Etkö pelkää, että lihot taas?

Etkö pelkää, että lihot takaisin? Mistä tiedät, että pysyt nykyisessä painossasi? Mistä sait motivaation aloittaa?

Tässäpä kolme usein kuulemaani kysymystä ihan keltä tahansa ihmiseltä. Kun on jojotellut kuusi vuotta, ihmisiä luonnollisesti kiinnostaa, mikä tällä kerralla on (muka) eri lailla kuin jojotteluaikana. Enkö pelkää, että lihon kilot korkojen kanssa takaisin, kuten kolmesti aiemmin?

En. En pelkää, koska tällä viimeisellä kerralla nimenomaan tein elämänmuutoksen. Ensin laihduttelin kolmesti noin 50-60 kiloa yhteensä. Sen jälkeen pudotin elämänmuutoksella 20 kiloa. Muutin elämäntapojani. En pikadieetannut, pudottanut painoa liialla liikkumisella enkä rajoittanut syömiäni ruoka-aineita. En myöskään laskenut kaloreita, en punninnut ruokia. Sen sijaan aloin syödä säännöllisemmin, ehkä jopa määrällisesti enemmän kuin ennen, mutta terveellisemmin ja paremmin. Ja ihan oikeasti, myös herkullisemmin. Painonhallinta ei ainakaan itselleni tarkoita sitä, että kituisin nälässä. Sellainen ei olisi itselleni edes mahdollista, koska minusta saattaa kuulemma tulla hangry (tietää perhe kertoa). Sitä paitsi nälkäisenä ei jaksa treenata.

Ei kiitos vanhoille tavoille

Kun muuttaa ruokatapojaan ja muitakin elämäntapojaan, ”tavoitteen” saavuttamisen jälkeen ei voi koskaan palata vanhoihin tapoihin. Itse asiassa voi ajatella, ettei mitään kovin spesifiä maalia edes ole olemassa. On vain elämä, jota elää ja tapoja, joita voi muuttaa tilanteidenkin mukaan. Ajan kanssa ne vanhat tavat alkavat tuntua absurdilta. Ai minäkö pystyin juomaan 1,5 litraa kokista ja syömään pussin sipsejä yhtenä iltana? Todellako otin kermajuustopekonipastaa kolmatta lautasellista? Ihminen tottuu kaikkeen. Niin edellä mainittuun kuin siihenkin, että kaikkea voi syödä, mutta pussin sijaan nautiskeleekin vain kourallisen sipsejä ja pullon sijaan yhden lasin kokista.

Ja kun niitä tapoja oikeasti muuttaa ajan kanssa ja tekee asioita niin, että uusista asioista tulee osa arkea, ne tavat (joita siis ensin opetteli) muuttuvat rutiiniksi. Silloin ei tarvitse todellakaan pelätä lihomista tai jojottelua, koska elämäntavat ovat niin erilaiset kuin ennen tapojen ja elämän muuttamista, silloin kun ylipainoa oli ja itsekin juuri jojottelin.

Pikadieettaja lihoo

Kun pikadieettaa tai yrittää pudottaa painoaan konsteilla, joita ei pysty arjessa pitkään noudattamaan, on lopputulos tutkimustenkin mukaan useimmiten se, että kilot palaavat bonusten kanssa. Itsekin ihmettelin kolme kertaa, että miten siinä taas niin kävi, että olin lähtöpisteessa, mutta kun asiaa funtsii, ymmärtää, että asialle ei ollut vaihtoehtoja. Paino totta kai putosi, kun söin rajoitetusti tai liikuin paljon. Kun tulos oli saavutettu, palasin vanhoihin elämäntapoihini, eli lähinnä syömään miten sattuu, mitä sattuu ja milloin sattuu. Liikunta oli ohjaustenkin myötä osa arkeani, mutta ruoalla on treeniä huomattavasti merkittävämpi vaikutus painonhallinnassa. Jälkikäteen huvittaa oma hämmennykseni siitä, kun painoni ei pysynytkään siellä, minne olin sen pikaisesti hilannut. Mutta miten se olisinkaan voinut pysyä uudessa, tavoittamassani painossa, koska palasin niihin vanhoihin tapoihin, jotka olivat ylipainon aiheuttaneetkin?  

Motivaatio tulee, kun lopettaa laihduttelun

Toinen asia, joka herättää kysymyksiä, on motivaation ylläpito. Itse olin päättänyt, että en koskaan enää halua laihdutella enkä jojotella, never again, siis ihan oikeasti. Vaihtoehdoksi jäi muuttaa elämäntapoja tai pysyä ennallaan ja olla siihen tyytyväinen. Kolmen väärin tavoin tehdyn painonpudotuksen jälkeen päätin, että kyllä, mutta teen nyt eri tavalla kuin ennen. Vaikka keholla kesti pari kuukautta ennen kuin se alkoi ottaa uusia tapoja vastaan, tiesin, että jotain varmasti alkaa tapahtua jossain vaiheessa. Ajoittain kärsimättömyys nousi pintaan, mutta päätin silti jatkaa. Tiesin, että jossain vaiheessa jotain tapahtuu.

Niin kävi.

Motivaatiota tuli siitäkin, että olo alkoi virkistyä ja energiaa oli yhtäkkiä lisää varmaankin paremman syömisen ansiosta. Alkoi tuntua niin hyvältä, että en kovin paljon haikaillut enää niitä huonoja tapoja. En yhä vieläkään kiellä itseltäni mitään, mutta herkutteluviikonlopun jälkeen eikä sellaisen aikana olo ole kovin hyvä. Sitä on luonut itselleen uuden normaalin, joka saa olon hyväksi. Silloin ei kaipaa enää vanhaa ja jos sellaiseen ryhtyy, huomaa, ettei se enää sovikaan itselle. Silloin on tapahtunut se, mikä tapojen muuttamisessa on tärkeintä. On päässyt kiinni rutiineihin.

Uudet ruokatavat ovat itselleni nyt yhtä rutiinia kuin aikainen nukkumaanmeno tai säännöllinen liikunta. Kun ihminen luo itselleen uuden normaalin, miksi palaisi vanhaan, koska se ei tunnu enää itsestä normaalilta?

Teen tältä viikolta ruokapäiväkirjaa ja treenipäiväkirjaa! Jää kuulolle, julkaisen sen ensi viikon alussa. Eilisiä sapuskoja avasinkin jo Instagramissa.

Ihanaa alkuviikkoa,

Jenny