Hyvät elämäntavat auttavat kestämään hektistä vaihetta
Hyvät elämäntavat auttavat kestämään hektistä elämänvaihetta paljon, paljon paremmin. Maailmankaikkeus todellakin muistaa minua runsaudellaan, mutta kerrankin olen ollut stressaamatta ja verrattuna esimerkiksi toukokuiseen kuukauden valvomisputkeen olen pysynyt ihan viilipyttynä ja nukkunut melko hyvin. Ja pakko sanoa heti alkuunsa, että ihan omin pikku kätösin olen tämän ruuhkan aiheuttanut enkä voi syyttää tästä kuin itseäni ja halua ja intoa tehdä monia asioita kerralla esimerkiksi päivätyön ohella. Tammikuun ensimmäisinä päivinä ilmestyvä kirjani vain on vaatinut huolenpitoani enemmän kuin osasin kuvitellakaan ja on nielaissut aikalailla luppoaikaa. Maanantaina se siirtyy kustannustoimittajani hellään huomaan editoitavaksi ja sitten taittoon. Lähiviikkoina voin vilauttaa teille kirjan kannen ja paljastaa se nimen. Olen läpikäynyt jälleen prosessin aikana tunteita äärilaidasta toiseen, mutta alan kallistua sen puoleen, että hyvä siitä tulee. Mutta voipi olla viimeinen kerta ihan oikeasti, kun kirjaa olen tekemässä. Se eräs romaaniaihe vielä mielessä vähän kummittelee, mutta voi olla, että pukkaan sen sitten ulos eläkeiässä. Tosin vitsailenhan usein, että haaveeni on jäädä neljävitosena eläkkeelle mutta tehdä töitä ysikymppiseksi. Mihin se tikru raidoistaan pääsisi?
Minä onnistun -painonhallintavalmennuksemme starttaa 17.9.
Mukavasti on työllistänyt myös Marjaanan, Tuukan ja minun Minä onnistun -nettivalmennus, joka starttaa nyt 17.9. ja jonne on vielä paikkoja myynnissä. Vaikka aloimme suunnitella ja tehdä tätä projektia jo tammikuussa, ei se käy ihan käden käänteessä, kun jokaisella on päivätyöt ja kasa muita hommia. Mutta valmennuksesta olemme kaikki tosi innoissamme. Hyviä nettivalmennuksia on pilvin pimein, mutta Marjaanalla ja itselläni on kokemusta ylipainosta ja sen pudottamisesta nimenomaan elämänmuutoksella, pysyvästi. Ja omasta elämänmuutoksesta on ollut niin paljon hyötyä ihan kaikessa. Veikkaan, että esimerkiksi se, että syön säännöllisesti, liikun säännöllisesti ja nukun riittävästi, auttaa minua jaksamaan myös tämän hieman stressaavamman vaiheen. Silloin, kun on kiire, moni tekee sen virheen, että ei ”ehdi” huolehtia niistä paremmista elämäntavoista. Hyvin tavallista on, että hektisinä ajanjaksoina syödään, mitä ja milloin sattuu, tiristetään yöunista ja skipataan liikunta, vaikka juuri tuo kolminaisuus on sitä, mikä auttaa jaksamaan hyvin. Käy vilkaisemassa 8 viikkoisen Minä onnistun -valmennuksen sivuja ja vielä ehdit mukaan, jos se kutsuu! Seuraava valmennus starttaa sitten tammikuussa 2019, jolloin vedämme myös hyvinvointipäivän Långvikissa.
Huomenna 13.9. luennoimassa Vauhtisammakolla Turussa
Huomenna illalla olen luennoimassa Vauhtisammakon juoksumessuilla Turussa. Pakko sanoa, että kun messuille lupauduin, ei ollut tällaisesta työrysästä tietoakaan, mutta ei se haittaa, uskon, että vierailu Turussa tekee pelkästään hyvää. Kerron elämänmuutoksestani ja myös tuosta heinäkuisesta ultraintervallikisa Stockholm Multi Island Runista eli Smiristä. Smiriin on mahdollista hakea uuden vuoden jälkeen, ja uskon, että siellä oltaisiin suomalaisvahvistuksesta innoissaan, koska Team Henriksson taisi tehdä lähtemättömän vaikutuksen.
Kuvassa jututan Vauhtisammakon Annia. Torstaina on toisin päin. Nauraminen on muuten tärkeä juttu elämässä. Kuva: Hanne Manelius
Tunnustan: olen haalijaluonne
On varmaan tullut selväksi, että olen ihminen, joka helposti haalii ympärilleen monenlaista. Olen kuitenkin kerran noin kymmenen vuotta sitten läpikäynyt loppuunpalamisen, joten ymmärrän myös sen, etten voi tehdä kaikkea samaan aikaan. Mutta tuolloin 10 vuotta sitten eivät myöskään arjen peruspalikat olleet näin hyvällä tolalla kuin nyt, vaan elin muutenkin todella stressaavaa elämänjaksoa ja sitten kaikki, mikä tapahtui, oli vain liikaa. Jos en olisi viisastunut noista ajoista, ei tämän paletin pyörittäminen varmasti olisikaan mahdollista. Lisäksi en ole sitä tyyppiä, joka pakenee jotain, kuten tunteitaan, tekemisellä ja suorittamisella. Itsehän teen joka päivä tunnetyötä ja henkistä treeniä, ja fiilistelen kaikkea mahdollista.
Olli Ohtosen luennolta kuitenkin sain sen kimmokkeen ajatella arkea toisin. Olen ajatellut, että kun tekee paljon, pitää erityisesti huolehtia palautumisesta, mutta kun nämä omatkin tekemiset ovat niin erilaisia laidasta laitaan, niin voinkin ajatella, että ne enemmänkin tukevat toisiaan kuin sotivat toisiaan vastaan. Jos vain ja ainoastaan täyttäisi vuorokautensa samalla ja yhdenlaisella tekemisellä, voisi se olla paljon kuormittavampaa kuin se, että tekeminen ja ihmiset tekemisen ympärillä vaihtelevat suuresti.
Joka tapauksessa olen kiitollinen, että saan olla osallisena näin monia erilaisia asioita, ja ympärilläni on ihmisiä, jotka haluavat toteuttaa kanssani omia visioitaan. Se on mielestäni suuri luottamuksen osoitus itseäni kohtaan. Alan ehkä vihdoin päästä perille siitä, ettei kannata stressata edes niinä runsaina ja täyteläisinä hetkinä, vai johtuuko tämä lungi olotila vain ja todella siitä, että olen pian pari vuotta elänyt uusien elämäntapojeni mukaan, jotka vain saavat minut voimaan niin hyvin, että paitsi että voin todella hyvin, osaan ottaa asiat aika lailla sellaisina kuin ne tulevat.
On tämä elämä kyllä mahtavaa, ei voi muuta sanoa. Siis ihan kaikkine puolineen ja kokemuksineen, huippuhomma!
Miten sulla menee?
Jenny
INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle
FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi
Lue lisää ja laita jakoon:
Keho ja mieli tottuvat – silti ei tarvitse tyytyä pahaan oloon
Yhtäkkiä on helppoa olla zen ja kiitollinen
Tasapainoinen arki synnyttää liikuntamotivaatiota
Emma / Harkittuja herkkuja
Ihan hyvin menee, kiitos kysymästä 🙂 Olen huomannut tosi selkeästi ihan saman; kun syö hyvin, nukkuu riittävästi ja liikkuu (edes vähänkin), niin stressiä ja paineita jaksaa ihan eri tavalla. Ja kyseessähän on todellinen lumipalloefekti-ilmiö: jos stressin antaa päästä niskan päälle vähääkään, se tosi helposti heijastuu tonne syömis- ja nukkumispuolelle, minkä jälkeen stressiä taas ei jaksa, minkä jälkeen syömiset menevät entistä huonompaan suuntaan jne. Silloin vielä, kun/jos stressi on edes suht hallittavissa omilla valinnoilla ja aikatauluttamisella, niin homman pystyy handlaamaan (ehkä) jotenkuten, mutta jos elämään tulee jotain vakavampia vastoinkäymisiä ulkopuolelta, niin homma kyllä kosahtaa tosi pahasti. Mutta kävi näin muutama vuosi sitten läheisen ihmisen sairastuttua vakavasti ja siitä seuranneet painostavat ja pelottavat kuukaudet romuttivat kaiken hyvän, mihin olin panostanut ja opetellut parin vuoden ajan. No, onni onnettomuudessa, läheinen parani, mutta edelleen korjaan tuota pahasti retuperälle mennyttä tlannetta. Nyt alkaa näyttää siltä, että olen pikkuhiljaa taas oman elämäni herra. Tai siis rouva 🙂
Et tiedäkään Jenny, kuinka paljon mä odotan sun kirjaa 🙂 Kiva, että pian saadaan maistiaisia kannen ja nimen muodossa! Tuo teidän valmennus kiinnostelee, mutta olen tehnyt päätöksen tälle syksylle olla liikaa miettimättä ja ”valmentautumatta” mihinkään erityiseen, vaan yritän ihan elää vaan. Huomasin meinaan viime keväänä, että onnistuin kehittämään stressin tosi kivasta valmennuksestakin (Kaisa Jaakkolan). Mutta saatan kyllä olla kiinnostunut ensi tammikuussa, katsotaan nyt.
Ihanaa alkavaa viikonloppua <3
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Emma kommentista! Just näin! Se efekti toimii niin hyvässä kuin pahassa ja just toi, että jos tulee jotain isoa ja yllättävää, homma voi todella kosahtaa, jos ne perustukset eivät ole kunnossa.
Mä ymmärrän täysin ton, mistä kirjoitit, koska itsehän vasta aikanaan aloin kiinnostua näistä kaikista asioista silloin, kun todella olin siellä ojan pohjalla enkä olis huonommin varmaan voinut enää voida. Mutta sekin on ollut tarpeellinen käynti tehdä ja taas eilen mietin sitä, miten kiitollinen sitä voi niistä vaikeuksista olla. Toistan aina itseäni, mutta ne kokemukset ovat avanneet mun silmät niin apposen auki, että pääosin tää perusarjen puurtaminen on vain ihanaa.
Kirja lähtee nyt tosiaan kustannustoimittajalle ja sitten taittoon ja jännittää ihan pirusti. Mutta parhaani tein ja se riittäköön. Valmennus on myös hauska juttu, vaikka kyllähän näihin sivuprojekteihin saa aikaa uppoamaan 😀 Mä oon ehdottomasti sitä mieltä, että jos valmennukseen sitoutumisesta tulee liikaa stressiä tai ei vaikka koe olevansa ihminen, joka jaksaa sitoutua valmennukseen, se ei oo sitten oma juttu. Hyvinvointi kun ei saa olla suorittamista, vaan sen pitäisi tapahtua kuitenkin semipienillä teoilla, vaikkakin jatkuvalla tekemisellä.
Ihanaa viikonloppua! Nautitaan tästä syksystä <3