulee itselläni. Ei halua enää jahkata montaa vuotta, vaan on rohkeutta tehdä päätöksiä ja muuttaa elämäänsä nopeallakin syklillä. Huolimatta siitä, että yhtä hyvin kuin ne muutokset voivat olla onnistuneita, voi tehdä myös virheellisiä valintoja ja epäonnistua. Mutta kuten niin usein olen sanonut, itseäni ovat opettaneet eniten epäonnistumiset, eivät ne hetket, kun olen saavuttanut jotain, mitä olen tavoitellutkin. Tärkeintä on huomata se, mikä vie ja mikä antaa, vaikka moni asia tekee kumpaakin. Ehkä kaiken salaisuus on se kultainen keskitie, joka kuulostaa tylsältä, mutta empiirisen tiedon mukaan saa ainakin itseni voimaan usein parhaalla mahdollisella tavalla. Sopivasti, ei liikaa. Ei liian vähän, vaan sopivasti.

Mahtavaa sunnuntaita ja parasta toukokuuta juuri sinulle. Voi hyvin!

Jenny

SYDÄN on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä ja painaa!

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Lue myös nämä: 

Pakko pysähtyä – mutta asenteella on merkitystä

Huomioi arjen kuormitus liikunnassa ja aktiivisuudessa

Arjen ei pitäisi olla selviytymistä