Aamurutiini, jolla päivä käynnistyy energisesti

Olen tosi kiitollinen siitä, että nukun nykyään pääosin hyvin, koska vuosia on ollut toisin. Ensin kuopus herätti liukuhihnalta pari ekaa vuottaan ja sitten kesti vielä monta vuotta, että opin itse nukkumaan uudelleen. Nykyään nukun viikon seitsemästä yöstä keskimäärin 5 yötä hyvin ja tykitän usein 7 tuntia unta putkeen yhtäjaksoisesti. Viimeiseksi illalla luen kirjaa ja heti, kun tunnen, että nyt väsyttää liikaa enkä jaksa enää keskittyä tekstiin, alan nukkua. Sekä Suunnon urheilukelloni että puolisoni raportoivat samaa: nukahtamiseen kuluu vain joitain minuutteja, kun tunnen itseni väsyneeksi.

Aamulla, riippumatta siitä, miten yö on mennyt, toistan hiljaa mielessäni tiettyjä asioita ennen kuin nousen ylös. Kun huomaan olevani hereillä niin, etten enää nukahda uudelleen, olen valmis aloittamaan päivän. Uskon, että se, mitä ensimmäisenä aamulla ajattelee ja tekee, määrittää pitkälti koko päivän kulkua. Jos silmänsä avattuaan pohtii, että jestas, miten väsynyt olenkaan, ei startti päivään ole kovin energinen.

Myös muutama joogaliike auttaa karistamaan unet silmistä. Kuva: Outi Pyrhönen

Sen sijaan minulla on omat mantrani, joita toistan mielessäni muutamia minuutteja:

Kiitos, että sain herätä tähän ihanaan päivään. Kiitos, että jälleen yhden yön jälkeen sain avata silmäni. 

Mitähän mahtavaa tänään tapahtuu. Tästä tulee varmasti loistava päivä. 

Kiitos, että sain nukkua näin hyvin (tai vaihtoehtoisesti heräillä loistavasti!) 

Kiitos, että tunnen itseni virkeäksi ja energiseksi. 

Ja kyllä kuulkaas toimii! Sillä on oikeasti merkitystä, mitä ensimmäisenä herättyään funtsii ja kun ajatukset aamulla ovat myönteisiä, päivä starttaa loistavasti. Jos yöllä on heräillyt tai valvonut, olo ei totta kai ole kovin virkeä, mutta silloinkaan en halua lietsoa väsymystä ja hokea sitä, että oooohhoh, miten väsynyt olen, koska se vain lisää nuutunutta tunnetta.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan hyvän fiiliksen mantroja heti heräämisen jälkeen.

Ihania aamuja sinulle!

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi

Lue lisää ja laita jakoon: 

Kuntoilija voi oppia huippu-urheilijalta

Juoksutaukoa? Näin pääset alkuun!

Jalkapöytä murtunut – ultralta telakalle