Liikunta(kaan) ei ole aina itsestäänselvyys

Aina ei jaksa, ja joskus ei pysty. Tuhannes postaukseni tässä hei!

Tiistaina pääsin fiilistelemään Adidaksen heimotreenejä. Kuva: Mikko Rasila

Viimeisten viikkojen aikana olen löytänyt uuden fiiliksen urheilemiseen. Silloin kun ohjasin paljon ryhmäliikuntatunteja, halusin vapaalla liikkua yksinäni pakertaen. Kaipasin sitä, että on vain minä, liikunta ja ajatukseni. Nyt kun ohjaan vain joka toinen viikko yhden tunnin, ei yksinään jumppailu ole enää merkityksellistä eikä tarpeellista. Juuri nyt on se hetki elämässä, jolloin kaipaan treeneissä muiden seuraa ja tsemppausta.

Mittarimato, suosikkiliikkeitäni.

Ja sitä saa, mitä tilaa! Olen päässyt tekemään ihan hassuja juttuja niin tuttujen kuin ihan vieraidenkin ihmisten kanssa. Ja miten virkistävää onkaan kokeilla uusia lajeja tai tehdä asioita, joita ei ole tehnyt pitkään aikaan, kuten vaikkapa 25 vuoteen! Tulipa tässä nimittäin kahteenkin otteeseen heiteltyä kuperkeikkoja ja pari päivää sitten hypin hyppynarulla. Miten mahtava kapine se onkaan! Sellaisen tulisi kulkea jokaisen ihmisen laukussa mukana.

Jumppavaatteissa Tavastian bäkkärillä! Mitä ihmettä?

Viime viikolla testailin crossfit-tyyppistä treeniä pitkästä aikaa. Huomasin, että juoksukuntoni on kyllä hyvä, mutta lihaskunto kaipaa petraamista. Onnekseni olen mukana myös MT Personal Trainingin Challenge 8 -ryhmässä, jossa keskitymme juurikin myös lihaskunnon parantamiseen. Vielä on viisi viikkoa aikaa petrata ennen seuraavaa kuntotestiä. Perjantaina viikko sitten joogasin rockklubi Tavastialla ihastuttavan Meri Mortin ohjauksessa! Eipä ole ennen tullut pötköteltyä Tavastian lattialla ja varmaankin parempi niin! Tiistaina pääsin muistelemaan viime kevään Adidasheimoa ja juoksentelemaan niin tämän kevään heimon kuin Viron maratoonarikolmosten, Trio to Rioksi -kutsutun Lilyn, Liinan ja Leilan kanssa.

Tytöt tähtäävät Rion 2016 olympialaisiin.

Vaikka olen liikkunut lapsesta lähtien ja saanut liikkumisen mallin kotoani, tiedän, ettei liikkeelle lähteminen ole aina helppoa. Kaikista vaikeinta siinä lieneekin se, että lähtee. Osa teistä muistaakin, että kun kuopukseni nukkui pari ensimmäistä vuottaan runsaasti öisin heräillen, minäkin lössähdin sohvalle, vieläpä liikunnan ammattilaisena. Ja mitä enemmän ahdistuin lössähtämisestäni, sitä vaikeammalta sieltä sohvanraosta pois pääseminen tuntui. Lopulta oli helpompi tarttua kolapulloon ja suklaalevyyn kuin sitoa lenkkarinnauhoja kiinni.

Mutta täällä sitä taas ollaan, melko liikkuvaisena, parin vaikean soutaa huopaa -liikuntavuoden, ylikunnon ja juoksijan polven jälkeen. Olen varma, että minun kuului vain käydä läpi tuo liikkumattomuuden ja noiden vaivojen oppiläksy. Nyt ymmärrän, että vaikka haluaa urheilla, ei se aina vain onnistu. Yhä edelleen olen myös jokaisesta askeleesta kiitollinen enkä pidä mitään itsestäänselvyytenä. En valita sitä enää, että minun pitäisi lähteä lenkille. Valittaminen asiasta, jonka pystyy tekemään, on väärin heitä kohtaan, jotka eivät sitä pysty tekemään, mutta ehkä haluaisivatkin. Tuntieni asiakkaillenikin usein sanon, että se, että olet täällä tunnilla, se ei ole itsestäänselvyys, vaan asia, josta voi olla kiitollinen. Se helposti unohtuu, kun keho toimii ja pystyy urheilemaan.

Toivoisin, että jokainen liikuntataustastaan, kunnostaan ja rajoitteistaan huolimatta saisi kokea sen, miltä endorfiinien jylläys kehossa tuntuu. Toivoisin, että sinullakin olisi mahdollisuus kokea, miten hienoa on, kun opit jonkun uuden liikunnallisen taidon tai ylität itsesi treeneissä jollain muulla tapaa, vaikka sitten uskaltamalla tehdä se kuperkeikka. Vaikka menisi välillä liikkuessakin vähän mukavuusalueensa ulkopuolelle ja tuntisi olonsa kuin norsuksi posliinikaupassa, ei kannata masentua vaan parempi on keskittyä hyvään ja kiittää itseään siitä, että haluaa itselle hyvää oloa.

Challenge 8 -treenit Kisahallissa. Kato äiti, mä osaan!

Eräs läheiseni aloitti urheilun 36-vuotiaana. Siihen asti hän oli ollut kiinnostunut vain musiikista. Vuoden verran kesti, että hän sai liikunnasta rutiinin. Nyt hän ei voisi elää enää ilman treeniä. Milloinkaan ei ole liian myöhäistä alkaa liikkua, toki omaa kehoa kannattaa kuunnella. Tapoja on niin monia, että jos joku laji ei sovi itselle, joku toinen varmasti sopii.

Hyviä reenejä viikonloppuna ja iloista perjantaita. Iloinen tämä perjantai on myös siksi, että Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen (readme.fi) -kirjan toinen erä on PAINOSSA! Jei!

Toinen satsi Sisäistä voimaa!