Kiitos..

..että olen jälleen saanut herätä näin hienoon päivään! It’s a new day so shine on.

Aamulla 5.50 kelloni soi, ja siinä hetken maalailtuani hyviä fiiliksiä tälle tulevalle päivälle kampesin itseni nopeasti sängystä ylös samalla ajatellen, että onpa hienoa, että mulla on pian vuoden ollut toi uusi puhelin, joka minut monena aamuna herättää. Että miten siistiä, ettei se ole tippunut kertaakaan niin, että sen lasi olisi mennyt rikki. Edellinen luurihan minulla oli aivan sirpaleina, mutta uuden hankkiminen ei ollut itsestäänselvyys.

Koska loppukuu ja eilinen palkka ei ollutkaan tupsahtanut tililleni, olin kokannut illalla kaapista löytyneillä jämillä, eikä kukaan ollut käynyt kaupassa ostamassa kahviakaan, luonnollisesti. Siinä sitten mietin, että mikä ilo, että olin joitain viikkoja sitten saanut jostain työjutusta pussillisen pakurikahvia, mikä mainio tilaisuus tutustuttaa itseni nyt uusiin makuihin ja avata silmät lopullisesti kahvin voimalla. Ja kiitollinen saatoin olla myös siitä, että ruokaa oli pöydässä ollut kuitenkin. Ja siitä, että vaikka palkka ei tullut eilen, se oli ilmestynyt yön aikana tililleni. Kiitollinen olin myös siitä, että minulla on töitä, saan tehdä töitä ja vieläpä asioita, joista pidän. Vielä viikonlopun kurssistakin koin kiitollisuutta, tuntuu hienolta, että sain olla vaikuttamassa niin monen ihmisen elämään niin kivalla tavalla. (Keksinpä tässä, että samanlaisen setin voin vetää myös pk-seudulla ensi vuoden alussa, kun vain löydän sopivat tilat!)

Olin eilen illalla luvannut, että käyn herättyäni tankkaamassa auton, ja kun aamukuuden kieppeillä sitten avasin kotioven ja sain naamalleni sadetta, joka tuli kuin suihkepullosta, mietin, että ah, onpa ihanan raikasta. Sen sijaan, että manasin sitä, että joudun tankille kukonlaulun aikaan, kiitin autosta, sen toimivuudesta, siitä, että palkkani oli tänään tullut ja pystyin tankkaamaan ja kiitollinen olin myös lähellä sijaitsevasta bensa-asemasta. Koko hommaan meni kymmenen minuuttia. Jos olisin asiasta alkanut valittaa, olisi koko show vienyt huomattavasti kauemmin.

Aamulla kurkkuni oli ollut vähän karhea, mutta selkeästi jo eilisten jumppien jättäminen väliin ja kotona villasukat jalassa kirjoittaminen oli auttanut. Siinä sitten tunnustelin kurkkuani, yleistä olotilaani ja kiitin siitä, että ymmärsin ottaa itselleni iisimmän päivän, en sairastunut kunnolla ja lähes jokaisena päivänä vuodessa saan olla terve, pystyn hengittämään itse, kävelemään, liikkumaan ja juoksemaan. Minulla on vahva, toimiva keho joka tekee itseni kanssa saumatonta yhteistyötä.

Istuin hiljaisuudessa pakurikahvia nauttien ja katselin ympärilleni. Samalla mietin, että vaikka elämäni on kovin epätäydellistä, asiat voisivat olla paljon hullummin. Tyytyväinen saan olla moneen, vaikka sitten tavoittelisinkin jotain muuta. Kiitollinen kannattaa olla myös, koska itsestäänselvyyksiä ei ole.

Ajattelin jatkaa tätä pollyannamaista kiitollisuusleikkiä koko päivän. Saa nähdä, miten paljon hyviä asioita huomaan ja kuinka vähän niitä huonoja asioita lopulta onkaan, jos asiaa haluan tarkistella sieltä positiiviselta puolelta. Ainakin osa omasta hyvinvoinnista ja arjen sujuvuudesta on kiinni ihan siitäkin, mikä oma suhtautuminen on.

Kuka mukana?

P.s. Niin ja se pakurikahvi… Se ei sittenkään ole ehkä oma juttuni. Terveisin Löfberg’s lilaa sen olla pitää.

Viikonloppuna olin kiitollinen nätistä maisemasta. Jamilahden kartanon ikkunoista aukeaa merelle.