Timantti hyppysissä

Eilen sain jo joitain päiviä odottamani viestin, että Sisäinen timantti – 365 ajatusta parempaan arkeen (readme.fi) oli saapunut Tammen kirjakauppaan Korkeavuorenkadulle. Ensikohtaamisella piti ottaa toistamiseen jo kuva, josta saattaa vuosien varrella kehittyä klassikko, mikäli ikinä vielä kirjoitan kirjan (kirjoja). Tosin olen jo aiemmin syksyllä hakenut apurahaa muutamallekin idealleni ja tovi sitten kaivoin vanhan romaanikäsikirjoituksen esiin eikä se vaikuttanut hassummalta. Saa nähdä, mitä seuraavaksi syntyy ja ennen kaikkea jännityksellä odotan, milloin syntyy. Nyt pidän kuitenkin hieman taukoa.

Koko syksy kun hurahti ohi niin, ettei läsnäolosta ollut kohdallani tietoakaan. En oikeasti voi uskoa, että on jo marraskuun loppu. En ole ehtinyt mukaan edes kaamosväsymykseen ja marraskuisesta pimeydestä valittamiseen. Kiitos sokerittoman ja alkoholittoman marraskuun olen lähinnä pursunnut energiaa pimeydestä ja ällökeleistä huolimatta. Mitä harmaampaa on ollut, sitä enemmän olen ihastellut upeita harmaan sävyjä! Ajankulun nopeus kyllä hieman huolestuttaa, ja läsnäoloharjoituksia aloittelen pitkästä aikaa tänään, siitä kirjoitan lisää viikonloppuna.

Mutta miltä sitten tuntui, kun sain timangin käsiini? Vähintäänkin nolostuttavalta, tuskalliselta, häpeälliseltä, ahdistavalta mutta samaan aikaan myös hyvältä, kiitolliselta, innostuneelta ja onnelliselta. Niin ne kaikki tunteet kuuluvat näihin projekteihin ja niin ne kaikki tunteet kuuluvat elämään. Kaikista parhaiten kaikista tunteista pääsee irti kun muistaa hengittää ja vain kokee ne, elää ne läpi. Ei siinä kummempia.

Tiistaina kävin muuten luennoimassa helsinkiläisen Kanneltalon pikkulavalla ja paikalla oli ihan kivasti porukkaa. Kaksituntisen aikana puhuin paitsi omista kokemuksistani teimme myös kirjoitusharjoituksia liittyen siihen, kuinka jokainen meistä on oman arkensa arkkitehti. Porukka vaikutti tekevän oivalluksia ja aika pienillä asioilla niitä toisten silmiä voikin avata elämään sitä parasta mahdollista arkea. Suunnittelen parhaillaan lisää parituntisia luentoja sillä ajatuksella, miten omasta arjesta saa parhaan mahdollisen irti ilman että välttämättä tekee kovin isoja käytännön muutoksia, mutta muuttaa toki asenteita ja ajatuksia sellaiseksi, että ne vievät kohti sitä mahdollisimman tyydyttävää elämää ja omia tavoitteita. Voisin kuvitella, että monessa yrityksessä tällainen hetki tulisi tarpeeseen.

Pahaa kun ei saa pois maailmasta, mutta hyvää voi lisätä. Välillä hyvän lisääminen tuntuu mahdottoman hitaalta, lähes mahdottomalta ja pitkäjänteiseltä projektilta, joka menee kaksi askelta eteen ja kolme taakse, mutta koen sen kuitenkin olevan täysin sen arvoista.

Kun yksikin ihminen lisää sinun ja minun lisäkseni ymmärtää, ettei tavallista arkea olekaan, jo pienestä voi olla kiitollinen ja perustunteena saa olla onnellisuus murheista, kärsimyksestä, elämäntilanteesta ja olosuhteista huolimatta, tunnen valtavaa kiitollisuutta.

En voi ehkä koskaan lakata kiittämästä siitä, miten omat silmäni aukesivat, vaikka se koko show hoituikin kohtuullisen rumalla tavalla.

Ah. Toivottavasti viihdyt myös Timangin parissa. Toivorikasta torstaita sinulle!

Heippa! Tässä me ollaan.