Alkoholi on jäänyt kuin vaivihkaa ilman tietoista päättämistä
Savon Sanomat julkaisi eilen kivan pikku artikkelin, johon se oli nostanut Uuteen nousuun -kirjastani alkoholiasiaa ajatuksella Tipaton loppuu – jatka koko vuosi. Olikin muuten ensimmäinen kirjan alkoholipätkää koskeva lehtiartikkeli. Tästä sain ajatuksen kirjoittaa muutaman sanan alkoholista tai ehkä enemmänkin alkoholittomuudesta: Alkoholi vain on jäänyt vaivihkaa ilman tietoista päättämistä
Uskon, että alkoholinkäyttö esimerkiksi viikonloppuisin on monelle tapa, jota he eivät edes ajattele kyseenalaistaa. Kuuluihan perjantaiskumppa ja lauantain saunasidukat aiemmin usein myös omaan arkeeni. Moni pelkää tai kammoaa alkoholittomuutta suotta, mutta itse näin lähes parin vuoden kokemuksella satunnaisannoksia lukuun ottamatta olen huomannut, että en tarvitse alkoholia mihinkään, joten juon sitä todella harvoin. Joskus saatan bileissä juoda yhden ja siirtyä sitten nauttimaan alkoholittomia. Usein en juo sitä yhtäkään, koska ei vain ole fiilistä. Sitä paitsi urheilen lähes päivittäin, ja koen, että jo parikin annosta vaikuttaa seuraavan päivän treeneihin.
Aina ei ole ollut näin
Viimeksi kun kirjoitin aiheesta, vietin tipatonta vuottani. Suurimmaksi osaksi sain kannustavia kommentteja, mutta jonkin verran myös anonyymeja palautteita, että mahtaa sulla olla ongelma, kun sun pitää blogissa asiasta kertoa. Vastaisuuden varalle kerron, että blogissani kirjoitan ihan mistä itse haluan, jos ärsyttää lukea, ei se ole todellakaan pakollista.
Mutta siis: Viimeisen reilun parin vuoden aikana suhtautumiseni alkoholiin on muuttunut. Ja siis nyt kirjoitan omasta suhteestani alkoholiin, en muiden juomisesta. Vaikka alkoholi on muuttunut itselleni hyödyttömäksi ja merkityksettömäksi, ei se tarkoita, että kyttäisin toisten juomisia tai että muut eivät saisi pitää hauskaa tai rentoutua alkoholin voimin. Toivon myös, ettei seurassani käy enää niin kuin syksyllä taannoin, että kun ensimmäisenä pyydän illallisella alkoholittoman juoman vastauksena tarjoilijan kysymykseen alkudrinkistä, kukaan muukaan seurueesta ei kehtaa ottaa viiniä, vaikka osa omien sanojensa mukaan haluaisi.
En ole edes sen kummemmin edes miettinyt, miksi en enää käytä alkoholia, eikä siihen ole oikeastaan mitään yhtä syytä. Se on vain jäänyt pikku hiljaa ilman tietoista päättämistä ja mitä pidempi aika edellisestä annoksesta on, sitä korkeammaksi nousee kynnys ottaa edes sitä yhtä. En koe saavani siitä mitään ekstraa, ja asioita voi juhlistaa myös muulla tavoin kuin alkoholilla. Kun aloin huomata, että alkoholi on oikeasti todella huono rentoutumiskeino, vie palauttavat yöunet, maistuu minusta harvoin oikeasti hyvältä, ja jo lasillisesta on seuraavana aamuna tunkkainen olo, ei se ole vain sen arvoista. Aiemmin omalla kohdallani kyse oli varmasti tavasta palkita itseäni ja rentoutua. Kun rankka työviikko oli hoideltu, sitä ikään kuin ansaitsi pari lasia kuohuvaa.
Viime vuoden annokset mahtuvat kahden käden sormiin
Viime vuoden alkoholiannokseni voi laskea kahden käden sormilla: työpaikan kesäjuhlissa yksi lasi kuohuviiniä. Retkeilyreissun illallisella puoli tervetulomaljaa ja 12 senttiä valkkaria. Laivalla siemaus illallisen viinilaseista, koska en jaksanut enää ”vaatia” seurueessamme erityiskohtelua ja olla tarjoilijoille päänvaivana (siltä se nimittäin vähän vaikutti). Välillä tuntuu vaikeammalta saada vettä pöytään kuin viiniä!
Tipattoman vuoden viettäminen ei ollut itselleni vaikeaa. Sitä paitsi jos se olisi ollut vaikeaa, olisi se ollut huolestuttavaa. Tosin aluksi hämmennyin siitä, että alkoholi vyöryi vastaan ihan joka paikassa, kun siihen vain alkoi kiinnittää huomiota. Samasta asiasta kirjoittaa muuten myös Ani Kellomäki Tiedostavan siemailun taito -kirjassaan (Atena 2019). Luen parhaillaan Kellomäen kirjaa ja olen vain nyökytellyt sitä lukiessani. Kellomäkihän vietti vuoden ”pullonpohjalasit” silmillään ja kun kuka tahansa meistä alkaa tarkastella sitä, missä kaikkialla ja miksi ihmiset nauttivat alkoholia, sitä saattaa yllättyä. Tilaisuuksia ja syitä löytyy, ja alkoholia on tarjolla monissa paikoissa oikeastaan mihin kellonaikaan tahansa. Skumppaa kollegan läksiäisissä iltapäivällä, samppanjaa pr-toimiston pressipäivässä aamulla yhdeksältä, perjantaiviinit työpaikalla. Kuohuvaa sisällöntuottajien festareilla, hyvinvointitoimittajien laivareissulla, viiniä joogatunnilla.
Mieluummin juoksen kuin juon. Tämä postaus oli muuten ihan sairaan vaikea kuvittaa. Minusta ei ole yhtäkään kuvaa esimerkiksi skumppalasin kanssa.
Sama tyyppi kanssa ja ilman
Eräs ystävä totesi kuullessaan tipattomasta, että sitten kun olet ollut vuoden juomatta, niin unohda koko myrkky. Että pystyisinpä tuohon samaan. Silloin vielä ajattelin, että tuskin nyt täysin unohdan, mutta kuinkas sitten salakavalasti on käynytkään. Tipattoman vuoden jälkeen viini lakkasi maistumasta ja saunoakin voi ilman juotavaa. Uskon, että kuka tahansa voi olla ilman alkoholia, mutta tekosyitä olla olematta löytyy helposti. Monia ehkä pelottaa se, miten sitten rentoutua rankasta työviikosta tai kuinka juhlia heidän kanssaan, jotka juovat. Entä miten ottaa ilo irti lämpimästä kesäillasta, lentokentällä koneen odottelusta, ystävän pyöreistä synttärivuosijuhlistamisista? Mitä jos muuttuu tylsäksi ihmiseksi, kuihtuu pois, syrjäytyy sosiaalisesta verkostosta eikä osaa enää pitää hauskaa?
Nuo ovat asioita, joita toki kannattaa itsensä kanssa pohtia, mutta itse olen ollut useamman kerran fiinillä ravintolaillallisella, sekä erittäin alkoholipitoisissa kemuissa, joissa viini ja drinkit virtasivat, onnistuneesti vissyn ja kokiksen voimalla. Olin aivan se sama tyyppi joka olisin ollut skumppalasi kädessä. Bileissä tosin tulee jossain vaiheessa se hetki, kun porukka alkaa olla huppelissa, eikä itse selvinpäin enää jaksa kuunnella alkoholin värittämiä kertomuksia. Silloin voi lähteä kotiin ja herätä seuraavana aamuna virkeänä, ilman krapulaa ja kuitenkin hauskan illan viettäneenä. Kun luopuu alkoholista, ei luovu muusta kuin alkoholista. Ja tilalle saa niin paljon enemmän, myös aikaa ja jaksamista tehdä muita asioita.
Sellaista tänään, skål keskiviikon kunniaksi!
Jenny
Lue ja laita hyvä kiertämään:
Matka Alpeille on alkanut – Tour du Mont Blanc 150 km
Työmatkajuoksun plussat ja miinukset
Ylikierrostelun rauhoittelua ja haastattelu Fit-lehdessä
Elämänmuutos vie aikaa ja vaatii toistoa – mutta yhtäkkiä huomaa, että kaksi vuotta on kulunut
Uuteen nousuun – löydä energisempi elämä -kirjani on ilmestynyt
Vuoden 2018 juoksutavoitteet menivät aikalailla persiilleen
Hanna
Ensimmäisnä tulee mieleen, kun muuton yhteydessä vein kunnan sosiaalitoimistoon peräkontontillisen lasten leluja, naamiaisasuja, kirjoja ja vaatteita niitä tarvitseville jaettavaksi. Ja jouluna perinteisesti käydään ostamassa lasten kanssa joululahja jollekin lapselle tai nuorelle.
Toki arjessa koettaa niitä pieniä, ystävällisiä tekoja tehdä ympärillä oleville ihmisille päivittäin.