Suhtaudu omiin heikkouksiisi ystävällisesti

Miten ihanan keskeneräinen ihminen onkaan, mutta onneksi hän voi kasvaa kaiken aikaa, jos sallii itselleen sen ja suhtautuu omiin heikkouksiinsa ystävällisesti. Elämä on vaiheessa, koko ajan.

Viikonloppuna muistin sen, että vain olosuhteita muuttamalla mikään ei todella muutu. Pitää muuttaa omia uskomuksia asiasta, sukeltaa syvälle omiin ajatuksiin ja kysyä, mikä on totta.

Stressiä vai sisäistä rauhaa?

Puolisoni kysäisi pari päivää sitten, että olenko stressaantunut. Työpäiväni ovat sellaista palapeliä ja sillisalaattia, etten aina jaksa kertoa, mitä milloinkin olen tekemässä. Mielelläni toki työkeikoistani puhun, mutta hyvä kun muistan itsekään mitä milloinkin tapahtuu, kalenteri siis on tiivis seuralaiseni jokaisessa arkipäivässä. Puolisoni näkökulmasta katsottuna minua saattaisi stressata joko töiden paljous tai töiden vähyys. Tällä hetkellä hommia ei ole liikaa, mutta on hommia kuitenkin.

Siinä sitten hengähdin syvään ja huomasin, että ei, minua ei stressaa yhtään, ei mikään. Aiemmin olisin tässä vaiheessa saattanut kiinnittyä siihen, että iik apua mitä sitten, kun nämä nykyiset toimeksiannot on suoritettu. Mutta kaivellessani sisimpääni en löytänyt itsestäni yhtään stressiin viittaavaa tunnetta. Enemmänkin tunsin sisäistä rauhaa, että kaikki menee, kuten on tarkoitettu, myös tänäkin syksynä. En toki tiedä, mitä tänä syksynä tapahtuu, mutta voin valita, suhtaudunko kaikkeen rauhallisesti vai säikäytänkö itseni ylikierroksille hermoilemaan.

Muuta uskomuksia ennen olosuhteita

Naapurini kanssa tosin keskustelin hiekkalaatikolla viime viikonloppuna, etten tiedä ollenkaan, mitä alan tehdä, kun olen iso. Että nyt mä vain kirjoittelen kotosalla. Oikeastihan käyn myös juttukeikoilla tekemässä haastatteluja ja ohjaan ryhmäliikuntaa, kirjoitan joka päivä lehtiartikkeleita, teen sisältöjä eri nettisivuille, mutta silti mietin, että no täällä mä vain pyörin kotona, välillä oon koneella ja välillä täytän tiskikonetta!

Joka tapauksessa siinä sitten naapurin kanssa keskustellessa jälleen kerran pyörittelin sitä, olisiko tuleva työ jotain ihan muuta kuin kirjoittaminen ja miten se voisi olla mahdollista. Siinä samalla jutellessani koin tähtioivalluksen: Olosuhteita muuttamalla tilanne ei todella muutu tai jos koheneekin, niin vain hetkellisesti. Olosuhteiden sijaan käsittelyyn on otettava omat uskomukset.

Yhtäkkiä tajusin sen, että vaikka lopettaisinkin kirjoittamisen lehtiin, bloggaamisen ja ohjaamisen ja palaisin vaikka ruokakaupan kassalle tai siivoamaan hotellihuoneita tai menisin poliisikouluun, ei kuluisi kuin hetki, kun olisin kehittänyt itselleni superkiireen tai yhtä hyvin vain sen epävarmuuden tunteen työtehtävien jatkuvuudesta niiden totaalisesta vaihdosta huolimatta.

Olen tätä työaihetta täällä blogissanikin pyöritellyt useaan otteeseen. Viime huhtikuussa olin kovan paikan edessä, kun jouduin palamaan freelanceriksi vasten tahtoani. Stressasin silloin tulevaa viikkotolkulla, mutta nyt olen ollut asian kanssa sujut jo pitkän aikaa. Ja jälkeenpäin toki huomasin, että kaikki se viikkojen murehtiminen ja stressaaminen oli ollut täysin turhaa, ja oli vain syönyt mielialojani ja sisäistä voimaani.

Kaiken pohjalla on itseen tutustuminen

Vaikka aika ajoin ulkoiset olosuhteet toki rikkovat sisäistä rauhaani ja saavat minut sinne stressin ja epätoivonkin puolelle, on asioiden tutkiskelu tehnyt silti sen, että enää en ikinä makaisi kolmea peräkkäistä päivää tuijottamassa kattoon surkuttelemassa itseäni, tilannettani ja elämääni. Kolme päivää on muuttunut noin kolmeksi minuutiksi.

Uskallan nykyään tutustua myös siihen epämukavaan oloon ja paskamaisiin tunteisiin, joita joskus vielä yritin tukahduttaa, piilotella ja kieltääkin. Silloin seurauksena oli se, että tila jymähti paikalleen ja ajatukset olivat isommassa sekasotkussa. Stressaavalla hetkellä nykyään useimmiten osaan jo tunnustella, missä tunne tuntuu, mistä se tuli ja mikä sen perimmäinen syy on. Ja ennen kaikkea, onko se totta vai vain oman mieleni vattumaista höpinää!

Kun omiin heikkouksiin suhtautuu ystävällisesti ja uteliaanakin, huomaa, että suurin osa päässä pyörivistä ja tunteita nostattavista ajatuksista ei ole ollenkaan totta. Toki mikään henkinen harjoitus tai itsetutkiskelu ei varmaankaan saa meitä ihmisiä täysin unohtamaan arjessa pielessä olevia asioita, kuten vaikka rikkinäistä autoa tai paljon isompaa asiaa, kuten sairautta tai vaikka työttömyyttä, mutta kun tunnemme itsemme ja olemme itsellemme myös myötätuntoisia, se voi antaa meille mahdollisuuksia valita uusia näkökulmia ja asenteita, jotta pielessä oleva asia ei tunnu enää niin pahalta, ikävältä tai ärsyttävältä.

Silti olemme aina matkalla

Ihminen, sinä ja minä, olemme sellaisia, ettemme tulleet eilenkään valmiiksi. Emme muuttuneet täydellisiksi. Elämämme eivät rakentuneet ehjiksi. Mutta ei se mitään. Me tiedämme, ettemme voi tulla valmiiksi. Vaikka hauras vahvistuu ja hajonnut eheytyy, keskeneräisyys pysyy.

Nautitaan siis epätäydellisen täydellisistä itsestämme, säröisestä arjestamme, vähän palasina olevasta elämästämme.

Onnelliseksi tulemme, kun ymmärrämme, että se kaikki on sitä onnea.

Kepeää keskiviikkoa sinulle!

Lue myös nämä:

Vain 3 viikon stressistä toipuminen kestää kuukausia

Sinulla on valinnan mahdollisuuksia