Anna energiaa..

..sille, mitä haluat, ei sille, mitä et halua! Niin helppoa, mutta silti vaikeaa.

Anyways, täällä sitä ollaan taas, loma alkaa olla lopuillaan. Ja aivan mahtavaa, että kerrankin minusta tuntuu siltä, että olen levännyt riittävästi ja innolla tässä jo rakentelen syksyn kalenteriani. Työputki alkaa heti elokuun ensimmäinen päivä ja seuraava isompi pikku lomanen on tiedossa syyskuun lopussa, kun laitan jalkaa toisen eteen Berliinissä. Kirjasta olen puhumassa muuten syksyn mittaan useassakin eri tapahtumassa. Hauskaa.

Mutta ehkä juuri siksi nyt onkin niin levännyt olo, koska tämä loma on ollut hyvin päivä kerrallaan -menemistä ilman kohtuuttoman suuria suunnitelmia tai lähinnä siis odotuksia. Ja mukavaa on ollut siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi! Olen paitsi ollut sosiaalinen, olen saanut olla myös omassa rauhassani laiturin nokassa kelailemassa omia juttujani. Paitsi että olen tehnyt hienoja oivalluksia, moni asia on myös selkiytynyt ja ainakin nyt tuntuu siltä, että tiedän tarkalleen, mitä tulevalta haluan ja toivon. Ja sitä myös on oppinut itsestään koko ajan lisää, mikä on hieno asia, sillä niinhän ihminen muuttuu ja on keskeneräinen aina vain, eikä se ole huono homma ollenkaan. Jännintä on ollut ehkä huomata se, että toimintaan ja tekemiseen tottuneena todella nautin siitä, ettei toisina päivinä tarvinnut oikeasti tehdä mitään, sitä sai vain olla ja möllöttää merelle tai metsään. Joskus aiemmin moinen olisi saanut minut turhautumaan ja pitkästymään, mutta nyt oli aivan päinvastoin. Mitä enemmän sain kokea rauhaa, sitä enemmän sitä aloin janota.

Vielä siitä haluamisesta ja toivomisesta. Vaikka on hyvä elää tässä hetkessä ja olla miettimättä liikoja, ajattelen, että joitain selkeitä suuntaviivoja niiden haaveiden ja unelmienkin lisäksi ihmisellä on hyvä olla. Omia suuntaviivoja miettiessäni minulle nousi selkeästi mieleen myös sellaisia asioita, joita en elämääni tahdo. Ja kun lakkaa luovuttamasta energiaa, aikaa tai ajatuksia asioille, jotka eivät omaan elämään enää sovi, sitä jää runsaasti energiaa, aikaa ja ajatuksia niille asioille, joita elämäänsä tahtoo, eikös! Oman syksyni ohjelmassa paitsi on töitä ja juoksemista, on myös joogaa, meditaatiota ja italian opiskelua, jei! Because I can! Minulle on noussut vahvasti sellainen fiilis, että oikea aika on juuri nyt! Yhtään ei kannata miettiä, jos jotain todella oikeasti sydämessään haluaa. Jos jää odottelemaan, oikeaa hetkeä ei ehkä ikinä tule, aatelkaas. Wayne W. Dyer on kirjoittanut muuten jossain kirjassaan, että kun uhraamme aikaa sille, mitä emme halua, suorastaan takaamme tilanteen jatkumisen juuri asiaa ajattelemalla. Siis, ei niin!

Toki levänneenä ja lomailleena on ollut helppo olla stressaamatta asioista ja pitää mieli positiivisen puolella, olla ystävällinen, iloinen, onnellinen ja välillä jopa täysin zen, mutta uskon vakaasti siihenkin, että kyseisiä fiilareita voi pitää yllä myös silloin, kun räntää sataa vaakatasossa, myöhästyy bussista, koko päivän ohjelma menee puihin ja kaikkea tätä ennen liki kolmevuotias on maannut eteisen lattialla kirkumassa, ettei halua lähteä dagikseen. Omat olotilamme kun lopulta ovat vain ja ainoastaan itsestämme kiinni, ja kun tekee vakaan päätöksen, että edes pyrkii olemaan antamatta ulkoisen vaikuttaa itseemme, se voi alkaa onnistua yhä useammin. Onnellisuus, rauha ja tasapaino ovat oikeasti enemmän sitä, mitä me olemme, ei kilpailu, arvosteleminen, oikeassa oleminen ja stressaaminen, jotka tulevat kaikki egosta. Mitä tahansa tapahtuu, kenet tahansa kohtaa, mikä vain tilanne pyrkii saamaan meidät kierroksille, niin aina voimme lopulta valita rauhan, harmonian ja tasapainon. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta se on mahdollista! Ja aika huikeaa on, että kuka tahansa meistä voi olla kuin rauhan välikappale: tyyneytemme tarttuu myös ihmisiin, joita kohtaamme.

Olen muuten viime aikoina harjoitellut myös esimerkiksi olemaan ottamatta asioita niin henkilökohtaisesti, sillä se vaikuttaa olevan yksi tie harmoniaan. Toinen tosi mainio pointti, jonka muuten myös olen bongannut Wayne W. Dyeriltä, on se, että meidän ei tulisi suhtautua niin kovin henkilökohtaisesti myöskään toisten ihmisten elämiin, vaikka ne sitten koskettaisivat meitä. Koska oikeasti, aika harva asia on sellainen, että sillä oikeasti on todella, todella merkitystä. Mutta, kuten olen aiemminkin todennut, kaikki nämä asiat vaativat ainakin itseltäni harjoittelua ja ennen kaikkea säännöllisyyttä. Ei voi treenata vain kehoa, mieli ja sielukin vaativat osansa ja ovat aivan yhtä tärkeässä asemassa.

Mutta, sorvin ääressä siis taas ja blogikin alkaa päivittyä. Tule myös Facebookiin!

Hienoa perjantaita sinulle!

Kyllä sielu lepäsi! Ihan oikeasti on paikkoja, joissa ei sanoja tarvita. Riittää, että vain on.

P.s. Minulta on pyydetty muutamaan otteeseen kirjalistan tekemistä lukemistani elämäntaidonkirjoista, otan homman nyt syksyn alla työn alle. Kiitos vielä mainiosta ideasta!