01jouluPienet muutokset – paremmat unetHyvät ja riittävät unet ovat parasta mitä itselleen voi antaa. Toki aina niihin ei voi
30marrasMarraskuun kuulumisia – olen tehnyt paljon mutta myös en mitäänMarraskuun kuulumisia – olen tehnyt paljon mutta myös en mitään. En muista, milloin olisin ollut näin
16marrasMahtava juoksukoulusyksy alkaa olla lopuillaan – tammikuun lopussa tavataan taasMahtava juoksukoulusyksy alkaa olla lopuillaan. Marraskuu on puolivälissä ja ohjaamani Vauhtisammakon juoksukoulun Helsingin juoksuryhmät vetäytyvät
13marrasNäin yhdistän juoksun ja lihaskuntotreeninMiten yhdistän juoksun ja lihaskuntotreenin, moni on tätä kysellytkin. Pyrin tällä hetkellä käymään kaksi kertaa
10marrasiRobotin Roomba tuli taloon – imurointi sujuu nappia painamallaRoomba-postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Witt Finlandin kanssa. iRobotin Roomba tuli taloon – imurointi sujuu
05marrasÄänimaljahieronnalla eroon ylikierroksistaOlisi pitänyt varata aika jo aiemmin syksyllä – Äänimaljahieronnalla eroon ylikierroksista. Tiedätkö sen tunteen, kun pyörii
Viimeisimmät kommentit