OLIPAHAN SYKSY – kuulumisia ennen joulua

Tämä syksy on lentänyt sellaista vauhtia, että kuopuksen, anopin ja puolison synttärit sekä joulu pääsevät yllättämään pahemman kerran. Vaikka huonon ja jatkuvan stressin määrä on ollut vähäinen ja jopa olematon esimerkiksi vuoden 2020 kuormitukseen verrattuna, tuntuu, että viikossa on jotakuinkin ollut vain maanantai, perjantai ja sunnuntai.

Elokuussa alkoivat opintoni ensihoitajaksi, ja ne ovat sujuneet hyvin kuitenkin kohtalaisen kevyellä panostuksella. Ensimmäisen työharjoittelun, perushoidon harjoittelun selvitin läpi kunniakkaasti ja nyt pientä huolta on aiheuttanut kevään 7 viikon sisätautien työharjoittelun paikan etsintä – pk-seudulla ei ole kerrassaan mitään tarjolla, ja jos joudun lähtemään noin pitkäksi aikaa kotoa pois, menee vähän säätämiseksi eikä tällä hetkellä itselläni olisi edes varaa moiseen (esimerkiksi kaksiin asumiskustannuksiin kerralla). No, nyt on näin ja sekin asia järjestyy.

Valmentajan ammattitutkinto kohta paketissa

Valmentajan ammattitutkintoa Suomen Urheiluopistossa olen saanut kuin saanutkin edistettyä. Syyskuussa tein pois kaikki näytöt, jossa omaa käytännön tekemistäni valmentajana arvioitiin. Se oli toden totta aikamoinen rykäys ja sen jälkeen oli pakko ottaa tutkinnolta happea lähes kahden kuukauden ajan. Marraskuun lopussa jaksoin taas kaivaa paperit esiin ja alkaa työstää vielä puuttuvia näyttöjä. Nyt tilanne onkin se, että Ammatillinen toiminta valmentajana -kokonaisuus on saatettu loppuun, ja yhdestä osiosta puuttuu enää kolme näyttöä, joista yksi odottaa hyväksyntää (tai hylkäämistä, mitä kohdallani ei ole kertaakaan tapahtunut) ja kahta vielä työstän hiki hatussa.

Kun aloitin valmentajan ammattitutkinnon tekemisen, tavoitteeni oli jo päästä opiskelemaan joko poliisiksi tai ensihoitajaksi, mutta sitten koulupaikka aukesikin ensihoitoon ensi yrittämällä ja sinisen haalarin sijaan minulta löytyvät nyt nuo punaiset ambulanssihousut. Vaikka kyllä mietitytti, miten selviäisin uuden alan opinnoista, valmentajatutkinnon suorittamisesta sekä töistäni, niin kaikki on mennyt sujuvammin kuin edes uskalsin ajatella. Töitä tosin olen tehnyt vain sen verran, että olen saanut elämiskuluni katettua, mutta hyvä niinkin. Siitä olen onnellinen, että saan tuon valmentajan tutkinnon aikataulussa suoritettua. Paitsi että se maksaa, olisi ollut tyhmää jättää se kesken monista muistakin syistä. Kun alkuvuodesta 2022 saan paperit siitä, voin tosiaan taputtaa itseäni olalle ja sanoa, että olen sen valmentajan tittelin ansainnut.

Juostu on sen verran kuin on juostu

Juokseminen on ollut koko syksyn vähän katkonaista. Ensin kärsin muutaman viikon Vaarojen maratonin 65 kilometrin matkan jälkeen nilkkatulehduksesta (jep, elimistön tapa ilmoitella, että on aika ottaa iisimmin, heh). Sain kuitenkin juosta puolimaran Ahvenanmaalla terveillä jaloilla, oi mitä autuutta. Sitten olikin ylimenokausi, ja viikko sitten iski flunssa – olen ollut sairaana ekan kerran kolmeen vuoteen. Mutta täältä noustaan taas treenienkin pariin ja ensi viikolla voinen aloittaa kevyen pk-harjoittelun ja punttien nostelun pienen tauon jälkeen. Siinä mielessä kävi tuuri, että olin altistunut työharjoittelussa koronalle useana päivänä, mutta itseeni se ei sitten tarttunut, onneksi. Testeissä on käyty taas kahdesti.

Ensi vuodelle ei ole oikeastaan muuta tavoitetta kuin elää itselle sopivaa hyvää elämää, ja pyrkiä nauttimaan tästä matkasta parhain päin.

Ihanaa joulun aikaa sinulle!

Terkuin Jenny