Ei enää aamuliikuntaa…

…totesin pari viikkoa sitten, vaan kuinkas sitten kävikään. Hahahaha! Tähän pienet naurut. Ikinä ei kannata sanoa ei ikinä.

Löysin nimittäin itseni tuuraamasta tänään klo 7.15 aamuspinningiä, vaikka olin juuri samoille asiakkaille iloisesti kertonut kyseisen tunnin ohjaajan vaihtumisesta. Huolimatta siitä, että olin lähtökiireessä silmät unenpöpperössä pukenut jumppatopin väärinpäin ylleni, polkeminen sujui ja hiki virtasi. Tupa oli lähes täysi, mikä paransi tunnelmaa entisestään. Oli jälleen niin siistiä aloittaa päivä hikoilemalla!

Olen vuosia ohjannut aamutunteja, joten tänä keväänä päätin armahtaa itseäni sen verran, että en ota niitä enää vakituisesti itselleni. Sijaistamaan saa silti kysyä, tuskin osaan kieltäytyä.

Joillekin aamu-urheilu sopii, toiset eivät saa aamuisin itsestään mitään irti. Vaikka itse kuvittelin hetken lukeutuvani jälkimmäisiin, tulee aamuliikunnasta silti supermahtava olo!  On ihanaa syödä aamiaista sen jälkeen, kun on ensin käynyt liikkumassa. Ja energiat alkavat jyllätä täydellä teholla: Virtaa tuntuu riittävän kuin pienellä sähköjäniksellä aina iltaan saakka. Ja sitä paitsi, urheilut on urheiltu siltä päivältä. Työpäivän jälkeen ei tarvitse enää raahautua treenaamaan tai miettiä sitä, jaksaisiko lähteä jumppaan.

Minulla taitaa olla viha-rakkaussuhde aamutreenaamiseen. Ensimmäiset 10 minuuttia vihaan sitä, sitten alan rakastaa. Olen aluksi todellakin mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta kas, se on se mesta, jossa tapahtuu ihmeitä.

Suosittelen kuitenkin aamutreeniä lämpimästi joka iikalle. Kannattaa kokeilla, voit yllättää itsesi ja oikeasti nauttia siitä.

Ja tämä pätee monessa asiassa!