06joulupainonhallinta3 vuotta sitten tein elämänmuutoksen – ei paluuta entiseen3 vuotta sitten tein elämänmuutoksen – ei paluuta entiseen. On kulunut yli kolme vuotta siitä,
12toukopainonhallinta5 virhettä, jotka tein painonhallinnassaNyt kun en ole enää pitkään aikaan tehnyt elämänmuutosta, vaan olen jo kauan ollut se
29huhtihyvä elämä, painonhallintaMyönteinen ajattelu itsestä on elämänmuutoksen ensimmäisiä askeliaInstagram muistutti minua tänään kuvasta, joka on otettu neljä vuotta sitten. Kun katsoin kuvaa, näin
28maalishyvä elämäKärsivällisyys auttaa monessa asiassaTällä viikolla kävin pitkästä aikaa juoksemassa lenkin kovempaa vauhtia kuin vähään aikaan. Yhdessä mösjöön kanssa
23maalisoma elämä ja perheJännittäjästä luennoitsijaksi – esiintymisen ja luennoinnin oppii tekemälläVatsaa nipistää, oksettaa, huimaa, kädet tärisee. Kun luin isoisäni hautajaisissa adresseja kuutisen vuotta sitten, olin
09lokapainonhallintaEtkö pelkää, että lihot taas?Etkö pelkää, että lihot takaisin? Mistä tiedät, että pysyt nykyisessä painossasi? Mistä sait motivaation aloittaa?
Viimeisimmät kommentit