Miksi minua ärsyttää?

Sitä kannattaa pysähtyä välillä fiilistelemään: miksi minua ärsyttää?

Tiedätkö sen tunteen, kun on haalinut itselle liikaa tekemistä, ruuhkavuodet painavat päälle ja riidan saattaa saada aikaiseksi vaikka eteisen nurkassa kyhjöttävästä, haisevasta roskapussista, jota kukaan ei ole taaskaan vienyt? Kumma tyyppi muuten tuo kukaan. Hänen identifioimisekseen riittää usein se, että lakkaa olettamasta ja pyytää toista tekemään jonkin asian ja opettelee sanomaan suoraan.

Ärsytykseen auttaa, kun ottaa hetken itselleen ja tekee jotain, mistä tykkää.

No mutta, minä tiedän tuon tunteen, sillä vuosia sitten olin juuri tuo tyyppi. Siis se, joka saattoi riidellä vaikka roskapussin viemisestä. En silloin vielä osannut tunnistaa tunteitani enkä erityisesti suuttumuksen ja ärtymyksen todellisia syitä. Se on vaatinut rutkasti aikaa ja diippiä itsetutkiskelua, että aloin tajuta, että oikeasti en useinkaan vetänyt herneitä nenään siksi, että eteisen lattialla lojui takki, tiskialtaassa seisoi kolme likaista lautasta tai roskapussi oli viemättä. Usein syy oli jokin ihan muu, ja monesti itse aiheuttamani.

Eteisen lattialla lojuva takki ja muut arjen pikku epäkohdat olivat vain näkyviä asioita, joiden varjolla oli helppo purkaa läheisiin työstressiä, rahapulmia, väsymystä ja omin pikku kätösin liian kireiksi sovittuja aikatauluja. Saatoinpa toki lisäksi nalkuttaa lapselle petaamattomasta sängystä ja hammastahnaroiskeista kylpyhuoneen peilissä. Silloinkin todellinen syy ärsyyntymiselle ja kireydelleni olivat usein nuo itseeni liittyvät epäkohdat, jotka useinkaan eivät edes liittyneet kotiin tai kotonani asuviin ihmisiin. Välillä vain sitä ärsytyksen todellista syytä on vaikea myöntää edes itselleen. Paljon helpompaa on ottaa silmätikuksi jokin muu vähäpätöisempi aihe, vaikka ne likaiset sukat olohuoneen matolla!

Ärsyyntymiseen auttaa, kun syö tasaisesti!

Nykyään lähes lehmänhermot

Nykyään ärsyynnyn aika harvoin mistään, mutta että olen tässä pisteessä, olen kulkenut pitkän matkan. Yksi tärkeimpiä oivalluksia niin pienissä kuin elämää mullistavissa asioissakin on ollut se, ettei nalkuttaminen tai kenenkään toisen syyttely ja syyllistäminen muuta asian lopputulosta eikä helpota omaa tai muidenkaan elämää. Se, että tuntee jotain, ei tarkoita, että se tunne pitää tuoda näyttävästi esille! Ja ennen kuin avautuu, kannattaa miettiä, että mikä on se todellinen syy, miksi minusta tuntuu tältä. Sitä huomaa, että se hemmetin roskapussi nyt sattuu ärsyttämään minua siksi, että oikeasti olen väsynyt tai stressaantunut. Ja ymmärrys tunteista auttaa siinä, että alkaa toimia toisin. Joka kerralla se ei ehkä onnistu, mutta harjoitus tekee mestarin. Kun treenaa, sitä huomaa, ettei enää jaksa ärsyyntyä pikku asioista, sillä niillä ei ole merkitystä. Riitelyn sijaan sitä tekee itse tai pyytää toista tekemään, muttei syytä tai syyllistä siitä, että toinen ei ole pitänyt asiaa yhtä tärkeänä kuin itse tai ei vain ole tajunnut koko hommaa ollenkaan.

Siivoaminenkin voi olla meditaatiota.

Sitä paitsi jos minua ärsyttää vaikkapa perheenjäsen, joka ei ole vienyt roskapussia, tai toinen, joka on jättänyt kauhean sotkun keittiöön leivottuaan mokkapaloja, ovat nuo tekemiset vain minikokoisia osia siitä ihmisestä, heidän tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. Ennen kuin avaan suuni ja alan valittaa, pyrin nykyään muistamaan sen, että kyseisissä tyypeissä on paljon muitakin puolia ja nimenomaan hyviä puolia. Mitä vähemmän pystyn olemaan tuomitsematta toisia, sitä vähemmän olen ärsytykseni vietävissä. Jos taas antaisin kupolini kiristyä kaikista arjen epäkohdista, sitähän saisi olla vihainen jatkuvasti!

Keskity hyvään, älä ärsyyntymiseen

Pidän myös mielessä sen, että jokaisessa meissä, minussakin, on negatiivisia piirteitä, joita itsen tai muiden saattaa olla vaikea kestää. Mutta se, minkä valitsemme huomiomme kohteeksi, kasvaa suuremmaksi. Kannattaa siis ajatella toisesta hyvää ja hänen ihania puoliaan, myös sillä ärsyyntymisen hetkellä. Mitä sitten, jos hän ei vienyt roskapussia? Entä sitten, jos hän ei jaksanut laittaa takkiansa naulakkoon? Hän on kuitenkin niin paljon kaikkea muutakin.

Entäs sitten, jos asia on mennyt niin pitkälle, ettei toisessa näe enää kuin huonoja piirteitä? Ajatelkaapa vaikka pariskuntia, jotka ovat vuosikymmenet yhdessä. Riita saadaan aikaiseksi vaikka siitä roskapussista ja sen vientivuorosta. Lopulta kyse ei ole roskista eikä kumpikaan ehkä edes haluaisi riidellä. Mutta riitelystä ja nalkuttamisesta on vain tullut tapa ja tottumus. Se on toistunut niin usein, että se on alkanut tuntua luonnolliselta ja ehkä turvalliseltakin.

Jossittelu ei auta

Eräs 60 vuotta yhdessä ollut tuntemani aviopari oli juuri tällainen, riita saatiin aikaiseksi mistä tahansa. Kun toinen osapuoli sitten kuoli, toinen katui kauan, että olisinpa ollut vähemmän vihainen.

Väittelyyn tai riitatilanteeseen ajautuessa kannattaakin kokeilla uutta asennetta ja reaktiota. Sen sijaan, että alkaa kiistellä tai nalkuttaa, vastaa vain, että kyllä kultaseni. Minä vien roskat.

Ja kuulkaas, ihmissuhteissa voi alkaa tapahtua ihmeitä!

Myös tekemisen vähentäminen ja kaiken turhan karsiminen elämästä auttaa, jos ruuhkavuodet. Ei se, että räjähtelee ja rähjää.

Kepeää keskiviikkoa!