Erilaiset ihmiset samassa parisuhteessa

Jos toinen on parisuhteessa erittäin puhelias ja toinen taas hiljainen, voiko sellainen suhde onnistua? Erilaiset ihmiset samassa parisuhteessa, voiko toimia?

Oma kokemukseni on, että kyllä, mikä ettei. Parisuhteen sokeri ja suola voi olla se, että ihmiset ovat erilaisia. Kun sitä vain oppii arvostamaan eikä ala haluta muuttaa toista, siitä erilaisuudesta voi syntyä suhteen vankka perusta.

Mutta muistan aluksi, kuinka toisen hiljaisuus välillä vaivasi minua. Mietin, että mitähän se miettii ja eikö sillä ole hyvä olla. Että MIKSI SE ON NIIN HILJAINEN!!?? Koin suurta epävarmuutta, jota paikkasin varmaan puhumalla tuplasti enemmän, hänenkin edestään. Kunnes sitten tajusin sen, että vaikka minä olen puhelias, kaikki eivät ole. Eikä kaikkien todellakaan tarvitse olla.

Haluaisin asua Rakkaudenpolulla! Arvaa, mikä kaupunki?

Aina ei tarvitse puhua

Minulla ja puolisollani on tapana juoda aamukahvi kynttilän (ja arkiaamuisin kirkasvalolampun) loimotuksessa. Se, joka nousee ensin, keittää kahvin. Puolisoni usein kysyy minulta, minkälaisesta kupista haluan kahvini sinä aamuna nauttia. Minulla on useita lempikahvikuppeja, joista sitten valitsen sopivan aina kyseisen aamun fiiliksen mukaan.

Tänään kun olimme juoneet kahvit, kiitin hyvästä kaffeseurasta. Siihen hän sitten vastasi, että ole hyvä, eipä kyllä tullut edes paljon puhuttua. Kumpikin kun oli lähinnä hiljaa mietteissään tuijotellut ulos ikkunasta. Katsonut ohikiitäviä raitiovaunuja ja ikkunoiden edessä heiluvien puiden kellastuneita lehtiä.

Kukkuu!

Tuntui hyvältä taas ymmärtää se, että ei sitä tarvitse aina edes puhua. On todellista rakkautta ja myös ystävyyttä, kun toisen kanssa voi olla oma itsensä, ilman, että koko ajan pitäisi hölöttää jotain. On hienoa, että hiljaisuus ei ole ahdistavaa, vaan jotain, jota ei tarvitse edes ihmetellä. Rakkautta voi osoittaa myös teoilla: hän tankkaa autoa, tekee aina ruokaa ja käy kaupassa. Minä sitten vastapainoksi siivoan ja pesen pyykkiä!

Mutta olen itse selkeästi meistä se puheliaampi ja usein saatan pälpättää vaikka kuinka, toki kyselen toiselta esimerkiksi iltaisin päivän kuulumisia. Mutta välillä on hyvä istua hiljaa ja silti tietää, että toinen on siinä. Hänen seurassaan olen oppinut sen, ettei aina tarvitse olla suuna päänä selittämässä asioita. Joskus riittää, että vain on, silti yhdessä. Ja hän on taas oppinut minulta puheliaammaksi. Näin se menee, kumpikin ammentaa toiselle siitä, mikä itselle on luonnollista.

On meissä toki paljon samaakin. Työpäivien aikana laitamme usein viestejä toisillemme. Todella usein käy niin, että kun itse on kirjoittamassa viestiä, toinen ehtiikin ensin. Myös usein toinen aloittaa jonkun lauseen ja toinen jatkaa, ja lähes aina puhummekin yllättäen samasta asiasta, jota olemme juuri samaan aikaan pääkopissamme ajatelleet.

Ja välillä saan kukkia! Ainakin silloin, kun ehdotan retkeä auringonkukkapellolle.

Yhteen saa sulautua, kunhan ei liiaksi

Itsekin raahasin aikanaan melkoisen lastin kuraa nykyiseen parisuhteeseeni. Vaikka alku oli hankala, sitä mukaa kun vuodet vierivät, parisuhteemme on muuttunut vakaaksi ja vankaksi. Kaksi hyvin erilaista persoonaa ovat sulautuneet yhteen, muttei liiaksi. Kumpikaan ei ole takertunut toiseensa kuin henkensä kaupalla, vaan tilaa otetaan ja annetaan tarpeen mukaan. Ja kun yhdessä oleminen ei tunnu pakolta, sitä haluaakin olla yhdessä. Vaikka sitten hiljaa siinä aamukahvipöydässä.

Se, että antaa toisen olla sellainen kuin on, oli kyse sitten ihmissuhteesta, perheenjäsenestä tai ystävästä, on lopulta aika helpottavaa jokaiselle osapuolelle. Ei tarvitse hampaita kiristellen pakottaa tai kontrolloida.

Hyvä on myös muistaa se, että kukaan meistä ei ole toisen omaisuutta, olemme vain vierailijoita toistemme elämissä, lyhyitä häivähdyksiä, minikokoisia kohtaamisia tässä maailmankaikkeudessa.

Leppoisaa sunnuntaita!

Lisää parisuhdeaiheisia kirjoituksiani:

Parisuhde on tiimi

Hyvässä parisuhteessa ei halua muuttaa toista

Oletko parisuhteen riitapukari?