Menneet vaikeudet ovat kuin aarrearkku, josta ammentaa merkityksellisyyttä elämään

Viime aikoina olen saanut taas muistutuksia siitä, miten ihmiselämä, kesti se sitten kauan tai hetken, on lopulta vain häivähdys ikuisuudessa. Aika rullaa hirvittävää tahtia ja ennen kuin edes oikein huomaa, on kulunut viikko, kuukausi, vuosi. Viisi vuotta. Viisitoista vuotta. Sitä ei ole enää kakskymppinen, vaan on nelikymppinen. Kohta kuusikymppinen ja sitten kahdeksankymppinen.

Tuntuukin siltä, että aikaa ei ole hukattavaksi. On elettävä mahdollisimman hyvää elämää omassa mittakaavassa, omassa elämässä. Enkä tarkoita nyt sitä, että pitää alkaa suorittaa elämää ja arkea, tavoitella koko ajan lisää tai jotain parempaa. Nyt kirjoitan itsestä, omista tunteista, toiveista ja merkityksellisyyden kokemisesta, siitä, mikä itselle on tärkeää, niistä sydämen jutuista. En kirjoita materian määrästä, automerkistä, tittelistä, duunipaikan kahvikojeesta tai siitä, kutsutaanko jokaisiin kissanristiäisiin, kenet tuntee, mitä tekee ja kuinka kiireinen on. Entä jos lakkaisi tuhlaamasta elämää jonninojoutavaan ja tekisi siitä mahdollisuuksien mukaan oikeasti sellaista, millaista elämää haluaa elää?

Kiitollinen hukatuistakin vuosista

Olen itsekin tuhlannut elämääni suorastaan hävyttömän paljon. Olen kuluttanut aikaani turhanpäiväisyyksien päivittelyyn, asioista valittamiseen, pahassa olossa vellomiseen, (tekemättömistä ja tehdyistä) töistä stressaamiseen, miksi minä -kelailuun ja muiden ihmisten elämien vatvomiseen oman elämäni parantamisen ja muuttamisen sijaan. Mutta ihan vilpittömästi voin kertoa, että olen myös noista asioista kiitollinen. Olen kiitollinen kaikesta, siitäkin, mikä on vetänyt maton jalkojeni alta niin, että olen kuvitellut, että en saa henkeä ja kiitollinen ihan siitäkin, mitä olen omilla ajatuksillani päässäni pyöritellyt, vaikka ei olisi aina ollut edes tarpeellista. Vaikka osaa kokemuksistani en haluaisi koskaan elää uudelleen, tunnen useimpia kohtaan syvää kiitollisuutta, suorastaan rakkautta. Paitsi että elämä on muuttanut minua, olen myös itse muuttunut niin paljon, että jotkut käytösmallit, joita minulla oli vielä vaikka 8 vuotta sitten, eivät ole olleet itseäni enää vuosikausiin. Sekä niiden olemassa olosta että niiden häipymisestä kiitän elämää, mutta ennen kaikkea itseäni. Olen ottanut vastuuta tehdäkseni asioita toisin, ja se on kannattanut.

Kuva: Timo Turkka

Hyvä paha elämä

Paitsi että elämä on ollut minulle hyvä, on se ollut myös paha. Ja niin se vain menee, että jälkimmäinen on opettanut itseäni enemmän kuin yksikään onnistuminen tai menestysteko. Sen vähemmän toivotun puolen opetuksista johtuu suurissa määrin se, mitä olen nykyään. Myös se, miten arvostan arkeani, itseäni, muita ihmisiä ja koko maapalloa. Se, miten tärkeäksi koen merkityksellisen elämän elämisen kaiken pintakiillon sijaan. Se, että tiedostan sen, että elämään kuuluvat kaikki puolet ja toisille elämä on ankarampaa kuin toisille, mutta silti elämme yhteiskunnassa, jossa voimme myös itse tehdä loppuun asti valintoja. Ja jos emme pärjää yksin, usein apua on saatavilla.

Ihminen muuttuu, elämää pitää päivittää

Olen muuttunut viimeisen 10 vuoden aikana hirveästi ja viimeisen parin vuoden aikana niin paljon lisää, että en ehkä tuntisi itseäni, jos en tekisi näin tiivistä työtä itseni kanssa. Kun itse muuttuu, elämää on pakko päivittää. En olisi voinut kuvitella aiemmin, miten tärkeäksi muodostuu esimerkiksi merkityksellisyyden tunteen tavoittaminen omassa arjessa. Ihan kaikesta mitä se pitää jatkossa sisällään, en voi vielä kirjoittaa siksikään, koska itsellänikään ei ole vastauksia siihen, mitä esimerkiksi ensi vuosi tuo tullessaan. Mutta koen suurta onnellisuutta siitä, että saan elää tällaista elämää nyt ja myöhemmin toivottavasti vähän toisenlaista, ennen kaikkea arkea, joka tuo itselle täyttymystä, iloa ja onnea ja sitä kautta täyttymystä, iloa ja onnea kaikille ihmisille, jotka kohtaan. Mutta sen voin sanoa, ettei ihan kiva enää riitä oikein millään mittakaavalla. Haluan tietää ja tuntea, että sillä, mitä teen, millainen olen, mitä annan muille ja miten voin niistä huonoistakin kokemuksistani ammentaa, on väliä ja merkitystä myös muille ihmisille. Haluan tehdä enemmän kuin elää omasta mielestä ihan kivaa elämää.

Kun elämänilo palaa, se ei enää katoa

Huh. Diippiä tänään. Ehkä se on niin, että kun elämänilo on aikanaan ollut poissa, niin kun sen saa houkuteltua takaisin, se vain vahvistuu vuosi vuodelta ja lopulta on läsnä oikeastaan lähes kaikessa. Lähes jokaisena aamuna, kun saan avata silmäni, oli takana sitten hyvin nukuttu tai hyvin valvottu yö, olen tosi kiitollinen uudesta päivästä ja sen antamasta mahdollisuudesta. Alkaa tuntua siltä, että vihdoin tiedän, miksi olen täällä ja tiedän nyt hyvinkin sen, että se, mikä joskus oli vaikeinta ja kamalinta, on nykyään kuin aarrearkku, josta ammennan.

Mahtavaa viikonloppua!

Jenny

INSTAGRAMISSA: jenny_vastaiskuankeudelle

FACEBOOKISSA: vastaiskuankeudellefi

LUE MYÖS, LAITA JAKOON: 

Kohti leuanvetoa – aloitin roikkumalla

Yritän muuttua talvi-ihmiseksi

Kävely ja ulkoilu – uudet trendilajit