Kyykkääminen ja muut arjen ilot…

…ovat oikeasti merkittäviä juttuja! Mikään ei saisi olla itsestäänselvyys. Ei edes se, että voi juosta tai mennä kyykkyyn.

Sporttisia terveisiä! En ole ehtinyt töiltäni edes blogata, kirjoitushommat ovat vieneet mukanaan ja jumppaohjauksiakin on ollut joka päivä. Olen niin kiitollinen jokaisesta ohjauksesta ja keikasta! Eilinen päivä tosin oli keholleni haastavanpuoleinen, sillä aamulla huonosti nukutun yön jälkeen ohjasin putkeen Bodypumpin ja intervallistepin ja illalla pääsin vielä nauttimaan mahtavasta yhteishengestä #Adidasheimon treeneissä. Onneksi päivällä vaivannut väsymys katosi, kun sai laittaa jalkaa toisen eteen ja kotona ennen treenejä otin myös vartin pikaunet. Pääsin ensimmäistä kertaa muuten juoksemaan Esport Ratiopharm Arenaan, vaikutti paikalta, jonne pahimmilla loska- tai liukaskeleillä voisin mennä uudemmankin kerran. Harjoittelimme juoksun tekniikkaa ja voijettä sentään, korjattavaa löytyy vaikka millä mitalla, mutta en suinkaan aio masentua, vaan harjoitella! Uskon myös, että tekniikan korjaaminen säästää minua polvi- ja muilta vaivoilta jatkossa ja mitäpä sitä ei tekisi kroppansa eteen. Olen yhä myös venytellyt ja/tai corerullaillut joka päivä, jopa eilen illalla kotiutuessani päivän kolmannesta liikuntasuorituksesta. Olen todella löytänyt uuden innon tuohon kehonhuoltopuoleen, vaikka sitten kantapään eli vamman kautta. Eilen pumpissa kyykätessä mietin sillä pahimmalla tuskan hetkellä sitä, miten etuoikeutettu olen, että ylipäänsä voin ohjata ja treenata ja mennä kyykkyyn, vaikka sitten pakara tuntuikin irtoavan kehostani! Edes kyykkyyn pääseminen ei ole kaikille todellakaan itsestäänselvyys, vaan asia, jota ihan oikeasti on suotava arvostaa.

Kukaan meistä ei ole täydellinen ja niin se väistämättä menee, että monesti näitä elämän pieniä suuria ja oikeasti merkittäviä iloja ja asioita ei vain aina muista arvostaa. Sitä on niin helppo lähteä sille toiselle raiteelle ja ottaa kaikki vastaan jotenkin tavallisena ja joskus jopa tylsänä asiana. Kun loppukesästä löysin itseni useaan otteeseen metsästä itkemässä juoksulenkin keskeyttämään joutuneena kauheasta polvikivusta kärsien, en ole sen jälkeen kertaakaan valittanut sitä, että voijei, tänään mun pitäis raahautua lenkille tai tänään mun pitäis jaksaa mennä vetämään pari kolme jumppaa. Olen arvostanut sitä, että tänään saan tehdä keholleni asioita, jotka saavat sen voimaan vielä paremmin ja todella kiitollinen olen jokaisesta päivästä, jonka saan täällä terveenä porskuttaa.

Valitettavasti en minäkään tiedä poppakonsteja sille, millä ne asioiden hyvät puolet pysyisivät visummin mielessä, mutta näitä alla olevia pyrin pitämään omassa mielessäni jos en joka päivä, niin useamman kerran viikossa.

Näen, mitä minulla on. Poimin viisi kaunista ja itselle mieleistä asiaa juuri tästä hetkestä ja nautin niistä.

En tee mitään. Opettelen olemaan läsnä. Varaan joka päivä aikaa vain olemiselle. Vietän päivittäin vähintään vartin niin, että en tee mitään. Aluksi viisitoista minuuttia tuntuu ikuisuudelta, mutta pikku hiljaa se alkaa sujua, kappas vain!

Keskityn hengitykseen. Oman hengityksen tiedostaminen auttaa akuuttiin kiireen tunteeseen ja palauttaa ikään kuin maan pinnalle ja tähän hetkeen. 

Laitan arvot kohdilleen. Aina välillä on hyvä listata itselle tärkeitä arvoja. Sen jälkeen voi miettiä, miten hyvin ne toteutuvat elämässäni juuri nyt.

Huolehdin itsestäni. Palaan perusasioiden äärelle: liikun riittävästi, lepään runsaasti ja syön terveellisesti.

Keskityn siihen, mitä haluan. Kiirettä jatkuvasti ajattelemalla tunne kiireestä lisääntyy. Ajattelen siis sitä, mitä haluan, en sitä, mitä en elämääni kaipaa. 

Tässäpä vielä tunnelmia treenien lämmittelystä! Näyttää meikäläinen viihtyvän! (Kuva. Adidas/photo.PasiSalminen.com