Miltä susta tuntuu?
Olen viime aikoina haastatellut useampia pikku lasten vanhempia, ja tuntuu, että monilla erityisesti vauva-aika koettelee: Rahaa on vähän, vanhempien yhteistä aikaa on vähän, jos itse käy töissä, aikaa vauvan kanssa on vähän. Ja jos lapsi on tarhassa, aina tulee jokin asiantuntija, joka syyllistää siitä, ettei hoida lastaan itse kotona. Sitä voi tuntea olevansa jotenkin väärässä paikassa väärään aikaan. Tai sitten kun luppoaikaa on, sitä on niin väsynyt, ettei kykene mihinkään ylimääräiseen, mutta pyykit, tiskit, siivoaminen ja ruoanlaitto eivät hoidu itsestään. Ja on pakko pyykätä, siivota, tiskata, sillä sekaisessa kämpässä oleminen stressaa entisestään. Ymmärrän isien ja äitien huolta, sillä toisinaan pystyn itse samaistumaan tuollaiseen tilanteeseen. En pidä sanasta ruuhkavuodet, mutta sitä nämä taitavat olla.
Erityisesti huonosti nukkuneena tilanne voi tuntua katastrofaalisen kammottavalta. Eräs tässä totesi, että ”Sateessa vaunujen lykkiminen valvotun yön jälkeen sai olon tuntumaan siltä kuin arki olisi maanpäällistä harmaata helvettiä.”
Kommentti tuli niin sydämestä, ihmiseltä, jonka tiedän rakastavan lastaan yli kaiken. Ja tyypiltä, joka on positiivinen ja elämäniloinen lähes 24/7. Joskus vain tuntuu tuolta, sitä ei ainakaan kannata hävetä. Omat huolenaiheet, murheet ja ongelmat ovat ihan yhtä tärkeitä kuin nälänhätä tai pankkikriisi. Vaikka yritinkin lohduttaa häntä, hihittelimme sitten yhdessä tuolle lausahdukselle. Vaikutti siltä, että ystäväni koki olonsa helpottuneeksi, kun oli saanut jakaa asiansa kanssani.
Rehellisyys ja välittömyys tekevät sinut haavoittuvaksi. Ole rehellinen siitä huolimatta.
Onneksi lapset antavat myös hyvin paljon. Ja arki tai siis elämä ylipäänsä on joskus harmaata maanpäällistä helvettiä, oli sitten lapsia tai ei. Välillä voi oikeasti tuntua siltä, että elämä on vastoinkäymisestä toiseen ajelehtimista. Silti ei auta, pakko on jaksaa. On mielestäni aivan normaalia, että silloin kun on rämpinyt läpi suuresta määrästä vastoinkäymisiä, voi alkaa usko loppua, että helpottaako tämä ikinä.
Kyllä helpottaa. Empiiristä tutkimustietoa.
Vaikka annat maailmalle parhaasi, se voi lyödä sinua kasvoihin. Anna parhaasi siitä huolimatta.
Se ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa eikä ihmistä, jos jonain päivänä tuntuu siltä, että nyt ei suju. Se ei satuta ketään, jos ajattelee, että ei tämä ole sitä, mitä mä tilasin. Ei tällaista arkea minulle, tässäkö tää oli, elämä.
Paitsi puhua, melkeinpä tärkeämpää on mielestäni myös istua alas miettimään, miksi minusta tuntuu tältä ja miltä minusta nyt edes juuri nyt tuntuu. Itsekin aina vain harjoittelen noita omien fiilisten tuntemisia: Usein kun sorrun siihen, että epämukavassa tilanteessa säntään ensimmäisenä soittamaan jollekin ystävälleni ja vuodattamaan hänelle kaiken, ennen kuin olen edes ehtinyt hengähtää ja tunnustella fiiliksiäni. Hätäisenä tulee myös tehtyä vääriä johtopäätöksiä, jolloin koko tilanne voi saada isommat mittasuhteet kuin silloin, kun olisi hetkeksi tarttunut tunteeseen ja hengitellyt.
Tärkeää on myös antaa anteeksi. Antaa anteeksi itselle, ja antaa anteeksi toiselle.
Ja kaikesta huolimatta sanoa kiitos kaikelle menneelle. Ja sanoa kyllä kaikelle tulevalle.
Kunnollinen aamukahvi saa maailman näyttämään paremmalta paikalta valvotun yön jälkeen.
Kirsi H.
Teit niin tai näin, aina väärin päin. Oma lapsukaiseni meni hoitoon 1,5-vuotiaana, tosin vain kolmepäiväiseksi viikoksi. Nyt parivuotiaana viettää hoidossa neljä päivää viikossa. On myös hyvin paljon isovanhemmillaankin hoidossa, yökylässäkin. En tiedä, kärsiikö tästä lapsen kehitys vai paraneeko. Tietääkö oikeasti kukaan!? Oma paha äiti -hetkeni oli tuossa pari viikkoa sitten, kun lapsi väsyneenä päiväkotipäivän jälkeen kiukutteli ja itkeskeli ns. ilman syytä. Tiuskaisin, että älä nyt itke, en jaksa kuunnella tuollaista kitinää. Lapsi nieleskeli itkunsa pois ja tuli sanomaan katko-puheella (yritti siis peittää itkuaan), että ”Äiti en mä enää itke, ota syliin.” Juu, oikeen tuli hyvä (=paha) fiilis siinä, että kiva äiti tässä, kun ei anna lapsen olla pahalla päällä.
Jenny B-H
Mä oon sitä mieltä, että kukaan ei tiedä. Jokaisessa vaihtoehdossa on ne hyvät ja huonot puolet. Ihan liikaa syyllistetään vanhempia, joiden lapset on hoidossa. Kyllä munkin isommat tytöt oli vauvana yökylässäkin, siis sukulaisilla. Nyt en oo Piksua vielä raaskinut laittaa hoitoon, kun se on sellanen lellikki 🙂
On muuten totta, että lapsellakin saa olla huono päivä… Keskimmäinen on tosi harvoin pahalla tuulella, ja sitten joskus kun on (ehkä kerran vuodessa) ja jos sanon, että älä viitsi, hän huutaa, että ”en ole ikinä huonolla tuulella ja sitten kun oon, en saa!!!!!” Eli ihan tottahan hän puhuu. Ei me olla täydellisiä ihmisinä eikä vanhempina, se vain pitää hyväksyä! 🙂
Hanna
Miten tuo BodyPump lähti sujumaan synnytyksen jälkeen kun sanoit että lihaskunto ei ole ollut entisellään? Nimim. Ohjaajakollega, pienen tytön äiti, joka haaveilee BP koulutuksesta 🙂
Jenny B-H
Moi! Mä vedin aluksi vain sisäpyöräilyä, kun tuntui, että keskivartalon hallinta oli aivan hukassa ja olo oli kuin marionetilla. Olisi kannattanut kuitenkin aikaisemmin alkaa vahvistaa erityisesti keskikropan lihaksia! Tein pari ekaa pumppituntia normaalia pienemmillä painoilla, mutta kipeeksi tuli lihakset silti. Nyt 1,5 kk:n säännöllisen treenin jälkeen teen jo ihan isoilla painoilla. Silti tuntuu, että lihaskunto on vieläkin puolitiessä, pitäisi varmaankin vahvistaa sitä salilla ja tehdä enemmän kokonaisvaltaisia liikkeitä.
Kroppa kestääkin pumpin hyvin, mutta nyt on ongelmia hyppytuntien kanssa. Alaselkä ei vielä kestä pomppimista, joka tuntuu siis lähinnä seuraavana päivänä vartalossa.
Hanna
Suuri kiitos! Ehkä tässä ei ole sitten huolta, jos sitä koulutukseen suuntaisi ja antaisi itselle aikaa. 🙂 (se vaan on niin kamalan vaikeaa antaa itsensä olla ”heikko”) ;D