Jos olet vahva, auta muita + Uuteen nousuun -kirjapakettien-arvonta

Suunnistaja kirjoitti Instagramissaan jokunen päivä sitten näin: Help people to find their braveness and strength. If you are strong, it is your responsibility to do that. 

Sen jälkeen en ole saanut tuota ajatusta pois päästäni, sillä olen jo pitkään ajatellut hyvin samalla tavalla: Auta muita näkemään oma rohkeutensa ja voimansa. Jos olet vahva, on sinun velvollisuutesi tehdä niin. 

Omista tosi kurjista ajoista on pian jo vuosikymmen, ja jossain vaiheessa lakkasin taistelemasta niitä vastaan. En enää kysynyt miksi minä, vaan kysyin, että no kas, miksipä en minä. Lakkasin myös laittamasta ihmisten vaikeuksia järjestykseen, ja ymmärsin, että mitä kullekin kullakin hetkellä tapahtuu, se on hänen ensi-iltansa ja se saa tuntua juurikin siltä, miltä se tuntuu, siihen ei ole muilla sanomista, oli kyse mistä tahansa asiasta.

Kaikkiin asioihin emme saa vastauksia. Joskus kestää pitkän aikaa, että sieltä sumusta pääsee pois. Joku ei ehkä kykene siihen koskaan. Joku meistä on vahvempi kuin joku toinen. Joku kestää enemmän ja joku vähemmän. Sekin on inhimillistä, eikä sellainen näy naamasta. Naamasta ei näy sekään, mitä joku toinen on kokenut. Se on hyvä muistaa monissa tilanteissa. Joskus jokin puolihuolimattomasti möläytetty ikävä lause voi olla viimeinen niitti hänelle, joka ei kerta kaikkiaan enää jaksa vain taipua, vaan lopulta katkeaa.

Jälkikäteen olen nähnyt, miten minun olisi monessa asiassa pitänyt toimia toisin. Mutta silloin kun tilanne on päällä, ei paljon lohduta, jos joku sanoo, että reipastu nyt, ryhdistäydy etkö voi ajatella kivoja asioita. En itsekään pystynyt heti nousemaan, vaan vasta sitten, kun olin vellonut riittävästi. Mutta ihminen toimii niin kuin sillä hetkellä niillä eväillä pystyy toimimaan. Siihen haluan uskoa. Valitettavasti asioita ei voi elää kahdesti, jotta toisella kerralla tekisi viisaampia ratkaisuja. Toisaalta se on hyvä, sillä ainakaan itse en kaikkia asioita haluaisikaan kokea uudestaan, vaikka en haluaisi olla ilman sitä tietoa, mitä ne ovat itselleni opettaneet. Sitä paitsi kun itse on ollut kontallaan, siinä onkin melkoisesti sitä jotain, mistä ammentaa. Alkaa tuntua luonnolliselta auttaa muita. Toki sitä kannattaa tehdä omien voimavarojen puitteissa ja erityisesti uupuneen on hyvä muistaa, että uupua voi myös uudestaan.

Ajattelen, että tärkeintä tässä maailmassa on rakkaus ja ystävällisyys muita ja itseä kohtaan. Kukaan ei pysty siihen aina, joskus ei jaksa, joskus vatuttaa niin, ettei huvita, mutta jos pääosin elää rakkauden kautta, se on enemmän kuin tarpeeksi.

Mutta: Auta heitä silloin, kun heistä itsestä tuntuu avuttomimmalta. Auta heitä näkemään se hyvä heissä itsessään ja maailmassa, jota he eivät ehkä joka hetki pysty näkemään. Kerro, että tunnelin päässä on valoa. Sano, että laituri kantaa, vaikka joka hetki ei tunnu siltä. Vaikka kuinka on kontallaan elämän edessä, se pahinkin tunne tulee muuttumaan, se haalenee, laimenee, hiipuu. Aina ei todellakaan tarvitse ymmärtää tai hyväksyä, mutta monen asian kanssa on silti jouduttava elämään. Pelkkä eläminenkin voi tuntua mahdottomalta, ja joskus huomaa vasta, kun on tarpeeksi kaukana, että on sittenkin selviytynyt. On aikoja, kun ei tarvitse jaksaa yksin. On viisautta ottaa apua vastaan silloin, kun yksin on liian raskasta. On viisautta puhua, olla avoin, rehellinen ja haavoittuva.

Ja koska rakkaus ja ystävällisyys, haluan arpoa 3 kpl 2:n Uuteen nousuun -kirjan pakettia. Saat kirjat itsellesi ja ystävällesi tai vaikka lahjaksi annettaviksi. Signeeratut kirjat postitan kolmelle voittajalle. Osallistua voit kommentoimalla tähän postaukseen sunnuntaihin 27.1. klo 23:59 mennessä, miten sinä autoit jotakuta viimeksi (ja jotain fiiliksestä). Laitetaan hyvä fiilis kiertämään sanojen myötä.

Kaikkea ihanaa sinulle!

Jenny

TERVETULOA INSTAGRAMIIN 

TERVETULOA FACEBOOKIIN

Lue ja laita hyvä kiertämään:

Matka Alpeille on alkanut – Tour du Mont Blanc 150 km

Työmatkajuoksun plussat ja miinukset

Ylikierrostelun rauhoittelua ja haastattelu Fit-lehdessä

Elämänmuutos vie aikaa ja vaatii toistoa – mutta yhtäkkiä huomaa, että kaksi vuotta on kulunut

Uuteen nousuun – löydä energisempi elämä -kirjani on ilmestynyt

Vuoden 2018 juoksutavoitteet menivät aikalailla persiilleen