Näin kävi opintohaaveideni – tuntuu, että mikä vain on mahdollista

Näin kävi opintohaaveideni – ja nyt tuntuu siltä, että kun uskaltaa olla murehtimatta ja uskaltaa luottaa, mikä vain on mahdollista. Ja ei, en saanut paikkaa monimuoto-opinnoista, joita olin katsellut sillä silmällä.

Viimeiset viisi vuotta olen pohtinut opiskelua vähintäänkin jossain määrin osana arkeani. Kun vielä jouduin makselemaan toisen ihmisen toiminnastakin johtuvia megavelkoja pois 10 vuoden ajan, opiskelu ei olisi ollut mitenkään rahallisista syistä mahdollista. Pari vuotta sitten pääsin kuitenkin maaliin tässä loputtomaltakin tuntuneessa suossa – minusta tuli velaton. Aloin miettiä opiskelua uudelleen ihan tosissani. Viimeiset pari vuotta on sisältänyt paljonkin opintohaaveideni pohdintaa, ja kahden itselle täydellisen täysin uuden alan löytäminen on ollut helppo juttu. Kyse ei siis ole siitä, etten tiedä, MITÄ haluan opiskella. Kyse on ollut siitä, MITEN sen pystyn toteuttamaan. Nyt olen luovuttanut myös tämän asian kvanttikentän haltuun (hih!). Minun ei tarvitse tietää tarkasti, MITEN ja MILLOIN se tapahtuu. Luotan täysin siihen, että se tapahtuu.

Niin, tämä viiden viimeisen vuoden pohdinta… Koko tänä aikana olen ollut kiinnostunut nimenomaan työnteon ja opiskelun yhdistämisestä, en kokopäiväisestä koulun penkin kuluttamisesta. Työni juoksun- ja muun liikunnan ohjaajana, toimittajana, tuottajana, luennoitsijana ja sosiaalisessa mediassa mahdollistaa sen, että pystyisin halutessani tekemään töitä myös työnteon ohella. Ja nyt kun teen päivätyössäni nelipäiväistä viikkoa, joka tuntuu tällä hetkellä maailmankaikkeuden lahjalta, olisi monimuoto-opiskelu ollut jopa sen kanssa mahdollista.

Polkuopinnoilla alkuun?

Heinäkuun lopulla satuinkin törmäämään polkuopintoihin, ja kun Instagramissa kyselin kokemuksia, sain oikeastaan vain pelkkiä positiivisia kommentteja. Toki polkuopiskelija ei saa esimerkiksi opintotukea, mutta koska itselläni on tarkoitus rahoittaa opinnot työnteolla, tämä ei itseäni häirinnyt. Tsekkasin tuolloin syksyn polkuopintomahdollisuuksia ja kas, niin sieltä löytyikin itseäni jo tovin kiinnostanut ala, toinen niistä valituistani. Sinä aamuna, kun kyseiset 5 paikkaa tulivat jakoon, roikuin netissä jo etuajassa. Kun sitten ilmoittautuminen aukesi, täytin kaavakkeen saman tien ja 20 sekuntia myöhemmin olin varasijalla 26. Voihan paska! Ensireaktioni oli erittäin negatiivinen! Mutta minkäs teet, ala on haluttu, eikä opiskelemaan pääsyä voi muutenkaan pitää minään itsestäänselvyytenä.

Tuosta haaveestani sain siis irrottaa otteeni tältä erää, mutta uskon, että tällä on tarkoituksensa. Muutaman tunnin harmittelun ja lamaantumisen jälkeen menin katsomaan muuta tarjontaa, ja löysin sieltä vaikka mitä mielenkiintoista aina tietoisen läsnäolon hyvinvointivaikutuksista voimaharjoitteluun ja tuki- ja liikuntaelimistön toiminnalliseen anatomiaan. Ja niin siinä sitten lopulta kävi, että ilmoittauduin muutamalle pääosin verkossa tapahtuvalle kurssille ja nyt kokeilen, miltä opiskelu maistuu ja onnistunko pienimuotoisesti opintohaaveideni täyttämisessä. Onko opiskelulle oikeasti arjessa töideni ohella aikaa, entä riittääkö motivaatio? Miltä verkko-opiskelu tuntuu, jaksanko koneella työskentelyn ohella sitä ollenkaan? Entä miltä tuntuu, kun iltalukeminen vaihtuu tenttikirjaan. Jää nähtäväksi, mutta valitsemani kurssit alkavat syyskuussa ja minulla on neljä kuukautta aikaa suorittaa ne.

Pläänit selvillä

Kun pääsin irti siitä pettymyksestä, ettei paikkaa irronnut sinne, minne eniten olisin halunnut, alkoi koko loppuvuosi ja sen jälkeinen aika oikeastaan kirkastua. Palaan tähän loppuvuoden ja ensi keväänkin kirkastumiseen varmasti monta kertaa tämän syksyn aikana.

Muuten: ennen tuon nelipäiväisen viikon kysymistä olin miettinyt jonkin aikaa esimerkiksi siitä aiheutuvaa ansionmenetystä: olisiko minulla varaa ja halua siihen. Mutta lopultahan takuuvarman rahan sijaan vapaa-aika ja aika opinnoille ja esimerkiksi sivutöille vei voiton tuolta varmalta rahalta 6–0. Kun sitten olin rohjennut kysyä päivätyössäni nelipäiväistä viikkoa ja sen myös sain (esimieheni on ihan huippu ja myös muista syistä, ei pelkästään tämän takia), lakkasin murehtimasta pienempää palkkaa. Nyt kun nelipäiväinen työviikko sitten alkoi, ajattelin, että nyt on näin ja tuolla eletään. Mutta niin se maailmankaikkeus vain jatkoi leikkimistä kanssani: olinhan jo löytänyt netistä nuo kiinnostavat avoimen ammattikorkean kurssit, joista saa ihan oikeita opintoviikkoja. Eikä siinä kaikki, vaan tällä viikolla olen saanut kolme kiinnostavaa yhteistyö- ja työtarjousta, joista yksi on jo vahvistunut.

Tässä se taas nähtiin, että kun uskallan luopua, tulee uutta tilalle. Ja että kun lakkaan murehtimasta ja uskallan nousta korkeampiin energioihin, mikä vain on mahdollista.

Ja kuten ystäväni eilen viestissään kirjoitti: Aika uskomatonta, kaikki mitä oon tuntunut viime aikoina ajattelevan ja toivovan, toteutuu!

Ja minä vastasin siihen, että: Huikeeta! Sä oot korkeassa energiakentässä nyt. Silloin ne omat haaveet ja tavoitteet realisoituu.

Siellä aion pysytellä itsekin, kun tuntuu vihdoin siltä, että on taas voimia olla siellä!

Iloista lauantaita!

Jenny